Ralli: Mikko Heikkilä Kanariansaarille rallin EM-sarjan toiseen kisaan

Mikko Heikkilä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa, kilpailevat tulevana viikonloppuna rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kauden toisessa osakilpailussa Kanariansaarilla.

Portugalilaisen The Racing Factoryn Skoda Fabia Rally2 Evolla kilpailevalla Heikkilällä on asvalttiralleista kokemusta kolmen MM-osakilpailun verran, viimeisimpänä viime vuoden Espanjan MM-rallista.

-Takana on pitkä tauko Portugalin jälkeen, ja on mukavaa päästä asvaltille, vaikkei se niin kotoisa pinta olekaan. Teitä on hankalaa verrata Espanjan teihin pelkästään testitien perusteella, mutta se on mainittava, että täällä ei nouse soraa juurikaan tielle, kun leikkauksia ei ole juuri ollenkaan.

ERC Rally Islas Canarias on kauden ensimmäinen neljästä asvalttiosakilpailusta. EM-kauden avauskilpailua Portugalissa kilpailusta johtanut Heikkilä ei odota vastaavaa myrskyvaroitusta debyytissään Kanarian asvaltilla, vaan tavoitteena on vauhdin kasvattaminen kilpailun mittaan.

Nurmijärveläiskuljettajan valmistautumiseen on kuulunut testaamista kilpailua edeltävän viikon tiistaina, sekä kestopäällysteeseen totuttelua kotimaassa Alastaron moottoriradalla yhteistyökumppanin autolla.

Rally Islas Canarias alkaa torstaina 4.5. ja päättyy lauantaina 6.5. Kilpailu sisältää 13 erikoiskoetta ja 190,06 erikoiskoekilometriä.

Rengasrikko pilasi Mikko Heikkilän EM-rallin

Mikko Heikkilä Portugalin EM-rallin kärjessä kahden ajopäivän jälkeen

Mikko Heikkilä mukaan rallin EM-sarjaan

2 KOMMENTIT

  1. Näihin rallijuttuihin paikka,missä ajetaan edes millä saarella,kiitos.
    Reissuissa on kiva tietää ja mennä penkalle ja SP.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän