RSJM: Talvikausi päätökseen Kuopiossa — suosikit pitivät, draamaakin saatiin

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) kauden toinen osakilpailu, SM Ralli ABC Pitkälahti Kuopio ajettiin perjantaina ja lauantaina Kuopion ja Koillis-Savon vauhdikkailla tiestöillä. Reilusti lumipenkkoja ja paljon aurinkoa, näin voisi kilpailun olosuhteita kuvailla yksinkertaisimmin. Yhdeksän erikoiskoetta ja 108 erikoiskoekilometriä nautiskeltavaksi.

Sarjan alaisuudessa ajetaan neljässä junioriluokassa, sekä alle 18-vuotiaille suunnatussa Nuorten SM-luokassa. Pisteet jaetaan luokittain ja luokan lähtijämäärän ollessa isompi, voi saada siitä lisäpisteitä.

Nuorten SM Vatasen valtakuntaa

Nuorten kärkipaikalta kisaan starttasivat Ville ja Sami Vatanen ja he osoittivat varsin pian miksi ovat sarjan kärjessä. Kisan avanneella 2,5 kilometrin yleisöerikoiskokeella lämmiteltiin, mutta heti seuraavalla, Palosen erikoiskokeella ajettiin muilta itseluottamusta pois. Pohja-aika yli 11 sekunnin erolla.

Lauantain pitkälle avauserikoiskokeelle tekniseen vikaan keskeytti pistekakkonen Henri Sääskilahti ja sen myötä kakkostila ankkuroitui Aatu Hakalehdolle.

Hakalehto ajoi lauantain keskimmäisellä kolmanneksella kolmet pohjat, mutta Vataseen ero ei kaventunut isosti. Päivän lopuksi Vatanen verrytteli vielä kolme pohja-aikaa ja voittomarginaali kasvoi 55,1 sekuntiin. Kolmannen sijan piti koko lauantain ajan hallussaan Joonas Ojala reilun puoli minuuttia Hakalehdosta.

RSJM1-luokassa käsikirjoitus uusiksi

Sarjan jaetulla pistejohtajan paikalla kisaan starttasivat Ville AromaaNico Koppe. Heidän johdollaan kilpailu kulkikin perjantai-illasta pitkälle lauantaihin. Ero toisena olleeseen Tero Tukiaisen autokuntaan heilui noin 15 sekunnin tuntumassa, kunnes päästiin kilpailun kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle.

Ensin Tukiainen kavensi eron reiluun 11 sekuntiin, seuraavalla Aromaa oli köysissä, oikea eturengas menetti nastansa ja johtomarginaali oli enää 0,5 sekuntia.

Aromaa koitti pelastaa vielä tilanteen vaihtamalla mukana olleen vararenkaan alle. Täydellistä torjuntavoittoa se ei tuonut, mutta varmisti kakkossijan. Tero Tukiainen – Lassi Laine voittoon 1,9 sekunnin erolla.

Alle 20 sekunnin päähän voitosta kirivät myös Ismo Martiskaisen sekä Akseli Kareisen autokunnat, joten kesälle voidaan odottaa tuimia sekuntitaistoja.

RSJM3-luokassa Kärki kotivoittoon

RSJM2-luokka jäi jo toisessa kisassa peräkkäin ilman osallistujia, RSJM3-luokassa osallistujia saatiin viivalle kolme kappaletta. Avauskisassa luokan voiton ottanut Topi Kärki kartanlukija Esko Lappalaisen kanssa starttasi kotikisaan, tavoitteenaan luokkavoitto.

Kilpailun avanneella yleisöerikoiskokeella pohjat menivät Tuukka-Matias Kiviojalle, mutta jo seuraavalla hänen matkansa keskeytyi varsin vauhdikkaaseen ulosajoon.

Lauantaihin startattiin Topi Kärjen johtaessa, mutta jo aamun ensimmäiselle keskeytti tekniseen vikaan ainoa jäljellä ollut kilpakumppani Tino Nikkanen.

Jalava otti omansa RSJM4-luokassa

Rallisprintissä junioreiden SM-hopeaa viime kaudella napannut Miko Jalava kartanlukijansa Matias Peipon kanssa osoitti Riihimäellä olevansa todella kova luu myös rallissa. Kuopiossa todistettiin vielä väkevämpää näytöstä, Toyota Corolla GT alkaa istua käteen ja se ei helpota muiden urakkaa mestaruustaistossa.

Jalava ajoi omassa luokassaan luokkapohjat jokaiselle erikoiskokeelle, ainoa rupi tilastoihin jäi siitä että hän ei ollut kaikkien juniorien nopein avauspätkällä. Siellä tilastomerkintä jäi RSJM3-luokan kuljettaja Kiviojalle.

Jalavan pahimmaksi uhkaajaksi oletettu Henri Timonen tutustui savolaiseen lumihankeen kilpailun toisella erikoiskokeella ja menetti mahdollisuutensa.

Toiseen kilpailupäivään Jalava starttasi noin 40 sekunnin luokkajohdossa ennen Jere Kaakista. Jalavan kaasujalka ei hellittänyt otettaan toisena kilpailupäivänä vaan mies nautiskeli täysillä nopeista teistä, jotka ovat kuljettajalle mieluisia.

Maalissa ero toiseksi ajaneeseen Kaakiseen oli revennyt yli viiteen ja puoleen minuuttiin.

Kolmanneksi ajoi Niko SorsaJanina Sorsa. Heidän kilpailunsa alkoi varsin värikkäästi, sillä alkujaan autoa piti ajaa Tomi Sorsa, joka kuitenkin kiiruhti kisapaikalta pois perheenlisäyksen vuoksi.

Aromaan jäätyä toiseksi omassa luokassaan, siirtyi Jalava yksin sarjajohtoon.

Toiseksi ajanut Kaakinen ei ollut niinkään ajoonsa tyytyväinen, mutta maaliinpääsystä kyllä.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu parin kuukauden kevättauon jälkeen 14.-15.5., kun vuorossa on Turun seudulla ajettava SM Mad-Croc Länsirannkon Ralli.

Tulokset: SM Ralli ABC Pitkälahti Kuopio

RSJM1
1. Tero Tukiainen 1:12:27,1
2. Ville Aromaa +1,9
3. Ismo Martiskainen +8,2

RSJM3
1. Topi Kärki 1:12:46,2

RSJM4
1. Miko Jalava 1:05:38,8
2. Jere Kaakinen +5:34,7
3. Niko Sorsa +5:34,7

Nuorten SM
1. Ville Vatanen 1:09:27,8
2. Aatu Hakalehto +55,1
3. Joonas Ojala +1:29,7

Pistetilanne: 2/6 osakilpailua
RSJM
1. Miko Jalava 36p
2. Ville Aromaa 32p
3. Topi Kärki 30p

Nuorten SM
1. Ville Vatanen 36p
2. Aatu Hakalehto 20p
3. Raoul Dahlqvist 17p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän