Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja kartanlukijansa Anssi Viinikka ajoivat Puolan MM-rallissa WRC2-luokan kahdeksansiksi Toyota Yaris Rally2:lla. Kilpailusta muodostui rikkonainen, kun useampi erikoiskoe jouduttiin perumaan huonosti käyttäytyneen yleisön takia. Sijoitus oli Korhoselle pettymys, vaikka ralli olikin nousujohteinen.
Ralli alkoi torstaina lyhyellä, huoltoparkin läheisyydessä ajetulla yleisöerikoiskokeella, jonka jälkeen siirryttiin perjantaina varsinaisille metsäerikoiskokeille. Rikkonaisen avauslenkin jälkeen Korhonen oli WRC2-luokassa sijalla 13.
-Hankalaa on ollut. Suurin haaste on varmaan siinä, että emme osaa hyödyntää leikkauksia parhaalla mahdollisella tavalla. Pitäisi mennä vaan kovempaa joka paikkaan, kuin on itse ajatellut nuotituksen aikaan. Nopeilla osuuksilla, jos vähänkin arpoo, se näkyy rajusti kellossa.
Perjantain toisella lenkillä Korhonen suoriutui hieman paremmin, mutta eroa kärkeen oli kertynyt jo vajaa minuutti rallia johtaneeseen Sami Pajariin.
-Kyllä se vähän paremmin meni, mutta ei ole vaan täyttä luottoa omaan tekemiseen. Täytyy illalla miettiä, mitä tässä rallin aikana pystyy tehdä, mutta kyllä se suurin vika on ratin ja penkin välissä, myönsi Korhonen iltahuollossa.
Lauantai alkoi Korhosen osalta jälleen uusilla ongelmilla, kun kypäräpuhelinyksikkö alkoi reistailla. Tästä huolimatta laukaalainen pystyi suorittamaan hieman edellispäivää paremmin, vaikka aikaeroa rallia johtaneeseen Pajariin olikin kertynyt tässä vaiheessa jo reilusti toista minuuttia.
-On löydetty vähän rytmiä ja auto tuntuu hyvältä. Kypäräpuhelinyksikkö särisi kovilla kierroksilla, enkä kuullut nuottia muutamassa nopeassa paikassa, mutta ei siinä montaa sekuntia hävitty. Liikaa sitä eroa tulee nyt kuitenkin.
Huollon jälkeen ajettiin samat erikoiskokeet toistamiseen. Erikoiskokeet menivät osittain erittäin huonoon kuntoon, mutta isoja muutoksia tulosliuskaan ei tullut. Ennen päätöspäivää Korhosen sijoitus oli luokassaan kymmenentenä.
Päätöspäivänä ajettiin MM-sarjasta tuttuun tyyliin kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan, joista viimeinen oli rallin päättänyt Power Stage, Mikołajkin keskustan tuntumassa. Korhonen paransi hieman vauhtiaan, mutta myönsi, että odotukset olivat paljon korkeammalla.
– Suoraan sanottuna oltiin perjantaina ihan kuutamolla, siitä sitten lähdettiin parantamaan ja päivä päivältä se parani, mutta odotukset olivat paljon kovemmat. Ajateltiin, että tämä ralli voisi meille sopia, mutta väärässä oltiin. Valtava kiitos meidän tiimillemme, että ylipäätään päästään tänne ja tietysti myös kaikille meidän yhteistyökumppaneillemme.
-Seuraavaan ralliin täytyy testeissä saada hyvä luotto autoon ja antaa mennä, eikä miettiä turhia.
Korhosen seuraava MM-ralli ajetaan kotikonnuilla Jyväskylässä 1.–4.8.
Lue myös
WRC: Suomalaisvoitto myös Puolan MM-rallin WRC2-luokassa
WRC: Lauri Joona tyytyväinen Puolan MM-rallin tulokseen
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //