Kone Pistemaa Oy alkaa edustaa DAFia Pohjois-Pohjanmaan alueella. Myyntiedustus alkaa heti ja korjaamoedustus myöhemmin keväällä. Oulun Limingantullissa sijaitseva korjaamo on erikoistunut raskaan kaluston korjauksiin, maalauksiin ja varusteluun.
– Pohjois-Pohjanmaa muuan muassa Oulun seutuineen on koko Suomen mittakaavassa iso ja jatkuvasti kasvava markkina-alue. DAFin autokanta alueella on aikaisempina vuosina ollut hyvä, ja haluamme panostaa asiakaspalvelun kehitykseen jatkossakin. Kone Pistemaan yhteistyön myötä pääsemme jatkamaan DAF-autokannan kasvua, ja luottavaisin mielin odotamme jo tulevaa, sanoo Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen.
– Näemme paljon mahdollisuuksia alkavassa yhteistyössä Nordic Truckcenterin kanssa. Odotammekin näkevämme paljon uusia DAFeja myös Pohjois-Pohjanmaalla lähitulevaisuudessa, sanoo Kone Pistemaan toimitusjohtaja Janne Pistemaa.
Kone Pistemaan osaamiseen kuuluvat kuorma-autojen ja työkoneiden huollot, varustelut, korjaukset, maalaustyöt, 24/7-päivystystyöt sekä voimansiirto- ja moottoriremontit. Korjaamotöiden lisäksi palvelutarjontaan kuuluu laaja varaosatarjonta, mukaan lukien vaihto-osat sekä laaja repertuaari kunnostettuja moottoreita ja vaihteistoja.
DAF käynnistää sähkökuorma-autojen kokoonpanotehtaan
DAFilla ennätysmäärä rekisteröintejä viime vuonna Suomessa
International Truck of the Year 2023 -palkinnon sai DAF XD