Koti Blogi Sivu 938

Yllättävä ero nasta- ja kitkarenkaiden turvallisuudessa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Nastarenkaat ovat yllättäen yliedustettuna henkilöautolla aiheutetuissa talvikauden kuolonkolareissa, todetaan Fintrafficin tiedotteessa.

Viimeisen 10 vuoden aikana kitkarenkaiden osuus talvikaudella tapahtuneissa talvikelionnettomuuksissa on ollut vain 6 prosenttia. Samaan aikaan niiden osuus talviliikenteessä on noussut 12:sta lähes 20 prosenttiin.

Onnettomuustietorekisterin tilastoja analysoitiin lähemmin uuden tieliikennelain seurantatutkimuksen yhteydessä.

– Kitkarenkaiden osuus talvirenkailla aiheutetuista talvikelionnettomuuksista on vähentynyt selvästi 2000-luvun alkuun verrattuna. Erityisesti ajohallinnan menetyksiin liittyvät tapaukset ovat vähentyneet ajonvakautuksen yleistymisen myötä, tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti kuvailee kehitystä.

Asiantuntija-arvioiden mukaan kitkarenkaille myönteistä kehitystä selittävät etenkin erot henkilöautojen iässä ja turvatekniikassa sekä kuljettajien ajotavassa.

– Ennakoiva ja maltillinen ajotapa on selkeästi talvirengastyyppiä tärkeämpi turvallisuustekijä talviliikenteessä, Lahti painottaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Ott Tänakin ja Hyundain tiet eroavat!

Ott Tänak. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Hyundai Motorsport on tiedottanut, että Ott Tänak jättää tallin tämän kauden jälkeen.

Tänakin sopimuksessa on optio, jonka mukaan hän voi päättää sopimuksensa tähän kauteen. Tänak on ajanut Hyundailla vuodesta 2020 alkaen. Vuonna 2019 hän voitti maailmanmestaruuden Toyotalla.

Vielä ei ole tiedossa, missä tallissa Tänak tulee ajamaan ensi vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škoda Auton Vrchlabín tehtaasta tullut merkittävä vaihteistojen valmistaja

DQ200-kaksoiskytkinvaihteisto. Kuva: Skoda.

Škoda Auto aloitti vaihteistotuotannon Vrchlabín tehtaallaan kymmenen vuotta sitten. Vrchlabíssa valmistettuja DQ200-kaksoiskytkinvaihteistoja (DSG) käytetään Škodan omien automallien lisäksi myös muiden Volkswagen-konsernin automerkkien malleissa.

Škoda Auto hyödyntää Vrchlabín tehtaallaan Industry 4.0 -teknologioita, ja jo vuoden 2020 lopulta tehdas on toiminut CO2-neutraalisti.

Vrchlabín tehdas perustettiin vuonna 1864, ja vuodesta 1946 alkaen se on ollut Škodan tehdas. Aluksi tehtaalla tehtiin autoja, mutta sittemmin siirryttiin komponenttien valmistamiseen. Tuotantosuunnan radikaalin muutoksen yhteydessä uusi tehdashalli rakennettiin puolessatoista vuodessa.

Škoda Auto ja Volkswagen-konserni investoivat tehtaaseen tuolloin noin 170 miljoonaa euroa. Škoda Auto on valmistanut Vrchlabíssa DQ200-kaksoiskytkinvaihteistoja lokakuusta 2012 alkaen. Tuolloin noin 530 työntekijän voimin valmistui 1000 vaihteistoa päivässä; nykyisin 850 työntekijällä syntyy päivässä 2340 vaihteistoa.

Valtaosa näistä DSG-vaihteistoista päätyy Volkswagen-konsernin muihin automerkkeihin ‒ Škoda-automalleihin niistä asennetaan noin 38 prosenttia.

Industry 4.0 -teknologiat laajalti käytössä

Tuotantosuunnan muuttamisen jälkeen useisiin hankkeisiin ja tehtaan edelleen kehittämiseen on investoitu yli 200 miljoonaa euroa. Prosessit ja toiminnot on suurelta osalta digitalisoitu, ja niissä käytetään Industry 4.0 -teknologioita.

Tuotantolinjan robotit avustavat vaihteiston kokoamisessa ja osien koneistamisessa, jossa älykäs käsittelyrobotti ottaa aihio-osat kuljetuslaatikoista ja sijoittaa ne koneistuslinjaa syöttävälle hihnalle.

