American Car Show -tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna

FHRA:n järjestämä American Car Show -tapahtuma on perinteisesti järjestetty pääsiäisen aikana Helsingin messukeskuksessa. Tänä vuonna tapahtuma siirrettiin ensin koronaviruksen takia kesäkuulle, mutta nyt on päätetty olla järjestämättä koko tapahtumaa.

American Car Show järjestetään seuraavan kerran pääsiäisenä 2021.

FHRA:n mukaan kaikki näyttelyyn jo hyväksytyt ajoneuvot ja kerhot ovat tervetulleet ensi pääsiäisen näyttelyyn!

Katso tästä muita juttuja American Car Show -tapahtumasta.

Kesän kilpailukalenterista FHRA on päättänyt, että kaikki kesäkuulle tai sitä ennen suunnitellut SM-kisat on peruttu ja FHRA käsittelee kisakauden jatkoa 17.6.2020 uudelleen, jonka jälkeen niistä tiedotetaan erikseen.

Kadunmiesten ja FHRA pre-cruising-tapahtumia pyritään järjestämään kesällä, kun kokoontumiset ovat taas sallittuja ja mahdollisia rata- tai aluevarauksia ollaan saatu sovittua.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

FHRA:n toimistohenkilökunnan lomautukset alkavat tällä viikolla. Lomautukset koskevat koko henkilöstöä. Osa henkilöstöstä jatkaa töitä osa-aikaisesti, jotta toiminnan välttämättömät työt saadaan hoidettua.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän