Rallin MM-sarjan uutuuskilpailu Kanariansaarten ralli sujui Toksport WRT:n Emil Lindholmilta ja Reeta Hämäläiseltä yhtä rengasrikkoa lukuun ottamatta suunnitellusti. Kahdeksan kuukauden mittainen ajotauko näkyi jo rallin avauspäivänä perjantaina, vaikka kaksikko kilpaili tiukasti WRC2-luokan kolmannesta sijasta.
Suurin takaisku koettiin lauantain kolmannella EK:lla rengasrikon muodossa. Se vei 1:10 minuuttia ylimääräistä aikaa, ja peli palkintopallisijoituksesta oli menetetty.
Suomalaiskaksikko yritti taistella vielä sunnuntaina WRC2-luokan viidennestä sijasta, mutta jo aamun ensimmäinen EK osoitti, että puolen minuutin eroa on mahdotonta kuroa ajamalla umpeen. Lisäksi kakkosohjaaja Reeta Hämäläisen sairastelu ja kuume oli viedä häneltä kokonaan äänen.
– Palkintopallisijasta lähdimme taistelemaan, ja sunnuntaina viidennestä sijasta, mutta tavoitteemme oli optimistisia. Rengasrikko söi miestä, mutta minkäs teet. Sunnuntai tuli meiltä ihan hyvin, mutta näillä teillä erojen kiinni ottaminen on vaikeata. Reeta tsemppasi kipeänä, säästeli ääntään ja pääsimme ehjästi maaliin.
– Ennakkotestimme meni hyvin, mutta kisassa sitten totesin nopeasti, että en ole ajanut kahdeksaan kuukauteen kilpaa. Pitkä ajotauko näkyi omassa suorittamisessani ja luottamus omaan tekemiseeni ei ollut vielä kärkivauhtiin edellyttävällä tasolla. Viimeinen puristus jäi puuttumaan, Lindholm summaa.
Lindholm kertoo, että kauden alkua oli jo kovasti odotettu ja Kanariansaarten MM-ralli oli odotusten mukainen MM-tapahtuma.
– Täällä oli tosi hienoa ajaa rallia. Automme toimi loistavasti. Puhdas asfalttiralli kuuluu MM-ohjemaan ja täällä sellainen päästiin ajamaan. Hienoja ja sileäpintaisia teitä, ja paikkanakin hieno. Tervetullut kisa MM-kalenteriin.
Seuraavan kerran Lindholm ja Hämäläinen ajavat rallin MM-pisteistä kilpaa sora-alustalla, kun 5.–8. kesäkuuta kilpaillaan Sardinian MM-rallissa Italiassa.
Kanariansaarten MM-ralli, WRC2:
1. Yohan Rossel – Arnaud Dunand (FRA) Citroën C3 Rally2: 3:01:50,5
2. Alejandro Cachón – Borja Rosada (ESP) Toyota GR Yaris Rally2: + 29,5
3. Nikolai Gryazin (BUL) – Konstantin Aleksandrov (KYR) Škoda Fabia RS Rally2: + 47,7
…
6. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia RS Rally2: + 2:35,6


