WRC: Rengasrikot pilanneet Juuso Nordgrenin Portugalin kisaa


19.5.2018 10.00 

Škodan tehdaskuljettaja Juuso Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa aloittivat Portugalin MM-rallin WRC2-luokassa upeasti, mutta ensimmäinen varsinainen ajopäivä tarjosi myös vastoinkäymisiä.

Portugalin MM-ralli alkoi torstai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella. Nordgren ajoi reilut kolme kilometriselle EK:lle pohjat tasa-ajalla tallikaverinsa Pontus Tidemandin kanssa.

– Se oli meiltä erittäin hyvä aloitus. Auto toimi erinomaisesti ja näemmä olen oppinut ajamaan yleisöerikoiskokeilla. Aikaisemmin niissä on tupannut olemaan vähän kaikenlaista ohjelmaa, Nordgren naurahti.

Ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä alkoi Nordgrenin osalta harmillisesti, kun kärkipaikka vaihtui luokan viimeistä edelliseen sijaan rengasrikon seurauksena. Saman kohtalon koki myös Tidemand, joten Škoda-kaksikolle tuli heti toista minuuttia kirittävää.

– En tiedä yhtään, mitä tapahtui. Hiljalleen rengas alkoi tyhjentyä ja lopulta tyhjä rengas lähti vanteelta. Pätkät olivat kyllä siinä kunnossa, että joutui vähän katsella tarkemmin ajolinjoja, Nordgren tuumi.

EK:lla kolme Nordgren oli kolmas ja päivähuoltoa edeltäneellä erikoiskoe nelosella toinen.

Päivähuollon jälkeen ajettiin vielä neljä varsinaista pikataivalta ennen illan huipentanutta yleisöerikoiskoetta. Aivan ongelmitta ei iltapäivästäkään selvitty.

– Otettiin iltapäivän pätkät ihan tarkoituksella rauhallisesti, mutta EK:lla kuusi meiltä meni jälleen rengas.

Iltapäivän lopuilla pätkillä Nordgren pystyi kuitenkin jälleen vastaamaan kärjen vauhtiin ollen EK:lla kahdeksan kolmas ja EK:lla yhdeksän toinen. Lauantaina rallissa kuusi erikoiskoetta.

WRC2-luokan tilanne EK 9/20 jälkeen:
1. Gus Greensmith – Graig Parry Ford Fiesta R5 1.40.31,2
2. Łukasz Pieniążek – Przemysław Mazur Škoda Fabia R5 +35,8
3. Stéphane Lefebvre – Gabin Moreau Citroën C3 R5 +42,2
4. Pedro Heller – Pablo Olmos Ford Fiesta R5 +1.31,1
5. Pontus Tidemand – Jonas Andersson Škoda Fabia R5 +1.55,8

—-

9. Juuso Nordgren – Tapio Suominen Škoda FabiaABIA R5 +2.52,4

Nordgren on kokonaiskisassa sijalla 17.

Portugalin MM-ralli jatkuu tänään klo 11.06, kun edessä on kuusi erikoiskoetta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän