Rallikansan superviikonlopussa mukana 21 Škodaa

Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä.

24.1.2018 21.40

Rallikausi 2018 alkaa suomalaisittain todellisella superviikonlopulla, sillä samaan aikaan käynnistyvät sekä rallin MM-sarja Monte-Carlossa ja SM-sarja Arctic Lapland Rallylla Rovaniemellä.

Yhteensä Škoda Fabia R5 -ralliautoja on kilpailuissa mukana peräti 21 kappaletta, joista seitsemän MM-sarjassa ja 14 SM-sarjassa. 

Kuumimmat suomalaisnimet ovat 17-vuotias Kalle Rovanperä ja 24-vuotias Eerik Pietarinen.

Monte Carlo on rallin MM-sarjan ikoni, joka on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuulunut sarjaan vuodesta 1973 alkaen. 

Tänä vuonna ralli ajetaan 25.-28. tammikuuta. Rallina ”Montella” on vieläkin pidemmät perinteet, sillä ensimmäistä kertaa ruhtinaskuntaan kokoonnuttiin silloisen matkailuajon merkeissä jo vuonna 1911.

Nyt tuon haastavan rallin reitille starttaa uransa ensimmäisen kerran myös Rovanperä numerolla 73. Rovanperä ajaa WRC2-luokassa yhdessä kartturinsa Jonne Halttusen kanssa, mutta ei kerää varsinaisia MM-pisteitä, vaan lisää kokemusta.

– Ralli tulee varmasti olemaan haastava, sillä eri olosuhteita riittää. Nyt tähän mennessä nuotituksen aikana tosin jäätä on ollut aika vähän, mutta se on sitäkin arvaamattomampaa. Sitten kun siihen vielä lisätään pimeys, niin tarkasti täytyy mennä, Rovanperä kommentoi.

– Tavoite on päästä maaliin ja saada kaikki erikoiskokeet ajettua, jotta kilometrejä kertyy mahdollisimman paljon, Rovanperä summaa tavoitteensa.

Muut Škoda-kuljettajat Monte-Carlon MM-rallissa 25.-28.1.

  • Jan Kopecky (CZE) / Pavel Dresler (CZE)
  • Ole Christian Veiby (NOR) / Stig Rune Skjaermoen (NOR)
  • Olivier Burri (CHE) / Anderson Levratti (FRA)
  • Quentin Giordano (FRA) / Vincent Landais (FRA)
  • Mathieu Arzeno (FRA) / Romain Roche (FRA)
  • Claude Carret (FRA) / Olivier Mathias (FRA)

Rallin SM-sarja vauhtiin Rovaniemellä

Rallin SM-sarja pyörähtää niin ikään toden teolla käyntiin tänä viikonloppuna legendaarisen Arctic Rallyn myötä. Ralli tunnetaan täydellisistä talviolosuhteistaan ja kovasta kansainvälisestä vetovoimastaan.

SM-sarja itsessään on tätä nykyä erittäin kovatasoinen käytännössä täysin uudistuneiden ralliautojen myötä ja kilpailujen voitostakin taistelee jokaisessa rallissa jopa yli puolenkymmentä kuljettajaa.

Toni Gardemeisterin

TGS Worldwide -tallissa ajava Pietarinen on yksi rallin ennakkosuosikeista. Nuorukainen on SM2-luokan hallitseva suomenmestari, mutta siirtyi jo viime kaudella SM1-luokkaan häikäisevän voiton myötä Tampereella. Nyt edessä on täysi kausi SM-sarjan pääluokassa Škoda Fabia R5 -autolla. Rovaniemellä Pietarisen ajonumero on 6.

– Tunnelmat ovat hyvät ja luottavaiset kauden ensimmäiseen SM-ralliin. Testiä ollaan päästy ajamaan ihan mukavasti ja erityisesti olen tykännyt Škodan ketteryydestä talviolosuhteissa, Pietarinen ennakoi.

– Erityisesti pidän täällä Rovaniemellä näistä pitkistä erikoiskokeista. Niissä saa kunnon ajofiiliksen päälle, mutta kyllä siellä Mäntyvaaran raviradallakin on mukava käydä kikkailemassa. Tavoitteena on ajaa rallin voitosta, Pietarinen toteaa.

Muut Škoda-kuljettajat Arctic Lapland Rallyssa 26.-27.1.

  • Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki
  • Marko Mänty / Joni Mäkelä
  • Emil Lindholm / Mikael Korhonen
  • Jukka Ketomäki / Jarkko Alanen
  • Tomi Tukiainen / Mikko Pohjanharju
  • Lukasz Pieniazek (PL) / Przemyslaw Mazur (PL)
  • Jukka Kasi / Henri Ania
  • Mikko Eskelinen / Arto Kapanen
  • Kees Burger (NL) / Miika Teiskonen
  • Lars Stugemo (SWE) / Kalle Lexe (SWE)
  • Pasi Lyytikäinen / Panu Plosila
  • Jarmo Autio / Markus Silfvast

Rallin MM-sarjan kotisivut
Rallin SM-sarjan kotisivut

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän