Yhä useampi mikroliikkumisväline pitää nyt liikennevakuuttaa!

Hallitus on jättänyt 22. helmikuuta esityksen liikennevakuutuslain muutoksesta. Lakiesitys pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon.

Lakimuutoksen myötä sähköpotkulaudat ja muut rekisteröimättömät sähköiset liikkumisvälineet on vakuutettava, jos ne ylittävät laissa säädetyt nopeus- tai painorajat. Lisäksi kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat tulee liikennevakuuttaa. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. toukokuuta.

– Muutokset päivittävät liikennevakuutuslain tälle vuosikymmenelle tunnistamalla mikroliikkumisen olevan jo vakiintunut osa liikennettä. Uudistus selkeyttää sitä, mitkä sähköiset liikkumisvälineet tulee liikennevakuuttaa. Kuluttajalle tämä lisää turvallisuutta, kun entistä isompi osa liikkumista on Suomen kattavan liikennevakuutuksen piirissä, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.

Julkisessa keskustelussa ovat puhuttaneet erityisesti vuokrakäyttöisillä sähköpotkulaudoilla sattuvat tapaturmat.

– Toisin kuin muissa liikennevahingoissa, suurin osa näiden vahinkojen kustannuksista on käytännössä aiemmin kohdistunut yhteiskunnan maksettavaksi. Tähän lakimuutoksella halutaan puuttua, Färkkilä toteaa.

Nämä liikkumisvälineet pitää uudistuksen jälkeen liikennevakuuttaa

Lakiesityksen mukaan sähköpotkulautaoperaattoreiden on jatkossa liikennevakuutettava kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulautansa.

Yksityiskäytössä olevan rekisteröimättömän sähköisen liikkumisvälineen, kuten sähköpotkulaudan, sähköskootterin tai senioriskootterin, paino ja nopeus ratkaisevat jatkossa, kuuluuko se liikennevakuuttaa.

Jos välineen nopeus on yli 25 kilometriä tunnissa tai paino on yli 25 kiloa, sille on otettava liikennevakuutus. Myös lasten käyttöön tarkoitetut liikkumisvälineet on vakuutettava, jos nopeus- tai painoraja ylittyy.

Sähköavusteiset polkupyörät jäävät lakiesityksessä liikennevakuutusvelvollisuuden ulkopuolelle painosta riippumatta, jos niiden moottori kytkeytyy pois päältä viimeistään 25 kilometrin tuntinopeudessa. Sen sijaan muut moottorilla varustetut polkupyörät, joiden paino on yli 25 kiloa, tai joiden nopeus moottorin avustuksella on yli 25 kilometriä tunnissa, täytyy vakuuttaa liikennevakuutuksella.

Selvitä oman laitteen vakuuttamistarve

Jos omistaa tai hankkii sähköpotkulaudan tai muun rekisteröimättömän sähköisen liikkumisvälineen, on kevään aikana tärkeä selvittää, kuuluuko se jatkossa liikennevakuuttaa.

– Laitteen maksiminopeus ja paino selviävät yleensä sen mukana tulevista materiaaleista tai valmistajan verkkosivuilta. On hyvä huomioida, että jos laiminlyö lakisääteisen liikennevakuutuksen ottamisen, ei vahingon sattuessa ole oikeutettu korvauksiin myöskään omasta tapaturma- tai sairausvakuutuksesta. Jos oman laitteen vakuuttamistarve mietityttää, neuvomme Ifissä mielellämme, kertoo Färkkilä.

Lakisääteisen liikennevakuutuksen lisäksi omalle sähköiselle liikkumisvälineelle voi hankkia osakaskon, joka korvaa laitteen vahingot. Sähköiset liikkumisvälineet, jotka kuuluu liikennevakuuttaa, eivät sisälly kotivakuutukseen.

Lue myös

Keskustanuoret: Sähköpotkulautailu kuriin – vakuutukset ja promillerajat käyttöön!

Liikennesäännöt koskevat myös sähköpotkulaudalla kulkevaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän