Koti Blogi Sivu 997

Takaa-ajo päättyi ulosajoon

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisipartiolla oli tarkoitus pysäyttää henkilöauto tarkastusta varten keskiviikon vastaisena yönä kello kolmen aikoihin Lahden Launeella.

Auto lähti välittömästi kiihdyttämään vauhtia Uudenmaankatua Orimattilan suuntaan. Poliisiauton nopeus oli 160 km/h eikä se saavuttanut pakenevaa autoa lainkaan. Nopeusrajoitus on kyseisessä paikassa 60 km/h.

Pakomatka jatkui Uudenmaankadulta moottoritietä pohjoisen suuntaan.
Moottoritiellä pakeneva auto ohitti siellä olleen poliisiauton sen vasemmalta puolelta aivan keskikaiteen vierestä kovalla nopeudella.

Katso tästä muita juttuja takaa-ajoista.

Poliisipartio menetti näköyhteyden pakenevaan autoon, mutta sai siitä uudelleen havainnon Koiskalantien rampissa. Auto oli ajautunut rampissa ulos tieltä ja autossa olleet juoksivat metsään.

Poliisipartiot saivat metsiköstä kiinni naisen ja miehen etsintöjen jälkeen. Molempien hallusta löytyi huumausaineita.

Heidät otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausainerikokseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nurmeksessa vietiin tuhansia litroja polttoöljyä

Kuva: CvB.

Nurmeksessa, Kannaslahden puunpudotuspaikalla on lauantain 30.7. ja maanantain 8.8. välisenä aikana tyhjennetty proomun päällä täytenä ollut polttoainesäiliö.

Polttoöljyä anastettiin useita tuhansia litroja.

Lue tästä muita juttuja polttoainevarkauksista.

Poliisi huomauttaa, että kevytpolttoöljyn käyttö on rajoitettu ja aine sisältää väriaineen, joka jää koneen polttoainejärjestelmään. Dieselin sijaan polttoöljyä oikeudettomasti käyttävä voi saada mojovan veroseuraamuksen.

Mahdollisia havaintoja pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen p. 029 541 5320 ma-pe klo 08-16.15.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Maxus tuo täyssähköisen avolava-auton Suomeen

Kuva: Maxus.

Maxus on vahvistanut, että odotettu sähköinen avolava-auto eT90 on valmis toimituksiin Suomessa jo tämän vuoden puolella. Maxus eT90:n hinnat ovat myös vahvistuneet ja mallin ennakkomyynti on nyt käynnissä.

Maxus kertoi viime syksynä ensimmäistä kertaa uudesta sähköisestä eT90 pick-upista ja sen esittelemisestä Pohjoismaissa. Mallin tekniset tiedot, hinnat ja toimitusajat ovat juuri vahvistuneet ja eT90 on nyt valmis ennakkomyynnin aloitukseen myös Suomessa.

Kuva: Maxus.

Maxus eT90 on suuri sähköinen pick-up, jossa on viisi istuinta, dynaamisen vahva ulkonäkö ja erittäin kattava vakiovarustelu.

Katso tästä muita juttuja avolava-autoista.

Sen ajoakuston kapasiteetti on 88,5 kWh ja toimintamatka sähköllä jopa 330 km (WLTP yhdistetty).

Konepellin alta löytyy 204 hv:n sähkömoottori, joka tuottaa 310 Nm:n vääntömomentin. Uusi eT90 on varustettu vakiona myös ajoakuston lämmittimellä.
Auton hyötykuorma on 1 000 kg ja se voidaan varustaa myös vetokoukulla (vetopainot vahvistetaan myöhemmin).

Kuva: Maxus.

Uusi eT90 on 5,37 metriä pitkä, 1,9 metriä leveä ja 1,80 metriä korkea ja sen akseliväli on 3,15 metriä. Muotokieltä hallitsee keulan aggressiivinen kromisäleikkö, joka antaa auton ulkoiselle muotoilulle dynaamisen vahvan ilmeen.

Moderni sisustus ja kattava varusteluettelo

Maxus eT90:n sisätilat on suunniteltu tilavaksi ja moderniksi. Erittäin kattavan vakiovarusteluettelon varusteita ovat esimerkiksi 10,3 tuuman kosketusnäyttö, 6-suuntainen istuimen säätö sekä kuljettajalle että etumatkustajalle, Apple Carplay, nahkaverhoillut istuimet ja kaksisuuntaisesti säädettävä nahkapäällysteinen ohjauspyörä.

Kuva: Maxus.

Maxus eT90 on varustettu myös sähköisellä ajonvakautusjärjestelmällä, peruutuskameralla, pysäköintitunnistimella ja alamäkihidastimella.

Maxus eT90 tulee aluksi myyntiin 5-paikkaisena, mutta Maxus tarkastelee mahdollisuuksia tehdä myös paikallisia mukautuksia 2-paikkaiseksi versioksi.

Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen marraskuussa. Hinnat alkavat 70 556 eurosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies menehtyi Kuopion Karttulantien liikenneonnettomuudessa

Kuva: CvB.

Tänään Kuopion Karttulantiellä sattui liikenneonnettomuus, jossa vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneet henkilöauto ja kuorma-auto törmäsivät toisiinsa. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.

Liikenneonnettomuus tapahtui keskiviikkona kello 8.45 aikaan Sänkimäen kohdalla.

Karttulan suuntaan ajanut henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevan liikenteen puolelle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleeseen kuorma-autoon.

Katso tästä muita juttuja nokkakolareista.

Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuuspaikalla. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa fyysisesti.

Liikenneonnettomuuden tutkinnasta ja onnettomuuspaikan raivauksesta aiheutui haittaa muulle liikenteelle kello 11.50 saakka.

Poliisi ja pelastuslaitoksen yksiköt ohjasivat liikennettä onnettomuuspaikalla. Ajoittain onnettomuuspaikka jouduttiin sulkemaan kokonaan muulta liikenteeltä.

Liikenneonnettomuudessa menehtynyt mies on kuopiolainen. Miehen omaisille on ilmoitettu onnettomuudesta. Poliisi ja tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden syiden selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi valvoo nyt ajonopeuksia koulujen läheisyyksissä!

Kuva: Poliisi.

Poliisi valvoo seuraavan kahden viikon ajan 8.-19.8.2022 taajamaliikennettä erityisesti koulujen läheisyyksissä. Jakson aikana poliisi tarkkailee muun muassa ajonopeuksia, punaisia päin ajoa ja suojatiesäännöksiä.

‒ Erityisen vaaratilanteen aiheuttavat ne autoilijat, jotka ohittavat pysähtymättä suojatien eteen jalankulkijaa väistämään pysähtyneen auton, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Autoilijoiden lisäksi poliisi valvoo jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennekäyttäytymistä.

Katso tästä muita juttuja liittyen koulujen aloitukseen.

Tehovalvontajakso liittyy poliisin valtakunnalliseen liikenneturvallisuuskampanjaan. Valvonta- ja tiedotusjakson tavoitteena on saada taajamien liikenneympäristöä turvallisemmaksi, kun koulujen alkamisen aikoihin suojattomien tienkäyttäjien osuus liikenteessä lisääntyy.

‒ Koulujen alettua katukuvaan tulee tuhansia uusia pieniä kulkijoita, joiden taidot eivät vielä riitä tekemään havaintoja ja ratkaisuja turvallisimmalla tavalla. Me kokeneemmat liikkujat, autoilijat ja muidenkin moottoriajoneuvojen kuljettajat, olemme ensiarvoisen tärkeässä asemassa turvataksemme näitä pieniä kulkijoita koulutiellä ja muuna vapaa-aikana, Pahkin muistuttaa.

Jalankulkijoita menehtyy liikenteessä melkein joka viikko

Vuosittain maamme liikenteessä kuolee noin 40 jalankulkijaa. Loukkaantuneista lähes yhdeksän jalankulkijaa kymmenestä loukkaantuu taajama-alueilla.

Noin 20 prosenttia jalankulkijoiden henkilövahingoista tapahtuu 6‒17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Yleisimmin tapaturmat sattuvat tietä ylitettäessä pimeän aikaan.

Vuoden pimeimpänä aikana eli loka-tammikuussa sattui lähes puolet jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyivät näille kuukausille, sillä yli puolet jalankulkijoiden vammautumisista suojateillä tapahtuu loka-tammikuussa.

Pienikin ajonopeuden muutos vaikuttaa pysähtymismatkaan

Hyvinkin pienet nopeuden muutokset puoleen tai toiseen vaikuttavat merkittävästi pysähtymismatkoihin. Taajamissa jo 5–10 km/h nopeuden muutokset saattavat olla kohtalokkaita jalankulkijan tai pyöräilijän kannalta. Taajamien turvallisuustoimilla, kuten alhaisilla nopeusrajoituksilla, ajovalojen käytöllä ja ympäristön kehittämisellä pyritään turvaamaan erityisesti kevyttä liikennettä.

‒ Jos pudottaa nopeutta noin neljänneksen, niin jarrutusmatka on vain puolet siitä mitä se oli suuremmasta nopeudesta. Kun 40 km/h ajava tarvitsee pysähtymismatkaa 20 metriä, niin samoissa oloissa 50 km/h ajava vaatii matkaa jo lähes 30 metriä. Paikassa, missä hitaammin ajava pysähtyi, on 50 km/h ajaneen nopeus vielä 37 km/h. Eli törmäysvoimat kasvavat vaarallisen suuriksi jo pienen nopeuslisäyksen seurauksena, Pahkin selittää.

Taajamaliikenteessä ylinopeudella ajavat joutuvat jatkuvasti vaihtamaan ajokaistaa. Tämä vaikeuttaa liikenteen kokonaistilanteen seuraamista, lisää päin punaisia ajamista ja kasvattaa peräänajon riskiä.

‒ Alemmilla nopeuksilla voidaan vaikuttaa jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja mopoilijoiden turvallisuuteen nopeasti ja tehokkaasti. Juuri heille taajamaliikenne on vaarallisin, toteaa Pahkin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä nastarenkaat toimivat parhaiten sähköautoissa

Nokian Hakkapeliitta 10 EV. Kuva: Nokian Renkaat.

Painavat ja suorituskykyiset sähköautot asettavat renkaille kovat vaatimukset. Moottori testasi, mitkä nastarenkaat toimivat parhaiten tehokkaan nelivetoisen sähköauton alla.

Sähköautot ovat lähtökohtaisesti polttomoottoriautoja painavampia, minkä lisäksi ne ovat erittäin tehokkaita. Pohjoismaisten talvirenkaiden kumiseos on puolestaan pidon optimoimiseksi jäällä ja lumella pehmeämpi kuin muissa rengastyypeissä.

Moottori selvitti, mikä nastarengas ratkaisee parhaiten yhtälön, jossa on pystyttävä hallitsemaan jämäkästi sähköauton paino ja teho, mutta olemaan myös riittävän pehmeä pidon varmistamiseksi talvikeleillä.

Testiautona oli nelivetoinen Tesla Model 3 ja koon 235/45 R18 nastarenkaita oli mukana kahdeksalta valmistajalta: Continental, Falken, Goodyear, Landsail, Michelin, Nokian, Toyo ja Yokohama. Nokian Hakkapeliitta 10 EV on erityisesti lataushybrideille ja sähköautoille suunniteltu nastarengas.

Testi osoitti, että painava ja tehokas auto vahvistaa renkaiden ominaisuuksia niin hyvässä kuin pahassa. Voidaankin sanoa, että sähköauto erottelee nastarenkaat selkeämmin toisistaan.

Jääkokeissa nähtiin testin suurimmat vaihteluvälit renkaiden kesken.

Kiihdytyksessä jäällä Nokian ja Michelin olivat parhaat renkaat tässä järjestyksessä. Falkenin ja Toyon vetopito oli yksinkertaisesti huono ja eroa kärkeen tuli kummallakin 60 %.

Jarrutuspidossa Nokian voitti Michelinin melko tuntuvalla marginaalilla. Goodyear sijoittui täpärästi kolmanneksi selkeällä erolla ennen neljänneksi sijoittunutta Continentalia.

Loppunelikolla jarrutuspito jäällä oli jopa vaarallisen heikko. Tämän osion huonoin rengas oli Toyo, jonka pysähtymismatka oli lähes 50 % Nokian rengasta pidempi.

Lumella tehdyissä jarrutus- ja kiihdytyskokeissa renkaiden väliset erot kaventuvat jopa kymmenesosaan siitä, mitä ne ovat jäällä.

Lumikiihdytyksessä Michelin oli hieman Nokian Hakkapeliittaa parempi ja Goodyear oli kolmas. Michelin oli myös jarrutuksessa etevin ennen Continentalia.

Sulan kelin testeissä Falkenin ja Yokohaman kokonaisarvosana oli samaa tasoa Michelin kanssa. Goodyear ja Nokian olivat silti kokonaisuutena asfalttikokeiden kärkirenkaat ja Continental heti niiden perässä.

Testin voittajaksi nousi Nokian Hakkapeliitta 10 EV kiitettävällä suorituksella.

Michelin X-Ice North 4 oli varsin selkeä kakkonen ja pystyi haastamaan nokialaisen tosissaan.

Katso tästä muita nastarengastestejä.

Kolmanneksi parhaan kokonaisarvosanan saanut Goodyear Ultra Grip Arctic 2 jäi kärjestä eniten jääkokeissa ja osittain myös lumella. Asfaltilla Goodyear oli sen sijaan etevä.

– Auton suuri massa tuntuu oikeassa liikenteessä tapahtuvia äkkitilanteita simuloivissa ajettavuuskokeissa siinä, että renkaan ominaisuudet romahtavat helpommin kuin kevyemmällä polttomoottoriautolla. Nokian 10 EV:stä huomaa, että se on suunniteltu sähköautoihin ja ladattaviin hybrideihin. Erityisesti nokialaisen keulapito – siis hallittavuus – säilyy painavankin auton alla, Moottorin toimituspäällikkö Jussi Saarinen toteaa.

Testirenkaat, koko 235/45 R18

Yleisarvosana

1. Nokian Hakkapeliitta 10 EV       9,4

2. Michelin X-Ice North 4              9,2

3. Goodyear Ultra Grip Arctic 2     8,9

4. Continental Ice Contact 3         8,7

5. Landsail Ice Star IS37              8,1

6. Yokohama Ice Guard IG65         8,1

7. Falken Winterpeak F-Ice 1          7,9

8. Toyo Observe Ice-Freezer           7,8

Sähköautojen nastarengastesti löytyy kokonaisuudessaan Moottorista 8/2022, joka ilmestyy keskiviikkona 10.8. Lehden voi lukea ilmestymispäivästä alkaen myös sähköisenä irtonumerona Lehtiluukun kautta.

Uutinen rengastestiin liittyen löytyy tästä linkistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Päivän automainos: Uusi Peugeot 505. Parempi kuin kukaan osasi odottaa.

Kuva: CvB.

Kyllä Peugeot 505 varmaan oli erinomainen auto, kun se 1979 markkinoille tullessaan oli parempi kuin kukaan osasi odottaakaan.

Tai sitten ei odotettu mitään erikoista?

Mainoksessa todetaan: ”Tätä autoa osattiin asiantuntijapiireissä jo odottaa.”

Moni yllättyi auton tultua markkinoille: ”Uusi 505 yllättää kuitenkin sekä asiantuntijat, moottoritoimittajat että siihen tutustuneet autoilijat.”

”Uusi Peugeot 505 on niin viimeistä piirtoa hiottu tasapainoinen kokonaisuus, ettei ainoatakaan sen ominaisuutta voi sanoa toistaan paremmaksi.”

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Autoa verrattiin myös muihin automerkkeihin: ”Uusi 505 tuo nyt tervettä valinnanvaraa autoilijoille, joiden mielestä esim. BMW on ollut ainoa urheilullinen matka-auto, Volvo ainoa turvallinen, Audi ainoa kaunis tai Mercedes ainoa huolella tehty.”

Kaikissa malleissa oli vakiovarusteena jarrutehostin ja ohjaustehostin (ei perusmallissa).

Hiukan paremmissa S-malleissa oli lisäksi vakiona tweed-verhoillut istuimet, sävylasit, sähkötoimiset lasinnostimet etuovissa, kattoluukku ja korin kylkilistat.

Siihen aikaan takaistuinten turvavyöt olivat myös lisävaruste.

Mallistoon oli tarjolla 96-hevosvoimainen kaasutinmoottori, 110-hevosvoimainen suihkutusmoottori ja 70-hevosvoimainen dieselmoottori.

Kuvan mainos oli Tekniikan Maailmassa 18/1979.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Vain kahdeksan merkkiä on saanut alkuvuoden aikana rekisteriin enemmän henkilöautoja kuin viime vuonna

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Henkilöautojen rekisteröintimäärät ovat vielä selvästi viime vuotta alhaisemmat.

Kuitenkin kahdeksan merkkiä on alkuvuonna pystynyt kasvattamaan rekisteröintimääriään verrattuna samaan aikaa viime vuonna.

Katso tästä muita juttuja rekisteröinneistä.

Kaikkein kovin prosentuaalinen nousu on Polestarilla, joka viime alkuvuonna sai rekisteriin vain 17 autoa. Kun lukema nyt on yli 400 on prosentuaalinen nousu peräti 2 294 prosenttia.

Seuraavina tulevat Cupra (+45,8 %), Dacia (+33,7 %), Porsche (+24,7 %), Land Rover (+21,6 %), Opel (+4,4 %), Renault (+1,9 %) ja BMW (+0,7 %).

Seatilla merkittävä romahdus

Seatilla on alkuvuonna mennyt todella heikosti. Tänä vuonna on rekisteröity vain 276 Seatia, kun viime vuonna vastaavana aikana rekisteröitiin melkein 1 500 Seatia. Pudotus on peräti 81,6 %.

Seuraavina tulevat Suzuki (-51,5 %), Mini (-43,7 %), Peugeot (-43,2 %), Skoda (-40,2 %), Volkswagen (-39,3 %), Citroën (-39,2 %), Audi (-36,7 %), Ford (-33,9 %), Mazda (-30,9 %) ja Volvo (-30,4 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Taksimatkustamisen turvallisuuden koetaan heikentyneen Uudellamaalla

Kuva: Lähitaksi.

Lähitaksin teettämän taksiturvallisuustutkimuksen mukaan turvallisuuden koetaan heikentyneen taksiasiakkaiden mielestä viime vuosien aikana Uudellamaalla.

Turvattomuutta ovat kokeneet yhä useammat asiakkaat. Eniten turvattomuutta on koettu liikenneturvallisuuden (esim. ajotapa) ja taloudellisen turvallisuuden (hinnoitteluun ei voi luottaa) osalta.

Turvattomuutta kokeneista yli kolmannes on kokenut myös fyysistä ja psyykkistä turvattomuutta: naiset fyysistä 14 % ja psyykkistä turvattomuutta 16 % miehiä enemmän.

Tärkeimpinä turvallisuuden tunteeseen vaikuttavina tekijöinä pidetään kuljettajan ammattitaitoa, taksiyrityksen mainetta ja alkuperää, luotettavaa mobiilisovellusta sekä taksiyhtiön omaa laadunvalvontaa. Toisaalta taksimatkustaminen koetaan yhä verrattain turvalliseksi.

Taksin valinnassa turvallisuus koettiin erittäin tärkeäksi tekijäksi. Turvallisuutta parantavina asioina pidettiin eniten kuljettajan koulutusta ja lupia, matkan hintatietoa etukäteen, taksiyhtiön brändin selkeää tunnistamista (esim. teippaukset, kyltit) sekä tietoa auton saapumisajasta etukäteen.

Tutkimus osoitti myös, että mobiilisovelluksen merkitys taksipalvelukokonaisuudessa kasvaa edelleen: vastaajista yli puolet oli tilannut taksin sovelluksella. Reilu kolmannes oli tilannut taksin puhelimitse soittamalla.

– Ennen taksiuudistusta 1.7.2018 taksialan tutkimusten suurimmat haasteet liittyivät yleensä matkustajien mielestä taksin saatavuuteen ruuhkahuippuina, kuten pikkujoulujen ja uudenvuodenvaihteen aikaan, sekä taksien hintatasoon. Turvallisuutta ei koettu yleisesti ongelmaksi, vaan päinvastoin; suomalaista taksia pidettiin maailman turvallisimpana. Toivottavasti tämä Uuttamaata koskeva tutkimus johtaa osaltaan toimenpiteisiin erityisesti lainsäädännön ja viranomaisvalvonnan osalta sekä avaa päätöksentekijöiden silmiä, toteaa Lähitaksin vt. toimitusjohtaja Pasi Rokosa.

Luotava taksitarkastajayksikkö Traficomiin

Lähitaksi ehdottaa lähitaksilaisten kuljettajien, yrittäjien ja työntekijöiden 11.7. alulle laittaman kansalaisaloitteen mukaisesti viranomaisvalvonnan uskottavaa tehostamista sekä Taksitarkastajayksikön perustamista Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin yhteyteen.

Taksitarkastajille tulee varmistaa laajat toimivaltuudet antaa huomautuksia ja sakkorangaistuksia sekä tarvittaessa lopettaa taksiyrityksen/taksiyrittäjän/taksinkuljettajan liikennöinti ja toiminta, jos tilanne laiminlyöntien takia niin vaatii.

– Kaikki ratkaisuehdotuksemme taksialan turvallisuuden ja yleistilanteen parantamiseksi on tehty asiakkaiden, hyvien taksinkuljettajien ja koko yhteiskuntamme julkisen liikenteen parhaaksi. Haluamme palauttaa laatua, turvallisuutta ja hyvää asiakaspalvelukulttuuria taksijärjestelmäämme. Samalla muistutamme, että ongelmista huolimatta takseissa työskentelee yhä tuhansia hyviä kuljettajia ilman minkäänlaisia turvallisuusongelmia. Olennaisinta onkin yhä katsoa tarkkaan, minkä taksin kyytiin nousee, kertaa Lähitaksin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala.

Lähitaksi toistaa vaatimuksensa taksinkuljettajan luvansaannin edellytysten tiukentamisesta sekä taksinkuljettajakurssin asettamisesta pakolliseksi kaikille alalla toimiville.

Lue tästä muita taksijuttuja.

Erityisryhmäkoulutuksen pakollisuutta kaikille taksinkuljettajille Lähitaksi esitti jo vuonna 2021 Invalidiliiton kanssa. Hyvää onkin, että Kela vaatii kaikkia Kela-kyytejä ajavia suorittamaan erityisryhmäkoulutuksen 1.1.2024 mennessä.

Lisäksi Lähitaksi ehdottaa, että taksialan yrittäjäkoe standardisoidaan B-ajokortin teoriakokeen tavoin ja suoritetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin alaisuudessa Ajovarman toimipisteellä.

Tämä ehkäisisi julkisuudessakin esillä olleita vilppiyrityksiä. Traficomin tarkastamat ja hyväksymät yritykset voisivat järjestää taksialan yrittäjäkoulutukset jatkossakin.

Lähitaksi teetätti tutkimuksen yhteistyökumppaninsa Avidly Oy:n kautta Norstat Oy:lla. Tutkimus toteutettiin Norstat Finland Oy:n Paneeli.net – kuluttajapaneelissa 9–16. kesäkuuta 2022. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mm. suomalaisten mielipiteitä taksimatkustamisen turvallisuudesta sekä miten turvallisuuden tunnetta voisi parantaa. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat viimeisen vuoden aikana taksilla matkustaneet, Uudellamaalla asuva väestö. Naisia vastaajista oli 47 %, miehiä 53 %.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Myös Rovaniemellä varastetaan katalysaattoreita

Kuva: CvB.

Rovaniemellä on nyt tehty säännöllisesti yksittäisiä rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista.

Katalysaattoreita anastetaan niiden sisältämien jalometallien vuoksi. Ajoneuvo on ajokelvoton ilman katalysaattoria. Suosituimmat varkauksien kohteena olevat automerkit ovat Honda, Toyota, Volvo ja Opel.

– Anastettuja katalysaattoreita myydään ympäri Suomea korjaamoihin ja romuliikkeisiin sekä viemällä niitä ulkomaille myyntiin. Katalysaattorivarkauksia tekevät suomalaiset ja ulkomaalaiset rikolliset, taustoittaa rikosylikomisario Pälvi Suokas Lapin poliisilaitokselta.

Katalysaattorin irrotus muutamassa minuutissa

Rovaniemen tapauksissa varkaus on huomattu siten, että auto on seissyt yleensä pidempiä aikoja, jolloin ei ole tiedossa, milloin teko on tarkalleen ottaen tapahtunut.

Katso tästä muita juttuja katalysaattorivarkauksista.

Muualta Suomesta saatujen tekojen perusteella katalysaattorivarkauksia tapahtuu yleensä yöaikaan, ja kohteena on pysäköintipaikalle tai esimerkiksi teollisuusalueelle jätetty ajoneuvo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //