Koti Blogi Sivu 820

Sähköautolla talvilomalle? Katso tästä vinkit sujuvaan matkantekoon!

Kuva: K-Lataus, Joonas Ojala.

Viime vuotta useampi suomalainen suuntaa tulevina viikkoina talvilomalle sähköautolla. Automatka niin Lappiin kuin muihinkin lomakohteisiin sujuu sähköllä sujuvasti, vaikka matkanteko osuisi pakkassäähän.

Sähköauto on toimiva vaihtoehto pakkasajoon, sillä autojen akut kestävät hyvin kylmää ja sähköautoissa myös sisätilat lämpiävät nopeasti kovassakin pakkasessa.

Muutamalla käytännön vinkillä sähköautoilu pakkasessa sujuu erityisen mukavasti ja autokunnan matka taittuu huolettomasti. Vinkit sujuvaan sähköautoiluun pakkasella antaa K-Auton sähköautojen latausverkosto K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen.

1. Kulutus kasvaa kylmässä, joten latausta tarvitaan useammin

Kylmyys lisää niin sähköauton kuin polttomoottoriauton kulutusta, sillä auton lämmittäminen vie energiaa. Samalla kylmyys voi vaikuttaa lataustehoon: jos auton akku on kylmä laturille saavuttaessa, myös latausteho voi olla totuttua alhaisempi.

Esimerkiksi K-Latauksen lataus on kuitenkin hinnoiteltu pääsääntöisesti kilowattituntipohjaisesti, joten lataustehon laskeminen ei vaikuta latauksen hintaan. Kovalla pakkaskelillä kannattaa silti varautua lataamaan sähköautoa kesäkeliä useammin.

2. Esilämmitä auto ennen kuin lähdet liikkeelle

Polttomoottoriautojen tavoin myös sähköauto kannattaa esilämmittää. Sähköautolla se kannattaa tehdä latausjohtoon kytkettynä, jos mahdollista. Sähköautoissa esilämmityksellä voi laskea alkumatkan kulutusta, sillä matkaan lähdettäessä lämpimät sisätilat eivät kuluta akun energiaa samalla tapaa kuin kylmät.

Esilämmityksen avulla varmistetaan, että auto toimii parhaalla mahdollisella tavalla sekä parannetaan turvallisuutta ja mukavuutta. Lisäksi esimerkiksi monessa automallissa esilämmitys lämmittää auton sisätilojen lisäksi myös akkua, mikä puolestaan laskee ensimmäisten kilometrien kulutusta, edistää akun pitkää käyttöikää ja parantaa jarrutusenergian talteenottoa.

3. Suurteholatauspisteellä tyhjä akku latautuu nopeimmin

Parasta mahdollista lataustehoa hakeva lataa suurteholatauspisteellä mahdollisimman tyhjää akkua. Siitä huolimatta pakkasella ei kannata säästellä latausta, kuten ei tankkaustakaan, aivan viimeisille kilometreille saakka. Sähköauton akussa on hyvä pitää noin 50 kilometrin matkan verran puskuria yllättävien tilanteiden varalta.

Käytännössä voi toimia vaikkapa niin, että aloittaa matkan lähtöpaikasta sen verran vajaalla akulla, että pääsee varmasti sopivalle latauspaikalle, jossa ottaa suurteholatauspisteeltä taas sen verran sähköä, että pääsee seuraavalle tauko- ja latauspaikalle tai perille määränpäähän.

Bonusvinkki: Varaa riittävästi aikaa ja leppoisaa mieltä matkantekoon etenkin jos liikut lomaruuhkien aikaan

Taittuipa talvilomamatka millä käyttövoimalla tahansa, matkantekoon kannattaa varata reilusti aikaa ja rentoa asennetta, sillä teillä on paljon kulkijoita. Mikäli mahdollista, omat matkat kannattaa ajoittaa muihin ajankohtiin kuin ruuhkahuippuihin.

Sujuvan matkanteon voi varmistaa suunnittelemalla latauspysähdykset jo etukäteen. Sähköautoilijoille ja seurueilleen latausajankohdat tarjoavat hyvän taukohetken, jonka voi käyttää esimerkiksi kahvitaukoon, ruokaostosten tekemiseen tai happihyppelyyn.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Poliitikon puheenvuoro avautuu jälleen Autotodayssa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autotoday avaa Eduskuntavaalit 2023 -osion sivustollemme.

Auto- ja liikenneaiheet ovat tärkeässä roolissa tulevissa eduskuntavaaleissa. Sen vuoksi Autotoday avaa sivustonsa eduskuntavaaliehdokkaille.

Avaamme oman osion nimeltään Poliitikon puheenvuoro, jossa julkaisemme eduskuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä auto- ja liikennealasta.

Auto- ja liikenneala sisältää muun muassa autojen eri käyttövoimat, polttoaineet, verotuskysymykset, päästöasiat jne.

Toimitus pidättää oikeuden tarvittaessa lyhentää ja muokata tekstejä niiden perusviesti kuitenkin säilyttäen.

Jutuissa tulee mainita ehdokkaan nimi, puolue ja vaalipiiri. Ehdokasnumerot lisätään juttuihin, kunhan ne on julkaistu ja tiedot lähetetty toimitukseen.

Jutun mukana pyydämme lähettämään ehdokkaan kasvokuvan, sekä mahdollisesti aiheeseen liittyvän toisen kuvan.

Kuvaajan nimi on hyvä mainita ja kuvan julkaisuun tulee olla kuvaajan lupa. Sama ehdokas voi toimittaa useampia juttuja, mutta niiden julkaisuaikataulun päättää toimitus.

Autotoday ei edellytä teksteille yksinoikeutta, eli julkaisemme myös muualla julkaistuja tekstejä, jos siihen on lupa toiselta medialta.

Toimitus voi myös nostaa Poliitikon puheenvuorossa julkaistuja näkemyksiä omalle uutispalstalleen ja viitata ehdokkaan tekstiin, sekä kysyä lukijoiden mielipidettä ehdokkaan näkemyksistä.

Tekstit ja kuvat tulee toimittaa Autotodayn toimitukseen osoitteeseen toimitus@autotoday.fi

Ensimmäistä kirjoitusta odotellessa voi tutustua viime eduskuntavaalien kirjoituksiin.

 

 

Viime vuonna autoveroa kertyi runsaat 500 miljoonaa euroa!

Kuva: Matti Sulanto,.

Autoveroa määrättiin viime vuonna 500 miljoonaa euroa noin 150 000 ajoneuvosta. Sähköautojen osuus uusista Suomessa rekisteröidyistä tai käyttöön otetuista autoista on kasvanut, mutta silti joka toinen autoverotettu uusi auto on bensakäyttöinen, todetaan Verohallinnon tiedotteessa.

Viime vuonna 17,4 prosenttia kaikista Suomeen rekisteröidyistä tai käyttöön otetuista uusista autoista oli sähköautoja, kun vielä vuonna 2021 vastaava osuus oli 9,5 prosenttia. Käytetyistä autoista, joista tehtiin autoverotuspäätös, sähköautoja oli viime vuonna 11,6 prosenttia.

– Viime vuonna sähköautojen määrässä tapahtui todellinen hyppäys. Aikaisemmin sähköautojen määrä on kasvanut tasaisesti, mutta viime vuonna Venäjän hyökkäyssota ja polttoaineen korkea hinta lisäsivät erityisesti käytettyjen sähköautojen kysyntää. Autojen sähköistyminen vaikuttaa myös autoveron tuottoon, arvioi ylitarkastaja Tapio Rouhiainen Verohallinnosta.

Sähköautoista ei vuodesta 2022 alkaen ole maksettu autoveroa, mutta ne ovat mukana tilastoissa, koska myös sähköautoista tehdään autoverotuspäätös.

