Autoala kannattaa kevytautolain jatkovalmistelua

Kuva: Clas von Bell

Kevytautoja koskeva lain voimaantuloon otettiin vuoden aikalisä. Uudistuksen oli alun perin tarkoitus astua voimaan marraskuun alussa.

Nopeudeltaan rajoitetut henkilöautot salliva lainsäädännön tavoitteena on mahdollistaa nuorille uuden aiempaa turvallisempi liikkumisen vaihtoehto mopojen, mopoautojen ja maataloustraktorien rinnalle, todetaan Autotuojat ja -teollisuuden tiedotteessa.

Kevytautoja koskeva lakimuutos valmisteltiin vuonna 2018 ja se hyväksyttiin eduskunnassa lähes yksimielisesti viime joulukuussa. Kevään aikana liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut lainsäädäntöä tarkentavia asetuksia.

EU-komissio nosti kevytautoja koskevia asetuksia käsitelleessä kirjeessään esille lakimuutoksen ongelmakohtia suhteessa EU-sääntelyyn.

Jäsenmailla on kuitenkin kansallista päätösvaltaa traktoriluokan ajokortti- ja ajoneuvolainsäädännössä. Liikenne- ja viestintäministeriö ja hallitus ovat päättäneet jatkaa lain valmistelua.

– Hallituksen ratkaisu on oikea, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

– EU-komission ajokorttilainsäädäntöön nojautuvan kannan nostamassa keskustelussa on unohtunut lain perimmäinen tarkoitus – kevytauto parantaa nuorten liikenneturvallisuutta ja lisää itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia alueilla, joilla joukkoliikenteen palvelutaso on huono, Kallio jatkaa.

EU on sallinut myös Ruotsille kaksipaikkaisen ns. A-traktorien ajoneuvoluokan, jota voidaan kuljettaa AM-ajokortilla. Kevytautot ovatkin modernisoitu versio Ruotsin A-traktoreista. Kyse on pitkälti traktoriluokan ja siihen sovellettavan ajokorttiluokan tulkinnoista.

Kevytautoille on Suomen liikennejärjestelmässä tarvetta

Kevytautouudistus tähtää nuorten liikkumismahdollisuuksien parantamiseen.
Uudistus parantaa nuorten liikenneturvallisuutta, sillä se korvaa erityisesti mopolla, kevytmoottoripyörällä ja maataloustraktorilla tehtyjä matkoja.
Kevytauto on selvästi turvallisempaa teknologiaa kuin sen muut mopo- tai traktorikortilla ajettavat ajoneuvovaihtoehdot.

Nopeusrajoitetun kevytauton turvallisuusominaisuudet korostuvat Suomen kaltaisessa maassa, jonka pitkän ja pimeän talvikauden aikana sää- ja keliolosuhteet ovat haastavat.

Modernista henkilöautosta muutoskatsastettavissa kevytautoissa on monia kehittyneitä turvavarusteita – esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä ja automaattinen hätäjarrutus, joka vähentää jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vakavia loukkaantumisia ja kuolemia jopa 30-55 prosenttia.

Henkilöautoilla on ollut pakollinen jalankulkijatörmäystesti vuodesta 2011 ja jo vuodesta 2006 lähtien autojen valmistuksessa on otettu huomioon jalankulkijaturvallisuus auton keulan muotojen ja materiaalien suunnittelussa.

Kevytautojen säännellyt päästöt ovat selvästi mopoautoja pienemmät tiukempien päästövaatimusten takia. Autolla tehtävän nuorten saattoliikenteen tarpeen väheneminen vähentäisi myös liikenteen hiilidioksidipäästöjä.

Uudistus on odotettu ja tervetullut monessa kotitaloudessa, jossa nuorten vaihtoehdot itsenäiseen ja turvalliseen liikkumiseen ovat nykyisin rajalliset.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here