Autonrengasliitolle tunnustus rengasvalistuksesta


22.6.2018 09.48

Liikenneturvan tiedotusalan neuvottelukunta on myöntänyt Autonrengasliitolle vuoden 2018 tiedotuspalkinnon.

Liitto on aktiivisesti ja onnistuneesti kampanjoinut ja viestinyt renkaiden kunnon merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Rengasratsioiden yhteydessä liitto kerää renkaiden kunnosta dataa, jota se jakaa median käyttöön.

– Ratsaa renkaasi ajoissa. Tällä kehotuksella Autonrengasliitto yhteistyössä poliisin ja Liikenneturvan kanssa on kiinnittänyt pitkäjänteisesti huomiota paitsi renkaiden urasyvyyteen, myös rengaspaineisiin ja niiden säännöllisen tarkastamisen tärkeyteen, neuvottelukunnan puheenjohtaja Eila Parviainen perustelee tunnustusta.

Liikenneturvan tiedotusalan neuvottelukunnan tiedotuspalkinto myönnetään vuosittain viestinnälliselle teolle, jonka tavoitteena on liikenneturvallisuuden lisääminen tai toimiminen muutoin liikenteen hyväksi siten, että liikenneilmapiiri tai liikennekäyttäytyminen paranevat.

Rengasratsia 10.–14.9.2018

Ensi syksyn Rengasratsia-kampanjassa rengasratsioita järjestetään jälleen laajasti eri puolilla maata.
Tavoitteena on tarkastaa tien päällä noin 10 000 rengassarjaa 40–50 paikkakunnalla 10.–14.9.2018.

Syksyllä 1997 käynnistetyn seurannan aikana renkaiden syyskuntoa on tutkittu kaikkiaan lähes 200 000 henkilö- ja pakettiautosta.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here