Oulun poliisilla oli torstain ja perjantain välisenä yönä kaksi erillistä tehtävää, joiden yhteydessä moottoripyörän kuljettaja pakeni poliisipartiota.
Ensimmäinen tilanne tapahtui Oulussa torstaina 14.7. hieman ennen puolta yötä. Poliisipartio yritti pysäyttää moottoripyöräilijää kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden tarkistamiseksi, jolloin kuljettaja lähti ajamaan kovaa vauhtia.
Partio seurasi moottoripyörää Raksilan ja Karjasillan kautta Höyhtyälle, missä kuljettaja lopulta tavoitettiin hänen kaaduttuaan pyörällä maaston puolella ajaessaan.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut moottoripyörän kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.
Polttoaine loppui
Toinen vastaava tilanne tapahtui Iissä perjantaina 15.7. aamuyöllä, jolloin partio yritti myös pysäyttää moottoripyörän kuljettajaa.
Kuljettaja lähti tälläkin kertaa ajamaan kovalla vauhdilla. Poliisipartio seurasi moottoripyörää ensin Iin alueella ja lopuksi Simon kautta Kemin puolelle, missä moottoripyörästä loppui polttoaine.
Kuljettajakoulutuksen ja ajotavan merkitys korostuu entisestään nousseiden polttoainehintojen myötä. Vehmaalainen Trans-Anttila Oy on saanut pienennettyä polttoainekustannuksia Volvon kuljettajakoulutuksen ja Volvo Connectin avulla.
Viime vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettänyt Trans-Anttila ajaa yörunkoa ja päiväjakelua 13 puoli- ja täysperävaunuyhdistelmällä Etelä-Suomen alueella. Isoimpina asiakkaina ovat Posti ja Kesko.
Ajotavalla laajat vaikutukset
Volvo Trucksin syksyllä 2021 järjestämän kuljettajakoulutuksen ansiosta Trans-Anttilalla on kiinnitetty erityistä huomiota kuljettajien ajotapaan ja sen vaikutuksiin.
– Kuljettajat seuraavat nykyään omaa ajokäyttäytymistään hyvinkin tarkasti. Huomiota kiinnitetään auton rullaukseen, kaasun ja jarrun käyttöön sekä tyhjäkäyntiin. Power-nappi oli myös monella kuljettajalla aiemmin lähes päivittäisessä käytössä. Enää sitä ei juurikaan käytetä, Trans-Anttilan toimitusjohtaja Jarkko Anttila listaa koulutuksen hyötyjä.
Polttoaineen kulutuksen pienenemisen lisäksi kuljettajien taloudellinen ja ennakoiva ajotapa on vaikuttanut muun muassa siihen, että renkaat ja jarrut kuluvat vähemmän.
Aitoa lisäarvoa kuljettajille
Koulutus ei ollut Trans-Anttilan kuljettajille vain pakollinen luento, josta saa ammattipätevyysmerkinnän, vaan se toi aidosti lisäarvoa kuljettajille.
– Kuljettajien keskuudessa meillä on hyvä meininki, mutta koulutus avasi kirjaimellisesti monen silmät siitä, miten paljon kuljettaja voi itse vaikuttaa polttoaineen kulutukseen, Anttila kertoo.
Trans-Anttilan kuljettajakoulutukset veti Volvo Trucksin kuljettajakouluttaja Timo Mäkelä.
– Koulutuksen tavoite oli yksinkertainen: rivi vihreälle ja bonus kuljettajan taskuun, Mäkelä kertoo.
Koulutuksessa käytiin läpi viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut keskeisin kehitys kuorma-autotekniikassa: Euro6-moottoritekniikan tuomat muutokset mm. tyhjäkäynnin välttämiseen sekä digitaalisuuden kehitys autoissa ja sen hyväksikäyttäminen mm. kehittynyt luistonesto ja tasauspyörästön lukko sekä ilmajousituksen toiminta.
Lisäksi koulutuksessa käytiin kunnolla läpi I-See älykkään vakionopeussäätimen tuomat muutokset kuljettajan ajatus- ja ajotapaan maantiellä.
Myös kuljetusliikkeen kaluston enimmäisnopeus maantiellä liikkumiseen ja nopeuden alentamisen hyödyt kerrattiin.
Koulutukseen osallistui koko Trans-Anttilan raskaan puolen henkilökunta johtoa myöden.
Koulutuksessa osallistujille avattiin Volvo Connectin tapa koostaa kuljettajien ajotavasta pisteitä, joiden avulla kuljettaja voi saada konkreettista palautetta omasta ajotavasta ja sen kehitystarpeista.
Koulutuksessa luotiin selkeä yrityksen taloudellisen ajamisen tahtotila pisteiden avulla, jonka pohjalta palkitsemisjärjestelmä kehittyi yhdessä kouluttajan, johdon ja kuljettajien välillä keskustellen.
Volvo Connect helpottaa ajokäyttäytymisen seurantaa
Nykyään Trans-Anttilan kuljettajat seuraavat omaa ajokäyttäytymistään Volvo Connectin avulla. Mobiiliappi on helppokäyttöinen ja siitä näkee selkeästi yhdellä vilkaisulla, miten kuljettaja on ajanut.
Koulutuksen yhteydessä Trans-Anttilalla otettiin käyttöön kuljettajien bonus.
Säännöt bonuksen saamiseen ovat hyvin yksinkertaiset. Kun kuljettajan polttoainetalouspisteet ovat Volvo Connectissa vihreällä, kilahtaa tilille joka kuukausi bonus.
Volvo Connect -kalustonhallintajärjestelmän tarkoitus on lisätä tuottavuutta ja tukea liiketoimintaa. Sen avulla saa seurattua ja kehitettyä kuljettajien taloudellista ajotapaa seuraamalla Volvo Connectin helppolukuisia raportteja.
Tietoja voidaan myös seurata suoraan Volvo Connect -sovelluksen kautta. Sovelluksesta näkee myös kuljettajien reaaliaikaiset työaikatiedot ja ajoneuvojen reaaliaikaiset paikkatiedot.
Näin kuljetusyrittäjällä on tarkka tieto siitä, mitä yrityksessä tapahtuu.
Saavutetut tulokset erinomaisia
– 240 000 kilometrin vuosisuoritteessa jo muutaman litran säästö satasella merkkaa vuodessa paljon, Anttila sanoo.
– Kokonaissäästöjä on jo nyt kertynyt viisinumeroinen summa, joten on helppo todeta, että koulutus on kannattanut.
Tieliikenteen ripeä kasvu on taittunut alkukesän aikana. Rautateillä junien määrä tavaraliikenteessä on supistunut tuntuvasti edellisvuodesta. Lentoliikenteessä liikennemäärät ovat edelleen selvästi pienemmät kuin ennen pandemiaa, vaikka liikenne on vilkastunut kesäkaudella. Tiedot ilmenevät liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin huhti-kesäkuun tilastoista.
– Liikennejärjestelmäämme ravistelee parhaillaan kaksi ulkoista shokkia: kallistunut polttoaine ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Polttoaineen kallistuminen lisää kotien liikennekustannuksia ja on saanut entistä useamman etsimään vaihtoehtoja yksityisautoilulle. Samalla Suomen kansainväliset liikenneyhteydet lento- ja raideliikenteessä ovat sodan seurauksena heikentyneet. Idän liikenteen supistuttua merkittävästi Suomesta on tullut Euroopan pohjoinen pussinperä. Kun samaan aikaan polttoaineen hinnat kohoavat ja kuljetusten päästöihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, Suomen kansantaloudelle elintärkeät logistiset yhteydet kohtaavat uusia haasteita, sanoo Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.
– Nyt on tärkeää, että saamme uutta vauhtia kilpailukykyisten ja kannattavien liikkumispalveluiden kehittämiseen vaihtoehdoksi yksityisautoilulle ja että pystymme minimoimaan odotusajat sekä parantamaan tehokkuutta kuljetusketjuissa. Näitä tavoitteita voidaan edistää liikenteen digitalisaation avulla, mutta tämä ei etene itsestään vaan edellyttää Suomelta myös julkisia panostuksia digitaaliseen infrastruktuuriin ja käytäntöihin. Käynnissä oleva kriisi kannattaa Suomessa käyttää täysimääräisesti hyväksi liikennejärjestelmän uudistamisessa nykyistä tehokkaammaksi ja kestävämmäksi, Korhonen jatkaa.
Tieliikenne
Liikennemäärät pääteillä (valta- ja kantatiet) kasvoivat vuoden 2022 toisen neljänneksen aikana edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta alle prosentin eli kasvu käytännössä taittui.
Liikennemäärät olivat pääteillä huhti-kesäkuussa vajaat viisi prosenttia pandemiaa edeltävää tasoa pienemmät. Kesäkuussa liikennemäärät kääntyivät selvään laskuun edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Raskaan liikenteen ajoneuvojen määrät laskivat huhti-kesäkuussa 2,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Raideliikenne
Tavarajunien määrä rautateillä oli selvässä laskussa huhti-kesäkuussa. Tavarajunia kulki rataverkolla noin 15 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Henkilöliikenteessä lähijunien määrä kasvoi lähes kuusi prosenttia.
Ratatöitä tehtiin edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän, mikä näkyi etenkin henkilöliikenteen kaukojunien täsmällisyydessä, joka laski edellisvuodesta.
Lentoliikenne
Suomesta lähtevien ja tänne saapuvien lentojen määrät olivat huhti-kesäkuussa vajaan kolmanneksen pienemmät kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Liikenne tosin vilkastui kesää kohti.
Suomen ylilentävän liikenteen määrä on tilastojen mukaan elpynyt alkuvuonna, mutta tämä selittyy pääosin Venäjän ja Kaliningradin välisillä lennoilla Suomenlahdella. Fintrafficin lennonvarmistus tarjoaa näille lennoille turvallisuuden varmistamiseksi lennonvarmistuspalveluita, mutta ei odota saavansa niistä korvausta lentoyhtiöiltä.
Kolmekymppinen nainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ohittaessaan kuorma-autoa keskiviikkoaamuna valtatiellä 3 Linnatuulen kohdilla.
Poliisin mukaan nainen oli ajamassa etelän suuntaan, kun hän oli ohitustilanteessa tehnyt ohjausliikkeen ja menettänyt autonsa hallinnan suistuen ajokaistojen väliselle viheralueelle törmäten valopylvääseen.
Todistajien mukaan auto oli joutunut vesiliirtoon.
Volvo on julkaissut uusimman automaattisen ohjelmistopäivityksen (OTA) kaikkiin Volvon henkilöautoihin, joissa on sisäinen Google-järjestelmä. Päivitys tarjoaa monia ominaisuuksiin ja laatuun keskittyviä parannuksia.
Yksi uusista toiminnoista on Apple CarPlay -tuki, jonka avulla iPhonen voi yhdistää usb-liitännän kautta Volvoon ja käyttää iPhone-sovelluksia autossa kaikkialla, missä Apple CarPlay on käytettävissä.
Edellinen huhtikuussa julkaistu OTA-päivitys on otettu käyttöön yli 197 000 autossa. Uusin päivitys on tullut saataville 14 markkina-alueella, ja Volvo odottaa päivitysten kattaman autojen määrän kasvavan jokaisen uuden julkaisun myötä. Suomessa uusin päivitys koskee noin 3 000 autoa.
Hyundai on esitellyt täysin uuden Ioniq 6 -täyssähköauton. Kehittynyt teknologia, personoitavat ominaisuudet ja pitkä toimintamatka määrittelevät uudelleen sähköisen liikkumisen rajat.
Ioniq 6 on rakennettu Hyundain sähköautoille suunnitellulle Electric Global Modular Platform (E-GMP) -alustalle. Ratkaisu mahdollistaa erittäin pitkän, 2 950 mm:n akselivälin.
Mallin kokonaispituus on 4 855 mm, se on 1 880 mm leveä ja 1 495 mm korkea. Ioniq 6 on saatavilla 20- tai 18-tuumaisilla kevytmetallivanteilla. Mittasuhteet antavat sille ainutlaatuisen, virtaviivaisen tyylikkään ulkonäön, jolla malli erottuu muusta sähköautotarjonnasta.
Yksi markkinoiden energiatehokkaimmista vaihtoehdoista
Ioniq 6 on tarjolla 77,4 kWh:n korkeajänniteakustolla joko takavetoisena (RWD) tai nelivetoisena (AWD). Malliston huipulla olevan kahden sähkömoottorin AWD-vaihtoehdon yhdistetty teho on 239 kW ja vääntömomentti 605 Nm. Nelivetoversio kiihtyy 0−100 km/h 5,1 sekunnissa.
Kuva: Hyundai.
Uutuus vakuuttaa energiatehokkuudellaan. Ioniq 6:n arvioitu täyssähköinen toimintamatka on yli 610 km WLTP-mittaustavan (Worldwide Harmonized Light Vehicle Test Procedure) mukaan *1.
Pienemmän 53 kWh:n korkeajänniteakustolla, 18 tuuman renkailla ja RWD-moottorivaihtoehdolla energiankulutuksen arvioidaan olevan alle 14 kWh/100 km *2.
Ioniq 6:n E-GMP-arkkitehtuuri tukee sekä 400 V:n että 800 V:n latausinfrastruktuureja. Ajoneuvoalustan toimintajännite on 800 volttia, mutta sitä voidaan ladata tavallisilla 400 voltin pikalatureilla ilman erillisiä adaptereita tai lisäosia.
Kuten Ioniq 5, myös Ioniq 6 tarjoaa innovatiivisen Vehicle-to-Load (V2L) -toiminnon, jonka avulla voi käyttää sähkölaitteita.
Tekniikka on ihanteellinen virran saamiseen esimerkiksi sähkökatkon, retkeily- tai ulkoiluprojektien aikana. Auton ulkopuolella olevan pistorasian lisäksi takarivin istuimen alla on toinen pistorasia kannettavien tietokoneiden, puhelimien ja muiden laitteiden sujuvaa lataamista varten.
Personoitava, helppokäyttöiseksi suunniteltu sisätila
Dual Color Ambient Lighting -tunnelmavalaistus valaisee Ioniq 6:n sisustaa. Tarjolla on 64 värin valikoima ja kuusi kaksiväriteemaa *4, jotka väriasiantuntijat ovat kehittäneet auttamaan kuljettajia ja matkustajia tuntemaan olonsa rentoutuneeksi ja mukavaksi.
Speed Sync Lighting -tila lisää tunteita ajokokemukseen muuttamalla ajoneuvon nopeuden mukaan sisävalaistuksen kirkkautta ensimmäisellä istuinrivillä.
Eturivillä mukavaa matkantekoa tarjoavat Relaxation Comfort Seats -istuimet jalkatuilla. Kaikki Ioniq 6 -mallin istuimet on suunniteltu ja valmistettu erityisesti täyssähköisiin malleihin. Ne ovat noin 30 prosenttia ohuempia kuin perinteisissä malleissa, mikä tarjoaa enemmän tilaa matkustajille.
Kuva: Hyundai.
Ioniq 6:n henkilökohtaista ajokokemusta voi muokata mieleiseksi EV Performance Tune-up -järjestelmän avulla, jossa kuljettaja voi vapaasti säätää ohjauksen vastetta, moottorin tehoa, kaasupolkimen herkkyyttä ja voimansiirtotilaa. Kuljettaja voi luoda näistä valinnoista useita erilaisia yhdistelmiä vain muutamalla painikkeen painalluksella yksilöllisten tarpeidensa mukaan.
Uutuusmallissa on myös e-ASD-teknologia: oletusasetuksena matkustamossa on futuristinen äänimaailma, joka muuttuu ajoneuvon ajotilan mukaan.
Ioniq 6:n modulaarinen kojelauta yhdistää 12 tuuman infotainment-kosketusnäytön ja 12 tuuman digitaalisen mittariston.
Infotainment-järjestelmä tarjoaa reaaliaikaisen tiedon toimintamatkasta akun lataustason perusteella. Connected Car Services -järjestelmä auttaa myös etsimään ja suunnittelemaan parhaan reitin siten, että latausasema voidaan sisällyttää matkan varrelle.
Kehittynyttä kuljettajaa avustavaa tekniikkaa
Ioniq 6 on varustettu nykypäivän vaatimukset täyttävillä Hyundai SmartSense- ja Advanced Driver Assistance Systems -järjestelmillä, jotka lisäävät turvallisuutta ja mukavuutta liikenteessä.
Highway Driving Assist 2 (HDA 2) auttaa pitämään asetetun etäisyyden ja nopeuden edellä ajavaan ajoneuvoon moottoritiellä ajettaessa ja auttaa keskittämään ajoneuvon kaistalle ajon aikana, myös mutkissa.
Kuva: Hyundai.
Smart Cruise Control (SCC) auttaa pitämään etäisyyttä edellä ajavaan ajoneuvoon ja ajamaan kuljettajan asettamalla nopeudella ja kuljettajan ajotyyliä noudattamalla.
Forward Collision-Avoidance Assist (FCA) puolestaan auttaa välttämään törmäykset ajoneuvon edessä oleviin kohteisiin ajon aikana. Järjestelmä varoittaa ja tarvittaessa auttaa hätäjarrutuksessa.
Ioniq 6 tarjoaa varustetasosta riippuen myös risteysajoon ja kaistanvaihtoihin kehittyneet Junction Crossing, Lane-Changing Oncoming ja Lane-Changing Side -törmäyksen välttämisjärjestelmät Evasive Steering Assist -toiminnolla.
Ne valvovat risteyksissä vastaantulevaa ja risteävää liikennettä, auttavat automaattisesti hätäjarrutuksessa sekä pyrkivät välttämään törmäystä avustamalla väistämään edessä olevaa kohdetta viereiselle kaistalle tai jos kaistaa vaihdettaessa on vaarana törmätä vastaantulevaan tai edellä olevaan ajoneuvoon.
Jos on olemassa vaara törmätä jalankulkijaan, joka on osittain ajoneuvon suunnitellulla reitillä, järjestelmä auttaa automaattisesti välttämään törmäystä.
Muita puoliautonomisia ajo-ominaisuuksia ovat älykäs nopeusrajoitusavustin, joka ehdottaa säätämään auton nopeuden nopeusrajoituksen mukaan, ja High Beam Assist -kaukovaloautomatiikka.
Katvealueen törmäyksenestoavustin auttaa välttämään törmäyksiä kaistaa vaihdettaessa. Järjestelmä toimii myös pysäköintipaikalta peruuttaessa, jos auton takana havaitaan törmäysvaara. Järjestelmä voi tarvittaessa auttaa hätäjarrutuksessa, jos kuljettaja ei reagoi varoitukseen.
Toinen takaosan törmäyksien välttämistä avustava toiminto BVM (Blind-Spot View Monitor) näyttää suuntavilkkua käytettäessä mittaristossa videokuvaa katvealueen näkymästä turvallisen kaistanvaihdon varmistamiseksi.
Takapenkillä matkustavien turvallisuutta pyritään varmistamaan Safe Exit Warning -varoituksella (SEW), joka varoittaa, jos se havaitsee takaa lähestyvän ajoneuvon, kun matkustaja avaa oven poistuakseen autosta pysähdyksen jälkeen.
Kuva: Hyundai.
Myös pysäköinnin helppouteen on kiinnitetty huomiota. Remote Smart Parking Assist 2 (RSPA 2) auttaa etäpysäköimään auton ulkopuolelta kaukosäädinavaimesta ohjaamalla.
Ominaisuus toimii sekä kulma- että taskupysäköinnin lisäksi myös vinoparkissa. Auton ympäristöä valvova Surround View Monitor (SVM) näyttää videokuvaa tilanteesta ajoneuvon ympärillä turvallista pysäköintiä varten.
Edessä, sivulla ja takana riskitilanteita valvova pysäköinnin törmäyksen estoavustin (PCA) auttaa välttämään törmäykset jalankulkijoihin ja ajoneuvon ympärillä oleviin esineisiin pysäköinnin tai pysäköintiruudusta poistuttaessa. Järjestelmä varoittaa törmäysvaarasta ja tarvittaessa auttaa automaattisesti hätäjarrutuksessa.
Takana risteävää liikennettä valvova Rear Cross-Traffic Collision Avoidance Assist (RCCA) auttaa välttämään takaa sivusuunnasta uhkaavat törmäykset peruutettaessa. Törmäysvaaran uhatessa järjestelmä antaa varoituksen ja tarvittaessa auttaa automaattisesti hätäjarrutuksessa.
OTA-ohjelmistopäivitykset
Ioniq 6 on Hyundain ensimmäinen malli, joka tarjoaa Over-The-Air (OTA) -ohjelmistopäivitysominaisuuden useille auton ohjainlaitteille. Myös navigoinnin karttojen ja mediaohjelmistoja voi päivittää OTA-toiminnolla.
Täysin uuden Hyundai Ioniq 6 -täyssähköauton tuotanto on määrä aloittaa vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä. Myynnin ja asiakasautojen luovutusten alkamisen aikataulua ei ole vielä vahvistettu.
*1 Arvo on ennakkoarvio, virallista WLTP-mittausta ei ole tehty vielä tiedotteen julkaisuhetkellä.
*2 Arvo on ennakkoarvio, virallista WLTP-mittausta ei ole tehty vielä tiedotteen julkaisuhetkellä.
*3 Erityisesti erittäin kuumalla tai erittäin kylmällä ilmalla lataustapahtuma kestää pidempään. Optimaalinen lämpötila akun parhaalle mahdolliselle suorituskyvylle lataustapahtumassa on 20-30 °C. Akun latausnopeus vaihtelee latauksen aikana.
*4 Kuusi väriteeman aiheet ovat: parantava metsä, ihana päivä, keskittyminen, mielen huoltaminen, meditaatio ja luova hetki.
F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö kilpailee 23.–24. heinäkuuta Puolan Augustowissa F2-luokan MM-osakilpailussa.
F1-luokan MM-kalenterin mukaan tulevana viikonloppuna piti kilpailla sarjan kaksi seuraavaa MM-osakilpailua Italian San Nazzaro d’Onginassa, mutta nämä osakilpailut jouduttiin kuivuuden takia siirtämään ajettavaksi syyskuulle.
– Alueella kärsitään 70 vuoteen pahimmasta kuivuudesta. Po-joen pinta on laskenut paikoin seitsemän metriä. F1 GP piti ajaa Po-joella San Nazzaro d’Onginassa, jossa veden syvyys oli ainoastaan kaksi metriä. Turvallisuuden takia veden minimisyvyyden tulee koko rata-alueella olla vähintään neljä metriä, Seliö kertoo.
F1-veneiden tauon Seliö käyttää hyväksi, tekemällä työtä tiiminsä eteen. Sharjah Team on nostamassa F4-luokassa kilpailevan Arabiemiraattien Manea Almarzooqin F4-luokasta ykkösiin nostetun hollantilaisen Ferdinand Zandbergerin tilalle F2-luokan MM-sarjaan.
Seliö ajaa testimielessä F2-luokan MM-osakilpailun, jotta tiimillä on tarvittava tietotaito muun muassa erilaisista uusista potkureista käytettävänään.
Puolan MM-osakilpailuun on ilmoittautunut runsaasti kilpailijoita, jonka takia järjestäjä joutuu suorittamaan karsintalähtöjä.
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen sadas asema avattiin Jyväskylään Solo Sokos Hotel Paviljonkiin 13.7.2022. Tämän lisäksi ABC-latausasemia on työn alla eri vaiheissa lähes 100 eli verkoston laajeneminen jatkuu vauhdilla.
Verkoston rakentaminen S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen käynnistyi viime vuoden keväänä. Vuoden 2022 aikana sähköautoilijat ovat ajaneet täysin uusiutuvalla, tuulivoimalla tuotetulla ABC-latauksen sähköllä arviolta 15 000 000 kilometriä.
– Viime vuonna avasimme yhteensä 50 ABC-latausasemaa painottuen pääkaupunkiseudulle ja läntiseen Suomeen. Tänä vuonna avatut 50 asemaa ovat laajentaneet verkostoa kattaen myös Kaakkois- ja Itä-Suomea. Lisäksi työn alla on lähes 100 asemaa, kertoo ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen SOK:lta.
Alkukesästä uusia asemia on avattu vilkkaiden kesäreittien varrelle muun muassa seuraaviin kohteisiin: ABC Juva, Kuortti ja Mikkeli Pitkäjärvi, Prisma Pieksämäki ja Savonlinna, Prisma Liisanlehto Vaasa, S-market Kuhmo ja Vuokatti sekä Original Sokos Hotel Valjus Kajaani. Helsingin keskustan ensimmäiset suurteholaturit avattiin S-market Bulevardin yhteyteen kesäkuun lopussa.
– Uusissa avauksissa satsaamme erityisesti teho- ja suurteholataukseen. Olemme avanneet lyhyessä ajassa lähes 300 teho- ja suurteholatauspistettä sähköautoilijoiden iloksi erityisesti ABC-asemien ja S-ryhmän markettien yhteyteen, Tervonen sanoo.
Latausta kattavien palveluiden äärellä
ABC-latausverkosto rakentuu Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden lisäksi myös ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteyteen.
Lähimmän ABC-latausaseman ja ajantasaisen verkoston voi tarkistaa ABC-mobiilista, jonka avulla lataus myös maksetaan.
ABC-latausasemia on tällä hetkellä yhteensä 100 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 656 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 382, teholatauspisteitä (teho max. 100 kW) 170 ja suurteholatauspisteitä (teho max. 150 kW) 104 kappaletta. Ensimmäinen ABC-latausasema avattiin 27.4.2021 Prisma Itäkeskuksen yhteyteen Helsinkiin.