Suurin osa (53,3 prosenttia) uusista autoverotetuista autoista oli viime vuonna bensiinikäyttöisiä. Käytetyistä autoista 30,5 prosenttia oli dieselautoja ja 28,5 prosenttia lataushybridejä.

Autoveroa maksuun puoli miljardia euroa

Kaikkiaan Verohallinto määräsi viime vuonna autoveroa maksettavaksi 503,2 miljoonaa euroa 153 800 ajoneuvosta.

Käytettyjen ajoneuvojen autoveroilmoitusten käsittelyssä on viime vuosina ollut ruuhkaa, mikä on siirtänyt autoverojen maksuunpanoa vuodelta 2021 vuodelle 2022 noin 100 miljoonaa euroa ja puolestaan vuodelta 2022 vuodelle 2023 noin 60 miljoonalla eurolla.

Viime vuodet ovat olleet autokaupassa poikkeuksellisia.

– Viime vuosina korona, komponenttipula ja polttoaineiden hintojen nousu ovat vaikuttaneet siihen, että ajoneuvojen rekisteröintimäärät ovat olleet laskussa, Rouhiainen sanoo.

Autovero on kertaluontoinen vero, joka maksetaan, kun ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan käyttöön Suomessa ensimmäisen kerran.

Autoveroa maksetaan henkilö- ja pakettiautoista, moottoripyöristä ja kolmi- ja nelipyöristä, esimerkiksi mönkijöistä.

Tyypillisesti autoveron maksaa ajoneuvon maahantuova yritys.

Valtaosa, 86,3 prosenttia autoverotetuista ajoneuvoista oli viime vuonna henkilöautoja ja 61,7 prosenttia näistä oli uusia.

Eniten autoveroa maksettiin uusista dieselautoista

Autoveron mediaani oli korkein, 6 238 euroa, uusien dieselkäyttöisten henkilöautojen kohdalla. Käytetyistä dieselautoista maksettu autoveron mediaani oli suuruudeltaan 4 613 euroa.

– Korkeaa veroa selittää se, ettei pieniä ja edullisia dieselautoja juuri enää valmisteta. Maahantuodut dieselautot ovat usein suuria, esimerkiksi veneen tai hevostrailerin kuljettamiseen tarkoitettuja autoja, jolloin auton hinta ja vastaavasti myös autoveron määrä ovat korkeat, Rouhiainen sanoo.

Bensakäyttöisten henkilöautojen autoverojen mediaani oli 2 600–2 700 niin uusissa kuin käytetyissäkin autoissa. Uusien lataushybridien autoveron mediaan oli noin 1 800 euroa ja käytettyjen 1 455 euroa.

Autoveroprosentin suuruus määräytyy henkilö- ja pakettiautoilla valmistajan ilmoittamien hiilidioksidipäästöjen mukaan ja moottoripyörillä iskutilavuuden mukaan.

Autovero lasketaan ajoneuvon verotusarvosta, joka perustuu ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntihintaan Suomen markkinoilla.

Useimmin verotetut automerkit 2022
Lukumäärällisesti eniten verotetut automerkit, kun mukaan on luettu sekä uudet että käytetyt autot:

  1. Toyota (13,0 % kaikista verotetuista ajoneuvoista)
  2. Mercedes-Benz (10,3 %)
  3. Volvo (9,8 %)
  4. Volkswagen (9,7 %)
  5. BMW (7,5 %)

Useimmin verotetut sähköautomerkit 2022
Lukumäärällisesti eniten verotetut sähköautomerkit, kun mukaan on luettu sekä uudet että käytetyt autot:

  1. Tesla (19,2 % kaikista sähköautoista)
  2. Volkswagen (11,8 %)
  3. Nissan (7,0 %)
  4. Hyundai (6,6 %)
  5. Volvo (5,9 %)

Tilastoartikkeli: Autoverotus vuonna 2022

Budjettiriihi: Sähköautojen autovero poistuu ja hankintatuelle luvassa jatkoa

Tieliikenteestä kerättiin viime vuonna noin 7,6 miljardia euroa verotuloina!

Suomen MP-kauppiaat käärmeissään: Miksi moottoripyöriä sorsitaan verotuksessa edelleen?

Oletko joutunut tällaisten sivustojen uhriksi? Katso tästä toimintaohjeet!

Kuva: Matti Sulanto.

Euroopan kuluttajakeskus varoittaa taas autojen hinta-arviopalveluista, joista monelle yllätyksenä tulee lasku. Tiedotteessa on myös toimintaohjeet, jos on joutunut tällaisen palvelun uhriksi.

Markkinoille on ilmestynyt viime vuosina useita auton hinta-arviopalveluja, joiden taustayritykset toimivat ulkomailta käsin. Euroopan kuluttajakeskus sai vuosina 2021–2022 satoja valituksia Carcheck.fi– ja Carspy.fi-palveluista. Viime vuoden aikana markkinoille ilmestyivät myös Autoarviointi.fi ja Autoluokitus.fi, joista tuli kymmeniä yhteydenottoja.

Alkuvuoden 2023 aikana kuluttajat ovat puolestaan ilmoittaneet ongelmista Autoluokitus.com-palvelun kanssa. Nämä tapaukset eivät ratkea vapaaehtoisuuteen perustuvalla sovittelulla, joka on Euroopan kuluttajakeskusten verkoston (ECC-Net) pääasiallinen keino ratkoa erimielisyystilanteita.

Kaikissa yllä mainituissa auton hinta-arvioita tarjoavissa palveluissa kuluttajat ovat törmänneet samankaltaisiin ongelmiin: Hintatiedot ovat vaikeasti havaittavissa tai eivät välttämättä näy lainkaan esimerkiksi mobiililaitteella sivuja selatessa.

Osassa tapauksista kuluttajat ovat kertoneet, että he eivät olleet tehneet tilausta lainkaan mutta saivat silti laskun palvelusta. Laskun maksaminen ei ole estänyt uusien maksuvaatimusten saapumista.

Lisäksi osalle kuluttajista on saattanut tulla sähköpostiin mainosviestejä, joissa ei ole kerrottu selkeästi palvelun maksullisuudesta. Palveluja on markkinoitu myös sosiaalisen median eri alustoilla.

Sivustoista Autoluokitus.com ja Autoarviointi.fi ovat edelleen toiminnassa.

Euroopan kuluttajakeskus on yrittänyt sovitella riitatilanteita, jotka koskevat edellä mainittuja sivustoja. Osa palveluntarjoajista ei ole ollut halukas ottamaan osaa vapaaehtoisuuteen perustuvaan sovitteluprosessiin.

Osassa tapauksista taas on ollut epäselvää, mikä taho on sivuston takana, jolloin sovittelun käynnistäminen ei ole ollut mahdollista. Euroopan kuluttajakeskuksella ei ole käytössään sellaisia pakkokeinoja, joilla yritysten toimintaan voisi puuttua.

Toimintaohjeet kuluttajille

Jos harkitset auton hinta-arviopalvelun tilaamista, kehotamme sinua varovaisuuteen. Palveluntarjoajan tausta on syytä selvittää tarkoin, ja tässä voi käyttää apuna laatimaamme verkko-ostamisen muistilistaa. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että hinta-arviopalvelut ovat lähestulkoon aina maksullisia ja hinta on tuntuva.

Jos olet tilannut hinta-arviopalvelun tietämättä sen maksullisuudesta, et ole tehnyt tilausta lainkaan tai sen on tehnyt puolestasi joku muu, esimerkiksi alaikäinen lapsi, tee yritykselle kirjallinen reklamaatio laskun saatuasi.

Kunkin palvelun sivuilta löytyy yleensä yhteydenottolomake, jonka kautta voit tehdä reklamaation. Ota ruutukaappaus viestistäsi ennen sen lähetystä.

Voit reklamoida myös sähköpostitse. Reklamaatioviesti on syytä pitää tallessa. Jos saat virheilmoituksen, että lähettämäsi viesti ei ole mennyt perille, yritä tehdä valitus mahdollisen yhteydenottolomakkeen kautta.

Reklamaation voi tehdä suomeksi, mutta varmuuden vuoksi siitä kannattaa toimittaa yritykselle myös englanninkielinen käännös tai tehdä se suoraan englanniksi. Apuna voit käyttää internetistä löytyviä maksuttomia käännöskoneita. Voit hyödyntää yritykselle reklamoidessasi seuraavia tekstejä ja valita niistä tilanteeseen sopivan:

  • En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua maksullisena palveluna. Mainoksessanne tai tilauslomakkeessanne ei kerrottu selkeästi, että kyseessä on maksullinen palvelu. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.
  • En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua. Poistuin sivulta painamatta tilaa-painiketta, mutta vastaanotin teiltä perusteettoman vahvistuksen tilauksesta. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.
  • En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua. Omistan kyseisen ajoneuvon, mutta tilauksen on tehnyt joku muu eikä tilaus näin ollen sido minua. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.

Yksi reklamaatio yritykselle riittää. Säilytä saamasi hinta-arviotodistus, lasku(t) sekä reklamaatiosi ja siihen yrityksen mahdollisesti antama vastaus.

Jos yritys reklamaatiostasi huolimatta antaa laskun perintätoimiston perittäväksi tai saattaa asian tuomioistuimeen, ole yhteydessä neuvojen saamiseksi Euroopan kuluttajakeskukseen. On kuitenkin epätodennäköistä, että yritys käynnistäisi perintä- tai tuomioistuinmenettelyn.

On odotettavaa, että markkinoille ilmestyy jatkossakin uusia sivustoja, joissa tarjotaan auton hinta-arviopalvelua. Jos kohtaat toimijan, joka on lähettänyt sinulle perusteettoman laskun ja joka on jokin muu kuin tässä jutussa mainituista, ilmoita siitä meille. Välitämme saamaamme tietoa myös kuluttaja-asiamiehelle, joka valvoo Suomessa kuluttajansuojalain noudattamista, harhaanjohtavaa markkinointia ja kohtuuttomia sopimusehtoja.

Euroopan kuluttajakeskus varoittaa traktorihuijareista

Huom! Autojen hinta-arviosivustolle houkuteltu voi saada yllätyslaskun

Älä mene lankaan – katso tästä ohjeet auton varaosien tilaamiseen ulkomaisista verkkokaupoista

 

Uusi kiinalainen sähköautomerkki Suomen henkilöautomarkkinoille!

BYD Atto3. Kuva: BYD.

Norjalainen RSA ja sähköautoja valmistava BYD (Build Your Dreams) ovat vahvistaneet aloittavansa merkin henkilöautojen maahantuonnin Suomeen. Myynti aloitetaan kolmella eri henkilöautomallilla.

RSA nimettiin jo vuonna 2020 BYD:n sähköisten ajoneuvojen maahantuojaksi Norjassa.

RSA vahvistaa laajentavansa yhteistyötään BYD:n kanssa aloittamalla merkin henkilöautojen maahantuonnin nyt myös Suomessa.

Yksi maailman suurimmista sähköautojen valmistajista

BYD on yksi maailman suurimmista sähköautojen valmistajista, joka tunnetaan akkutekniikan edelläkävijänä. Se on samalla ainoa valmistaja maailmassa, joka valmistaa myös akkuja, mikrosiruja, akunhallintajärjestelmiä sekä sähkömoottoreita. BYD myi vuonna 2022 maailmanlaajuisesti 1 862 428 sähköistä autoa (+155,1 % kasvu vs. 2021).

BYD Han. Kuva: Byd.

Kaikki BYD-henkilöautot toimitetaan uraauurtavalla Blade-akkuteknologialla. Koboltiton rautafosfaattilehtiakku, eli Blade-akku tarjoaa paremman tehokkuuden, suorituskyvyn, kantaman, turvallisuuden sekä pidemmän akun elinkaaren.

BYD aloittaa Suomessa kolmella henkilöautomallilla

Michael Place on nimitetty RSA Suomen BYD:n maajohtajaksi. Hän sanoo, että RSA Suomella on suuret odotukset brändin lanseeraukselle ja tuleville vuosille.

– Uskomme, että BYD:n mallisto sopii hyvin Suomen markkinoille. Henkilöautomallistomme tulee koostumaan kolmesta mallista, jotka ovat BYD Atto3, BYD Tang 4×4 SUV ja BYD Han 4×4. Malliston hinnat tullaan julkaisemaan lähikuukausien aikana, Place sanoo.

BYD Tang. Kuva: BYD.

BYD Atto3 on kompakti sähköinen Premium SUV ja ensimmäinen BYD:n malli, joka on rakennettu uudelle e-Platform 3.0 -alustalle. Se omaa modernin ja nuorekkaan muotoilun sekä kattavan vakiovarustelun.

BYD Tang 4×4 SUV on 7-paikkainen, kattavasti varusteltu tilava nelivetoinen perheauto, joka on ollut suuri menestys Norjan markkinoilla.

BYD Han 4×4 on nelivetoinen, urheilullinen ja ylellinen sedan, joka on voittanut myös arvostetun iF Design Award -muotoilupalkinnon. Lisäksi se sisältää paljon innovatiivista teknologiaa, tarjoaa huikeat 509 hevosvoimaa ja kiihtyy (0-100 km/h) 3,9 sekunnissa.

BYD Atto3. Kuva: Byd.

BYD:n jälleenmyyjäverkostoa ollaan parhaillaan rakentamassa Suomeen.

– Olemme parhaillaan neuvottelemassa jälleenmyyjien kanssa, ja tavoitteenamme on rakentaa maanlaajuinen verkosto tämän vuoden aikana. Ennakkomyynnin odotetaan alkavan ensimmäisten jälleenmyyjien kanssa jo keväällä, heti kun meillä on kaikki valmiina sitä varten, Place kertoo.

BYD Han. Kuva: Byd.

Tietoja BYD:stä

BYD Company Ltd. on yksi Kiinan suurimmista yksityisistä yrityksistä. Perustamisestaan ​​vuonna 1995 lähtien yritys on kehittynyt nopeasti vahvalla ladattavien akkujen ja kestävän kehityksen asiantuntemuksellaan. BYD:n liiketoiminta kattaa neljä alaa: autot, elektroniikka, energia- ja rautatiekuljetukset. BYD on laajentanut uusiutuvan energian ratkaisujaan maailmanlaajuisesti, ja sillä on toimintaa jo yli 50 maassa. BYD on ainoa autovalmistaja maailmassa, joka valmistaa itse myös akkuja, mikrosiruja, akunhallintajärjestelmiä ja sähkömoottoreita. BYD on listattu Hongkongin ja Shenzhenin pörsseissä.

BYD Tang. Kuva: Byd.

Tietoja RSA:sta

RSA on pohjoiseurooppalainen autojen maahantuoja ja BYD:n virallinen maahantuoja Norjassa. Yksityisomisteisena yrityksenä, jonka historia ulottuu vuoteen 1936, RSA on kehittänyt vuosien varrella vahvoja brändejä pohjoismaisilla markkinoilla. RSA:n ja BYD:n uuden laajentuneen yhteistyön myötä Suomessa, yhtiö ottaa nyt uuden askeleen kohti tulevaisuutta kasvavilla Pohjoismaiden sähköisten ajoneuvojen markkinoilla.

Suomen markkinoille uusi kiinalainen sähköautomerkki!

Päivän taksiauto: 34 sähköautotaksia Brysselissä

Lisää sähkötakseja Suomeen

 

 

Poliisi valvoo tehostetusti talvilomaliikennettä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Talvilomakausi starttaa perjantaina 17.2, kun eteläsuomalaiset aloittavat lomansa. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput liikenteessä ovat tavanomaista vilkkaampia.

Poliisi valvoo talvilomaliikennettä perinteisen tehostetusti koko maassa ja kohdistaa valvontaansa eritoten vilkkaasti liikennöidyille tieosuuksille.

– Valvonnassa keskitymme etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin sekä ajotapoihin, kuten liian lyhyisiin turvaväleihin. Lisäksi tarkkailemme turvavöiden ja kännyköiden käyttöä sekä ajoneuvon kuntoa ja kuormausta sekä sitä, että autossa ovat kelien mukaiset renkaat, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Hän myös muistuttaa, että talvikaudella liikenteessä korostuu kuljettajan vireystila.

– Pimeänä kautena rattiin ei ole syytä lähteä väsyneenä. Myös ajoneuvon valot on syytä tarkistaa ja pitää riittävät turvavälit muihin tiellä liikkuviin, Onninen sanoo.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Poliisi kaipaa havaintoja Pohjois-Savon polttainevarkaista

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisille ilmoitettiin Siilinjärvellä ja Iisalmessa tapahtuneista polttoainevarkauksista.

Pakettiautosta anastettiin polttoainetta 13.2.2023 klo 05:00-17:00 välisenä aikana Siilinjärvellä Itkolantiellä. Tekijät pääsivät polttoaineeseen käsiksi rikkomalla pakettiauton polttoainetankin luukun.

Poliisille ilmoitettiin myös Iisalmessa tapahtuneesta polttoainevarkaudesta. Kuorma-auton polttoainesäiliöstä anastettiin polttoainetta 11.-12.2.2023 välisenä yönä Pitkälahdenkadulla.

Poliisi pyytää havaintoja tapahtumista.

Tiedot voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Käytettyjen sähköautojen myynti kasvoi tammikuussa reilusti — katso tästä suosituimmat merkit ja mallit

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Sähköautojen suosio kasvaa jatkuvasti ja käytettyjen sähköautojen myynti nousi alkuvuodesta huimasti vuoden takaiseen verrattuna.

Tammikuussa 2023 autoliikkeiden kautta Suomessa myytiin 1 012 käytettyä sähköautoa, edellisvuoden vastaavan luvun ollessa 561. Kasvua oli siis jopa reilu 80 %.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

– Kun sähkön hinta lähti jälleen laskemaan, nähtiin sähköautojen myynnissä heti positiivinen muutos. Meillä Autolle.comilla tammikuun kokonaismyynnistä sähköautojen osuus oli noin 15 %, joka on keskiarvoon nähden merkittävä määrä, kertoo liiketoimintajohtaja Sampo Lämsä Autolle.comilta.

Tammikuu TOP 3 myydyimmät käytetyt sähköautomerkit

  1. Tesla           36,4 % kokonaismyynnistä
  2. Volkswagen 8,8 % kokonaismyynnistä
  3. Mercedes-Benz 6,4 % kokonaismyynnistä

Tammikuu TOP 3 myydyimmät sähköautomallit

  1. Tesla Model 3     20 % kokonaismyynnistä
  2. Tesla Model Y     10,80 % kokonaismyynnistä
  3. Nissan Leaf           4,2 % kokonaismyynnistä

Tammikuussa Tesla päivitti uusien autojensa hintoja merkittävästi alaspäin. Kun uusien autojen hinnat laskivat selvästi, näkyi muutos myös käytettyjen Teslojen hinnoissa.

– Teslan hintapäivitys sai valtavaa huomiota mediassa. Tämä sai ostajat liikkeelle, ja käytettyjä Tesloja kysyttiin todella paljon. Jos on aikomus ostaa Tesla, se kannattaa tehdä nyt. Muualla maailmalla on jo nähty, että Tesla on lähtenyt nostamaan uusien autojen hintoja jälleen ylöspäin. Hinnan korotuksia on odotettavissa, ja sen myötä myös käytettyjen Teslojen hinnat tulevat nousemaan, toteaa Lämsä.

Lähteet: Netwheels Mittaristo ja Autolle.comin tilastot

Yksi merkki hallitsee käytettyjen sähköautojen kauppaa

Hurja kasvu käytettyjen sähköautojen myynnissä

Rekisteröinti: Näin tammikuussa rekisteröitiin uusia sähköhenkilöautoja!

 

Naisten Vuoden Auto -finalistit julkistettu

Kuva: WWCOTY.

Women’s World Car of the Year -tuomaristo on julkistanut naisten vuoden auto -valinnan finalistit, eli kuusi kategoriavoittajaa.

Valinnan ovat suorittaneet 63 autotoimittajaa 45:stä maasta. Suomen edustajana on toimittaja Mervi Varonen.

Näistä kuudesta kategoriavoittajasta valitaan lopullinen voittaja, joka on Women’s World Car of the Year 2023.

Voittaja julkistetaan 8.3. Kansainvälisenä naistenpäivänä Women’s World Car of the Year -järjestön Youtube-kanavalla.

Kategoriavoittajat 2023

Maailman Vuoden Auto -finalistit selvillä — katso tästä kaikki jatkoon päässeet!

Car of the Year 2023 -palkinnon voitti Jeepin sähköauto

Kia Niro on tiukan taiston jälkeen Vuoden Auto Suomessa 2023!

TM Talviauto 2023 on nyt selvillä! Kärjessä japanilainen hybridi!

Kuva: CvB,

Tekniikan Maailma on julkaissut hybridien ja lataushybridien tulokset TM Talviauto 2023 -testistä.

Mukana testissä oli kaikkiaan kahdeksan tankattavaa autoa, eli hybridiä tai lataushybridiä.

Kärkeen nousi Honda Civic e:HEV Advance pistemäärällä 8,1. Toiseksi tuli Opel Astra Sports Tourer 1,6 Turbo PHEV 180 hv GS Line ja Toyota Corolla Cross Hybrid 2,0 i-AWD Premium pistemäärällä 8,0.

Testiryhmän mukaan hyvää Hondassa oli ajettavuus ja polttoaineenkulutus. Huonoa oli sähkölämmittimet.

Opelissa hyvää oli lämmityslaite ja toimintamatka sähköllä. Huonoa oli luistonrajoituksen toiminta ja lumeentuva perä.

Toyotassa hyvää oli ajettavuus ja pieni kulutus. Huonoa oli kaukovalot ja se, että neliveto avustaa lähinnä vain lähdössä.

Neljännelle sijalle tuli kolme autoa, Citroën C5 X Plug-in Hybrid, Kia Niro Plug-in Hybrid ja Nissan X-Trail. Kaikki saivat pistemäärän 7,8.

Seitsemänneksi tuli pistemäärällä 7,7 Mazda CX-60 PHEV.

Kahdeksannelle sijalle selvästi muita perässä tuli Alfa Romeo Tonale MHEV pistemäärällä 7,0.

TM Talviauto 2023 tankattavat autot

1. Honda Civic e:HEV Advance                                                          8,1 pist
2. Opel Astra Sports Tourer 1,6 Turbo PHEV 180 hv GS Line                8,0
2. Toyota Corolla Cross Hybrid 2,0 i-AWD Premium                             8,0
4. Citroën C5 X Plug-in Hybrid 225 Shine Pack Launch Edition EAT8      7,8
4. Kia Niro Plug-in Hybrid Business Luxury DCT                                   7,8
4. Nissan X-Trail e-4orce Tekna 5-p.                                                    7,8
7. Mazda CX-60 2,5 e-Skyactiv PHEV Takumi                                       7,8
8. Alfa Romeo Tonale 1,5 160 hv MHEV 7DCT Veloce                            7,0

Yli 30 sivun testi on luettavissa Tekniikan Maailman numerossa 4/2023 ja verkosta maksamalla 5 euroa kuukauden lukuoikeudesta.

Vuoden 2022 TM Talviauto julkistettiin

Vuoden 2021 TM Talviauto paljastettiin tänään! Vertailussa mukana 8 lataushybridiä

Japanilaiset autot kärjessä TM:n talviautovertailussa 2020