Mopoilevat nuoret ry on ilmoittanut poliisille järjestävänsä lauantaina 15. elokuuta Helsingissä mopoilijoiden mielenilmauksen nuorten ja poliisin yhteistyön sujuvoittamiseksi.
Tapahtuma on ilmoitettu alkavaksi klo 15 Tattarisuolta ja sieltä se siirtyy ennalta sovittua reittiä Kansalaistorille. Arvioitu päättymisaika on noin klo 17.15.
Poliisi tapasi mielenilmauksen järjestäjät torstaina 13. elokuuta Pasilan poliisitalolla. Poliisi ja järjestäjät ovat neuvotelleet tapahtuman kulusta ja yhdessä sopineet kaksipyöräisten ajoneuvojen kulkueen reitistä. Poliisi tulee vetämään kulkueen ja järjestämään reitille liikenteenohjauksen. Tapahtumalla tulee olemaan hetkellisiä vaikutuksia liikenteeseen.
Tapahtumaan odotetaan osallistuvan useita satoja kaksipyöräisiä. Järjestäjä on painottanut, että osallistuminen on sallittu vain kaksipyöräisillä ajoneuvoilla.
– Tapahtumaan liittyvistä yksityiskohdista on sovittu hyvässä yhteishengessä järjestäjän kanssa. Poliisi toivoo, että osallistujat noudattavat järjestäjän antamia ohjeistuksia, komisario Tuukka Skottman Helsingin poliisilaitokselta toteaa.
Osallistujat kokoontuvat klo 15 Tattarisuolla, josta mopokulkue lähtee liikkeelle seuraavaa reittiä:
Tattarinsuontie – Tattariharjuntie – Pihlajamäentie – Viikintie – Koskelantie – Ratapihantie –Nordenskiöldinkatu – Mannerheimintie – Töölönlahdenkatu – Eero Erkon katu – Kansalaistori.
Lue myös
Häiritseekö yöllinen rällääminen? Näin voit helposti vinkata asiasta poliisille!
Melkein jokainen kuski tekee tämän vaarallisen virheen!
Uusi nelivetoversio Kian mallistoon
Tämä auto on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto
Poliisi takavarikoi kaksi skootteria


