Matkailuautobuumi on tullut jäädäkseen?

Autoliikeketju Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n aikavälin 01.01-31.09.2020 aikana keräämien myyntitilastojen mukaan loppukeväästä 2020 alkanut matkailuautobuumi jatkui vuoden kolmannella kvartaalilla, heinä-syyskuussa edelleen pirteänä.

Yhtiön matkailuajoneuvojen myynti kasvoi kyseisellä tarkkailujaksolla 5 %. Huomattava kasvu oli nähtävissä erityisesti uusien matkailuajoneuvojen puolella, jossa myynti kasvoi kappalemäärissä jopa 24 % verrattuna vastaaviin, toisen vuosineljänneksen lukemiin.

– Poikkeustila on nostanut uudestaan päätään rajoittaen matkustus- ja elämysmahdollisuuksia. Näin ollen kotimaan matkailu jatkaa suuren suosion nauttimista. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että tämä olisi vain väliaikainen vaikutus, vaan kiinnostus matkailuajoneuvoja kohtaan on tullut jäädäkseen. Sekä naiset, että miehet, perheelliset ja perheettömät ja etenkin nuoremmat sukupolvet ovat nyt erittäin kiinnostuneita karavaaneilla matkustamisesta. Voisi sanoa, että matkailuautoista on tullut jälleen koko kansan suosima matkustusvaihtoehto, J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni kertoo.

J. Rinta-Joupin tilastojen mukaan vuoden suosituin matkailuautomerkki on ollut tähän mennessä Adria, jonka osuus koko vuosimyynnistä kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana on 37 prosenttia.

Naisten ja miesten välillä ei ollut nähtävissä eroja eri merkkien osalta, sillä 12,15 prosenttia naisista ja 17,25 prosenttia miehistä olivat kiinnostuneita Adriasta.

Seuraavaksi ostetuimpia merkkejä olivat Bürstner noin 17 prosentin osuudella myynnistä, sekä Dethleffs noin 9 prosentin osuudella.

Vuoden 2020 Q1-Q3 Top 5 J. Rinta-Joupin myydyimmät matkailuajoneuvomerkit:

Adria

Bürstner

Dethleffs

Hymer

Hobby

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here