Kaisa Garedew
Puolue: PS
Vaalipiiri: Keski-Suomi
Autoilu kuuluu Suomeen jatkossakin
Asumme täällä pohjoisessa, missä ilmasto-olosuhteet ovat monin verroin haastavammat kuin muualla maailmassa. Pitkät, kylmät ja liukkaat talvet tuovat lisäkuluja elämiseen ja liikkumiseen. Välimatkat ovat pitkiä etenkin maaseudulla.
Haluamme pitää maaseudun asuttuna. Tämä edellyttää sitä, että autoilu pysyy kohtuuhintaisena ja mahdollisena myös pieni- ja keskituloisille. Etenkin taajama-alueiden ulkopuolella asuvissa lapsiperheissä tarvitaan auto, jotta voidaan kuljettaa lapset harrastuksiin ja käydä kaupassa.
Myös työssäkäyntiin tarvitaan autoa. Julkinen liikenne ei ole niin kattava harvaan asutuilla alueilla, jotta sen varassa voisi kulkea työmatkat.
Tavallinen suomalainen tarvitsee maaseudulla normaalia arkea elääkseen auton. Ei voi olla niin, että kun polttoaineiden verotus aina vain nousee, joutuvat vähätuloiset luopumaan autoilusta osittain tai kokonaan.
Suomen liikenteen päästötavoitteista tulisi kokonaan luopua, sillä suomen alle promillen päästöillä ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastonlämpenemiseen.
Hiilineutraalisuustavoitteet tuovat täysin turhaa kärsimystä kansalle. Hiilineutraalisuustavoite Suomessa tulisi unohtaa kokonaan ja on aika laittaa suomalaiset etusijalle.
On erityisen tärkeää, että tiemme on hoidettu kuntoon, sillä koululaiset, työssäkävijät, pelastushenkilökunta ja yritykset tarvitsevat teitä, jotka ovat turvallisia ja hyviä. Maakunta, jonka tiet ovat kunnossa, houkuttelee sijoittamaan alueelle tuotantoa.
Tiemäärärahoja tulisi saada Keski-Suomeen ja uusia tiehankkeita tulisi aloittaa, jotta raskas liikenne pystyisi kulkemaan sujuvasti.
Valtatie 4 Vaajakosken kohdan parantaminen pitäisi sisältyä jatkossa valtion väyläviraston investointiohjelman hankekoriin 1A. Kohta on osa tärkeää valtakunnallista ja kansainvälistä päätieyhteyttä ja sen kehittämiseen pitää saada pikaisesti päätös. Nelostien merkitys koko Suomen tavara- ja henkilöliikenteen välittäjänä on huomattava.
Muita tärkeitä ja vaikuttavia maantiehankkeita on valtatien 4 osalta Palokan kohta sekä Vehniä-Äänekoski väli. Alemman asteisen tieverkon puutteet on korjattava ja perustien taso turvattava, saavutettavuuden sekä teollisuuden ja huoltovarmuuden ylläpitämiseksi.
Lisärahoitusta tarvittaisiin erityisesti valtatie 9:n Jämsä-Jyväskylä välille ja Jämsän Hallin alueen teille. Poikittaisyhteyttä Jyväskylä-Vaasa väliä niin raideliikenteen kuin maantieliikenteen osalta olisi hyvä parantaa. Hankkeiden suunnittelua ja toteutusta tulee edistää pikaisesti eduskunnassa.
Teksti: Kaisa Garedew
Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.