8.5.2018 10.27
Honda Civicin Type R palasi tauon jälkeen markkinoille kolme vuotta sitten.
Uusi Type R on 167 mm pidempi, ja 32 mm matalampi kuin edeltäjänsä. Akseliväli on kasvanut 105 mm.
Aerodynamiikka-pakettiin kuuluvat muun muassa lähes tasainen pohja, ilmanohjaimet eturenkaiden edessä ja aiempaa ohuempi takaspoileri. Tuulitunnelissa vietetyn ajan ansiosta Civic Type R on Hondan mukaan hyvin vakaa myös erittäin suurissa nopeuksissa.
Keveyteen on pyritty kaikin keinoin, minkä takia alumiininen konepelti pudottaa painoa 5,3 kiloa muissa Civiceissä käytettävään teräksiseen verrattuna.
Helmat ovat aikaisempaa leveämmät ja komeasti korista ulospäin pullistuvat lokasuojat kätkevät sisäänsä 245/30 R 20 -kokoiset mustille kevytmetallivanteille asennetut renkaat. Takana diffuusorin keskelle on sijoitettu kolmen pakoputken ulostuloon.
Voima halutaan käyttää hyödyksi
Kymmenennen sukupolven Civicin uuden perusrakenteen ansiosta Type R:n runko on 16 kiloa kevyempi kuin ennen. Silti sen kiertojäykkyys on Hondan tiedotteen mukaan 37 prosenttia ja vääntöjäykkyys 45 prosenttia parempi kuin aiemmassa Type R:ssä.
Tällä on Hondan mukaan suuri vaikutus ohjaustuntoon ja kaarreajon vakauteen, minkä lisäksi luja kori parantaa auton passiivista turvallisuutta ja mukavuutta.
Perusrakenteessa polttoainesäiliö on sijoitettu uudelleen ja auton lattia on entistä matalammalla.
Yhdessä koriin ja jousitukseen tehtyjen muutosten kanssa painopiste on saatu 10 mm alemmaksi. Kuljettaja istuu nyt lähempänä tietä, sillä lantio on 25 mm matalammalla, mikä luo ajoasentoon ja ajamiseen urheilullista tunnelmaa.
Civic Type R:ssä on edelleen edessä dual-axis-rakenne. Perinteisesti joustintuki on yhdistetty olkavarteen, mutta Hondan etuakselistossa olkavarsi ottaa vastaan ohjaukselta ja joustintuki tienpinnasta saatavat tiedot.
Jousituksen geometriaa on säädetty ja alatukivarret on nyt tehty painon säästämiseksi erittäin lujasta kevytmetallista.
Takana on täysin uusi monivarsituenta, jonka avulla varmistetaan vakaus suurissa nopeuksissa ja huomattavasti parempi matkustusmukavuus kuin edeltäjässä.
Kehitystyössä on kiinnitetty erityistä huomiota suuntavakavuuteen voimakkaissa jarrutuksissa.
Tiedotteen mukaan uuden takajousituksen, leveämmän raidevälin ja alhaisemman painopisteen ansiosta jarrutuksen voi jättää entistä myöhäisemmäksi ja kaarrenopeudet ovat kasvaneet.
Iskunvaimennusta parannettu
Täysin uudessa Civic Type R:ssä on edelleen kehitetty kaikkiin pyöriin vaikuttava mukautuva iskunvaimennus.
Järjestelmässä on uudet kolmekammioiset iskunvaimentimet, joiden sisällä oleviin sähkömagneettikeloihin johtuvaa virtaa säätämällä muutetaan öljyn virtausta ja sen myötä vaimennusvoimaa iskunvaimentimissa kolmen G-voimia mittaavan anturin antamien tietojen perusteella.
Jousitus toimii paljon laajemmalla vaihteluvälillä kuin edellisessä Type R:ssä.
Aktiivinen iskunvaimennus on suunniteltu Type R:n jousitukseen ja renkaisiin niin, että jokainen pyörä on mahdollisimman tiukasti kiinni tiessä antaen erinomaisen pidon. Näin päästään Hondan mukaan tarkkaan auton hallintaan, vakauteen suurissa nopeuksissa ja vähäiseen kallisteluun.
Civic Type R:n muuttuvalla välityssuhteella toimiva sähköinen dual pinion -ohjaustehostin auttaa Hondan ukaan ohjauksen nopeaa ja lineaarista vastetta. Hammaspyörät jotka muuttavat ohjauspyörän kääntöliikkeet suoraksi liikkeeksi, on sijoitettu kahteen paikkaan.
Järjestelmän aikaansaama parantunut ohjaustuntuma on säädetty erikseen kolmeen valittavissa olevaan ajotilaan.
Jarrut avuksi kääntämiseen
Hondan Agile Handling Assist (AHA) elektroninen vakautusjärjestelmä on säädetty erityisesti Type R:ää varten.
Järjestelmä toimii VSA-ajonvakautuksen kautta. Se aktivoi ajajalle huomaamattoman kevyen jarrutusvoiman sisempiin pyöriin, kun ohjauspyörää käännetään.
Tämän tuloksena auto reagoi tiedotteen mukaan herkemmin ja kääntyy ketterämmin. AHA parantaa myös luistonrajoittimen toimintaa vähentämällä sisemmän pyörän sutimista kaarteessa kiihdytettäessä.
Honda Civic Type R:ssä on edessä Brembon sitä varten kehittämät jarrut. Edessä on nelimäntäiset jarrusatulat ja 350 mm rei’itetyt jarrulevyt, joille ohjataan jäähdytysilmaa.
Takana kiinteiden jarrulevyjen halkaisija on nyt 305 mm, mikä on 9 mm enemmän kuin edellisessä Type R:ssä.
Kolme ajotilaa
Edellinen Civic Type R toi mukanaan taikakatkaisimeksi nimetyn +R-napin, jolla auton luonne muuttui vielä vakiotakin urheilullisemmaksi.
Uudessa sukupolvessa Civic Type R:n olemusta on haluttu monipuolistaa lisäämällä ajotilan valintaan Comfort-vaihtoehto Sportin ja +R:n rinnalle.
Käytettäessä Comfort-ajotilaa jousitus säätyy mukavammaksi ja ohjaustuntuma on sallivampi. Uusi mahdollisuus voitiin kehittää kolmikammioisten mukautuvien iskunvaimentimien avulla.
Comfort on hyvä valinta myös nopeaan moottoritieajoon, sillä Hondan mukaan jousitus suodattaa tien epätasaisuudet tehokkaammin ja pitää pyörät tarkasti kiinni tien pinnassa.
Vakioasetuksena Civic Type R:ssä on Sport-ajotila. Se on yhdistelmä mukavuutta ja dynaamista ajettavuutta. Jousitus toimii jämäkämmin ja ohjaus reagoi herkemmin. Myös moottorin säädöt ovat erilaiset kuin Comfort-ajotilassa.
Suljetulle radalle mennessä oikea valinta on edelleen +R, jolloin auton urheilulliset ominaisuudet pääsevät parhaimmin esille.
Moottori reagoi erittäin herkästi kaasupolkimen liikkeisiin ja vääntökäyrä on aggressiivisempi kuin muissa ajotiloissa. Vaihdoissa käyntinopeuden tasaus toimii aktiivisesti ja auton ääni muuttuu keskimmäisen pakoputken säädöillä voimakkaammaksi.
Aktiivinen iskunvaimennus muuttuu +R-ajotilassa 15 prosenttia jäykemmäksi kuin Sport-ajotilassa ja ohjaus on jäykempi kuin muissa ajotiloissa. Ajonvakautus on anteeksiantavampi ja sen voi halutessaan kytkeä +R-ajotilassa kokonaan pois päältä.
Tehokkaampi moottori
Edellisessä Civic Type R:ssä esiteltyä kaksilitraista VTEC turbomoottoria on kehitetty edelleen. Jo edellisen Civic Type R:n moottori oli tehokkain Hondan Type R -malleissa nähty, ja uusi moottori on vielä tehokkaampi.
Moottorin kehityksessä keskityttiin auton ajettavuuteen eli siihen, miten moottori saataisiin toimimaan vielä herkemmin ja vastaamaan kaasupolkimen käskyihin entistä nopeammin.
Moottorin ohjauselektroniikka on säädetty uudelleen ja vauhtipyörä on nyt yksimassaisena neljänneksen entistä kevyempi.
Osaltaan moottorin toiminnan tarkkaa hallintaa auttaa sähköinen kaasupoljin, joka toimii mekaanista nopeammin ja on myös kevyempi rakenne.
Suurin teho on nyt 235 kW (320 hv) käyntinopeudella 6 500 r/min. Suurin 400 Nm vääntömomentti on käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella 2 500 – 4 500 r/min.
Honda Civic Type R kiihtyy nopeammin ja kulkee kovempaa kuin yksikään sen etuvetoinen kilpailija. Kiihdytys 0–100 km/h onnistuu 5,7 sekunnissa ja huippunopeus on 272 km/h.
Täysin uuden Civic Type R:n upeaa suorituskykyä ja ajo-ominaisuuksia todistaa se, että esisarjan autolla ajettiin keväällä 2017 Nürburgringin Nordschleifella luokan kierrosennätys 7 minuuttia 43,8 sekuntia.
Uudessa Civic Type R:ssä on kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Vauhtipyörän vähäisemmän massan ansiosta kytkin toimii nyt entistä kevyemmin ja vaihteiston välitykset on muutettu, millä Hondan mukaan varmistetaan paras mahdollinen suorituskyky.
Voimalinjassa on moottorin käyntinopeuden tasaus (rev match control) alas- tai ylöspäin vaihdettaessa, mikä helpottaa vaihteiston käyttöä ja lisää ajamisen urheilullisuutta. Toiminnon voi halutessaan kytkeä pois päältä.
Lisäksi Civic Type R:n vetopyörästössä on kierrehampainen tasauspyörästön lukko, joka Hondan mukaan varmistaa hyvän vetopidon kaikkein tiukimmissakin mutkissa.
Sen avulla Civic Type R saavuttaa Nürburgringin Nordschleifella paremman kierrosajan perinteisellä tasauspyörästöllä varustettuun autoon verrattuna.
Suomeen vain täydellisesti varustettu Type R GT
Täysin uuden Civic Type R:n ohjaamoa hallitsevat punaisella alcantaralla ja mustalla kankaalla verhoillut kiinteällä pääntuella varustetut istuimet.
Ne ovat samalla kevyimmät istuimet, mitä on koskaan asennettu Hondan Type R -malleihin.
Ohjaamoon on luotu tunnelma, joka on ollut tyypillinen Hondan Type R -malleille jo neljännesvuosisadan ajan.
Ohjauspyörässä on punaista nahkaa ja punaiset koristenauhat jatkuvat kojelaudasta oviverhoiluihin.
Vaikka Civic Type R keskittyy urheilullisuuteen, on Hondan mukaan tilaa niin matkustajille kuin heidän tavaroilleen enemmän kuin edellisessä sukupolvessa.
Kaikkien Honda Civicien tapaan myös Type R:ssä on vakiona Honda Sensing -turvajärjestelmäpaketti, joka sisältää aktiivisen törmäyksen varoitusjärjestelmän, kaistavahtijärjestelmän, älykkään nopeusrajoittimen, älykkään mukautuvan vakionopeudensäätimen, tieltä suistumisen ennakoinnin ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän.
Civic Type R:ssä on niiden lisäksi vielä kuolleen kulman avustin ja poikittaisliikennehälytin.
Lediajovalot varmistavat hyvän näkyvyyden pimeällä ja Garmin-navigaattorilla varustettu Honda Connect auttaa löytämään aina perille.
Lisäksi autossa on älyavain, langaton älypuhelimen lataus ja äänentoisto 11 kaiuttimella.
Uusi Honda Civic Type R GT maksaa 56 258 euroa.