Koti Blogi Sivu 93

Nämä alueet nimettiin Vuoden Caravan -alueiksi

Vuoden Caravan-alueeksi valittu Pyhäranta Camping on Pyhärannan kunnan suurin matkailupalvelujen tuottaja. Kuva: Pyhäranta Camping.

Pyhärannan merellisessä maalaisidyllissä, Rauman ja Uudenkaupungin välillä, sijaitseva Pyhäranta Camping ja Naantalin saaristossa matkailuelämyksiä tarjoava Saloranta ovat Suomen parhaat leirintäalueet.

SF-Caravan ry on nimennyt Vuoden Caravan-alueet tunnustuksena esimerkillisestä kehitystyöstä ja palvelusta karavaanareiden, eli matkailuautoilijoiden ja -vaunuilijoiden hyväksi. Kotimaanmatkailun tärkeää näkökulmaa vuoden alueen valinnassa edustaa Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys – Suoma ry. Vuoden Caravan-alueet 2026 julkistettiin Matka & Caravan-messuilla Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 16. tammikuuta.

Pyhäranta – ”Mikä tääl o ihmise olles”

Pyhäranta Camping on noussut muutamassa vuodessa karavaanareiden erityiseen suosioon. Perheyrityksen pyörittämä pieni alue, pienellä Pyhärannan paikkakunnalla, on kehittänyt palvelujaan roimasti harrastajien ehdoilla ja alueella on ns. ”hyvä pöhinä”.

Leirintäalueen ravintola ja vastaanotto palvelevat historiallisessa suojeluskuntatalossa, ja kolmen yleisösaunan saunamaailma meren rannalla.

Alueen 75 matkailuajoneuvopaikasta 30 on erillisellä terassilla varustettuja, vieraileville karavaanareille varattuja paikkoja.

Pyhärannan tärkeimmiksi arvoiksi yrittäjä Heidi Lavi listaa asiakaslähtöisyyden, siisteyden, palvelut, miljöön ja tapahtumat – pitkälti niitä samoja asioita, joita myös vierailijat pitivät tärkeimpinä.

Pyhärannan leirintäalue on hyvä esimerkki siitä, kuinka leirintämatkailu voi houkutella kuntaan merkittävästi vierailijoita ja elinvoimaa. Onnistunut ja ihmisläheinen markkinointi on onnistunut muun muassa houkuttamaan vierailijoista lähes kolmasosan ulkomailta.

Leirintäalueen kiinteistöineen omistava Pyhärannan kunta on vuokrannut alueen yrittäjälle, ja kehittänyt kunnan matkailustrategiaa ja sen suurinta matkailupalvelujen tuottajaa yhteistyössä yrittäjäperheen kanssa.

Kunnasta löytyy laaja pienyritysten verkosto, jotka tukevat toisiaan; palveleva kyläkauppa aivan leirintäalueen vierestä, ja pienyrityksiä puutarhasta kosmetologiin ja pitseriasta kahvilaan. Kesäisin järjestettävät Pyhärantapäivät ovat oiva esimerkki pienen kunnan eri seurojen, järjestöjen ja yrittäjien monipuolisesta yhteistyöstä.

Salorannassa voi nauttia metsästä merimaisemissa, ja silti Naantalin keskustan palvelut ovat vain lyhyen ajomatkan päässä. Kuva: Antti Henttonen.

Saloranta – Merellinen matkailuelämys Naantalin sydämessä

SF-Caravan Naantali ry:n ylläpitämä Saloranta on moderni ja viihtyisä matkailijoiden arvostama leirintäalue Naantalin saaristossa – rauhallisessa, merellisessä ympäristössä. Täydellinen yhdistelmä luontoa ja kaupunkielämää, sillä Naantalin keskustan palvelut ja nähtävyydet ovat helposti saavutettavissa lyhyen ajomatkan päässä.

Saloranta on esimerkki SF-Caravan-yhdistyksen ylläpitämästä alueesta, jossa vapaaehtoistyö, vastuullinen taloudenpito ja luonnon kunnioittaminen yhdistyvät laadukkaisiin matkailupalveluihin. Aktiivisen yhdistyksen talkoohenki ja halu kehittää aluetta näkyvät kaikessa toiminnassa.

”Olemme kehittäneet aluetta määrätietoisesti matkailijoiden toiveiden mukaisesti ja kehitystyö jatkuu. Tavoitteenamme on tarjota vierailijoille aina entistäkin parempi ja elämyksellisempi kokemus”, kertoo Naantalin yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Kivinen.

Salorantaa äänestäneiden perusteluissa korostuvat alueen siisteys, turvallisuus ja ystävällinen ilmapiiri. Kiitosta saavat myös saunat, runsas wc-kapasiteetti ja monipuoliset aktiviteetit.

Erityinen huomio raadin valinnassa kiinnittyy Salorannan hedelmälliseen matkailuyhteistyöhön Naantalin kaupungin ja yritysten kanssa, kuten myös kansainväliseen markkinointiin. Alueen pitkäjänteinen kehittäminen hyvässä hengessä Naantalin kaupungin johdon ja viranhaltijoiden kanssa on edesauttanut caravan-harrastuksen merkityksen tunnistamista ja yhteistyö lähialueen yrittäjien kanssa on parantanut palvelutarjontaa. Vuonna 2025 alueella kävi vieraita peräti 21 eri maasta ja ulkomaisten vierailijoiden osuus majoittujista oli noin kolmannes.

  • SF-Caravan ry on vuodesta 1984 alkaen valinnut Vuoden Caravan-alueen.
  • 1994 alkaen valintoja on tehty kaksi; kategorioista ”SF-Caravan-leirintäalue” ja ”yleinen alue”.
  • Valinnan suorittaa jäsenäänestyksen tulosten pohjalta SF-Caravan ry:n hallituksen nimeämä asiantuntijaraati, alueiden suunnitelmallisen kehittämisen ja muun merkittävän leirintämatkailun hyväksi tehdyn toiminnan huomioiden.
  • Jäsenäänestyksessä kriteereinä korostuvat alueen siisteys, rauhallisuus ja luonnonläheisyys, palveluiden monipuolisuus, alueen sijainti ja maisemat sekä henkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus.
  • Tänä vuonna yleisen alueen valinnassa ja huomionosoitusta jakamassa oli mukana nyt ensimmäistä kertaa Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys – Suoma ry.

Lue muita automatkailujuttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lauri Joonalla tulossa monipuolinen rallikausi

Kuva: Bence Photo.

Lauri Joonalla on tiedossa varsin kiireinen vuosi. Kisakalenterista löytyy ralleja sekä SM- että MM-tasolla ja valikoituja asfalttikisoja Italiassa.

Ralli SM -sarja käynnistyy viikonloppuna Mikkelistä. Kauden avauskisan osallistujalistalta löytyy myös rallin MM-sarjan WRC2-luokassa viime vuosina kilpailleen Lauri Joonan nimi. Mistään välivuodesta ei kuitenkaan ole kyse, ehkä jopa päinvastoin.

– Tälle vuodelle tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen kisakalenteri aikaiseksi. Tarkoituksena on saada aiempaa enemmän kisakilometrejä, ja niitä kertyy hyvin SM-ralleista. Suunnitelmissa onkin ajaa SM-sarja ja valikoituja MM-ralleja. Lisäksi ajetaan Italiassa vielä asfalttikisoja, kertoo Joona tulevan kauden suunnitelmistaan.

Lauri Joonan kartturina toimii tällä kaudella Antti Linnaketo, joka aiemmin on lukenut nuotteja mm. Jari Huttuselle ja Niclas Grönholmille.

Kaksikko osallistui viime lokakuussa SanRemo-ralliin ja yhteistyö toimi niin hyvin, että sitä päätettiin jatkaa myös tällä kaudella. Kalustona on tuttu Škoda Fabia RS Rally2 ja myös tiimit, Toni Gardemeisterin kipparoima TGS ja italialainen MS Munaretto, ovat aiemmilta vuosilta tuttuja.

SM-kauden avaukseen Joona ja Linnaketo suuntaavat kaksipäiväisten testien kautta.

– Ajettiin viime viikon loppupuolella pari päivää testiä ja ne sujui tosi hyvin. Saatiin hyvät kilometrit ja fiksattiin säätöjä mielestäni oikeaan suuntaan. Tokihan kisapäivän keli sitten vaikuttaa, millaiset säädöt lopulta kisassa toimii.

Lauri Joonalla on aiemmilta vuosilta palkintokaapissaan kaksi SM-kultaa SM3-luokasta. Edellisellä kokonaisella SM-kaudellaan sastamalalainen sijoittui SM1-luokassa kolmanneksi. Nyt kuninkuusluokassa vauhdittajina toimivat mm. viime vuoden mestari Esapekka Lappi sekä Anssi Rytkönen ja Niclas Grönholm.

– Kauden tavoitteet on korkealla niin kuin aina. Kyllä me lähdetään metsästämään Suomen mestaruutta. Tärkeää on myös antaa MM-sarjassa sellaisia näyttöjä, että siellä pystyisi ajamaan tulevaisuudessa enemmänkin. Lisäksi tavoitteena on saada lisää kokemusta asfaltilta, mikä on meikäläiselle se vieraampi pinta, listaa Joona kauden tavoitteita.

SM Ralli Mikkelissä ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 93,54 km.

– Mikkelistä on hyviä muistoja. Tiedossa on mahtava talviralli ja hieno reitti, aika vauhdikkaan oloista. Tulee varmasti kovaa kisaa, mutta tosi hyvällä fiiliksellä lähdetään käynnistämään uutta rallikautta!

Ralli SM -sarjan avausosakilpailussa SM Mikkeli Rallissa ajetaan lauantaina 17.1. seitsemän erikoiskoetta. Kisa starttaa Mikkelin torilta klo 10 ja kilpailu päättyy samaan paikkaan klo 17 jälkeen. Ilmoittautuneiden lista, aikataulu ja tulosseuranta löytyy osoitteesta rallism.fi.

Lue muita Ralli SM -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benzillä todellinen juhlavuosi!

Kuva: Mercedes-Benz.

Vuosi 2026 on Mercedes-Benzille monin tavoin merkityksellinen juhlavuosi.

Tammikuussa tulee kuluneeksi 140 vuotta maailman ensimmäisen automobiilin esittelystä, sillä 29.1.1886 Carl Benz jätti patenttihakemuksen kolmipyöräisestä kaasumoottorikäyttöisestä ajoneuvostaan.

Toinen modernin auton syntymiselle tärkeä päivä oli 8.3.1886, jolloin Gottlieb Daimler asensi rakentamansa bensiinimoottorin vaunuihin. Lopputuloksena syntyi ensimmäinen nelipyöräinen henkilöauto.

Mercedes-Benz 300 w186 juliste 1951. Kuva: Mercedes-Benz.

Elokuun 18. päivänä 1896 – 130 vuotta sitten – Daimler esitteli maailman ensimmäisen moottorikäyttöisen kuorma-auton. Ostaja oli British Motor Syndicate Lontoossa.

Jo 5.12. samana vuonna silloinen Benz & Cie. valmisti maailman ensimmäisen ”lähettiajoneuvon” eli pakettiauton. Tämä velocipediksi kutsuttu laite oli varustettu myös tavaratilalla.

Benz & Cie sekä Daimler-Motoren Gesellschaft sulautuivat yhteen sata vuotta sitten, 28/29.6.1926. Syntyneen yhtiön nimi oli Daimler-Benz AG. Samalla Mercedes-Benzin brändinimi vakiintui käyttöön.

123-mallisarjasta 50 vuotta, Suomessa esitellystä 4Matic-järjestelmästä 40 vuotta

Tammikuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta menestyksekkään 123-mallisarjan esittelystä. E-sarjan edeltäjä nähtiin ensi kerran julkisuudessa 27.1.1976. Sedanin lisäksi esiteltiin pian myös Estate-farmarimalli sekä Coupé.

Mercedes-Benz w123 1976. Kuva: Mercedes-Benz.

Muillakin Mercedes-Benz-malleilla on aihetta juhlaan tänä vuonna. Huhtikuussa 1951, 75 vuotta sitten, IAA-näyttelyssä esiteltiin ylelliset Mercedes-Benz 300 (W 186) sekä Mercedes-Benz 220 (W 187) – S-sarjan edeltäjä.

30 vuotta sitten, huhti-toukokuussa 1996, ensiesiintymisen teki Mercedes-Benz SLK (R 170) ja kesäkuussa samana vuonna ensimmäinen Formula F1 -turva-auto, Mercedes-Benz C 36 AMG.

Myös autoalan innovaatiot täyttävät tasavuosia. Niihin kuuluu esimerkiksi auton turvakorirakenne, jolle Béla Barényi haki patenttia 75 vuotta sitten, 23.1.1951.

Helmikuun alussa tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Mercedes-Benz esitteli ASR- ja ASD-turvajärjestelmät sekä 4Matic-nelivedon Suomessa 3.–8.2.1986 järjestetyssä koeajotapahtumassa.

Mercedes-Benz 300 w186 1951. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz-museo puolestaan avasi ovensa Untertürkheimissa 20 vuotta sitten, 19.5.2006.

Innovaatioiden merkkivuonna tulossa CLA Shooting Brake, GLC, GLB ja GLA sekä GLA – ja paljon muuta

Mercedes-Benz julkistaa 140-vuotisen historiansa kunniaksi tänä vuonna enemmän uutuusmalleja yhden vuoden aikana kuin koskaan aikaisemmin. Vyöryn aloittavat CLA Shooting Brake -farmari sekä GLC, jotka täydentävät täyssähköisen menestysmalliston tarjontaa.

Mercedes-Benz-4matic 1986. Kuva: Mercedes-Benz.

Näitä seuraavat uudet GLB, GLA sekä kolme myöhemmin julkistettavaa uutuusmallia. Yksi niistä on upouusi VLE, jonka ensi-ilta on Stuttgartissa 10. maaliskuuta.

Mercedes-Benzin tulokkaat täydentävät ja haastavat automarkkinat uuden kasvun kynnyksellä. Asiakkaille ne tarjoavat entistä kehittyneempää ja taloudellisempaa teknologiaa ja suorituskykyä nopeasti kehittyvissä autosegmenteissä.

Lue muita Mercedes-Benz-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mercedes-Benz SLK r170 1996. Kuva: Mercedes-Benz.

 

Hurja tilanne Lahdessa — peräänajaja ampui kohti toista autoilijaa!

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja törmäsi toisen auton perään, lähti pakoon ja ampui kohti häntä seurannutta autoilijaa Lahden keskustan tuntumassa torstaina 15. tammikuuta. Tapauksen esitutkinnassa sovelletaan vuoden alussa voimaan tullutta tiukennettua ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöä.

Lahden Kivistönmäellä tapahtui kahden henkilöauton välinen lievä peräänajo torstaina 15. tammikuuta noin puolen päivän aikaan. Peräänajaja ei kuitenkaan jäänyt paikalle selvittelemään tapahtunutta, vaan poistui paikalta autollaan.

Törmäyksen kohteena olleen auton kuljettaja lähti autollaan seuraamaan pakenevaa törmäilijää. Seuraamisen aikana pakenija vaihtoi lähellä Kisapuistoa olevassa liikenneympyrässä kulkusuuntaansa ja ajoi tahallisesti jo pysähtyneen seuraajansa auton keulaan yrittäen työntää omalla autollaan seuraajansa autoa.

Tämän jälkeen pakenija nousi autostaan ja ampui käsiaseella kohti häntä seuranneen auton kuljettajaa. Laukaus ei osunut kuljettajaan, mutta vaurioitti hänen autoaan.

Hieman myöhemmin poliisi löysi ampujan käyttämän auton hylättynä Kisakeskuksesta. Poliisi ei toistaiseksi ole tavoittanut epäiltyä.

Tapahtumia tutkitaan muun muassa rikosnimikkeillä tapon yritys sekä törkeä ampuma-aserikos.

Tapaukseen sovelletaan uutta, vuoden 2026 alusta voimaan tullutta ampuma-aserikoksen tiukennettua tunnusmerkistöä.

– Uuden tunnusmerkistön mukaan pelkästään luvattoman aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa johtaa minimissään kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Puhumattakaan sitten sen rangaistuksen pituudesta, kun aseella ryhtyy ampumaan kohti ihmisiä, rikoskomisario Ville Hahl toteaa.

Aserikosuudistus eli rikoslain 41. luvun uudistus tuli voimaan 1.1.2026. Uudistuksen tarkoitus on vähentää aserikoksia ja aseilla tehtäviä rikoksia.

