Autotoday 15 vuotta sitten: Kaupunkimaasturit taas vihan kohteina Turussa

15 vuotta sitten vastustettiin katumaastureita ympäristösyistä.

Kaupunkimaasturit taas vihan kohteina Turussa

Asvalttiviidakon intiaanit -niminen ryhmä tyhjensi jälleen kaupunkimaastureiden renkaita Turussa maanantain ja tiistain välisenä yönä, kertoo Turun Sanomat.

Ensimmäisen kerran helmikuun puolivälissä autoihin iskeneet aktivistit tyhjensivät nyt renkaita muun muassa Kristiinankadulla, Martinkadulla, Linnankadulla ja Nunnankadulla.

Turkulaislehti kertoo, että yhteensä kahdeksasta citymaasturista oli päästetty ilmat venttiilin kautta.

Poliisin mukaan tekijät ovat yhä kateissa, mutta kyseessä on todennäköisesti sama ryhmä kuin aikaisemmin. Tälläkin kertaa autoihin oli jätetty viestit ilmastonmuutoksesta ja kaupunkimaastureista. Nyt allekirjoituksena oli Turun intiaanit.

Juttu oli Autotodayssa 6.3.2008.

Autotoday 15 vuotta sitten: Henkilöautot täyttivät itäviennin maanteillä

Autotoday 15 vuotta sitten: Nopeuskameran muotovirhe maksoi 1,5 miljoonaa puntaa

Autotoday 15 vuotta sitten: Lotus kehittää sähkö- ja hybridiautoja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän