Sähköautoilla kolaroidaan keskimääräistä enemmän, ja kaikkein eniten Tesloilla

Kuva: Antti Järveläinen.

Tanskalainen lehti Politiken on selvittänyt Tanskan vakuutusyhtiöiltä sähköautojen kolariherkkyyttä.

Jutun mukaan sähköautoilla kolaroidaan enemmän kuin polttomoottoriautoilla, ainakin Tanskassa ja Norjassa.

Esimerkiksi vakuutusyhtiö Topdanmarkin tilastojen mukaan sähköautot ovat mukana kolareissa 20 prosenttia enemmän kuin muut autot. Teslalle luku on peräti 50 prosenttia.

Jutun mukaan osa vahingoista sattuu parkkipaikoilla ja jopa omistajan omalla autopaikalla. Syynä on yleensä sähköauton nopea kiihtyvyys, joka saattaa yllättää kuljettajan.

Politiken on saanut myös tiedot Norjan Teslojen onnettomuuksista, ja tietojen mukaan 50 prosenttia Tesloista kärsivät jostakin kolhusta ensimmäisen vuoden aikana. Muilla autoilla osuus on 25 – 30 prosenttia.

Jutun mukaan Norjassa tilanne normalisoituu Teslojen osalta noin kahdeksan kuukauden omistamisen jälkeen. Silloin kuljettaja on jo tottunut auton ominaisuuksiin.

Teslan edustajan mukaan myös yhtenä syynä kolariherkkyyteen voi olla se, että useimmiten Teslaan vaihtaneet ovat vaihtaneet pienemmästä autosta.

Myös sukupuolella saattaa olla vaikutuksensa. Miehet ajavat naisia ensmmän sähköautoja ja ottavat yleensä enemmän riskejä, toteaa jutussa Tanskan teknisen yliopiston edustaja.

SVT yritti selvittää Ruotsin tilanteen, mutta sähköautokanta on Ruotsissa vielä niin pieni, ettei mitään johtopäätöstä pysty tekemään.

Katso tästä alkuperäinen tanskankielinen juttu.

Katso tästä SVT:n juttu ruotsiksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here