WRC: Suomen MM-rallin reitti uudistuu melkoisesti

9.3.2018 16.10

Suomen MM-rallin reitti uudistuu melkoisesti tänä vuonna. Viime vuoteen verrattuna uusia osuuksia on peräti 65 prosenttia.

Suomen MM-rallin kilpailureitti on vuosi toisensa jälkeen nostanut kuskeille ennakkoon jännittyneen odotuksen pintaan. 

Tänä vuonna äärimmäisen haastavilla Keski-Suomen sorateillä punnitaan kykyjä ja henkistä kanttia lukuisine erilaisine tiestöineen, suunnanmuutoksineen ja rytminvaihdoksineen.

WRC-autojen aikakaudella (vuoden 1997 jälkeen) aiemmin ajamattomia osuuksia reitillä on jopa 40 prosenttia ja viime vuoden kisassa ajamattomia osuuksia peräti 65 prosenttia.

Taistelu kymmenyksistä aloitetaan tänäkin vuonna Jyväskylän ytimestä, kun koneet käynnistetään kaupungin keskustassa Harjun erikoiskokeella torstaina 26.7.

Ralli päättyy sunnuntaina 29.7. Ruuhimäen ihokarvoja nostattaviin hyppyihin. Erikoiskokeita ajetaan tänä vuonna yhteensä 317,26 kilometrin edestä. Kokonaispituudeltaan reitti on 1427,49 kilometriä.

Jo testierikoiskoe toimii hyvänä aloituksena, kun paikka on vaihtunut Ruuhimäestä Jyväskylän läheisyydessä ajettavaan Vesalan pätkään. Näin kuskit joutuvat totuttelemaan uuteen heti.

Harjun erikoiskoe sanaparina sisältää paljon. Se sisältää muistoja ja kiinnittää Neste Rallin 2018 sen synnyinsijoille, kotiinsa.

Miksattu Moksi, upouusi Ässämäki, uudistunut Oittila

Perjantaina 27.7. aamurauha rikotaan jo heti kahdeksan jälkeen, jolloin MM-sarjan kärjessä ajava autokunta starttaa Moksin erikoiskokeelle. Moksi on nimenä tuttu jo kilpailun menneisyydestä ja tie kovinkin tuttua lähimenneisyydestä.

Moksin jälkeen ennen perjantain ensimmäistä huoltoa ajetaan Urria ja Äänekoski, mutta väliin mahtuu upouusi, 12,4-kilometrinen Ässämäki. Urrian erikoiskokeella on ennen ajamatonta osuutta, mutta mukana on tietysti kuuluisa jättihyppy. Äänekosken erikoiskokeella ajosuunta on muutettu tälle vuodelle.

Huollon jälkeen perjantaina suunnataan viime vuosina Power Stage -erikoiskokeena tutuksi tulleeseen Oittilaan, joka tosin on kasvanut uusiin mittoihin eikä juurikaan anna mahdollisuutta hyödyntää vanhaa nuottia.

Oittilan jälkeen aamuinen lenkki Moksista alkaen ajetaan toistamiseen. Perjantai saa päätöksensä Harjulla, jolloin katsotaan erikoiskokeen todellinen valtias.

Pihlajakoski ainoa viimevuoden muodossa säilynyt erikoiskoe

Päijälä saa kunnian vastaanottaa maailman parhaat ralliautoilijat lauantaina. Päijälästä reitti suuntaa Kuhmoisten kautta Pihlajakosken pätkälle, josta siirrytään Kakariston erikoiskokeelle.

Kakariston erikoiskoe noudattelee pitkälti Ouninpohjasta tuttua tietä, sisältäen nimensä mukaisesti legendaarisen Kakariston risteysalueen.

Lauantain avauslenkin päättää Tuohikotasen erikoiskoe Korpilahden suunnalla. Tuohikotaseen myös palataan välittömästi Jyväskylän Paviljongissa tapahtuvan huoltotauon jälkeen.

Toisen Tuohikotasen erikoiskokeen jälkeen lauantain ja monesti koko Neste Rallin ratkaissut iltapäivän lenkki sisältää Kakariston, Päijälän ja Pihlajakosken erikoiskokeet tässä järjestyksessä uudelleen ajettuna.

Päivä paketoidaan Jyväskylän Paviljongin iltahuoltoon, josta kuljettajat pääsevät yötauolle.

Laukaan tuore kuntayhteistyö, Ruuhimäen huikea loppunäytös

Sunnuntaina rallin loppukamppailut käydään Laukaan kunnan alueella. Viime vuonna paluun tehnyt perinteikäs Laukaan erikoiskoe ravistaa ensimmäisenä unihiekat pois. Liian helpoksi urakkaa ei kuljettajille edes sunnuntaina tehdä, vaan Laukaassa ajosuunta on käännetty.

Laukaan jälkeen aamupäivän puolella kuskit käyvät ottamassa tuntumaa alkuiltapäivän vuoristorataan, kun Power Stage -erikoiskokeena toimiva Ruuhimäki ajetaan ensimmäisen kerran.

Kilpailun päättävä Ruuhimäki on kokenut kovan muutoksen. Alkuosa on ihan uutta ja käydään Ruuhimäen kylällä kääntymässä. Pätkällä on todella paljon eri teitä ja risteyksiä, onpa mukana pikkupätkä asfalttitietäkin.

Suomen MM-ralli 2018

EK-kilometrit yhteensä: 317,26 km
Koko reitin pituus: 1427,49 km

Tarkemmat tiedot rallin kilpailureitistä erikoiskoekarttoineen, yleisöpalveluineen ja lähestymisohjeineen julkaistaan 12.7. virallisessa katsojaoppaassa. Suomen MM-rallin katsojaopas tuotetaan tänä vuonna yhteistyössä IS:n kanssa ja se ilmestyy Urheilulehden erikoisnumerona.

Lataa reittikartat:
Reittikartta
Reittikartta päivittäin

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here