Lue myös

Esapekka Lapin tiimikaveri on 16-vuotias rallilupaus

Tämän vuoden SKALin Kuljetuskuutio-palkinto jaettu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Esapekka Lapin tiimikaveri on 16-vuotias rallilupaus

Esapekka Lappi. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Seitsemän osakilpailua käsittävä ralli SM-sarja käynnistyy Mikkelistä 17. tammikuuta. Škoda Motorsport Suomi lähtee hakemaan uutta Suomen mestaruutta osin tutulla ja osin uudistuneella kokoonpanolla. Tiimissä jatkaa viime vuoden Suomen mestaripari Esapekka LappiEnni Mälkönen. Uutena tiimikuljettajana nähdään Škoda Young Talent -ohjelmaan valittu Lauri Halonen.

Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen, lähtee matkaan uudella Škoda Fabia Rally2 -autolla.

SM3-luokkaan lähtee Škoda Motorsport Suomen uutena, Škoda Young Talent -ohjelman kuljettajana Lauri Halonen kartturinaan Niklas Heino. Škoda Fabia RS -ralliautoilla SM1-luokassa Mikkelissä ajavat myös kuljettajat Lauri Joona, Niclas Grönholm ja Anssi Rytkönen.

Autokunta Esapekka Lappi – Enni Mälkönen starttasi viime vuonna vauhdikkaasti SM-sarjaan vuoden toisesta osakilpailusta Arctic Lapland Rallysta eli Tunturirallista alkaen. Kausi huipentui Suomen mestaruuteen komealla pistevoitolla. Lapilla on palkintokaapissaan jo kahdet Tunturirallin voitosta myönnetyt poronsarvet, vuosilta 2012 ja 2025. Kaksinkertainen MM-rallivoittaja tekee tänä vuonna paluun myös MM-sarjaan.

Niklas Heino ja Lauri Halonen. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Uutena Škoda-kuljettajana kauteen lähtee 16-vuotias rallilupaus Lauri Halonen, joka valittiin viime vuonna Helkama-Auto Oy:n Škodan Young Talent -kuljettajaksi kaudelle 2026. Kouvolan seudulta kotoisin oleva Halonen voitti kaudella 2025 sekä SM4-luokan että Nuorten SM-sarjan mestaruuden. SM-rallidebyyttinsä hän teki jo vuonna 2024 saavuttaen hopeaa molemmissa luokissa.

Škoda Motorsport Suomi Mikkelissä

Škoda Motorsport Suomen huippukuljettajapari Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen sekä Škoda Young Talent -ohjelman kuljettaja Lauri Halonen ovat tavattavissa Mikkelin Wetterillä (Hietakatu 5) lauantaina 17.1. klo 9-10. Esapekka Lapin Škoda Fabia RS Rally2 -auto on nähtävissä autoliikkeessä jo perjantaina 16.1. klo 10-16.

Lue muita Ralli SM -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoalan Keskusliiton jäsenille vastuullisuuskriteerit

Kuva: CvB

Autoalan Keskusliiton (AKL) jäsenyritykset ovat sitoutuneet noudattamaan liiketoiminnassaan AKL:n luomia vastuullisuusperiaatteita ja edistämään vastuullista ja kestävää autoilua ja liikennettä Suomessa. Vastuullisuusperiaatteet tulivat voimaan 1.1.2025 ja ovat osa AKL:n jäsenkriteeristöä.

– Vastuullisuusperiaatteilla vahvistetaan autoalan sitoutumista vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen liiketoimintaan ja tarjotaan jäsenyrityksille selkeät toimintamallit, joita myös alan sidosryhmät, kuten rahoitus- ja vakuutussektori voivat hyödyntää, vastuullisuusasiantuntija Ville Mirsch kertoo.

AKL:n vastuullisuusperiaatteet koostuvat kolmesta osa-alueesta: Ympäristö, sosiaalinen ja hallinnollinen. Periaatteet on johdettu toimialalle tehdystä olennaisuusarviosta, jossa on tunnistettu ne vastuullisen liiketoiminnan osa-alueet, joihin autoala Suomessa voi eniten omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Jotta jäsenyritys voi noudattaa ja sitoutua vastuullisuusperiaatteisiin, toimitusjohtaja tai hänen nimeämänsä vastuuhenkilö suorittaa verkkokurssin, joka sisältää vastuullisuusperiaatteet oppimoduuleittain sekä lopputentin. Verkkokurssin suorittaneet AKL-jäsenyritykset tunnistaa virallisesta vastuullisuustodistuksesta.

Tällä hetkellä verkkokurssin on suorittanut valtaosa, 149 AKL:n jäsenyritystä, mikä osoittaa autoalan yritysten poikkeuksellisen laajaa sitoutumista vastuulliseen toimintaan. AKL:n vastuullisuusohjelma on rakennettu tehokkaaksi ja skaalautuvaksi.

Vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti AKL:n jäsenyritys on sitoutunut

  • ottamaan vastuuta myydyistä tuotteistaan ja palveluistaan hyvän kauppatavan mukaisesti.
  • noudattamaan reilua kilpailua ja toimimaan eettisesti oikein.
  • noudattamaan autoalaa koskevia yleissitovia työehtosopimuksia sekä kunnioittamaan työntekijöidensä oikeuksia.
  • kiinnittämään huomiota oman liiketoimintansa aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin ja vähentämään niitä.

– Vastuullisen liiketoiminnan toteuttamisen tueksi Autoalan Keskusliitto kouluttaa jäsenyrityksiään säännöllisesti kuluttajansuoja- ja muun lainsäädännön muutoksista. AKL:n kauppa-, osamaksurahoitus- sekä korjaamotoiminnan sopimusehdoilla myös turvataan AKL:n jäsenyritysten asiakkaiden oikeuksia, toimitusjohtaja Tero Lausala toteaa.

Autoala pitää Suomen pyörät pyörimässä

Autoala on työllistämis- ja yritysvaikutukseltaan ratkaiseva osa Suomen toimintakykyä. Ala työllistää 50 000 suomalaista ja sen verojalanjälki on yli 3 miljardia euroa vuodessa. Suomen sisäisestä tavaraliikenteestä 90 prosenttia ja henkilöliikenteestä 70 prosenttia tapahtuu kumipyörillä.

Autoklusterin liikevaihto on 26 miljardia euroa. Autoalan ansiosta suomalaiset voivat nauttia sujuvasta arjesta ja toimivasta yhteiskunnasta samalla, kun edistämme fossiilitonta tulevaisuutta.

Lue muita juttuja Autoalan keskusliitosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämän vuoden SKALin Kuljetuskuutio-palkinto jaettu

Kuva: SKAL.

Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry myöntää vuoden 2025 Kuljetuskuutio-palkinnon paikallisyhdistyksilleen.

– Meillä on peräti 100 vuotta täyttäneitä paikallisyhdistyksiä. Ne olivat olemassa ennen valtakunnallista kattojärjestöä, ja niistä verkostomme on saanut alkunsa. Haluamme juhlavuotenamme palkinnolla arvostaa tärkeää paikallista toimintaa, sanoo SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.

Paikallisen toiminnan vahvistaminen on yksi SKALin strategian kuudesta tavoitteesta. Paikalliset verkostot ja vaikuttamistyö ovat kantaneet järjestön toimintaa perustamisvuodesta 1936 alkaen. Edelleen SKALilla on poikkeuksellisen laaja, koko maan kattava kolmiportainen verkosto: valtakunnallinen kattojärjestö, alueyhdistykset ja erikoisjärjestöt sekä 136 paikallisyhdistystä.

Kuljetuskuutio-palkinnon kohdentaminen paikallisyhdistyksille on tietoinen valinta SKALin 90-vuotisjuhlavuonna. Jäsenyrittäjien yhteenkuuluvuuden ja niiden eteen tehty paikallistason työ on kantanut ja mahdollistanut järjestön kehittymisen.

– Paikallisyhdistykset ovat SKALin toiminnan kivijalka ja järjestön perusta. Juhlavuonna on luontevaa osoittaa arvostusta tälle työlle ja niille ihmisille, jotka ovat vuosikymmenten ajan pitäneet toimintamme liikkeellä eri puolilla Suomea. Kuljetuskuutio on kunnianosoitus kaikille paikallisyhdistyksille – myös niille, jotka etsivät parhaillaan uutta suuntaa, kuvaa Välikangas.

Yhdistystoiminta murroksessa – mutta menestyy uudistuessaan

Paikallisyhdistystoiminta on murroksessa SKALissa kuten monissa muissakin järjestöissä. Ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat monet muut osallistumisen muodot.

Osa SKALin paikallisyhdistyksistä on muodostanut seudullisia yhdistyksiä, joissa toimintaa voidaan jakaa useamman järjestöaktiivin kesken.

– Nämä muutokset ovat tapahtuneet myös kuntarakenteen uudistuessa ja yrityskoon muuttuessa. SKALin piirissä tämä nähdään luontevana osana yhteiskunnallista kehitystä. Se ei kuitenkaan poista paikallisen identiteetin, vaikuttamistyön ja yrittäjäverkostojen merkitystä. Meillä tulee varmasti aina olemaan paikallisyhdistyksiä, ja olemme niistä ylpeitä. Palkinto nostaa esiin paikallistoiminnan merkityksen nyt ja tulevaisuudessa, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Vastaanottajina paikallisyhdistysten edustajat

Kuljetuskuutio-palkinnon kaikkien yhdistyksien puolesta olivat vastaanottamassa SKALin vanhin paikallisyhdistys ja viimeksi palkittu vuoden paikallisyhdistys.

Vanhin yhdistys on Turun Autoilijat ry, jonka markkinointinimi on SKAL Turku. Yhdistys on perustettu vuonna 1925.

Forssan Seudun Ammattiautoilijat on perustettu vuonna 1937, ja se palkittiin vuoden 2025 paikallisyhdistyksenä SKAL Forumissa. Muita palkittuja yhdistyksiä ovat olleet Tampereen Seudun Kuljetusyrittäjät, SKAL Paimion seutu ja SKAL Tahko.

– Toivon, että kaikki paikallisyhdistykset ja niiden vastuuhenkilöt kokevat tämän tunnustuksen omakseen. Palkinto sijoitetaan SKALin toimiston aulaan Helsingissä symboloimaan järjestön valtakunnallista ulottuvuutta ja paikallistoiminnan keskeistä roolia, Välikangas toteaa.

Katso tästä aikaisemmin palkitut.

Katso tästä muita SKAL-juttuja.

Kaikki SKALin 136 paikallisyhdistystä alueittain

Alueyhdistys: Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry

FORSSAN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
HATTULAN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
HAUSJÄRVEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SKAL HÄMEENLINNA
KANGASALAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KURUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
LAHDEN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SYDÄN-HÄMEEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
LOPEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
MÄNTÄN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SKAL NASTOLA RY
NOKIAN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
ORIVEDEN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
RIIHIMÄEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
TAMPEREEN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SKAL ETELÄ-PIRKANMAA RY
URJALAN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
VIRTAIN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
YLÖJÄRVEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KYRÖSJÄRVEN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
IKAALISTEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KIHNIÖN AMMATTIAUTOILIJAT RY
PARKANON KULJETUSYRITTÄJÄT RY

Alueyhdistys: SKAL Keski-Suomi ry

JOUTSAN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
JYVÄSKYLÄN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
JÄMSÄN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KARSTULAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KEURUUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KONNEVEDEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
MULTIAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
SAARIJÄRVEN JA PYLKÖNMÄEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
UURAISTEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
ÄÄNEKOSKEN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY

Alueyhdistys: SKAL Itä-Suomi ry

SKAL YLÄ-SAVO
KARTTULAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KIURUVEDEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KUOPION KUORMA-AUTOILIJAT RY
SKAL TAHKO RY
NILAKAN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
VARKAUDEN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
VARPAISJÄRVEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
SISÄ-SAVON KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SKAL HEINÄVESI RY
HIRVENSALMEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
ITÄ-SAVON KULJETUSYRITTÄJÄT RY
JUVAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KANGASNIEMEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
ETELÄ-SAVON KULJETUSYRITTÄJÄT RY
MÄNTYHARJUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
PERTUNMAAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
PIEKSÄMÄEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
PUUMALAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
ENON KUORMA-AUTOILIJAT RY
POHJOIS-KARJALAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
JUUAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
NURMEKSEN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY

Alueyhdistys: SKAL Kaakkois-Suomi ry

ELIMÄEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
IMATRAN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KAAKONKULMAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KOTKAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KOUVOLAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KUUSANKOSKEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
LAPPEENRANNAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
SAVITAIPALEEN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
ANJALANKOSKEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
VEHKALAHDEN AMMATTIAUTOILIJAT RY

Alueyhdistys: SKAL Pohjois-Suomi ry

HAAPAVEDEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
HAUKIPUTAAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KALAJOEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KIIMINGIN JA YLIKIIMINGIN KUORMA-AUTOILIJAT RY
KUUSAMON KUORMA-AUTOILIJAT RY
LIMINGAN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
OULUJOKIVARREN KUORMA-AUTOILIJAT RY
OULAISTEN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
SKAL OULU
PUDASJÄRVEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
PYHÄNNÄN AMMATTIAUTOILIJAT RY
RAAHENSEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
SIEVIN KUORMA-AUTOILIJAT RY
TAIVALKOSKEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
MAASELÄN AUTOILIJAT RY
SKAL KAINUU
ENONTEKIÖN AMMATTIAUTOILIJAT RY
INARIN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KEMIN AUTOILIJAT RY
KITTILÄN AUTOILIJAT RY
LAPIN AUTOILIJAYHDISTYS RY
ROVANIEMEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
TERVOLAN LIIKENNEYRITTÄJÄT RY
SKAL LÄNSI-LAPPI

Alueyhdistys: SKAL Länsi-Suomi ry

PYHÄJÄRVISEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KIMITO YRKESBILISTFÖRENING RF
LAITILAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
SKAL LAUTTAKYLÄN SEUTU RY
LOIMAAN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
MERIKARVIAN-SIIKAISTEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
MYNÄMÄEN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
SKAL PAIMION SEUTU
SAARISTON KULJETUSYRITTÄJÄT RY / SKÄRGÅRDENS TRANSPORT FÖRETAGARE RF
PERNIÖN SEUDUN AUTOILIJAT RY
SATAKUNNAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
PÖYTYÄN SEUDUN AMMATTIAUTOILIJAT RY
SKAL SALON SEUTU
SKAL TURKU
VAKKA-SUOMEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
SOMERON KUORMA-AUTOILIJAT RY
RANNIKKOSEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY

Alueyhdistys: Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry

HYVINKÄÄN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
KYRKSLÄTT-SJUNDEÅ YRKESBILISTER RF
LOHJAN SEUDUN KUORMA-AUTOILIJAT RY
MYRSKYLÄN JA YMPÄRISTÖN AMMATTIAUTOILIJAT RY
NURMIJÄRVEN KUORMA-AUTOILIJAT RY
PORVOON KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SIBBO TRANSPORTFÖRETAGARE RF
KESKI-UUDENMAAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
VIHDIN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
VÄSTRA NYLANDS YRKESBILISTER RF
SKAL VANTAA

Alueyhdistys: SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry

ALAJÄRVEN KULJETUSYRITTÄJÄT RY
ALAVUDEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
ISONKYRÖN KUORMA-AUTOILIJAT RY
LÄNSIRANNIKON KULJETUSYRITTÄJÄT RY
SKAL KAUHAJOKI
SKAL KOKKOLANSEUTU
KUORTANEEN AMMATTIAUTOILIJAT RY
KURIKAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
LAIHIAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
LAPUAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
LÄNSI-SUUPOHJAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
NÄRPESNEJDENS LASTBILISTER RF
SKAL SEINÄJOEN SEUTU
TEUVAN AMMATTIAUTOILIJAT RY
TÖYSÄN AMMATTIAUTOILIJAT RY
VAASAN KUORMA-AUTOILIJAT RY
VIMPELIN AMMATTIAUTOILIJAT RY
VÖRÅNEJDENS LASTBILISTER RF
ÄHTÄRIN AMMATTIAUTOILIJAT RY

Niclas Grönholm keskittyy nyt ralliin

Niclas Grönholm ja Samu Vaaleri. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Rallicrossin hallitseva MM-hopeamitalisti ja kolminkertainen MM-pronssimitalisti Niclas Grönholm kilpailee alkavalla kaudella Mikkelistä käynnistyvässä ralli SM-sarjassa. Viime vuosina ralliautoilu on toiminut Grönholmille ajoharjoitteena ja ajotuntuman ylläpitämismuotona, mutta tänä vuonna inkoolaisen tavoite on kehittyä rallissa eteenpäin.

Seitsemän osakilpailua käsittävä ralli SM-kausi 2026 käynnistyy tulevana lauantaina Mikkelistä. Grönholm kilpailee sarjan SM1-luokassa yhdessä Samu Vaalerin kanssa koko sarjan uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla, joka saapui talleille juuri ennen joulua.

”Ainahan ennen kauden alkua kaikki jää vähän viime tippaan, mutta kauteen valmistautuminen on sujunut suunnitellusti. Vuoden vaihteen tienoilla pääsimme ajamaan testiä ja kokeilemaan MRF:n piikkirenkaita. Määrällisesti emme ajaneet paljoa, mutta laadukkaammin kuin aikaisempina vuosina”, hän kertoo.

Grönholm myöntää, että kauteen lähteminen on ollut helpompaa, kun rallicross ei ole ollut päällimmäisenä mielessä.

”Juuri nyt kauden aloitus ei ole aikaisempiin vuosiin nähden ollut erilainen, mutta uskon, että Tunturirallin jälkeen eron huomaa. Helmikuusta alkaen aikaa ralliin syventymiseen on merkittävästi aiempaa enemmän aikaa. Kalenterissa on mm. nuottitreenejä, koska rallissa hankalinta on ollut nuotittaminen ja siinä oman skaalan ja rytmityksen löytäminen. Se työ on yhä kesken”, Grönholm myöntää.

Grönholm kertoo, että GRX Red Devil Teamillä on alkavalle kaudelle hyvä paketti kasassa.

”Renkaista, kuten autostakaan, ei menestyminen jää millään alustalla kiinni. Hyvä auto, hyvä kartturi ja hyvät renkaat, joten luottavaisin mielin Mikkeliin. Uusi matalampi nasta ei tietysti ole kuljettajan näkökulmasta niin hyvä ratkaisu, koska pitkä nasta oli ajossa paljon anteeksi antavampi. Hyvä asia uudistuksessa on kuitenkin se, että ennen rallia ei tarvitse enää ihmetellä, minkälaisella nastaulkonemalla mikäkin ralli tulisi ajaa”, Grönholm hymyilee.

Heti pitää mennä kovaa

SM-kauden avaukseen Mikkeliin Grönholm lähtee ajamaan hyvää tulosta.

”Tiedossa on nopeat tiet. Ei ole helpoimmasta päästä aloittaa kausi Mikkelistä. Nuottini takia on hyvä, että erikoiskokeet ajetaan kahteen kertaan. Toki toinen ajokerta käy varmasti renkaiden ja nastojen päälle”.

”Mikkelissä ei voi lähteä kyttäilemään. Heti pitäisi mennä kovaa. Napsu lisää kyytiä viime vuoteen verrattuna niin olen tyytyväinen”, Grönholm summaa.

Ralli SM-kauden avauskilpailu Mikkelissä käynnistyy lauantaiaamuna klo 11:00 Mikkelin Torilta. Aamupäivän aikana ajetaan neljä erikoiskoetta (48,69 km), joita seuraa tunnin mittainen huoltotauko XAMK Kasarmin Kampuksella Patteristonkujalla Mikkelissä, jossa sijaitsee myös rallin kilpailutoimisto.

Rallin toinen lenkki käsittää kilpailun kolme ensimmäistä erikoiskoetta (44,85 km) toiseen ajokertaan, joiden jälkeen kilpailijat saapuvat klo 16:55 Mikkelin Maaherrankadulle maaliin ja klo 17:10 alkaen Mikkelin Torille palkintoseremonioihin.

Lue muita juttuja Niclas Grönholmista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kia K4 on nyt hinnoiteltu

Kia K4 GT-Line. Kuva: Kia.

Kia julkistaa uuden K4-mallinsa hinnat Suomessa. Kahdella korimallilla myyntiin tulevan K4:n hinnat alkavat viisiovisena 27 390 eurosta tilavamman farmarimallin ollessa 29 390 euroa.

Dynaamisen muotoilun ja runsaat sisätilat yhdistävä Kia K4 sijoittuu perinteisten C- ja D-segmenttien väliin kahdella korimallillaan. Viisiovinen hatchback on 4,440 mm pitkä, 1,850 mm leveä, sekä 1,435 mm korkea. Farmarimallinen K4 Sportswagon on pituudeltaan 4,695 mm pitkä muiden mittojen pysyessä samoina.

Myös akseliväli on molemmissa korimalleissa sama 2,720 mm. Hatchback tarjoaa 438 litraa tavaratilaa Sportswagonin laajentaessa tavaratilaa 604 litraan. Takajalkatilat ovat niin ikään riittoisat, 964 mm.

-Suomalaiset ovat perinteisesti farmarikansaa, ja erityisesti K4 Sportswagon vastaa juuri tähän tarpeeseen. Se on laadukkaasti viimeistelty, tilava, käytännöllinen, sekä erottuvan virtaviivaisesti muotoiltu. Monipuolisine voimalinjoineen uskon K4:n löytävän paitsi olemassa olevat Kia-asiakkaat, myös muut tilavaa ja tyylikästä farmaria sekä dynaamista hatchbackia etsivät suomalaiset autoilijat, sanoo Kiaa maahantuovan Astara Auto Finlandin kaupallinen johtaja Klaus Pohjala.

Monipuoliset voimalinjat jokaiseen tarpeeseen

Mallisto alkaa LX-mallista. Vakiovarusteena ovat muun muassa 12,3 tuuman navigointinäyttö, Android Auto ja Apple CarPlay -yhteensopivuus, kaistallapitoavustin, LED-ajovalot, sekä pysäköintikamera ja peruutustutkat eteen sekä taakse. LX-varustetasolla voimalinjana on 1,0-litrainen T-GDI -bensiiniturbomoottori, joka tuottaa 115 hevosvoimaa.

Voima välitetään etupyörille joko kuusivaihteisen manuaalivaihteiston tai seitsemänportaisen kaksoiskytkinautomaatin sekä avustavan kevythybridijärjestelmän kautta. Rengaskoko LX-varustetasolla on 16 tuumaa.

Kia K4 GT-Line. Kuva: Kia.

EX-varustetaso on saatavilla niin ikään 1,0-litraisella, 115-hevosvoimaisella, kevythybridijärjestelmän avustamalla bensiiniturbolla tai tehokkaammalla 1,6-litraisella, 150-hevosvoimaisella, turboahdetulla T-GDI -bensiinimoottorilla. Molempien polttomoottoreiden parina on seitsemänvaihteinen DCT-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

EX-varustetaso tuo mukanaan 12,3 tuuman kuljettajan mittariston, automaatti-ilmastoinnin sekä ilmastoinnin suuttimet takamatkustajille, 12 V virtapistokkeen tavaratilassa, sekä 16 tuuman kevytmetallivanteet. Lisävarustepakettina EX-varustetasoon on saatavilla Comfort Pack, joka sisältää keinonahkaverhoilun, langattoman älypuhelimen latauksen, tehdastummennetut takaikkunat, sekä sähkösäätöisen kuljettajan istuimen.

Business Premium -varustetaso on saatavilla 150-hevosvoimaisen 1,6 T-GDI-moottorin ja DCT-vaihteiston kanssa. Varustetason mukana tulevat muun muassa dynaamiset LED-ajovalot, katvealueen valvontajärjestelmä, keinonahkaverhoilu, sisätilan tunnelmavalaistus, sähkösäätöinen kuljettajan istuin, sekä Harman & Kardonin äänentoistojärjestelmä. Business Premium -varustetason vanteet ovat 17-tuumaiset kevytmetallivanteet.

Malliston huipulla on urheilullinen GT-Line. GT-Line korostaa K4:n urheilullista siluettia erityisillä GT-Line -puskureilla edessä ja takana sekä 18 tuuman GT-Line -kevytmetallivanteilla. Sisätiloissa urheilullisuutta korostetaan alumiinikoristeisilla polkimilla, nahkaverhoillulla 3-puolaisella GT-Line-ohjauspyörällä, GT-Line-keinonahkaverhoilulla, sekä vaihteenvalitsimilla ohjauspyörän takana.

Kia K4 GT-Line. Kuva: Kia.

GT-Line tuo myös käytännöllisyyttä mukanaan Digital Key -älypuhelinavaimen, kuljettajan istuimen muistipaikkojen, sekä tuuletettujen etuistuimien sekä lämmitettävien takaistuinten muodossa.

Business Premium- ja GT-Line -varustetasoihin on saatavilla kaksi lisävarustepakettia. Tech Pack tuo mukanaan katvealueen monitorin kuljettajan mittaristoon, tuulilasin heijastusnäytön, sekä 360 Around View -kamerajärjestelmän sekä pysäytystoiminnon pysäköitäessä. Business Premium- ja GT-Line -varustetasot ovat saatavilla myös panoraama-kattoikkunalla.

HEV horisontissa

Vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä uusi K4 saapuu myös HEV-voimalinjalla, jossa 1.6-litrainen GDI-bensiinimoottori on yhdistetty 6-vaihteiseen kaksoiskytkinautomaattiin sekä sähkömoottoriin ja akustoon. Järjestelmän teho on 154 hevosvoimaa.

Kia K4:n sekä Kia K4 SW:n myynti käynnistyy perjantaina 15.1.

Lue muita juttuja Kia K4 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tommi Mäkinen ei ajakaan Mikkelin SM-rallissa

Kuva: Mari Pekkanen.

Rallin nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen kertoi joulukuussa intoa puhkuen palaavansa erikoiskokeille. Miehen suunnitelmissa oli ajaa SM Ralli Mikkelissä Toyota Yaris WRC:llä 0-autoa.

Suunnitelmiin tuli viime hetken muutos, eikä miestä harmillisesti nähdä ralliauton ratissa SM-kauden avauksessa.

– Auto ei ollutkaan siinä kunnossa, että olisin voinut lähteä ajamaan. Jousitus piti lähettää Ranskaan huoltoon, enkä olisi ehtinyt testata autoa uudella jousituksella, Mäkinen sanoo.

SM-kauden alkaminen pääsi myös yllättämään “rallieläkeläisen”, kun hänen ei enää tarvitse huolehtia rallien kalenteroinnista.

– Aikataulun suhteen oli omaa huolimattomuutta, että en ehtinyt hoitaa kaikkea kuntoon. Tämä on todella harmillinen homma, Mäkinen pahoittelee.

Etuautojen kokoonpano SM Ralli Mikkeliin on nyt muutoksen myötä seuraava:

0 Tomi Vihavainen–Sami Mynttinen

00 Kake Randelin–Risto Pietiläinen

000 Jussi Tiippana–Kai Tarkiainen

Useat kuskit tähdittävät perjantain etkoja Esapekka Lapin johdolla

SM Ralli Mikkeli käynnistyy etkoilla perjantaina 16.1. kello 18:00. Etkot kokoaa yhteen ralliväen Kauppakeskus Stellan Tähtitorille.

Menossa mukana on ralliin starttaavia kuskeja kuten Esapekka Lappi, Lauri Joona, Lauri Halonen ja Pekka Keski-Korsu. Lavalle nousee myös yllätysvieraita. Tähtitorilla on nähtävillä Kake Randelinin Toyota Yaris -ralliauto.

Etkoille, lähtöön, maaliin ja huoltoparkkiin on yleisöllä vapaa pääsy. Alle 15-vuotiaat pääsevät myös erikoiskokeille ilmaiseksi aikuisen seurassa.

Erikoiskoe- ja VIP-lippuja sekä rallipasseja voi ostaa lippukaupasta.

Rallipassienmyynti alkaa torstaina 15.1.2026 ABC-asemilla (ABC Pitkäjärvi, ABC Tuukkala, ABC Kuortti & ABC Juva). S-etukortilla rallipassista saa 5 euron alennuksen.

Lue muita juttuja Ralli SM -sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //