Suomen Olympiakomitea tukee nyt myös autourheilijoita — lisää rahaa valmennukseen!

Suomalainen autourheilu ja -urheilijat pääsevät ensimmäistä kertaa historiassa Suomen Olympiakomitean tukijärjestelmän piiriin. Yhteistyö aloitetaan tehostamistuella valmennuksen resurssien lisäämiseksi.

Autourheilu on ollut huippu-urheilujärjestelmän ulkopuolella, mutta nyt AKK-Motorsport ry ja Suomen Olympiakomitea ovat saavuttaneet merkittävän virstanpylvään, kun laji on otettu mukaan OK:n tukijärjestelmään.

Tähän mennessä suomalaisen autourheilun menestystarinaa on rakennettu pääasiassa urheilijoiden ja liiton omin voimin, vaikka liitto on toki saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä jonkin verran yleisavustusta.

Yhteistyön alku nähdään historiallisena myös Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä.

– Yhteistyön alku on historiallinen Suomen mittakaavassa, se on sitä myös maailman mittakaavassa. Suomessa tämä mahdollistuu Huippu-urheiluyksikön kautta, kertoi Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki.

Lehtimäen näkemys yhteistyöstä on nimenomaan molempia hyödyttävä.

– Autourheilijoiden urheilijapolussa on alusta saakka nähtävillä ammattilaisuus ja ammattilaisuuteen tähtääminen. Se on varmasti asia, josta voimme Huippu-urheiluyksikössä saada oppia muihin lajeihin.

Yhteistyö aloitetaan tehostamistuella valmennuksen resurssien lisäämiseksi

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tavoite on kehittää huippu-urheilun osaamista, arvostusta, yhteistyötä ja menestystä yhteistyössä urheilijoiden, joukkueiden ja lajien kanssa. Toiminnan keskiössä on urheilija.

Autourheilun osalta yhteistyö tullaan aloittamaan tehostamistuella. Tehostamistuen tarkoituksena on valmennuksen resurssien lisääminen.

Olympiakomitean myöntämä tehostamistuki kohdentuu erityisesti lajiliiton huippuvalmennusohjelma AKK Driver Academyn nuorten A-maajoukkueeseen. Tähän autourheilun huippuvaiheenohjelmaan kuuluu viisi autourheilijaa, joista tulee samalla historian ensimmäiset Olympiakomitean tukiurheilijat autourheilun osalta.

Olympiakomitean tukiurheilijat autourheilun osalta

Alatalo William (s. 19.4.2002)
Laji: Rata-autoilu (F4, Italian mestaruussarja)
Kotipaikka: Ilmajoki
Ammatti: Opiskelija, Kuortaneen Urheilulukio
Valmennus: Autourheilun nuorten A-maajoukkue (AKK Driver Academy)
Ura alkoi 2009 kartingilla
Uran kohokohdat:
2018: 8. Italian F4- sarja (1 x voitto, 2 x podium), 9. UAE F4-sarja (2 x voitto, 4 x podium)
2017: 5. Formula STCC Nordic (1 x voitto, 4 x podium)
2016: 1. Karting SM
2014: 1. Karting Suomen Juniorimestaruussarja

Juuso Puhakk. Kuva AKK / Arto Markkanen.

’Puhakka Juuso (s. 16.8.1998)
Laji: Rata-autoilu (Lamborghini Super Trofeo)
Kotipaikka: Kirkkonummi
Ammatti: Yrittäjä myynnin ja markkinoinnin alalla
Valmennus: Autourheilun nuorten A-maajoukkue (AKK Driver Academy)
Ura alkoi 2006 kartingilla
Uran kohokohdat:
2018: 1. Lamborghini Super Trofeo Asia (4 x voitto, 9 x podium), 4. Lamborghini Super Trofeo World Finals
2017: 7. SMP F4 NEZ (1 x voitto, 4 x podium)
2016: 3. Formula Renault 1.6 NEZ 3., 2. Formula STCC Nordic
2015: 3. Formula Renault 1.6 Nordic, 4. Formula Renault 1.6 NEZ
2014: 1. Karting PM, 2. Karting SM

Paavo Tonteri. Kuva: British F4 media.

’Tonteri Paavo (s. 28.1.2000)
Laji: Rata-autoilu (Englannin F4-sarja)
Kotipaikka: Helsinki
Ammatti: Opiskelija, Mäkelänrinteen Urheilulukio
Valmennus: Autourheilun nuorten A-maajoukkue (AKK Driver Academy)
Ura alkoi 2006 kartingilla
Uran kohokohdat:
2018: 8.Englannin F4-sarja (1 x voitto, 7 x podium), 3. Englannin F4-sarja Rookie Cup
2017: 4. Karting MM, 3. Karting DKM (Saksan kartingmestaruussarja)
2016: 4. Karting MM, 1. Karting DKM (Saksan kartingmestaruussarja), 2. Karting SM
2015: 3. Karting SM
2014: 1. Karting SM
2013: 1. Karting NEZ-sarja

Sami-Matti Trogen. Kuva: Tero Turunen.

Trogen Sami-Matti (s. 13.5.2002)
Laji: Rallicross (Rallicrossin MM-sarja, RX2-luokka)
Kotipaikka: Lohja
Ammatti: Opiskelija, Mäkelänrinteen Urheilulukio
Valmennus: Autourheilun nuorten A-maajoukkue (AKK Driver Academy)
Ura alkoi 2013 crosskart-luokassa
Uran kohokohdat:
2018: 10. RX2-luokka rallicross MM-sarja, 1. RX Academy
2017: 9. SMP F4 NEZ-sarja (3 x podium)
2016: 1. Rallicross Viron mestaruussarja Super 1600 Junior-luokka

Juho Valtanen. Kuva AKK / Arto Markkanen.

Valtanen Juho (s. 16.8.1996)
Laji: Karting
Kotipaikka: Ulvila
Ammatti: Opiskelija, Konetekniikan insinööri, SAMK Satakunnan Ammattikorkeakoulu
Valmennus: Autourheilun nuorten A-maajoukkue (AKK Driver Academy)
Ura alkoi 2000 kartingilla
Uran kohokohdat:
2018: 5. Karting EM, 1. Karting SM
2017: 3. Karting MM
2016: 8. SMP F4 NEZ-sarja (3 x podium)
2015: 1. Karting SM
2014: 1. Karting SM
2013: 3. Karting NEZ
2012: 2. Karting SM
2011: 3. CIK-FIA Academy Trophy

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän