Vuoden auto: Vuonna 1976 valittu Simca 1307 oli tilava ja käytännöllinen

Clas von Bell

13.5.2017 23.30

Classic Motorshow -tapahtuman tämän vuoden teemana oli 1970-luku. Näyttelyssä oli esillä koko kyseisen vuosikymmenen Vuoden autot. Olemme aikaisemmin esitelleet Vuoden autot vuosilta 1970-1975. Nyt on vuorossa 1976.

Vuonna 1976 Vuoden autoksi valikoitui Simca 1307.

Kookkaaksi perheautoksi luokiteltu viisiovinen hatchback esiteltiin vuonna 1975. Korityyppiä pidettiin edistyksellisenä ja arvostettiin tilavana ja käytännöllisenä.

Simca kuului tuolloin Chryslerin eurooppalaisiin merkkeihin, mikä oli sille myös rasite. Amerikkalaisten investoinnit olivat niukkoja.

Ikä alkoi painaa Simcan työntötankomoottoreita. Niiden tehot ja polttonestetalous eivät yltäneet kilpailijoiden tasolle. Auto sinänsä oli hyvä ajettava ja ominaisuuksiltaan turvallinen. 

Mallit 1308, 1309, 1508 ja 1509 ovat auton erilaisia versioita.

Vuoden auto, Simca 1307, noukki arvostelupisteitä 192, toiseksi sijoittunut BMW 316–320 sai niitä 144 ja kolmanneksi sijoittunut Renault 30 TS keräsi 107 pistettä.

Suomessa valmistetut Talbot 1510 ja Talbot Solara perustuivat Simca 1307/1508 -malliin.

Kuvan malli Simca 1508 GT 1977 on Raine Pesosen omistuksessa.

 

                                       

 

Edellinen artikkeliB-juniori voitti BMW-rallisarjan Perniön kisan
Seuraava artikkeliVideo: Näin Viron poliisi käyttää piikkimattoa

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here