Porvoossa otettiin tänään käyttöön kolme uudenmallista peltipoliisia 

Kuva: Poliisi.

Porvoon uudet kameratolpat on sijoitettu Werner Söderströminkadun ja Jernbölentien risteykseen, Aleksanterinkadun ja Adlercreutzinkatu risteykseen ja kolmas kamera sijaitsee Loviisantien ja Teollisuustien risteyksessä, todetaan poliisin tiedotteessa.

– Kamerat on sijoitettu paikkoihin, joissa on havaittu ylinopeuksia ja kolareita. Yksi kameroista sijaitsee myös aivan koulun läheisyydessä. Kameroiden tarkoituksena on siis vähentää ylinopeuksia ja lisätä näin liikenneturvallisuutta Porvoon keskustassa, kertoo ylikonstaapeli Olavi Palmumäki Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Uusissa nopeusvalvontakameroissa on myös toiminnallisuuksia, joita ei vanhemmissa nopeusvalvontakameroissa ole.

– Uusien kameroiden etu on se, että niiden kuvat ovat aiempaa tarkempia ja terävämpiä. Uusien kameroiden ansiosta asfalttiin ei tarvitse myöskään tehdä mitään lisäasennuksia, sillä kamerassa on itsessään välimatkan mittaava toiminnallisuus. Asennus tulee siten myös halvemmaksi, Palmumäki kertoo.

Katso tästä muita juttuja peltipoliiseista.

– Uusilla kameroilla on mahdollista valvoa jossain vaiheessa myös punaisia päin ajamista, Palmumäki jatkaa.

Kameroiden kuvat lähetetään langattomasti Helsingissä sijaitsevaan Liikenneturvallisuuskeskukseen, jossa käsitellään kaikki Suomen automaattivalvontakuvat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here