Robotti myös ottaa koneistetut osat koneistuslinjan päässä ja laittaa ne kuljetuslaatikkoon. Robottityöpisteiden toteuttamiseksi niiden työvaiheet ja -prosessit simuloitiin digitaalisesti etukäteen, joten tuotantoa voitiin jatkaa robottien pystyttämisen ja tuotantoon integroimisen aikana.

Škoda Auton ensimmäinen CO2-neutraali tehdas vuoden 2020 lopusta alkaen

Vuoden 2020 lopulta Vrchlabín tehdas on ollut Škoda Auton ensimmäinen CO2-neutraali tuotantolaitos. Huippuluokan koneet ja laitteet varmistavat tehtaan erinomaisen energiatehokkuuden; esimerkiksi jotkin jäähdyttävistä voiteluaineista voidaan kierrättää useita kertoja, ja kuljetinjärjestelmissä käytetään litiumioniakkuja.

Škoda Auto sitoutunut tehtaansa alueen yhteiskuntaan

Yhtenä koko Hradec Královén alueen tärkeimmistä työnantajista Škoda Auto tiedostaa yhteiskunnallisen vastuunsa ja on aktiivisesti mukana seutukunnan yhteisissä asioissa. Monien erilaisten projektien ohella Škoda toimittaa polkupyöriä Krkonošen kansallispuiston (KRNAP) käyttöön ja autoja kunnallisen sosiaalitoimen käyttöön.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Verstappen ajoi voittoon Yhdysvalloissa

Max Verstappen. Kuva: Peter Fox, Getty Images.

Red Bullin Max Versrtappen ajoi voittoon Yhdysvaltojen GP:ssä. Toiseksi ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton ja kolmanneksi Ferrarin Charles Leclerc.

Paalupaikalta lähtenyt Carlos Sainz putosi Verstappenin taakse lähdön jälkeen ja ensimmäisessä mutkassa Mercedeksen George Russell törmäsi häneen ja hän pyörähti radalla.

Sainz pääsi varikolle, mutta hän keskeytti saman tien.

Kierroksella 18 Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi ulos ja hänen autonsa jäi jumiin hiekkaan. Tämän takia turva-auto tuli radalle, jotta saatiin Bottaksen auto pois rata-alueelta.

Kierroksella 21 turva-auto poistui ja heti seuraavalla kierroksella Alpinen Fernando Alonso törmäsi Aston Martinin Lance Strolliin ja Strollin auto jäi radalle.

Turva-auto tuli uudelleen radalle ja Alonso pääsi varikolle vaihtamaan etusiiven.

Kierroksella 36 Verstappenin renkaiden vaihdossa oli ongelmia ja Hamilton pääsi kärkeen. Verstappen pääsi kuitenkin Hamilton ohi ennen kisan loppua ja ajoi näin voittoon.

Yhdysvaltojen GP 2022

1 Max Verstappen Red Bull
2 Lewis Hamilton Mercedes            +5.023
3 Charles Leclerc Ferrari                +7.501
4 Sergio Perez Red Bull Racing       +8.293
5 George Russell Mercedes           +44.815
6 Lando Norris McLaren                +53.785
7 Fernando Alonso Alpine              +55.078
8 Sebastian Vettel Aston Martin     +65.354
9 Kevin Magnussen Haas F1 Team   +65.834
10 Yuki Tsunoda AlphaTauri            +70.919
11 Esteban Ocon Alpine                 +72.875
12 Alexander Albon Williams          +75.057
13 Guanyu Zhou Alfa Romeo         +76.164
14 Pierre Gasly AlphaTauri              +81.763
15 Mick Schumacher Haas F1 Team +84.490
16 Daniel Ricciardo McLaren          +90.487
17 Nicholas Latifi Williams           +103.588
18 Lance Stroll Aston Martin         Kesk.
19 Valtteri Bottas Alfa Romeo      Kesk.
20 Carlos Sainz Ferrari                Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Päivän automainos: Miksi periaatteessa samanlaiset autot eivät kuitenkaan pysty samaan kuin BMW

Kuva: CvB.

Vuonna 1982 BMW markkinoi autoaan pitkällä perusteellisella tekstillä.

”Kun autotehtaat esittelevät uuden mallin, ne perustelevat yleensä sen etuja teknisten yksityiskohtien luettelolla.

Yksityiskohtien, jotka periaatteiltaan samanlaisina toistuvat monissa autoissa, koska niin monet autonvalmistajat ajattelevat, että yksittäisiä osia kehittämällä saavutetaan paras lopputulos.

Tämän seurauksena maailma on tänään täynnä turvallisia, ergonomisia, pienen ilmanvastuksen omaavia autoja, jotka periaatteessa ovat samanlaisia.

Kaikki?

Ei, sillä yksityiskohtia voidaan kopioida, mutta alkuperäistä kokonaisuutta ei. Tunnet sen, kun ajat BMW:llä – ainutlaatuista kokonaisuutta.

BMW-auto, jota yksityiskohdat eivät riitä selittämään.

BMW on kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.

BMW suunnittelee jokaisen osan, jokaisen yksityiskohdan itse, mutta ei pelkkinä irrallisina osina, vaan lähtökohtana se, miten niiden tulee palvella lopputulosta.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Siksi BMW:ssä kokonaisuus hallitsee osia – eikä päinvastoin.

Se ei ole kokoelma yksityiskohtia, vaan ehjä kokonaisuus. Siksi myös kaikki sen osat toimivat ainutlaatuisella tavalla – tuloksen ajettavuus joka on ominaista BMW:lle.

Edelläkävijöillä ei ole vertailukohtia.

BMW:n ominaisuudet eivät ole tehty verrattaviksi muihin autoihin, vaan voittamaan ne erilaiset olosuhteet, jotka ajaessasi kohtaat.

Sen täsmällisen käyttäytymisen ja hallittavuuden ovat sanelleet talviset alppitiet, kestävyyden tuntikausien ajo rajoittamattomilla nopeuksilla Saksan moottoriteillä, ajamisen vaivattomuuden Euroopan vilkkaimpien kaupunkien liikenne.

Suunnittelun varmistavat lopputestit, joissa jokainen BMW:n malli joutuu ääriolosuhteissa läpäisemään rasitukset, jollaisia se käytössä tuskin koskaan tulee kohtaamaan.

Erilaisen auton tunnet siitä, että se säilyy periaatteiltaan muuttumattomana.

Jos uusi BMW poikkeaisi täysin edeltäjästään, se osoittaisi, että aikaisemmat on tehty niin, että uusi on täytynyt suunnitella muotoilusta moottorin yksityiskohtiin asti uudestaan.

Näin ei ole.

Tunnistat jokaisen BMW:n ensi silmäyksellä mallista riippumatta BMW:ksi, koska se suunnittelun periaatteet ja lähtökohdat eivät muutu, vaikka yksityiskohdat eroavatkin.

BMW:n kehittämistä eivät ohjaa muotivirtauksen, vaan sen oma kokemus siitä, kuinka rakennetaan autoja, jotka antavat ajajalleen mahdollisimman paljon.

Jos haluat kokea, kuinka erilainen periaatteessa samanlainen auto voi olla, tule koeajamaan BMW.”

Omassa pienessä taulukossa on ilmoitettu malliston polttoaineenkulutus ECE-normien mukaan.

Silloin mallistossa oli BMW 315, BMW 316, BMW 318i, BMW 320, BMW 323i, BMW 518 ja BMW 520i.

Veho oli mainoksen aikaan BMW:n maahantuoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Suomeen myös WRC3-luokan maailmanmestaruus

Lauri Joona. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Fordilla ajava Lauri Joona ajoi tänä vuonna kuljettajien WRC3-luokan maailmanmestariksi.

Espanjan MM-rallissa hän ajoi luokkavoittoon 9 sekunnin erolla pahimpaan kilpailijaansa Jan Černýyn ja varmisti näin maailmanmestaruuden.

Lauantaina näytti siltä, että Černý lähtisi 2,5 sekunnin johdossa viimeiseen päivään. Päivän päätteeksi Černý  sai kuitenkin kymmenen sekunnin aikasakon myöhästymisestä aikatarkastusasemalle. Näin Joona lähti päivään johtoasemassa.

Kolmanneksi tuli Sami Pajari.

WRC3-kuljettajien mestaruus

1. Lauri Joona      111 pist.
2. J. Černý          104
3. Sami Pajari        87

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Konsta Lappalaiselle kaksi pronssimitalia Euroopan GT-sarjoista

Konsta Lappalainen ja Mick Wishofer. Kuva: Emil Frey Racing.

Espoolainen Konsta Lappalainen päätti autourheilu-uransa toisen peräkkäisen kansainvälisen kilpailukauden kahteen pronssimitaliin.

Kolme viikkoa sitten hän juhli Espanjan Barcelonan F1-radalla GT World Challenge Endurance ratasarjan Silver Cup luokan pronssimitalia ja nyt Saksan Hockenheimringin F1-radalla ajetussa ADAC GT Masters ratasarjan finaalissa hän ja itävaltalainen tiimikaveri Mick Wishofer saavutti sarjan junioriluokan pronssimitalin.

Lisäksi Lappalainen sai kunnian sinetöidä ADAC GT Masters ratasarjan tiimien mestaruuden sveitsiläiselle Emil Frey Racingille.

Lappalainen oli enemmän kuin tyytyväinen lähes täydellisesti menneeseen kilpailuviikonloppuun ja siihen, että hän on kahdessa vuodessa noussut ajamaan kahden maailman kovimman GT-ratasarjan yleiskilpailun kärkisijoista.

ADAC GT Masters ratasarjan Hockenheimin finaaliviikonlopussa ajoi myös kaksi muuta suomalaiskuljettajaa. Jesse Krohn keskeytti tekniseen vikaan lauantaina ja sunnuntaina saapui maalilipulle Lappalaisen perässä.

Vastaavasti Elias Seppänen oli lauantaina yleiskilpailun kymmeneksi nopein ja sunnuntaina joutui jousitusmurheiden takia keskeyttämään.

ADAC GT Masters Hockenheimring, lauantai 22.10.2022: Yleiskilpailu Top-3
1. Christian Engelhart (GER) & Ayhancan Guven (TUR), Porsche 911 GT3 R, 36 kierrosta
2. Arthur Rougier (FRA) & Frank Perreira (FRA), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +3,474s
3. Maximilian Paul (GER) & Marco Mapelli (ITA), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +5,073s

6. Konsta Lappalainen (FIN) & Mick Wishofer (AUT), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +7,588s

ADAC GT Masters Hockenheimring, sunnuntai 23.10.2022: Yleiskilpailu Top-3
1. Fabian Schiller (GER) & Jules Gounon (FRA), Mercedes-AMG GT3, 36 kierrosta
2. Jusuf Owega (GER) & Ricardo Feller (SUI), Audi R8 LMS EVO II GT3, +1,892s
3. Maximilian Paul (GER) & Marco Mapelli (ITA), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +3,525s
4. Christian Engelhart (GER) & Ayhancan Guven (TUR), Porsche 911 GT3 R, +4,903s
5. Konsta Lappalainen (FIN) & Mick Wishofer (AUT), Lamborghini Huracan GT3 EVO, 5,865s

ADAC GT Masters 2022 lopullinen EPÄVIRALLISET loppupisteet 14/14 osakilpailua, junioreiden Top-5
1. Ben Green, 239.5p
2. Niklas Krütten, 217.5p
3. Konsta Lappalainen & Mick Wishofer, 201p
4. Fabian Schiller, 189p
5. Maximilian Paul, 175p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Lindholm hakee WRC2-mestaruutta Japanista

Kuva: Hannu Rainamo.

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajoivat Katalonian MM-rallin päätöspäivän neljälle EK:lle kolme pohja-aikaa ja kaksikko piti neljännen sijansa. Lindholmin vauhtia Kataloniassa hidastivat kaksi rengasrikkoa.

Perjantaina rallin toisella EK:lla tapahtuneessa rengasrikossa ja sitä seuranneessa pyörähdyksessä Lindholm menetti minuutin ylimääräistä aikaa. Toinen rengasrikko tapahtui sunnuntain ensimmäisellä EK:lla, jossa aikahukkaa kertyi 25 sekuntia.

Sunnuntain tilanteen seurauksena Jari Huttunen nousi Lindholmin ohi neljänneksi, mutta Lindholm otti kolmella seuraavalla EK:lla pohja-aikojen myötä paikkansa neljäntenä takaisin.

– Aamun ensimmäinen pätkä tuli siihen asti hyvin. Rengas osui asfaltin reunaan, joka puhkaisi sen. Täällä reunat ovat jossain kohtaa terävät, ja nyt yksi sellainen osui kohdalle, johon rengas nappasi kovaa kiinni.

– Seuraaville pätkille piti nostaa vauhtia. Powerille satsattiin (3,3 sekunnin pohjat) ja se kannatti. Sieltä saimme kolme erittäin tärkeää lisäpistettä – etenkin, kun Kajetan (Kajetanowicz) ei saanut ainoatakaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, Lindholm muistutti.

Kilpailun toista erikoiskoetta lukuun ottamatta ralli sujui Lindholmilta suunnitelmien mukaisesti.

– Perjantaina ensin pohjat ja sitten rengasrikko, ja tuloksissa kärjestä sijalle 18. Työmaata oli edessä, mutta perjantaiaamun jälkeiseen nousuun ja Power Stagen suoritukseen voimme olla tyytyväisiä, Lindholm summasi.

WRC2-luokan mestaruus ratkeaa Japanissa. Luokan kärjessä ajava Andreas Mikkelsen on jo kaikki kilpailunsa ajanut. Lindholm ja Kajetanowicz ovat tasapisteissä, mutta Lindholm on voittojensa takia edellä.

Mikkelsenin saavuttamiseen Lindholm tarvitsee Japanista viidennen sijan, kun taas Kajetanowiczin pitää sijoittua vähintään viidenneksi, jotta hän yleensä voi laskea lisää pisteitä loppupisteisiinsä.

– Tavoite on nyt Japanissa, joka on meille kaikille uusi kisa. Siellä tarkoitus on ajaa sen verran pisteitä, että ne riittävät viemään meidät mestaruuteen, Lindholm muistuttaa.

WRC2-luokan mestaruuden ratkaiseva kauden viimeinen rallin MM-osakilpailu ajetaan kolmen viikon kuluttua 10.–13. marraskuuta Japanissa.

Hyundai-kuljettaja Teemu Suninen ajoi Espanjan MM-rallin WRC2-luokan voittoon.

Katalonian MM-ralli, Espanja, WRC2
1. Teemu Suninen–Mikko Markkula (FIN) Hyundai i20 N Rally 2:54:29.6
2. Yohan Rossel–Dunand Arnaud (FRA) Citroën C3 Rally2 + 32.5
3. Nikolai Gryazin–Konstantin Aleksandrov (ANA) Škoda Fabia Rally2 Evo + 53.3
4. Emil Lindholm–Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia Rally2 Evo + 1:32.6
5. Jari Huttunen–Mikko Lukka (FIN) Ford Fiesta Rally2 + 1:57.1

WRC2-luokan MM-pisteet
1. Andreas Mikkelsen (N) Škoda 109
2. Emil Lindholm (FIN) Škoda 104
3. Kajetan Kajetanowicz (POL) Škoda 104
4. Yohan Rossel (F) Citroën 98
5. Nikolai Gryazin (ANA) Škoda 85

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Toyota varmisti merkkimestaruuden Espanjan MM-rallissa

Sébstien Ogier. Kuva: Joerg Mitter, Red Bull Content Pool.

Espanjan MM-ralli päättyi Toyotan Sébastien Ogierin voittoon. Toiseksi ajoi Hyundain Thierry Neuville ja kolmanneksi Toyotan Kalle Rovanperä.

Toyota varmisti tällä tuloksella rallin MM-sarjan merkkimestaruus.

Neljänneksi ajoi Hyundain Ott Tänak ja viidenneksi tallikaveri Dani Sordo.

Viimeisen erikoiskokeen järjestys oli Ogier, Neuville, Rovanperä, Tänak ja Sordo.

WRC2-luokan voittoon ajoi Hyundain Teemu Suninen.

Espanjan MM-ralli 2022

1 S. OGIER / B. VEILLAS Toyota              2:44:43.9    Ero kärk.
2 T. NEUVILLE / M. WYDAEGHE Hyundai        +16.4       +16.4
3 K. ROVANPERÄ / J. HALTTUNEN Toyota        +18.1      +34.5
4 O. TÄNAK / M. JÄRVEOJA Hyundai                 +9.5      +44.0
5 D. SORDO / C. CARRERA Hyundai                +32.5  +1:16.5
6 E. EVANS / S. MARTIN Toyota                      +34.6  +1:51.1
7 T. KATSUTA / A. JOHNSTON Toyota               +28.0  +2:19.1
8 A. FOURMAUX / A. CORIA Ford                     +19.3  +2:38.4
9 C. BREEN / P. NAGLE Ford                              +4.6  +2:43.0
10 P. LOUBET / V. LANDAIS Ford                      +42.1  +3:25.1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän museoauto: Mersun 180-mallin kiinalainen kopio

Kuva: CvB.

Vuonna 1964 valmistunut Shanghai SH760 perustui Mercedes-Benzin 1950-luvun 180-malliin.

Autoa valmistettiin Kiinassa vuodesta 1964 aina vuoteen 1991. Auton keskiosa oli samanlainen kuin Mersu, mutta etupää ja takapää muotoiltiin uudelleen.

Kuva: CvB.

Auto uudistettiin ulkoisesti vuosina 1968 ja 1974 ja viimeinen versio valmistui tehtaalta marraskuussa 1991. SH760-mallia valmistui kaikkiaan runsaat 79 000 kappaletta.

Katso tästä muita Päivän museoautoja.

Auton moottori on 2,2-litrainen suora kuutonen. Tehoa moottorissa on 90 hevosvoimaa. Vaihteistona on nelivaihteinen laatikko.

Kuva: CvB.

Auto on kuvattu Shanghain automuseossa.

Tekstin lähde: Wikipedia ja näyttelyn esiteteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: CvB.