Koti Blogi Sivu 92

Tällä viikolla poliisilla tehovalvonta Itä-Suomessa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi valvoo Itä-Suomessa tällä viikolla (viikko 4) tehostetusti turvalaitteiden käyttöä, sekä tarkkaamattomuutta tieliikenteessä.

– Turvavyön käyttö on tärkeää, myös taajamanopeuksilla tapahtuvissa törmäyksissä, koska niissä turvavyön käyttö saattaa jopa estää vammojen synnyn kokonaan tai lieventää niitä huomattavasti, sanoo komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisista.

– Porokka tähdentää, että auton turvajärjestelmät ovat kokonaisuus, jossa keskeisin turvatekijä on turvavyö. Jos turvavyö ei ole kytketty, muista turvalaitteista, kuten turvatyynyistä voi olla kuljettajalle törmäystilanteessa jopa vaaraa.

– Turvavyötä kiinnitettäessä on huolehdittava siitä, että se on kunnolla kiristetty. Esimerkiksi toppatakki on hyvä riisua, jotta vyö tulee riittävän kireälle ja pitää kuljettajan istuimessa törmäys- tai suistumistilanteessa, Porokka jatkaa.

Ihan pienet lapset matkustavat turvakaukaloissa, vähän isommat huolehditaan turvaistumiin, myöhemmin he matkustavatkin turvavyöistuimissa, jolloin muistetaan myös varmistaa, että turvavyö on kiinni.

– Kuljettajan kannattaa ottaa tavaksi silmäistä kyytiläistensä vyötilanne. Törmäyksen sattuessa ilman turvavyötä istuva takapenkkiläinen voi tulla edessä matkustavan päälle tai sinkoutua autosta ulos. Ilman turvavyötä oleva matkustaja asettaa vaaraan myös turvavyötä käyttävän etumatkustajan, Porokka muistuttaa.

Tarkkaamattomuudessa on Porokan mukaan tyypillisesti kysymys kuljettajan matkapuhelimen käytöstä ajon aikana kädessä pitäen. Erityisen vaarallista on katseen suuntaaminen sekunneiksi esimerkiksi viestittelyn vuoksi pois liikenteen havainnoinnista. Myös muun teknisen laitteen häiritsevä tai vaarantava käyttö on kiellettyä ajon aikana.

– Sujuva ja turvallinen liikenne on kaikkien liikkujien yhteispeliä ja jokainen tienkäyttäjä voi parantaa sitä kiinnittämällä itse huomiota omaan turvalaitteiden käyttöön sekä keskittymällä seuraamaan muuta liikennettä. Näin talviaikaan haluan muistuttaa myös auton lasien puhtaana pitämisestä ajon aikana eli putsataan ja tarvittaessa skrapataan auton lasit ennen kuin lähdetään sillä liikenteeseen. Näitä tärkeitä asioita haluamme muistuttaa tienkäyttäjille valvontaviikon aikana, Porokka kiteyttää.

Lue myös

Lauri Joona Mikkelissä: ”Komeeta päästää taas isoa kovaa”

Hämeessä varsin tavanomaisia poliisitehtäviä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lauri Joona Mikkelissä: ”Komeeta päästää taas isoa kovaa”

Lauri Joona. Kuva: Jani Salonen.

Lauri Joona ja Antti Linnaketo sijoittuivat rallin SM-sarjan avauskisassa Mikkelissä toiseksi. Varma, virheetön ja vauhdikas kisa huipentui päätöserikoiskokeen pohja-aikaan.

Paluun rallin SM-sarjaan tehnyt Lauri Joona ajoi kauden avauskisassa Mikkelissä hienosti toiseksi. Joonan ja kartanlukija Antti Linnakedon suoritus haastavissa olosuhteissa oli tasaisen varmaa, ja kaksikko kävi tiukkaa kisaa kakkospaikasta Benjamin Korholan kanssa aivan viimeiselle erikoiskokeelle saakka.

– Keli oli kyllä haastava ja tiet nopeita. Olisi vaatinut kyllä vähän enemmän varmuutta omaan tekemiseen, että uskaltaa päästää kunnolla, kun välillä on pöperöä ja välillä sitten hyvä pito, kertasi Joona lauantain keliolosuhteita.

Kisan ensimmäisellä erikoiskokeella Lauri Joona oli viidenneksi nopein, mutta sen jälkeen vauhti oli luokan toiseksi vauhdikkainta. Huoltotauolle tultaessa Joona oli kisaa johtavasta Esapekka Lapista 11,1 sekunnin päässä.

Hyvä vauhti jatkui myös huoltotauon jälkeen, ja sijoitus pysyi toisena. Jälkimmäisellä lenkillä kisassa oli tunnin viivästys, mikä toi myös pimeyden reitille aikaisemmin.

– Toisella kierroksella nukuttiin vähän, kun siinä oli se pitkä tauko, eikä sen jälkeen saatu ajoa kunnolla rullaamaan. Viimeiselle erikoiskokeelle sitten koitettiin paikata tilannetta, ja siinä onnistuttiinkin hyvin, kertoo Joona, joka kellotti pohja-ajan viimeisenä ajetulle Hangastenmaan erikoiskokeelle.

SM Ralli Mikkelin voittoon ajoi Lappi, Joona oli toinen ja Korhola kolmas. Kauden avausosakilpailu saa Joonalta vuolaat kehut.

– Kaikin puolin hieno reitti, tykkäsin kyllä kovavauhtisista teistä. Ja väkeä oli penkalla ja torilla ihan MM-rallin tyyliin.

Kiitokset saa myös kartturi Linnaketo, jonka kanssa Mikkelin ralli oli vasta toinen yhteinen kilpailu.

– Yhteistyö Antin kanssa sujuu tosi hyvin. Oli kyllä komeeta päästää taas isoa kovaa. Varsinkin viimeisellä pätkällä ajo tuntui siltä miltä kuuluisikin. Koitetaan sitä samaa fiilistä ammentaa tuleviin kisoihin!

Ralli SM -sarja jatkuu kahden viikon kuluttua 29.–31. tammikuuta Rovaniemellä ajettavalla Arctic Lapland Rallyllä eli Tunturirallilla.

SM Ralli Mikkeli
SM1-luokka
1. Espekka Lappi, Škoda Fabia RS Rally2, 45:53,9
2. Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +20,5
3. Benjamin Korhola, Hyundai i20 Rally2, +25,1
4. Niclas Grönholm, Škoda Fabia RS Rally2, +35,8
5. Anssi Rytkönen, Škoda Fabia RS Rally2, +1:28,3

Pisteet / SM1-luokka
1. Esapekka Lappi 25
2. Lauri Joona 18
3. Benjamin Korhola 15
4. Niclas Grönholm 12
5. Anssi Rytkönen 10

Lue tästä muita juttuja Rallin SM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Hämeessä varsin tavanomaisia poliisitehtäviä

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut viikonloppu sujunut poliisilla varsin tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä on kertynyt perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun kaikkiaan 586 kappaletta. Poliisia on työllistänyt mm. useat rattijuopumukset, muutamat pahoinpitelyt ja näpistelijät.

Päijät-Häme

Lauantai-iltana kello 19.40 aikaan liikennevalvontaa Mukkulankadulla Lahdessa suorittanut poliisipartio pysäytti Kivistönmäen suuntaan epävarmasti edenneen henkilöauton tarkistusta varten.

Autoa kuljettanut noin parikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lahdessa Vanamonkadulla lauantaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen useammalle huumaavalle aineelle.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Lahdenkadulla poliisipartio pysäytti lauantaina alkuillasta henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon auton epävarman etenemisen vuoksi. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantai-iltana kello 20.05 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Artjärventiellä Orimattilassa. Autoa kuljettanutta noin kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä haitanteosta virkamiehelle tämän vastustaessa verikokeen ottamista fyysisesti.

Kanta-Häme

Lauantaina aamupäivällä poliisipartio kiinnitti huomiota Hämeenlinnassa Eureninkadulla henkilöauton, jonka kuljettajan tiedettiin olevan entuudestaan ajokiellossa. Autoa kuljettanut noin parikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumausaineen pikatestikin antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa ja vietiin poliisiasemalle odottamaan kuulustelua.

Perjantai-iltana kello 20.40 aikaan liikennevalvontaa Forssassa Tampereentiellä suorittanut poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

SOS-hälytys hidasti Niclas Grönholmin menoa Mikkelin rallissa

Esapekka Lapin voittoputki venyi jo kuuden kisan mittaiseksi

Auton kuljettaja kuoli rajussa ulosajossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

SOS-hälytys hidasti Niclas Grönholmin menoa Mikkelin rallissa

Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

GRX Red Devil Teamin Niclas Grönholm ja Samu Vaaleri ajoivat ralli SM-kauden aloituksessa Mikkelissä neljänneksi. Kaksikko taisteli palkintopallisijasta loppuun asti, vaikka kaksikko vastaanotti autoonsa rallin toiseksi viimeisellä EK:lla kaksi SOS-hälytystä, joiden takia he pudottivat vauhtinsa taajamanopeudelle.

He jäivät EK:lla yli kaksi minuuttia pohja-ajasta, mutta aika korjattiin ja neljäs sija jäi voimaan.

”En tiedä, miksi saimme hälytykset, mutta ajoimme sen EK:n hiljaa maaliin. Ei voinut tietää, oliko joku esimerkiksi tiellä poikittain”, Grönholm kertoo.

Grönholm aloitti kilpailun, ajamalla ensimmäiselle EK:lle kolmanneksi nopeimman ajan. Ennen taukoa inkoolainen ajoi vielä sijat viisi, neljä ja neljä, saapuen huoltotauolle rallissa neljäntenä.

”Ykkönen oli ihan jees. Kakkosella seikkailin liikaa irtolumen päällä ja kadotin ajorytmiäni. Myös automme perä karkaili odottamattomasti, mutta sen saimme huollossa säädöillä korjattua. Kolmonen ja nelonen olivat jo parempaa tekemistä. Ajoin ehkä myös ekat pätkät liian aggressiivisesti”, Grönholm summasi.

Rallin toinen puolisko viivästyi tunnilla, kun kilpailuun varatut pelastusyksiköt olivat muussa käytössä. Tunnin viivästys toi myös pimeyden reitille yhtä erikoiskoetta odotettua aiemmin.

”Kaksi viimeistä pätkää ajoimme pimeässä. Ei se haitannut. Ehkä viimeisellä pätkällä ajoin taas liian varovaisesti ja nostelin liikaa. Ei meillä paljoa jäänyt matkaa palkintosijoitukseen. EP (Lappi) menee menojaan, mutta pystyimme taistelemaan muista palkintopallisijoituksista. Pienet virheet ratkaisevat ja niistä pitää päästä jatkossa eroon”.

”Kokonaisuutena olen tulokseeni tyytyväisenä. Paljon parempi aloitus kun vuosi sitten Kuopiossa ja paljon enemmän positiivia asioita. Aikaero syntyi turhista nosteluista ja pienistä ajovirheistä. Vauhtini oli koko kisan ajan aika lailla samaa kuin (Lauri) Joonalla ja (Benjamin) Korholalla. Jotain olemme tehneet oikein: auto ja renkaat ovat hyvät. Nyt vain pitää keskittyä siihen, mitä itse voin jatkossa parantaa ja tehdä eri tavalla”, Grönholm sanoo.

Ralli SM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua 29.–31. tammikuuta Rovaniemellä ajettavalla Tunturirallilla.

SM Ralli Mikkeli, SM1–luokka:

1. Espekka Lappi – Enni Mälkönen Škoda Fabia RS Rally2: 45:53,9
2. Lauri Joona – Antti Linnaketo Škoda Fabia RS Rally2: + 20,5
3. Benjamin Korhola – Patric Öhman Hyundai i20 Rally2: + 25,1
4. Niclas Grönholm – Samu Vaaleri Škoda Fabia RS Rally2: + 35,8
5. Anssi Rytkönen – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia RS Rally2: + 1:28,3

Lue tästä muita juttuja Rallin SM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Esapekka Lapin voittoputki venyi jo kuuden kisan mittaiseksi

Esapekka Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen venyttivät SM1-luokan voittoputkensa Mikkelissä jo kuuden osakilpailun mittaiseksi. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan kausi vuosimallia 2026 polkaistiin käyntiin Mikkelissä lauantaina 17. tammikuuta. Seitsemän erikoiskoetta käsittänyt SM Ralli Mikkeli ajettiin maaliin lopulta kohtuullisen hyvissä olosuhteissa, vaikka myöhään alkanut talvi ei tarjonnutkaan kilpailijoille penkkoja nojattavaksi. Rallin ja SM1-luokan voittoon ajoi hallitseva Suomen mestari Esapekka Lappi.

RTE-Motorsport -tiimin kuljettajakaksikko Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen aloitti rallikauden 2026 voitokkaasti. Skoda Fabia RS Rally2:lla kilpaileva autokunta otti jo kuudennen perättäisen voiton SM1-luokassa. Voittoputki alkoi viime vuoden maaliskuussa Savonlinnan SM-rallissa.

Lappi otti kisan komentoonsa heti rallin avauspätkällä, eikä paikastaan luopunut sittemmin. Hallitseva mestari tykitti Skodallaan pohjat yhtä vajaa jokaiselle erikoiskokeelle, jonka myötä voitto varmistui suvereenisti reilun 20 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Skoda-kuski Lauri Joonaan.

– Hyvä fiilis, oletin että päivästä olisi tullut vaikeampi lähtöpaikan takia. Mutta ei sitten tainnut parantua hirveästi takaa tuleville. Olen vähän jopa yllättynyt tuloksesta, mutta hyvä näin. Tästä on hyvä lähteä Rovaniemelle, kun auto on kunnossa ja toimi moitteetta, Lappi kertoili kisan maalissa.

Toiseksi ajanut Joona joutui kamppailemaan Benjamin Korholan kanssa kakkossijasta loppuun saakka, mutta onnistui pitämään Hyundai-kuskin takanaan viiden sekunnin marginaalilla.

Toyotan juniorikuskit yllättivät SM2-luokassa

SM2-luokassa voittokamppailu käytiin hieman yllättäen ensimmäistä nelivetoralliaan ajavien Rio Ogatan ja Kanta Yanaguidan välillä. Toyotan junioriohjelman kuljettajat aloittivat ralliuransa kaksivetoautoilla vasta viime vuonna, joten kehitys on ollut silminnähden huimaa. Tiimikaverien mittelön Mikkelissä vei lopulta nimiinsä Ogata lähes 15 sekunnin erolla.

Luokan viimeisen palkintosijan kuittasi Pekka Keski-Korsu, joka jäi lähes puoli minuuttia Ogatasta.

SM3-luokassa Vili Hakala juhli voittoa

SM3-luokan osalta Mikkelin SM-ralli käynnistyi Lauri Halosen komennossa. Debytanttikuskin matka päättyi kuitenkin ulosajoon kisan kolmannella erikoiskokeella. Johtopaikan peri yhden erikoiskokeen ajaksi Ruotsin Arvid Carlsson, jonka jälkeen oli Vili Hakalan vuoro siirtyä kärkeen. Hakala ei sen sijaan sijoituksestaan enää luopunut ja kesti voittajana maaliin.

Hakala pääsi tuulettamaan maalissa voittoa yli 30 sekunnin erolla Roope Hirvoseen. Kolmanneksi ajoi virolaisvieras Sander-Erik Tiits, jolla jäi kirittävää voittajaan yli minuutti.

Huima kamppailu SM4-luokan ykköspystistä

Toyota Auris -kuljettajat Aaron Holopainen ja Miska Tuomisto olivat ennakko-odotuksissa luokan ykkösnimet, eikä kumpikaan pettänyt Mikkelissä. Kaksikko kävi hurjaa kamppailua koko kisan ajan ja maalissa eroa oli vaivainen sekunti autokuntien välillä. Voittoon avauskisassa ajoi Holopainen ja Tuomiston oli tyytyminen kakkospaikkaan. Mauri Ampuja oli kolmas, eroa kärkeen kertyi 37 sekuntia.

SM5-luokassa kova kato – Koljonen vastustamattomaan voittoon

SM5-luokassa ei puolestaan päästy nauttimaan tiukoista sekuntikamppailuista. Kato oli Mikkelissä kova, kun ainoastaan yksi luokan neljästä lähtijästä selvisi maaliin. Kisaa alusta saakka johtanut Juha Koljonen sai aloittaa voiton varmistelun jo neljännen erikoiskokeen jälkeen, kun viimeinenkin kilpakumppani joutui keskeyttämään.

Mikkelin SM-rallin koostelähetys esitetään Yle TV2:ssa ja Areenassa sunnuntaina 18.1. klo 19:50 alkaen. Rallin SM-kausi 2026 jatkuu 29.-31. tammikuuta Rovaniemen Arctic Lapland Rallylla.

Alustavat tulokset: SM Ralli Mikkeli

SM1

1. Esapekka Lappi 45:53,9
2. Lauri Joona +20,5
3. Benjamin Korhola +25,1
4. Niclas Grönholm +35,8
5. Anssi Rytkönen +1:28,3

SM2

1. Rio Ogata (JPN) 48:22,9
2. Kanta Yanaguida (JPN) +14,8
3. Pekka Keski-Korsu +29,3
4. Priit Koik (EST) +1:45,6
5. Isak Sjökvist (SWE) +3:09,3

SM3

1. Vili Hakala 50:29,9
2. Roope Hirvonen +30,3
3. Sander-Erik Tiits +1:13,0
4. Verneri Aallontie +1:55,2
5. Tuomas Huikuri +2:33,1

SM4

1. Aaron Holopainen 53:59,7
2. Miska Tuomisto +1,0
3. Mauri Ampuja +37,9
4. Rasmus Pentti +1:39,7
5. Nuutti Korhonen +1:42,2

SM5

1. Juha Koljonen 54:23,3

Alustava pistetilanne: 1/7 osakilpailua

Tiimit

1. RTE Motorsport 25p
2. KSL Experience 23p
3. TGS 17p
4. Printsport 15p
5. Ouneva Oy 7p

SM1

1. Esapekka Lappi 25p
2. Lauri Joona 18p
3. Benjamin Korhola 15p
4. Niclas Grönholm 12p
5. Anssi Rytkönen 10p

SM2

1. Rio Ogata (JPN) 25p
2. Kanta Yanaguida (JPN) 18p
3. Pekka Keski-Korsu 15p
4. Priit Koik (EST) 12p
5. Isak Sjökvist (SWE) 10p

SM3

1. Vili Hakala 25p
2. Roope Hirvonen 18p
3. Sander-Erik Tiits 15p
4. Verneri Aallontie 12p
5. Tuomas Huikuri 10p

SM4

1. Aaron Holopainen 25p
2. Miska Tuomisto 18p
3. Mauri Ampuja 15p
4. Rasmus Pentti 12p
5. Nuutti Korhonen 10p

SM5

1. Juha Koljonen 25p

Ralli SM -kalenteri 2026

1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

Lue tästä muita juttuja Rallin SM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auton kuljettaja kuoli rajussa ulosajossa

Kuva: CvB.

Lapualla Vasunmäentiellä tapahtui lauantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi nuori henkilö.

Onnettomuudessa osallisena ollut henkilöauto ajautui tieltä ulos toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Onnettomuudessa kuoli henkilöautoa kuljettanut nuori nainen.

Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta noin kello 14. Tämänhetkisen tiedon mukaan henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja auto ajautui katon kautta ympäri pellolle.

Henkilöautossa matkustanut henkilö ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.

Lue myös

Pieni unohdus voi tuoda yllättävän pysäköintilaskun

Mercedes-Benz odottaa tästä vuodesta viime vuotta parempaa

Aika moni autoilija on ajanut tämän yrityksen tekemillä teillä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pieni unohdus voi tuoda yllättävän pysäköintilaskun

Kuva: CvB.

Lumiset viime viikot ovat tuoneet autoilijoille koko Suomeen ongelman. Lumi, loska ja lika voivat tehdä autoilijalle kalliit tepposet, jos rekisterikilpi peittyy.

– Rekisterikilven näkyminen on lailla määrätty asia. Jokaisen liikenteessä olevan ajoneuvon tulee olla rekisteröity ja tunnistettavissa. Tunnistaminen tapahtuu rekisteritunnuksella. Jos rekisteritunnus ei ole näkyvissä, autoilijalle voi rapsahtaa sakot, EasyParkin Suomen maajohtaja Sanna Tiilikainen kertoo.

Poliisi voi määrätä peittyneestä rekisterikilvestä sakon, jos hän tunnistaa, että kuljettaja on lähtenyt liikkeelle niin, ettei rekisteritunnus näy. Ikkunoiden puhdistamisen huomioivat useimmat, mutta rekisterikilpeä ei välttämättä tule ajatelleeksi. Jos kilpi peittyy ajamisen aikana, tällöin rikesakon kriteerit eivät täyty.

Tarpeellista muistaa parkkihalleissa

Talvipakkasilla pysäköintihallien suosio kasvaa. Sisätiloissa autot sulavat ja liikkeelle pääsee lämpimällä, lumettomalla autolla. Samalla on tarpeen huomioida, että rekisterikilven lumisuus tai likaisuus voi aiheuttaa häiriöitä pysäköintihalleissa, joissa on käytössä kameratunnistus.

– Kamerapysäköinnissä pysäköinti alkaa vain, jos ajoneuvon rekisteritunnus tunnistetaan sisäänajon yhteydessä. Jos kamera ei saa rekisteritunnusta luettua, pysäköintimaksaminen ei käynnisty normaalisti, Tiilikainen toteaa.

Puomittomassa hallissa on mahdollista, että tunnistus onnistuu ainoastaan ulosajossa, kun lumi ja jää ovat sulaneet lämpimässä hallissa rekisterikilven päältä.

Puomillisessa hallissa ongelma ilmenee, kun puomi ei nouse. Siten se myös ratkeaa helposti kilven puhdistamisella.

Pieni unohdus voi tuoda ison pysäköintilaskun

Kameratunnistamiseen perustuvassa pysäköintimaksamisessa peittynyt rekisterikilpi voi tuottaa ikävän yllätyksen autoilijalle. Näin voi käydä puomittomalla pysäköintialueella, jossa rekisterikilpi on peittynyt pysäköinnin aikana.

– Jos pysäköinnin aikana satanut lumi on peittänyt rekisterikilven ja putsaus unohtuu, kamera ei tunnista ajoneuvoa ulosajossa. Pysäköinti voi silloin jäädä järjestelmässä avoimeksi ja maksu jatkaa kertymistään, Tiilikainen sanoo ja jatkaa:

– Tällaisissa tilanteissa kannattaa heti olla yhteydessä asiakaspalveluun vaikkapa maksamissovelluksen kautta. Asiakaspalvelu näkee pysäköinnin tiedot ja voi lopettaa pysäköinnin, jos siihen on operaattorilta lupa. Ellei ole, EasyPark ottaa autoilijan puolesta yhteyttä operaattoriin, jotta pysäköinti saadaan lopetettua.

Ongelmatilanteiden määrä on marginaalinen. Kamerapysäköinnin hyödyt ovat kätevyydessä. Osassa kamerapysäköintihalleista pysäköinti alkaa ja päättyy sovelluksessa täysin automaattisesti, osassa autoilija aloittaa pysäköinnin sovelluksesta itse. Kamerapysäköintihallista poistuessa pysäköinti päättyy automaattisesti.

Pysäköinninvalvoja saa koskea autoon

Pysäköinninvalvojilla on oikeus koskea toisen ajoneuvoon esimerkiksi rekisterikilven puhdistustarkoituksessa. Samoin heillä on oikeus tarvittaessa puhdistaa tuulilasia nähdäkseen, onko kuljettaja muistanut pysäköintikiekon asiallisesti. Sama koskee mahdollista asukaspysäköintitunnusta.

Pysäköintioikeuden tarkastaminen tehdään nykyään Suomessa laitteella, joka skannaa rekisterikilven. Siten tarkastaja näkee, onko ajoneuvolle ostettu alueella tarvittava pysäköintioikeus.

Mobiilipysäköinnistä ilmoittavia tarroja varten auton ikkunoita ei enää tarvitse puunailla. Suomi on tässä mielessä nykyään tarravapaa maa. Ulkomailla EasyParkin mobiilisovellus ilmoittaa tarratarpeesta, jos kuski pysäköi alueelle, jossa tarve yhä on.

Lue myös

Mercedes-Benz odottaa tästä vuodesta viime vuotta parempaa

Aika moni autoilija on ajanut tämän yrityksen tekemillä teillä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz odottaa tästä vuodesta viime vuotta parempaa

Mercecdes-Benz CLA voitti viime vuonna mm. Vuoden Auto Euroopassa 2026 ja Vuoden Auto Suomessa 2026 kilpailut ylivoimaisesti. Kuva Vuoden Auto Euroopasta- palkintojenjaosta Brysselissä 9.1.2026. Kuva: Mercedes-Benz.

Päättynyt vuosi oli automarkkinoille edelleen haastava. Henkilöautojen ensirekisteröinnit laskivat kokonaisuudessaan, ja supistunut markkina heijastui myös Mercedes-Benzin rekisteröintimääriin.

Mercedes-Benz oli Suomen seitsemänneksi eniten rekisteröity henkilöautomerkki 4,9 prosentin markkinaosuudella ja 3 478 rekisteröidyllä autolla. Luku ei sisällä henkilöautoiksi rekisteröityjä retkeilyautoja, jotka huomioiden Mercedes-Benzin henkilöautojen kokonaisrekisteröintimäärä nousi 3 553 kappaleeseen.

Vuoden viimeinen kvartaali antoi kuitenkin jo viitteitä suunnanmuutoksesta kohti vuotta 2026: viimeisten kolmen kuukauden aikana Mercedes-Benzin keskimääräinen markkinaosuus oli 5,6 prosenttia.

Samalla vuodelle 2026 kertynyt tilauskanta ennakoi tässä vaiheessa selvästi päättynyttä vuotta korkeampia rekisteröintimääriä ja markkinaosuutta koko vuoden tasolla.

Lue myös

Aika moni autoilija on ajanut tämän yrityksen tekemillä teillä!

Kia EV5 on kohta täällä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Aika moni autoilija on ajanut tämän yrityksen tekemillä teillä!

Antton ja Reijo Laurén. Kuva: Scania.

Kuljetusyrittäjä Laurén on ollut monessa mukana: Hänen yrityksensä on ollut rakentamassa Suomen vilkkaimpia teitä. Nykyään työt sujuvat aiempaa taloudellisemmin Scania R660:n sekä sen uusitun voimansiirtolinjan ansiosta.

Aika moni autoilija on ajanut Reijo Laurénin tekemillä teillä: Maa- ja infrarakentamiseen sekä kuljetuksiin erikoistunut Kojak Oy on ollut tekemässä useita pääkaupunkiseudun katuja, moottori- ja valtateitä. On kaivettu asunto-osakeyhtiöiden putkia ahtailla kaupunkitonteilla ja kerran yrityksen kalustolla siirrettiin jopa joen uoma.

”Maarakennusala on autoille haastava. Kuormat ovat raskaita, maastot hankalia ja autoilla on päästävä ahtaisiin paikkoihin kelillä kuin kelillä”, Laurén sanoo.

Moottorin osalta ajotaituri Laurén on luottanut Scanian V8:in, jonka tasaisen vahva taonta on vienyt firman autoja eteenpäin jo yli 20 vuotta. Järeät 730-hevosvoimaiset moottorit ovat kuljettaneet viisiakselisia, 76-tonnisia kasettiautoja.

Reilu kaksi vuotta sitten tilanne muuttui. Laurén hankki Scania R660:n, sillä edellisessä tuntui olevan jopa liikaa voimaa. Nyt kevyemmällä V8:lla on ajettu yhtä isoja kuormia lähes 200 000 kilometriä. On tullut hyvä hetki kysyä, miten työt on sillä saatu tehtyä?

Fiksumpi vaihteisto

Kojakin ammattikuljettaja Jyrki Saarinen tarttui vuosimalli 2023 Scania R660:n (B10X4*6NB) ohjaksiin ja ajoi pääasiassa Tuusulan Seepsulan kivilouhimosta kuormia pääkaupunkiseudulle. Matkaa kertyy yhteen suuntaan enintään 50 kilometriä.

”Keskikulutus pieneni melkein kymmenen litraa sadalla verrattuna vanhaan kalustoon. Lisäksi uusi Scania tuntuu paremmalta ajossa. Se toimii pehmeämmin ja vaihteisto fiksummin”, Saarinen toteaa.

Hänen kollegansa Ville Leppäsen mielestä voimansiirto reagoi entistä nopeammin.

”Rengaspaineseuranta on ollut hyvä juttu”, Leppänen lisää.

Uuden 660-hevosvoimaisen moottoriversion yhteydessä esiteltiin uusi G33-vaihteisto ja -ohjelmisto.

”Ne ovat osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi”, Scanian kuorma-automyyjä Robert Ollas kertoo.

Antton ja Reijo Laurén. Kuva: Scania.

Huolto toimii

Kun Laurén valitsee maansiirtoajoihin kuorma-autoa, hän pitää tärkeänä, että jälkimarkkinat toimivat.

”Scanialla ne ovat toimineet todella hyvin. Heidän huollossaan ollaan töissä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin saamme ajoneuvot taas takaisin tien päälle nopeammin. Lisäksi Ollakselta on aina saanut asiallista ja asiantuntevaa palvelua”, Laurén sanoo.

Tosin Scania R660 ei ole juuri lepuuttanut laakereitaan korjaamolla.

”Pitäisi varmaan koputtaa jotain puuta, sillä siinä ole ollut mitään vikaa, vaikka se on ollut haastavissa ajoissa”, Laurén toteaa.

Entä mistä ne ovat löytyneet, haastavimmat olot?

”Kotoa”, Laurén naurahtaa, mutta vakavoituu sitten. Hänen poikansa Antton Laurén edustaa perheyrityksen kolmatta autoilijasukupolvea ja kertoo oman näkemyksensä vaikeimmista paikoista.

Kameroista oli apua

Antton on työskennellyt viime aikoina kaupunkikeskustojen työmailla pyöräalustaisella kaivinkoneella.

”Kevyttä liikennettä polkupyörineen on paljon. Ihmiset kulkevat napit korvissa eivätkä keskity ympäristöönsä”, Antton sanoo.

Kaupungissa on ollut apua tänä keväänä rekisteröidyn Scania R660:n tutkista ja kameroista, jotka tulivat pakollisiksi lain myötä viime kesänä.

Ihmisten havaitsemisen lisäksi tutkista on ollut hyötyä myös kaistanvaihdoissa.

Kojakin Scaniaan asennettiin lisäkamera tarkkailemaan mm. lavaa. Sen kautta pystyy seuraamaan kuorman tekoa ja näkemään, että lava tulee kippauksen jälkeen tyhjäksi.

Autot kuin perheenjäseniä

Vaikka maasiirtoajoissa työpäivät venyvät usein pitkiksi, Laurénit eivät ole malttaneet jättää autoilua siihen. Isä ja poika ovat harrastaneet moottoriurheilua monenlaisilla ajoneuvoilla. Autoilu on jatkunut omalla tavallaan myös Leppäsen kotona. Kun hän ajoi työpäivänsä päätteeksi Scania R660:n kotipihalleen, perheen nelivuotias ei tahtonut saada siitä silmiään irti. Hän tiesi heti, millaisesta autosta oli kyse.

”Kyllähän minä olin pojalle opettanut, mikä on V8. Taneli halusi nukkua yön hytissä. Ja mikäs siinä, yövyin hänen kanssaan kotipihassa”, Leppänen hymähtää.

Kojakin ajoneuvoista onkin tullut melkein kuin perheenjäseniä. Niille on annettu lempinimiä, kuten Hopeanuoli, Smurffi, Vesipossu ja Räyhä.

Uusin Scania-kaksikko on vielä nimeämättä. Yksi kuljettajista heittää ilmoille, että siinä voisi olla vaikka Musti ja Mustimpi, kuin luotettavat vahtikoirat.

Lue muita Scania-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kia EV5 on kohta täällä

Kuva: Kia.

Kia laajentaa jälleen EV-mallistoaan tuomalla suurimpaan C-SUV-segmenttiin täysin uuden Kia EV5:n. Aito SUV-luonne, erottuva Opposites United -muotoilu, sekä erinomainen käytettävyys tekevät uusimmasta Kian sähköautomalliston tulokkaasta vahvan kilpailijan suomalaisten suosikkisegmenttiin.

EV5 tarjoaa 566 litraa tavaratilaa sekä 44 litraa etutavaratilaa, jopa 2 metrin pituisen tasaisen tilan takaistuimet kaadettuna, sekä V2L-ominaisuuden Inspiration-varustetasosta alkaen.

– EV5 osuu vahvasti kilpailtuun C-SUV -segmenttiin, ja uskomme sen pärjäävän siinä hyvin. EV5 yhdistää EV3:ta tutun palkitun tekniikan ja muotoilun luokkansa yhteen parhaimmista sisätiloista sekä laadukkaaseen viimeistelyyn. EV5 on suunnattu erityisesti perheille sekä työsuhdeautoilijoille, ja uskomme sen menestykseen näissä kohderyhmissä, sanoo Kiaa maahantuovan Astara Auto Finlandin kaupallinen johtaja Klaus Pohjala.

Kuva: Kia.

EV5 on saatavilla 81,4 kilowattitunnin akulla etu- sekä nelivetoisena. Etuvetoisten mallien hinnat alkavat 49 390 eurosta, ja nelivetoisten mallien ennakkohinta on 52 542,22 euroa. Etuvetoisena EV5 kehittää 160 kW / 218 hv, nelivetoisena puolestaan 195 kW / 265 hv. Brysselin autonäyttelyssä esitelty urheilullinen EV5 GT sijoittuu malliston huipulle 281 kW / 305 hv tehoillaan.

Kattava vakiovarustelu

EV5:n varustetasot tottelevat muun Kian malliston tavoin nimiä Air, Earth, Inspiration, sekä GT-Line. Vakiovarustelu on kattava: vakiona ovat muun muassa ilmalämpöpumppu, korkeajänniteakun esilämmitys, 18” kevytmetallivanteet, kaistanvaihtoavustin ja kaistavahti, langattomat Android Auto ja Apple CarPlay, automaattinen 2-alueilmastointi, sekä mukautuva vakionopeudensäädin.

Earth-varustelu tuo mukanaan ulkokahvojen automatiikan, takaistuinten reunapaikkojen lämmityksen, kuljettajan istuimen sähkösäädön sekä ristiselän tuen, puolinahkaverhoilun, sekä sähkötoimisen takaluukun. Earth-varustetason yhteyteen on saatavilla Premium Pack, jonka sisältö on seuraava: kuljettajan istuimen muistipaikat, etumatkustajan istuimen sähkösäätöisyys, ilmastoidut etuistuimet, sisätilojen tunnelmavalaistus, sekä LED-projektioajovalot.

Kuva: Kia.

Inspiration-varustetasoon kuuluvat keskeisimpinä varusteina Digital Key -älypuhelinavain, etumatkustajan istuimen sähkösäätö, kuljettajan istuimen muistipaikat, Harman & Kardon -äänentoistojärjestelmä, ilmastoidut etuistuimet, keinonahkaverhoilu, LED-projektioajovalot, sisätilojen tunnelmavalaistus, sekä virran ulosotto V2L. Inspiration-varustetasolla vanteet ovat 18-tuumaiset.

Urheilullinen GT-Line -varustelu tuo Kia GT-henkeä ohjaamoon sekä EV5:n ulkonäköön. Varustetaso sisältää erityisen GT-Line -ulkonäön, 19 tuuman GT-Line -kevytmetallivanteet, alumiinikoristeiset polkimet, GT-Line -nahkaverhoilu, 3-puolainen nahkaverhoiltu GT-Line -ohjauspyörä, Digital Key -älypuhelinavain, sekä etumatkustajien mukavuusistuimet.

Inspiration- ja GT-Line -varustetasoihin on saatavilla kaksi lisävarusteista pakettia: Tech Pack sekä panoraama-kattoluukku. Tech Packin varusteisiin kuuluvat katvealueen monitori mittaristossa, 360 Around View -järjestelmä, etäpysäköinti, sekä pysäytystoiminto pysäköidessä.

EV5 GT tuo Kian GT-kokemuksen C-segmenttiin

EV5 GT:n hinnat alkavat Suomessa 65 390 eurosta. Suorituskykyisen ja urheilullisen GT-käsittelyn saanut EV5 GT sisältää lisätyn tehon lisäksi Kian muista GT-malleista tutut neonvihreät koristeet ohjaamossa sekä neonvihreät jarrusatulat, sähkösäätöisen sekä adaptiivisen jousituksen, vääntövektorointijärjestelmän, suorituskykyisemmät jarrut, sekä VGS-virtuaalivaihteiston. GT-mallin tarkat varustetiedot vahvistetaan lähempänä tuotannon alkua.

Kuva: Kia.

Arkiajoon sekä koko perheen vapaa-aikaan

Kia EV5 sijoittuu suosittuun C-SUV-segmenttiin. Täyssähköinen SUV tarjoaa runsaasti tilaa, kattavan vakiovarustelun, sekä erinomaista mukautuvuutta. 4,610 mm pituudella se vastaa kuluttajien vaatimuksiin segmentissään, ja 2,750 mm akseliväli mahdollistaa optimaalisen tilankäytön. Erityisesti takamatkustajille riittää runsaasti tilaa, sillä takajalkatila on 1,041 mm.

Takamatkustajien mukavuutta lisää säätyvät istuinten selkänojat sekä etuistuinten selkänojiin sijoitetut, tehokkaat usb-c-liitännät älylaitteiden lataamiseen. Takaistuimet taitettuna takatila on tasainen ja jopa 2 metriä pitkä. Pääntilaa tarjoaa puolestaan auton 1,675 mm sen korkeus leveyden ollessa 1 980 mm.

Kuva: Kia.

Etuvetoisen EV5:n kantama on 530 kilometriä nelivetoisten sekä GT-mallien kantaman odottaessa WLTP-tuloksia. Huippulatausteho on 150 kW, joka mahdollistaa noin 30 minuutin DC-pikalatauksen 10-80 %. Vetokykyä etuvetoinen EV5 tarjoaa 1 200 kg nelivetoisen mallin sekä EV5 GT:n tarjotessa 1 800 kg vetokyvyn.

Etuvetoinen EV5 saapuu Suomeen helmikuun aikana. Nelivetoiset mallit saapuvat vuoden toisen puoliskon alussa. EV5:n ennakkomyynti käynnistyi perjantaina 15.1.

  • Etuvetoisen EV5:n lähtöhinta on 49 390 €
  • Nelivetoinen Kia EV5:n lähtöhinta on 52 542 €
  • Myös suorituskykyinen ja urheilullinen EV5 GT on hinnoiteltu: 65 390 €

Lue muita juttuja Kia EV5 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //