Koti Blogi Sivu 943

Autotoday 10 vuotta sitten: Tätä kaksi kolmesta suomalaisesta matkustajasta on tehnyt taksissa

Kuva: CvB.

Kymmenen vuotta sitten julkaisimme kansainvälisen taksitutkimuksen tulokset.

Tätä kaksi kolmesta suomalaisesta matkustajasta on tehnyt taksissa

Hotels.com on selvittänyt erilaisia taksimatkoihin liittyviä asioita. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kovia suutelemaan takseissa.

Kyselyssä selvitettiin epätyypillisempiä asioita, joita ihmiset tekevät taksissa pelkän matkustamisen lisäksi.

Yli puolet kaikista vastanneista (56 %) ilmoitti nukahtaneensa joskus taksiin. Kyselyn mukaan suomalaiset osoittautuivat vielä hivenen muita väsyneemmiksi matkustajiksi, sillä 59 % kyselyyn osallistuneista suomalaisista vastasi kysymykseen myöntävästi.

Miltei viidennes kaikista vastaajista (19 %) ilmoitti käyttävänsä matka-aikaansa hiusten tai meikin kohentamiseen. Suomalaisista vastaajista 15 prosenttia kertoi tekevänsä näin.

Neljännes kaikista vastaajista (26 %) myönsi suudelleensa taksissa. Suomalaiset vastaajat olivat erittäin kunnostautuneita tällä saralla: jopa 67 % tunnusti suudelleensa taksikyydin aikana.

Kysely selvitti myös oudoimpia asioita, joita matkustajat ovat jättäneet taksiin. Näitä olivat esimerkiksi raaka kala ja yksittäinen kenkä. Suomalaiset vastaajat myönsivät unohtaneensa taksiin esimerkiksi alusvaatteitaan, tyttöystävän ja iPadin.

Kyselyn muita tuloksia

Kaikista vastanneista 15 % ilmoitti, ettei koskaan anna tippiä taksikuskille, ja 39 % pyöristää summan seuraavaan tasalukuun.

Takseissa arvostettiin eniten turvallisuutta. Sen jälkeen tärkeimmät ominaisuudet olivat paikallistuntemus ja hinta.

Australialaiset käyttävät eniten rahaa takseihin, ja italialaiset ovat tässä suhteessa kaikkein säästäväisimpiä.

Näin kysely toteutettiin
Kysely suoritettiin heinäkuussa 2012. Tuloksissa käytettiin painotettua keskiarvoa yli 1600 henkilön otoksesta 28 maasta: Argentiina, Australia, Brasilia, Kanada, Kiina, Kolumbia, Tanska, Suomi, Saksa, Ranska, Hong Kong, Intia, Irlanti, Italia, Japani, Etelä-Korea, Meksiko, Hollanti, Uusi Seelanti, Norja, Venäjä, Singapore, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Taiwan, Iso-Britannia, USA.

Juttu oli Autotodayssa 18.10.2012.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Mikko Heikkilä mittaamaan asvalttivauhtiaan Espanjan MM-ralliin

Samu Vaaleri ja Mikko Heikkilä. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Mikko Heikkilä sekä kartanlukija Samu Vaaleri kilpailevat tulevana viikonloppuna rallin MM-sarjan viimeistä edeltävässä osakilpailussa Espanjassa.

Katalonian vauhdikkailla vuoristoteillä ajettava perinteinen asvalttiralli on Heikkilän uran toinen MM-ralli Espanjassa.

Katso tästä muita juttuja Mikko Heikkilästä.

-Testien perusteella vauhdillista kehitystä viime vuoteen verrattuna on tapahtunut jonkin verran. Heti huomasi, että ajamisen aloittaminen oli helpompaa, ja auto oli säädöiltä heti alueella viime vuoden jäljiltä. Ajo tuntui jonkin verran reippaammalta kuin viime vuonna, mutta toki testierikoiskoe ei kerro koko totuutta.

Viime vuonna Heikkilä joutui keskeyttämään kolmantena ajopäivänä. Tämän vuoden rallista nurmijärveläiskuljettajalla on tavoitteena ehjä ajo ja vauhdin kehittäminen kestopäällysteellä.

WRC RallyRACC Catalunya ajetaan 21.-23.10. Espanjan Kataloniassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Näillä ketjuilla 100 %:nen ajovarmuus!

Kuva: CvB.

Nyt kun kohta on aika vaihtaa talvirenkaat, niin ehkä on mielenkiintoista muistella aikaa ennen kuin oli olemassa talvirenkaita.

Mitä hyötyä on H-ketjuista, kysytään S.P.J. Keinänen Oy:n mainoksessa.

”Kun autonne on varustettu H-ketjuilla on ajovarmuutenne 100%:nen. Autonne ei luista sivuttain eikä riveä vedossa ja uurteisillakin teillä voitte ajaa nopeasti ja varmasti, sillä H-ketjuilla on ainutlaatuinen ohjauskyky. Kaikki vastuuntuntoiset autoilijat käyttävät H-ketjuja”, todetaan mainoksessa.

Kuva: CvB.

Katso tästä muita Päivän kuva -juttuja.

Olikohan tämä kuitenkaan niin hyvä keksintö. Nämä ketjut ovat luultavasti 1940-luvulta. Myöhemmin S.P.J. Keinänen toi markkinoille nastarenkaan.

S.P.J. Keinänen oli suomalainen liikemies, keksijä ja autourheilija.

Mainos ja pyörä on kuvattu Vehoniemen automuseossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Renault tuo inhimillisen avustajan autoon

Kuva: Renault.

Renault ja Cerence kehittävät yhdessä seuraavan sukupolven inhimillistä, digitaalista apukuljettajaa, joka tekee sähköautoilusta helpompaa ja lumoavampaa.

Ajatuksena on proaktiivinen apulainen, joka ohjaa asiakkaan läpi sähköauton tekniikan opettamalla, selittämällä ja kaiken kaikkiaan tekemällä asioista yksinkertaisempia.

Tulevaisuudessa Reno-avatar voi muun muassa esitellä auton toimintoja ja säätää ne samalla ajajan toivomalla tavalla.

Reno miettii sopivat latauspaikat ajajan puolesta. Lisäksi Reno voi ehdottaa erilaisia asioita, kuten sisälämpötilan säätämistä tai vaihtamista tilanteeseen sopivampaan ajotilaan.

Inhimillinen Reno-apukuljettaja tulee osaksi openR Link -multimediajärjestelmää seuraavan sukupolven Renaulteissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi: Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on edelleen liian suuri!

Arkistokuva: Kuva: Poliisi.

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla 10.‒16.10.2022 koko maassa.

Valvontateeman osallistuivat kaikki poliisilaitokset, ja se oli samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Ajo- ja lepoaikarikkomuksia todettiin yhteensä 215 kappaletta (heinäkuun 2022 valvontajaksolla 140). Lisäksi 47 (heinäkuussa 2022 27) tapauksessa ajopiirturia ei käytetty lain edellyttämällä tavalla.

– Todettujen ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on edelleen liian suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon kokonaismäärään, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Lue tästä muita juttuja raskaan liikenteen valvonnasta.

Epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 133 tapauksessa. Näistä 29 tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan.

– Ajoneuvojen epäkuntoisuuksista määrättiin aiempaa vähemmän seuraamuksia, mutta kuljetusten keskeyttämiset lisääntyivät entisestään, kokonaisuudessaan muutosta parempaan ei ole tapahtunut toivotulla tavalla, Onninen sanoo.

Puutteellisen kuorman varmistukseen jouduttiin puuttumaan 73 kertaa. Ylikuormia poliisi totesi 39. Valvonnan aikana tavattiin myös 8 kuljettajaa, joiden ajo-oikeus ei ollut riittävä kuljetettuun ajoneuvoon.

Valvonnassa tarkastettiin yli 1900 ajoneuvoa

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1920 raskasta ajoneuvoa, joka Onnisen mukaan ylitti ennakkoon asetun tavoitteen. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 20 prosenttia oli ulkomaisia ajoneuvoja.

Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 429 eri seuraamusta. Seuraamuksien määrä oli samassa suhteessa tarkastusmäärien kanssa kuin vastaavilla valvontajaksoilla viimeisen vuoden aikana. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä.

Lisäksi suoritettiin 253 ulkomaalaislain mukaista tarkastusta.

Valvontaan poliisi käytti työaikaa noin 3000 tuntia.

Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeisiin epäkohtiin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Päivän automainos: NYT ON LUGXUS EDULLISTA! Alk.36.980,-

Kuva: CvB.

Vuonna 1982 markkinoitiin Ford Fiestaa edullisella luksusvarustelulla.

”GX-tason varustelu on nyt totta vie edullista. Tämän vuoden Ford Fiesta GX-mallissa on uudet täysin säädettävät Escort-tyyppiset etuistuimet. On takalasin pesin ja pyyhin, kello, kangasmatot, keskikonsoli. On kokonaan uusi jousitusratkaisu.

Uusi kestävä pakoputkisto. Uusi jämpti ulkonäkö. Mutta tietysti se vanha tuttu Fiestallinen polttoainetalous.”

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Hinta piti sisällään ruostesuojauksen tuontisatamassa. Hinta euroina on nyt vajaat 16 000.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 3/1982.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kaahaaja aiheutti useita vaaratilanteita

Kuva: CvB.

Poliisin partio mittasi lauantaiaamuna noin kello 9.30 Mäntsälässä Ohkolan kohdilla etelän suuntaan ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi 190 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h.

– Auto saatiin pysäytetty Haarajoelle, linja-autopysäkille. Poliisin kuljettajalle esittämät lisäkysymykset ajokortin alkuperästä saivat aikaan sen, että kuljettaja lähti pakenemaan pysäytyspaikalta autolla Vähänummentietä Järvenpään keskustan suuntaan käyttäen vastaantulevan liikenteen puolta. Vastaan tuli kaksi autoa, jotka joutuivat väistämään väärää ajokaistaa ajanutta kuljettajaa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Krista Vallila.

Kovalla ylinopeudella pakeneva kuljettaja ehti pakomatkansa aikana aiheuttaa useita vaaratilanteita liikenteessä ja törmäsi lopulta noin yhdeksänkympin nopeudella Laurilantietä Järvenpään keskustan suunnasta samanaikaisesti tuleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

– Törmäyksen jälkeen kuljettajan paikalta ulos tullut mies lähti juoksemaan autolta metsään kohti Haarajoen juna-asemaa. Henkilöä ei heti tavoitettu, mutta poliisin tekemien selvittelyiden kautta kuljettajaksi selvisi ajo-oikeudeton mies, jolla oli lisäksi etsintäkuulutuksia perässä. Tarkastuksessa pakoauton kuljettajan jalkatilasta löytyi vielä osiin purettu pistooli, Vallila jatkaa.

Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa muun muassa rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, ampuma-aserikos sekä väärän henkilötiedon antaminen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kolme uutta suurteholatausasemaa Varsinais-Suomeen

Kuva: K-Lataus.

Tällä viikolla käyttöön otettu K-Citymarket Loimaan asema on paitsi ensimmäinen K-Lataus-asema, myös ensimmäinen suurteholatausta tarjoava latausasema kaupungissa.

Viime viikolla otettiin puolestaan käyttöön K-Supermarket Katariinan suurteholatausta tarjoava K-Lataus-asema Kaarinassa. Myöhemmin loppuvuonna suurteholaturit päivitetään myös K-Supermarket Paimion K-Lataus-asemalle.

K-Citymarket Loimaan asemalla on yksi 200 kW:n tehoinen suurteholatauslaite, jossa on alkuun kaksi latauspistettä. Myöhemmin latauspisteiden määrä kasvaa neljään.

Suurteholatauspisteiden lisäksi asemalla on viisi peruslatauspistettä. Yhteensä asemalla voi nyt siis ladata seitsemän autoa samanaikaisesti. Asema sijaitsee kaupan pysäköintialueella ja on sähköautoilijoiden käytettävissä vuorokauden ympäri.

Katso tästä muita latausasema-juttuja.

Viime viikolla käyttöön otetulla Kaarinan K-Supermarket Katariinan asemalla on puolestaan yksi 100 kW:n tehoinen suurteholatauslaite, jolla voi samanaikaisesti ladata kahta autoa.

Lisäksi asemalla on neljä peruslatauspistettä. Myös Kaarinan asema sijaitsee kaupan pysäköintialueella ja on sähköautoilijoiden käytettävissä vuorokauden ympäri.

Kolmas Varsinais-Suomeen tuleva uusi suurteholatausasema tullaan päivittämään K-Supermarket Paimioon. Tällä hetkellä asema tarjoaa perus- ja pikalatausta.

Päivityksen jälkeen pikalatauslaitteet korvataan yhdellä 100 kW:n tehoisella suurteholatauslaitteella, jossa on kaksi latauspistettä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Harkitsetko käytetyn sähköauton hankintaa? Tämän palvelun avulla saat tietää akun kunnon!

Kuva: Diagno Finland.

Autoalan asiantuntijapalveluita autokorjaamoille, katsastusasemille ja autoalan oppilaitoksille tarjoava Diagno Finland Oy on tuonut markkinoille yhteistyössä itävaltalaisen Aviloon kanssa helposti suoritettavan kuntotarkastuksen sähköajoneuvojen ja lataushybridien korkeajänniteakuille.

TÜV-sertifioitu akkutesti kiinnostaa sähköajoneuvojen ja lataushybridien omistajia, jotka haluavat kartoittaa ajoneuvon korkeajänniteakun kunnon.

Testi sopii erinomaisesti myös käytetyn sähköajoneuvon tai lataushybridin hankintaa tai vaihtoa harkitsevalle – myynti- ja ostotilanteessa akun todellisen tilan selvittäminen on tärkeä tieto.

Akkutesti kertoo tarkasti akun todellisen kapasiteetin

Korkeajänniteakun diagnoosi suoritetaan Aviloo-testilaitteella, joka kytketään ajoneuvon diagnoosipistokkeeseen. Aviloo-testilaite lukee ja tallentaa ajon aikana korkeajänniteakun olosuhdetietoja, kuten muun muassa jännitteitä, virtoja, lämpötiloja sekä useita muita parametrejä.

Nämä parametrit lähetetään Aviloolle analysoitavaksi. Analyysin pohjalta saadaan akkusertifikaatti, josta selviää korkeajänniteakun jäljellä oleva kapasiteetti ja testatun ajoneuvon täyden latauksen kantama verrattuna vastaavaan uuteen ajoneuvoon.

Katso tästä muita sähköautoiluun liittyviä juttuja.

Aviloo-akkutestin on kehittänyt itävaltalainen sähköajoneuvojen ja lataushybridien akkudiagnostiikan asiantuntija Aviloo GmbH. Yli 30 asiantuntijan ryhmä on kehittänyt ainutlaatuisen teknologian korkeajänniteakkujen testaamiseksi, mikä mahdollistaa täysin uudenlaisen tavan saada tietoa akun tilasta.

Korkeajänniteakut ovat kemiallisen energian varastoja. Kuormituksen vuoksi akun ikääntyminen on luonnollista, ja tästä syystä akut menettävät kapasiteettiaan ajan saatossa.

– Nopeampaan korkeajänniteakun ikääntymiseen vaikuttaa ajokäyttäytyminen ja lataussyklit. Lataaminen pikalatureilla ja ajaminen kovemmalla kuormituksella kuluttaa korkeajänniteakkua enemmän, korostaa Aviloon perustaja ja teknologiajohtaja Nikolaus Mayerhofer.

e-Expert tarjoaa akkutestauspalvelua ensimmäisenä Suomessa

Aviloo-akkutestiä tarjotaan sähköautoilijoille ja autoliikkeille e-Expert-korjaamoketjun kautta. Jokaisella erikoistuneella e-Expert-korjaamolla on sähköajoneuvotekniikkaan koulutettu henkilöstö ja ajantasainen korjaamovarustus.

e-Expert-korjaamot on koulutettu myös korkeajänniteakkujen korjauksiin. Määräaikaishuollot ja korjaukset tehdään autonvalmistajan ohjeiden mukaisesti, jolloin myös ajoneuvon mahdollinen tehdastakuu säilyy.

– e-Expert-korjaamot ovat luonteva partneriverkosto Aviloo-akkutestin tarjoamiseen sähköautoilijoille ja autoliikkeille. Sähkö- ja hybridiautoilija saa e-Expert-korjaamolta ammattitaitoista palvelua akkutestin suorittamiseen ja apua tulosten tulkitsemiseen tai mahdollisiin jatkotoimiin, toteaa Juha Seppälä, Diagno Finland Oy:n toimitusjohtaja.

www.e-expert.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Scania tuo markkinoilla kaikkien aikojen polttoainetehokkaimman moottorinsa

Kuva: Scania.

Scanian seuraavan sukupolven rivimoottorijärjestelmä asettaa uuden standardin polttoainetehokkuudelle, sillä sen tehotiheys on suuri, käyttöikä on huomattavasti pidempi ja CO2-päästöt ovat merkittävästi parantuneet.

Vuosikymmenen innovoinnin ja suunnittelun jälkeen Scanian uusi moottorialusta on valmis.

– Tämä on kaikkien aikojen polttoainetehokkain moottorimme, jossa on enemmän vääntöä, enemmän tehoa ja jopa 50 prosenttia pidempi perusmoottorin käyttöikä. Se muuttaa teollisuuden voimaratkaisujen maailmaa, Scania Power Solutions -liiketoiminnan johtaja ja varatoimitusjohtaja Joel Granath sanoo.

Parannettu kaasunvaihtojärjestelmä, vähentynyt sisäinen kitka ja turboahtimen tehokkuuden parantuminen vaikuttavat kaikki myönteisesti polttoainetehokkuuteen.

13-litraisen moottorin osalta tämä tarkoittaa jopa seitsemän prosentin parannusta polttoaineenkulutuksessa verrattuna nykyiseen sukupolveen samalla teholla. Tämä tarkoittaa sitä, että neljää litraa dieselöljyä säästyy moottorituntia kohden täydellä kuormituksella.

Niin kauan kuin polttomoottoreita käytetään, niiden ilmastovaikutuksia olisi parannettava. Alustan suorituskyky ja luotettavuus ovat samat kuin asiakkaat ovat tottuneet Scanialta, mutta sen CO2-päästöt ovat pienemmät.

– Haluamme edistää vastuullisempaa tulevaisuutta, ja johtava asemamme kuorma-autojen ja linja-autojen alalla ulottuu nyt myös teollisuuteen.

Se täyttää myös lainsäädännön muutosten vaatimukset, ja se on yhteensopiva biodieselseosten ja HVO:n kanssa.

Uusi moottorialusta on rakennettu huipputeknologian avulla, ja lisäarvon tuottaminen asiakkaiden toiminnalle on ollut tärkeintä. Peruskorjausten välinen aika on esimerkiksi jopa 25 000 tuntia. Joitakin uusista design-ominaisuuksista ovat parannettu jäähdytys, jäykempi moottorilohko ja sylinterikansi sekä vankempi jakopyörästö ja optimaalinen pyörästön vaihteiston lujuus.

– Koko uuden alustan kehitystyön ajan ajatuksenamme on ollut helpottaa siirtymää asiakkaillemme ja samalla vaikuttaa myönteisesti polttoainetehokkuuteen ja tuotteen suorituskykyyn, Scanian Power Solutions -liiketoiminnan tuotejohtaja Henrik Nilsson sanoo.

Tietoa:

13-litraisen moottorin tehoalue on 368–450 kW, ja se tuottaa jopa 11 prosenttia enemmän tehoa ja 21 prosenttia enemmän vääntöä kuin nykyinen sukupolvi. 11-litraisen moottorin teho vaihtelee 202 kW:sta 368 kW:iin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //