Ralli SM -sarjan kalenteri kaudelle 2026 julkistettu

Ralli SM -sarjassa tullaan kaudella 2026 kilpailemaan aikaisempien vuosien tapaan seitsemän osakilpailua, joista kolme talvella ja neljä kesäkaudella. Mukana on kaksi täysin uutta järjestäjää SM-tasolle ja myös ”paluumuuttajia” aikaisemmilta kausilta.

Hakemuksia sarjan osakilpailujen toteuttamiseen vastaanotettiin yhteensä yhdeksän kappaletta, joista AKK:n Rallin Lajiryhmä yhteistyössä sarjajärjestäjä AKK Sports Oy:n kanssa sai rakennettua varsin mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Kausi avataan tammikuun puolessa välissä Mikkelissä, josta siirrytään perinteiseen Rovaniemen Arctic Lapland Rallyyn. Talvikausi saadaan päätökseen helmikuun lopulla Etelä-Suomessa perinteisen Riihimäkirallin merkeissä.

Kesäkausi avataan nykymuotoisen SM-sarjan tulokaskilpailulla Imatralla toukokuussa, josta kausi jatkuu kesäkuun puolessa välissä Jyväskylän osakilpailulla, joka toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa kesäkilpailuna.

Kesätauon jälkeen kausi jatkuu elokuussa Kiteen osakilpailulla, joka palaa välivuoden jälkeen kalenteriin. Kausi päätetään jälleen uuteen osakilpailuun Porvoossa, joka tarjoaa varmasti mielenkiintoisen finaalin eteläsuomalaisilla sorateillä.

Ralli SM -kalenteri 2026 (suluissa kilpailunjärjestäjä)

  1. 16.-17.1. Mikkeli (Mikkelin Urheiluautoilijat)
  2. 29.-31.1. Rovaniemi (Rovaniemen Urheiluautoilijat)
  3. 27.-28.2. Riihimäki (Riihimäen Urheiluautoilijat)
  4. 22.-23.5. Imatra (Imatran Urheiluautoilijat)
  5. 12.-13.6. Jyväskylä (Jyväskylän Urheiluautoilijat)
  6. 14.-15.8. Kitee (Keski-Karjalan Urheiluautoilijat)
  7. 25.-26.9. Porvoo (Porvoon Seudun Urheiluautoilijat)

Lue muita juttuja Ralli SM -sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän