Hämeen poliisille tulee viikoittain useita valvontapyyntöjä. Pyynnöt koskevat monenlaisia liikenteen häiriö-, ongelma- ja vaaratilanteita eri puolilla koko Hämeen aluetta.
Kuka tahansa voi tehdä poliisille liikennevalvontapyynnön poliisin verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta. Verkkosivuilta pyynnöt ohjataan oikealle poliisilaitokselle. Hämeeseen näitä pyyntöjä tulee vuosittain satoja ja kaikki pyynnöt käsitellään Hämeen poliisilaitoksen liikenne- ja erityistoimintayksikössä. Heinäkuussa palautepostiin tuli 78 ja kesäkuussa 77 kappaletta viestejä, joissa lähettäjä oli valinnut aiheeksi liikennevalvontapyynnön.
Pyynnöissä kerrotaan pääasiassa erilaisista liikenteen ongelmista, kuten häiritsevästä ajelusta, ylinopeuksista eri tieosuuksilla, jatkuvasta punaisen liikennevalon noudattamatta jättämisestä tietyssä risteyksessä, toistuvista liikenteen vaarantamisista jossakin tietyssä paikassa, sähköpotkulautailijoiden ja mopoilijoiden liikennekäyttäytymisestä ja niin edelleen.
Lisäksi joskus poliisille tulee valvontapyyntöinä sellaisia asioita, joista pyytäjän olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen tilanteen ollessa käynnissä. Näissä pyytäjää pyritään neuvomaan sähköpostitse, kuinka tilanteessa tulisi seuraavan kerran toimia. Yhteistä näille pyynnöille on se, että poliisia pyydetään valvomaan, jotta häiritsevä ja vaarallinen liikennekäyttäytyminen saataisiin loppumaan tai jokin ongelma liikennejärjestelyissä saataisiin korjattua.
– Meille nämä pyynnöt ovat arvokasta tietoa ja hyödynnämme valvontapyyntöjä jatkuvasti, kun suunnittelemme liikenteen valvontakohteita, kertoo ylikomisario Tero Veijonmaa Hämeen poliisilaitoksen liikenne- ja erityistoimintayksiköstä.
Aktiivisesta valvonnasta huolimatta monissa pyynnöissä mainitaan, että poliisia ei näy tai kysytään, miksi poliisi ei valvo.
– Koska pyyntöjä tulee niin paljon, emme pysty olemaan useassa paikassa samanaikaisesti emmekä jossain tietyssä paikassa 24/7. Toisinaan poliisit tekevät valvontaa myös siviiliautoilla tai siviilimoottoripyörillä, jolloin sitä ei välttämättä helposti havaitse, Veijonmaa selventää.
Hämeen poliisilaitoksessa on syksyn aikana tarkoitus vielä kehittää valvontapyyntöjen käsittelyä. Tämä tarkoittaa asian järjestelyä siten, että pyyntöjen käsittelyä nykyaikaistetaan, nopeutetaan ja pyynnöt saatetaan valvontaa suorittavien poliisimiesten saataville laajemmalla rintamalla.
Tällä hetkellä pyynnöt käsitellään ja toteutetaan pääsääntöisesti liikenne- ja erityistoimintayksikön poliisien voimin, jota Hämeen poliisilaitoksen kenttätoiminta tukee omalta osaltaan. Tulevaisuudessa uudella tavalla toteutettu valvontapyyntöjen käsittely saattaa liikenteenvalvontapyynnöt nopeasti kaikkien saataville.
Valvontapyyntölomake poliisin sivuilla
Lue myös
Mies menehtyi poliisiautoon Jyväskylässä
Uusi nelivetoversio Kian mallistoon
Mercedes-Benz-sähköautojen kysyntä ryöpsähti kasvuun
Tämä auto on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto
Poliisi takavarikoi kaksi skootteria
Škodan Peaq-mallin tuotanto käynnistyi Mladá Boleslavissa


