Vannetukku rakentaa jakelukeskuksen Ruotsin Eskilstunaan

Renkaiden ja vanteiden maahantuoja Vannetukun myynti kasvoi yli 21 prosenttia vuonna 2020. Vannetukun liikevaihto oli 29 miljoonaa euroa, todetaan yrityksen tiedotteessa.

Vannetukun omavaraisuus kasvoi viime vuonna, ja yhtiön talous on tiedotteen mukaan vakaalla pohjalla. Tämä mahdollistaa suuren varasto- ja jakelukeskuksen rakentamisen Ruotsin Eskilstunaan.

– Näemme kasvun mahdollisuuksia Ruotsissa ja Norjassa – tietysti Suomen lisäksi. Eskilstunaan rakennettava logistiikkakeskus sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla, ja sieltä käsin pystymme kilpailemaan rengasmarkkinoilla tehokkaammin, toteaa Vannetukun toimitusjohtaja Jukka Heiskanen.

Vannetukku on mukana koko ajan kasvavilla täyssähköajoneuvojen markkinoilla laajalla Kontio Motors -tuotevalikoimalla. Kontio Motorsin voimakas kasvu muodostaa tulevaisuudessa vahvan tukijalan renkaiden myynnin ohella.

Katso tästä muita juttuja Vannetukusta.

– Olemme parhaillaan rakentamassa koko Suomen kattavaa jälleenmyyjien verkostoa Kontio Motorsille, ja Ruotsin uusi varasto auttaa meitä Pohjoismaiden valloituksessa myös sähköisten ajoneuvojen osalta, kertoo Heiskanen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here