Juhana Rautanen ja Eerik Pietarinen. Toisessa kuvassa on auto.
9.1.2018 17.45
Eerik
Pietarinen
–
Juhana
Raitanen
voittivat päättyneellä kaudella ensiyrittämällä rallin SM2-luokan Sumen mestaruuden. Nyt autokunta pääsee uuden sopimuksen myötä sarjan pääluokkaan.
Viime kaudella rallin Suomen mestaruussarjassa vauhdillaan säväyttänyt 24-vuotias Pietarinen jahtaa alkavalla kaudella menestystä sarjan pääluokassa TGS-tiimin Škoda Fabia R5-autolla.
Nuorta lupausta ajattavan Toni Gardemeisterin luotsaaman tiimin uutena yhteistyökumppanina aloittaa Suomen suurimpiin Škoda-jälleenmyyjiin kuuluva Veho.
Moottoriurheilu kuuluu Škodan perinteisiin jo 116 vuoden ajan
– Moottoriurheilu on ollut oleellinen osa Škodan perinteitä jo 116 vuoden ajan. Näitä perinteitä tulemme jatkamaan entistä vahvemmin myös Suomessa. Škoda Fabia R5 kulki kaudella 2017 voitosta voittoon saavuttaen WRC 2 -luokan mestaruuden sekä lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia mestaruuksia, toteaa Škodaa maahantuovan Helkama-Auton Myynti- ja kenttäjohtaja Kimmo Vainio.
– Kaudella 2018 Škoda Motorsportin tehdastiimissä ajaa kaksi suomalaista kuljettajaparia, kun nuoret suomalaiset Juuso Nordgren/Tapio Suominen sekä Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen pääsevät lunastamaan lupauksia Škoda Fabia R5 -autolla, jatkaa Vainio.
TGS haluaa auttaa nuorta kuljettajaa eteenpäin urallaan
Urallaan yhteensä 112 MM-rallia ajanut Gardemeister huolehtii yrityksensä TGS Worldwiden merkeissä Pietarisen Škoda Fabia R5-auton ylläpidosta ja huollosta kilpailuiden aikana.
Alkava kausi on Gardemeisterin tiimille ensimmäinen täysi kausi Ralli SM -sarjassa. Kyse on samalla toiminnan laajentumisesta, sillä TGS Worldwiden toiminta MM- ja Euroopan mestaruussarjan ralleissa jatkuu kuten aikaisemminkin.
Oman uransa jälkeen Gardemeister on myös auttanut useita nuoria kuljettajia urallaan eteenpäin.
Tavoitteena mestaruus
Pietarinen odottaa tiukkoja kisoja kauden aikana.
– Alkava kausi tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen. Sarjassa on paljon kovia nimiä. Kokeneista R5-autoilla ajavista kuljettajista ennakkoon kovin kilpailu mitaleista varmaan käydään Teemu Asunmaan, Juha Salon ja Marko Männyn kesken. Meidän lisäksemme mukaan tulee pakkaa uutena kuljettajana sekoittamaan myös SM3-luokassa viime vuonna hyvin ajanut Emil Lindholm. Luonnollisesti tavoitteemme on mestaruus, mutta katsotaan nyt mitä kausi tuo tullessaan, Eerik Pietarinen pohtii alkavan kauden lähtökohtia.


