Pyöräilyn tukemiseen 300 000 euroa

Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustusta kahteen valtakunnalliseen hankkeeseen.

Toisessa edistetään aktiivista, kestävää ja turvallista koulumatkaliikkumista. Toinen hanke keskittyy pyörämatkailun edistämiseen ja siinä perustetaan Suomeen pyörämatkailun koordinointikeskus.

Eduskunnan valtiovarainkunta päätti tukea pyörämatkailun ja koulumatkaliikkumisen edistämistä joulukuussa 2019 erillisenä valtionavustuksena 400 000 eurolla. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on nyt myöntänyt 300 000 euroa tästä avustuksesta kahdelle valtakunnalliselle hankkeelle. Myöhemmin jaetaan vielä pyörämatkailun edistämisen 100 000 euroa.

Molemmat avustusta saaneet hankkeet tukevat liikenne- ja viestintäministeriön valtakunnallisen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteita.

– Pyöräily on ollut koronakevään ilmiö monissa kaupungeissa maailmalla ja odotan, että pyörämatkailu kasvaa Suomessa. Pyörämatkailu tarjoaa mahdollisuuksia niin maaseudulla kuin kaupungeissa ja siksi on hyvä, että Pyörämatkailukeskus koordinoi toimintaa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

– Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen on tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja pyrimme Traficomissa omalta osaltamme tukemaan tätä. Näissä molemmissa valtionapua saaneissa hankkeissa koulumatkaliikkumista sekä pyörämatkailua edistetäänkin laajasti eri sidosryhmien, kuntien ja organisaatioiden kanssa niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla, sanoo verkostojohtaja Jarno Ilme.

Fiksusti kouluun -hanke yhdistää valtakunnallista koordinaatiota ja paikallisia toimenpiteitä

Fiksusti kouluun -hanke on osa laajempaa Fiksusti kouluun -ohjelmaa. Päätavoitteena on valtakunnallisen koordinaation ja paikallisesti toteutettavien toimenpiteiden avulla edistää aktiivista, kestävää ja turvallista liikkumista koulumatkalla.

Nyt myönnetyllä valtionavustuksella kehitetään pilottikoulujen koulureittejä ja piha-alueita, jotta koulureitit olisivat turvallisia ja kannustaisivat polkemaan. Lisäksi on tarkoitus tukea, verkostoitumista ja yhteistyötä, että koulumatkaliikkumista edistetään yhdessä eri hallinnonaloilla ja että parhaita koulumatkaliikkumisvinkkejä jaetaan kunnissa.

Hankkeesta vastaa Pyöräilykuntien verkosto ry. Hanke käynnistyy keväällä 2020 ja jatkuu keväälle 2021. Hankkeelle myönnettiin 100 000 euroa valtionavustusta.

Pyörämatkailukeskus edistää pyörämatkailua ja tekee Suomea tunnetuksi pyörämatkailumaana

Toisessa rahoitusta saaneessa hankkeessa edistetään pyörämatkailua. Työ käynnistyy Pyörämatkailukeskuksen perustamisella sekä pyörämatkailun koordinointi Suomessa -hankkeella.

Tavoitteena on vahvistaa suomalaista pyörämatkailualaa, lisätä pyörämatkailun suosiota ja nostaa Suomen tunnettavuutta pyörämatkailukohteena ulkomailla. Pyörämatkailukeskus edistää pyörämatkailua kaikissa eri muodoissaan päiväretkistä ja pitkien matkojen retkipyöräilystä maastopyöräilyyn ja pyörävaelluksiin luonnossa. Pyörämatkailukeskus toimii myös kansainvälisen EuroVelo-reitistön Suomen koordinoijana.

Hankkeesta vastaavat Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry. Hanke toteutetaan vuosien 2020-2021 kuluessa. Hankkeelle myönnettiin 200 000 euroa valtionavustusta.

Katso tästä muita juttuja pyöräilystä.

Pyörämatkailun edistämiseen on tarkoitus jakaa vielä myöhemmin 100 000 euroa. Tarkoitus on, että tätä avustusta tultaisiin käyttämään EuroVelo-reittien ja muiden valtakunnallisten pyörämatkailureittien merkitsemiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here