Toyota julkaisi tänään viisi tarkastuskampanjaa — Suomessa asia koskee 3 482 autoa

Kuva: CvB.

Toyota Motor Corporation julkaisi tänään viisi tarkastuskampanjaa. Kampanjan piiriin kuuluu maaliskuun 2016 – marraskuun 2018 välillä valmistetut Proace- ja Proace Verso -mallit. Autoja on Suomessa 3 482 kappaletta, todetaan Toyotan tiedotteessa.

Etuakseliston alapallonivel

Mahdollisessa ongelmatilanteessa alapallonivelen kiinnitysmutterin kiristysmomentti voi pienentyä voimakkaan ulkopuolisen voiman kohdistuessa siihen esimerkiksi ajettaessa kovalla nopeudella kanttikiveen tai kestopäällysteessä olevaan reikään. Tällöin alapallonivelen kiinnitys voi löystyä ja vaikuttaa ajoneuvon ajettavuuteen.

Toyotan tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille Toyota lähettää tarkastuskutsun. Tarkastuksen yhteydessä ko. alapallonivelien kiinnitysmutterit tai koko alapallonivelet vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Ilmastoinnin kompressorin hihnapyörä

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – huhtikuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 2 260 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa hihnapyörä saattaa rikkoutua aiheuttaen kahden kappaleen välisen hankaavan voiman. Tämä voima voi synnyttää lämpöä, joka puolestaan voi vaurioittaa muun muassa moniurahihnaa.

Toyotan tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä ko. hihnapyörä vaihdetaan veloituksetta uuteen.

Etuakseliston alatukivarsien kiinnityspultit

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – syyskuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 13 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa toinen kahdesta alatukivarren kiinnityspultista saattaa venyä ja katketa vaikuttaen ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.

Toyotan tietojan mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille Toyota lähettää tarkastuskutsun. Tarkastuksen yhteydessä ko. kiinnityspultit vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Ohjausvaihde

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – lokakuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa kolme (3) kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa ohjausvaihteen kiinnitys apurunkoon saattaa löystyä ja vaikuttaa siten ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.

Toyotan tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille Toyota lähettää tarkastuskutsun. Tarkastuksen yhteydessä ohjausvaihde kiinnityksineen vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Taka-akseliston alatukivarsien kiinnityspultit

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – lokakuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 51 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa taka-akseliston alatukivarsien kiinnityspultit saattavat venyä ja katketa vaikuttaen siten ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.

Toyotan tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.

Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille Toyota lähettää tarkastuskutsun. Tarkastuksen yhteydessä ko. kiinnityspultit vaihdetaan veloituksetta uusiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here