Tommi Hallmanin neljän kuukauden mittainen kilpailutauko päättyy tällä viikolla, kun kuopiolainen osallistuu rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2e-luokan kauden kolmanteen osakilpailuun Lydden Hillin legendaarisella radalla Englannissa. Hallman ei aiemmin urallaan ole rallicrossin MM-sarjassa kilpaillut ja myös kilpaileminen täyssähköautolla tulee olemaan uusi kokemus.
Lydden Hilliä voidaan todellakin pitää lajin synnyinpaikkana, ajettiinhan rallicrossin historian ensimmäinen kilpailu aikoinaan juuri siellä. Hallmanille rata on tuttu reilun vuoden takaa, kun hän nappasi rallicrossin Nitro-sarjan historian ensimmäisestä Euroopan kilpailuviikonlopusta kaksi palkintosijoitusta.
Hallman hyppäsi ensimmäistä kertaa nelivetoisen rallicross-auton rattiin Tanskan Nysumissa keväällä 2021 ja tuosta debyytistä käynnistyi huikea menestysputki. Hallman nappasi heti ensiyrittämällään RallyX-sarjasta Pohjoismaiden mestaruuden ja sen jatkoksi vuosina 2022 ja 2023 Nitro-rallicrossista palkintokaappiin tuli NEXT-luokan Euroopan mestaruus, sekä maailmanfinaalin voitto.
15 ajamastaan kilpailusta Hallman on voittanut kymmenen ja ollut niissä jokaisessa palkintopallilla. Kolmea mestaruutta ja komeaa 15 peräkkäisen palkintosijoituksen putkea yhdistää se, että kaikki ne ovat tulleet Supercar Lites -luokan autolla ja samainen auto ulkonäkönsä puolesta odottaa myös reilun viikon päästä Lydden Hillissä, mutta ero on siinä, että RX2e-sarjassa kilpaillaan täyssähköautoilla.
Hallmanista tulee historian toinen suomalaiskuljettaja, joka kilpailee MM-sarjan RX2e-luokassa. Luokan avauskaudella 2021 Jesse Kallio sijoittui loppupisteissä toiseksi.
Tänä vuonna RX2e-luokassa on kilpailtu kaksi osakilpailua ja koko sarja käsittää yhteensä viisi osakilpailua. Hallman osallistuu Englannin lisäksi myös RX2e-kauden päättävään Saksan osakilpailuun, joka ajetaan Esteringin radalla 19.-20. elokuuta.
Länsi-Uudenmaan poliisilla riitti töitä vaarallisen liikennekäyttäytymisen parissa. Menneenä viikonloppuna korostuivat ylinopeudet.
15.-16.7. poliisi valvoi lämpimässä ja aurinkoisessa säässä tien päällä. Liikenteessä riitti vilskettä.
Yksi 18-vuotias kuljettaja ajoi Turku-Helsinki-moottoritiellä 221 km/h alueella, jonka rajoitus on 120 km/h. Samalla tiellä ajeli myös päihtynyt moottoripyöräilijä 174 km/h keskinopeudella. Kuljettaja oli etsintäkuulutettu ja siksi hänet otettiin kiinni.
Länsiväylällä moottoripyöräilijä kaahasi 179 km/h alueella, jonka rajoitus on 100 km/h. Turunväylällä taas kaksi autoa mittelöivät kilpa-ajossa 190 km/h alueella, jonka rajoitus on 120 km/h.
Tulipa vastaan myös yksi 17-vuotias, joka ajoi Länsiväylällä 156 km/h alueella, jonka rajoitus on 100 km/h. Syynä ylinopeudelle oli kuljettajan kertoman mukaan takana ajavan auton kuljettaja.
Kahden illan valvonnan seuraamuksina oli muun muassa 8 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, 6 rikosilmoitusta sekä 11 väliaikaista ajokieltoa.
Pirkanmaalla kohtasi viikonloppuna kolme eri miittiä. Niiden osallistujat aiheuttivat runsaasti vaaratilanteita ja poliisi puuttui satojen osallistujien toimintaan.
Miitteihin osallistuneet liikkuivat Nokian, Pirkkalan, Tampereen ja Lempäälän alueilla lauantai-illan ja yön aikana. Yhteensä osallistujia kulkuneuvoineen oli poliisin arvion mukaan ainakin tuhat. Osallistujia oli liikkeellä niin mopoilla, kevytmoottoripyörillä, moottoripyörillä, mopoautoilla, henkilöautoilla perävaunuineen kuin mönkijöillä.
Meno yltyi välillä varsin vaaralliseksi, kun osallistujat muun muassa keulivat, kiihdyttelivät ja jotkut ajoivat poliisia karkuun. Poliisi puuttui miiteissä useisiin epäiltyihin rikoksiin.
Miittiin osallistuneille tulleita seurauksia olivat muun muassa:
sakkomääräyksiä ja vaatimuksia eriasteisista rikoksista 7 kpl
useita lastensuojeluilmoituksia
valvontailmoituksia 1 kpl
noin 300 poistettua henkilöä
kymmeniä poistettuja autokuntia
rikosperusteisia kiinniottoja 1 kpl
Keskustelua tarvitaan edelleen
Useita poliisipartioita oli kiinni tehtävällä tunteja. Poliisi käytti apunaan myös drooneja.
– Valvonnalla ehdittiin puuttumaan vain osaan rikoksista. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että väkeä ja ajoneuvoja oli valtava määrä. Riskit vakaville henkilövahingoille kasvaa merkittävästi tämän kaltaisissa luvattomissa tapahtumissa, toteaa komisario Tomi Koponen.
-Vanhemmat, keskustelkaa miiteistä ja niissä käyttäytymisestä nuortenne kanssa. Poliisi ei pysty valvomaan näiden luvattomien miittien turvallisuutta, eikä esim. lauantaina olisi ollut mitään takeita, että hätätilanteessa paikalle olisi päässyt palo- tai pelastuskalustoa nuorten keskelle, Koponen jatkaa.
-Pidimme miittien turvallisuudesta tiedotustilaisuudet toukokuun lopussa, jolloin asiasta on varmaan keskusteltu monissa kodeissa, mutta vielä voisi keskustella turvallisesta liikennekäyttäytymisestä nuorten kanssa uudelleen, Koponen sanoo.
Nuorten ja viranomaisten yhteistyöllä onnistuneita tapahtumia
Miittejä voi järjestää myös turvallisesti. Viranomaisten ohjeistuksen mukaisella suunnittelulla ja toteutuksella tapahtuman mahdolliset riskit on huomioitu etukäteen.
– Poliisi vetoaa, että miitit järjestettäisiin suunnitelmallisesti ja viranomaisten kanssa yhteistyössä. Miitit ovat laadultaan sellaisia, että ne vaativat aina yleisötilaisuusilmoituksen. Se tulisi tehdä viimeistään viittä vuorokautta ennen tapahtumaa. Poliisi käsittelee ilmoituksen ja varmistaa, että tapahtuman lainmukaista järjestämistä varten on tehty tarvittavat suunnitelmat ja hankittu tarvittavat muut luvat. Niitä voivat olla esimerkiksi alueenkäyttölupa, turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, vastuuvakuutus, liikenteenohjaussuunnitelma ja melupäätös, kertoo komisario Sari Pöntinen.
– Näin toimien pyritään varmistamaan, että miitti olisi mahdollisimman turvallinen tapahtuma niin osallistujille kuin sitä seuraavalle yleisöllekin. Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella on tänäkin vuonna järjestetty lainmukaisia miittejä yhteistyössä nuorten kanssa ja ne ovat onnistuneet erittäin hyvin. Poliisi ohjeistaa ja avustaa varmasti suunnittelussa, joten toivomme nuorten ottavan matalalla kynnyksellä yhteyttä miittejä suunnitellessaan, Pöntinen toteaa.
Globaali palveluntarjoaja FlixBus avaa ensimmäisen reittiyhteyden Suomeen 27. heinäkuuta alkaen. Suomen ensimmäinen vihreä bussireitti kulkee Varsovasta Vaasaan, ja se laajentaa jo olemassa olevaa Puolan ja Baltian välistä reittiä, josta on lauttayhteys Tallinnasta Helsinkiin Itämeren ympäristöystävällisimmillä lautoilla.
Laajennuksen myötä FlixBus yhdistää Suomen Keski-Eurooppaan ja tuo matkailupalvelut saataville koko mantereen pituudelta.
Flix on globaali teknologiayhtiö, joka tarjoaa laajimman reittiverkoston FlixBus- ja FlixTrain-palveluiden kautta. FlixTrain on nykyään saatavilla Saksassa ja Ruotsissa, minkä lisäksi FlixBus operoi yhteensä 40:ssä eri maassa Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Yhtiö tavoittelee kasvua ja reittiverkoston laajentamista Aasiassa avaamalla uuden markkina-alueen Intiaan vuonna 2024.
Vihreät bussit saapuvat Suomeen ensimmäistä kertaa
Vihreät kansainvälisesti liikennöivät FlixBus-bussit ovat nykyaikaisia, ja ne on varusteltu tasokkailla turvallisuusjärjestelmillä, mikä on tehnyt FlixBusista tunnetun ja luotetun toimijan. FlixBus työskentelee yhdessä liikennöitsijäkumppaneiden kanssa ympäri maailman, ja avaa nyt uuden markkinan Eurooppaan.
Laajennuksen myötä Suomi nousee tänä kesänä keskeiseksi matkakohteeksi FlixBusin reittiverkostossa, sillä se on nyt entistä helpommin saavutettavissa muista Euroopan maista. Lisäksi Suomeen tulee helposti saavutettavia FlixBus-yhteyksiä, jotka helpottavat matkustamista vihreän reitin varrella sijaitsevien kaupunkien välillä.
Suomeen suuntautuvaa vihreää bussireittiä operoi liettualainen kuljetusyhtiö Ollex ja lauttaliikenteestä vastaava Tallink. Ensimmäinen Suomessa kulkeva reitti yhdistyy osaksi nykyistä reittiä Varsovan ja Tallinnan välillä. Tallinkin ja FlixBusin yhteistyön ansiosta matkustajat voivat jatkossa yhdistää bussi- ja lauttamatkan samalle matkalipulle ja saapua Suomeen tekemällä vain yhden paikkavarauksen.
Kuva: Flixbus.
Matkan varaaminen onnistuu www.flixbus.com -verkkosivustolla tai FlixBus-sovelluksessa. Suomen reitille varauksen tehneet matkustajat saavat sekä bussi- että lauttalipun yhdellä kertaa.
Suomessa FlixBus pysähtyy reitin varrella Vaasassa, Närpiössä, Porissa, Raumalla, Raisiossa, Turussa, Salossa, Espoossa ja Helsingissä, josta matka jatkuu edelleen Viroon, Latviaan, Liettuaan ja päätepysäkille Varsovaan Puolassa. Reitti avaa Suomesta matkustaville myös liityntämahdollisuuksia FlixBus-linjoille Euroopan muihin kaupunkeihin, kuten Berliiniin, Wieniin tai Bratislavaan.
Flixin matka nollapäästöiseen liikenteeseen
Tänä kesänä tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun FlixBus aloitti toimintansa Baltiassa. Ensimmäiset reitit Virossa, Latviassa ja Liettuassa avautuivat heinäkuussa 2020. Nyt FlixBus liikennöi kaikkiaan 53 reitillä Baltian alueella, mukaan lukien franchising- ja markkinapaikkareitit, jotka yhdistävät Baltian maat suorilla reiteillä moniin Euroopan kaupunkeihin, kuten Prahaan, Berliiniin ja Varsovaan.
FlixBus ei ole vihreä vain bussien ulkoasun perusteella, sillä vastuullisuus on yksi yhtiön ydinarvoista, ja Flixillä matkustaminen on huomattavasti yksityisautoilua tai lentämistä ympäristöystävällisempää. Euroopassa FlixBusin matkustajakohtainen CO2-päästö on 26 g/km, joka on päästöarvoja vertailtaessa arviolta 80 % pienempi autoiluun nähden ja 90 % pienempi kuin lentomatka samanpituisella reitillä.
Lisäksi Flix tarjoaa matkustajille mahdollisuuden oman hiilijalanjälkensä hyvittämiseen kompensointijärjestelmällä, joka on toteutettu yhteistyössä Atmosfairin kanssa. Vuodesta 2015 alkaen Flixin matkustajat ovat hyvittäneet yhteensä 98 000 tonnia CO2-päästöjä hyödyntämällä kompensaatiovaihtoehtoa.
Hiljattain Flix on julkistanut vapaaehtoisen ESG-raportin, jossa yhtiö julisti tarjoavansa hiilineutraaleja matkustusvaihtoehtoja Euroopassa vuoteen 2040 mennessä.
Flix suuntaa kohti nollapäästöistä liikennettä kokeilemalla vaihtoehtoisia kulkuneuvoja eri projekteissa yhdessä kumppaneiden kanssa.
Ensimmäiset italialaiset aurinkopaneeleilla varustetut bussit liikennöivät jo kansainvälisillä Milano-Marseille- ja Milano-München-reiteillä.
Flix osallistuu myös sähköisten linja-autojen testaukseen yhdessä Daimler Buses -yhtiön kanssa ja suunnittelee lanseeraavansa Euroopan ensimmäisen vetykäyttöisen kaukoliikenteen bussin vuonna 2024.
Kempowerin sähköajoneuvojen latausratkaisujen vahva kysyntä jatkui vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä ylittäen yhtiön odotukset. Samanaikaisesti Kempower on onnistunut kasvattamaan tuotantokapasiteettiaan vastatakseen kasvavaan kysyntään.
Kempowerin toisen vuosineljänneksen 2023 alustaviin laskelmiin perustuvat tilintarkastamattomat avainluvut ovat (vertailuluvut suluissa):
Q2/2023
Tilauskanta kasvoi 138,5 milj. euroon (62,4 milj. euroa)
Tilauskertymä kasvoi 86,3 milj. euroon (55,0 milj. euroa)
Liikevaihto kasvoi 235 % 72,5 milj. euroon (21,6 milj. euroa)
Vuoden 2023 liikevaihto; 280–310 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakursseilla ei ole merkittävää vaikutusta (liikevaihto 2022: 104 miljoonaa euroa, aiemmin 14.4.2023 julkaistu liikevaihtoennuste oli 240–270 miljoonaa euroa),
Vuoden 2023 operatiivinen liiketulosmarginaali, %; yli 10 % (aiemmin 14.4.2023 julkaistu operatiivinen liiketulosmarginaali, % ennuste oli positiivinen 5 % – 10 %)
Kempower jatkaa vahvan kasvun tavoittelemista kannattavasti. Vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla Kempower kiihdyttää kasvuaihioitaan kohti vuotta 2024 sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Kempower odottaa merkittävästi korkeampia kiinteitä kuluja vuoden 2023 toiselle vuosipuoliskolle.
Kempower julkaisee H1 2023 puolivuosikatsauksen 25. heinäkuuta 2023 noin klo 9.30. Hiljaisen jakson vuoksi yhtiö ei anna kommentteja tuloksesta ennen puolivuosikatsauksen julkistamista.
Tiistaina aamuyöstä poliisipartio pysäytti Heinolan Keskuskadulla kevyen kuorma-auton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies antoi positiivisen tuloksen huumausaineen pikatestissä.
Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, sillä miehen kuljettaman auton tavaratilasta löytyi mahdollisesti anastettu moottoripyörä.
Mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin poliisilaitokselle asioiden selvittämiseksi.
ABC on luotetuin huoltoasemien tuotemerkki Suomessa vuonna 2023. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Nesteeseen ja kolmanneksi eniten St1-merkkiin.
Asia käy ilmi Valittujen Palojen vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.
Neljäntenä huoltoasemien luottamusvertailussa oli nyt Shell ja viidentenä Teboil.
ABC oli ykkönen ja Neste kakkonen myös vuotta aiemmin tehdyssä tutkimuksessa. Teboil oli vuosi sitten kolmannella sijalla, St1 neljännellä ja Shell viidennellä sijalla.
Luotetuimmat huoltoasemaketjut Suomessa 2023 (suluissa vuosi 2022)
Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti Norstat-tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2008 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä ja Norstat Finlandin nettipaneelista. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.
Autotodayssa julkaistiin 15 vuotta sitten erikoisen jutun. Suomalaiset motoristit ajoivat Norjassa liian lujaa ja heiltä otettiin ajokortit pois. Lisäksi he saivat käskyn ajaa kotiin suorinta reittiä.
Suomalaiset Norjassa: kortti pois ja kotiin
Yhdeksän suomalaista motoristia menetti ajokorttinsa Norjassa. Samalla heidät komennettiin lyhintä tietä kotimaahan. Syynä oli 18 kilometrin ylinopeus.
Norjalainen lehti Namdalsavisa kertoo, että suomalainen ryhmä ohitti siviilipoliisiauton alueella, jossa on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Poliisiauto lähti ryhmän perään ja seurasi heitä.
Ryhmän keskinopeus oli 118 kilometriä tunnissa. Siviiliautossa oli videokamera ja autosta hälytettiin toinen poliisiauto pysäyttämään ryhmän sopivassa kohdassa.
Ryhmä pysäytettiin Grongissa ja koko yhdeksän hengen ryhmä komennettiin Grongin poliisiasemalle kuulusteluihin.
Kuulustelujen jälkeen heidän ajokorttinsa otettiin talteen ja heitä käskettiin poistua Norjasta. Ryhmä sai luvan ajaa vain lyhyintä tietä Norjasta Suomeen.
Toinen vaihtoehto olisi ollut kuljettaa moottoripyörät ja kuljettajat Norjan valtion kustannuksella Suomeen, mutta se olisi tullut liian kalliiksi kertoo paikallinen poliisi Namdalsavisa-lehdelle.
Yksi henkilö menehtyi ja toinen loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Oripään Kantatiellä. Liikenneonnettomuus tapahtui Myllykylän kohdalla.
Poliisi, pelastuslaitos ja ensihoito hälytettiin paikalle kello 12 jälkeen maanantaina.
Poliisin alustavan selvityksen perusteella kahden henkilöauton nokkakolari oli seurannut ohitustilannetta suoralla tieosuudella. Onnettomuudessa menehtyi iäkäs henkilö.
Asian tarkempaa tapahtumakulkua, sekä onnettomuuteen vaikuttaneita muita syitä tutkitaan Loimaan poliisiasemalla.
Tesla ilmoittaa suuresta juhlasta Euroopan ikonisen Supercharger-verkoston 10-vuotispäivän kunniaksi. Tämän merkittävän virstanpylvään kunniaksi Tesla järjestää joukon tapahtumia kaikkialla Euroopassa ja Lähi-idässä, jonne verkosto on vuosien varrella laajentunut.
Nämä tapahtumat juhlistavat paitsi Supercharger-verkoston saavutuksia myös Teslan jatkuvaa sitoutumista kestävään liikenteeseen Euroopassa ja Lähi-idässä, jossa tien päällä on jo lähes miljoona Tesla-ajoneuvoa.
Kymmenen vuotta laajentumista ja kehitystä
Supercharger-verkosto mullisti sähköajoneuvojen käytön pitkillä ajomatkoilla tuomalla tällä alueella Teslan omistajien käyttöön nopeita, käteviä ja hiilivapaita latausratkaisuja.
Norjassa elokuussa 2013 avatut kuusi ensimmäistä asemaa olivat lähtölaukaus nopealle ja jatkuvalle laajentumiselle. Verkosto toimii nyt 36 Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan maassa ja kattaa yli tuhat latausasemaa ja 12 000 yksittäistä Supercharger-latauspaikkaa.
Jotta sähköauton käyttökokemus olisi paras mahdollinen, verkostoa on myös ajan mittaan päivitetty useita kertoja. Esimerkkeinä uudistuksista mainittakoon CCS-liittimen lisääminen, Teslan V3-tekniikan käyttöönotto ja vaiheittainen avautuminen muiden sähköautojen omistajille.
Kuluneen kuuden kuukauden aikana Tesla on jatkanut latausjärjestelmänsä avaamista kaikille tekemällä merkittäviä toimia, kuten käynnistämällä V4-pilottilatausaseman Alankomaissa ja solmimalla Ranskassa yhteistyösopimuksen ensimmäisen latauspalveluntarjoajan kanssa.
Samanaikaisesti Tesla keskittyy luotettavuuteen (käyttöaika 99,95 % vuonna 2022) ja entistä suurempien latausasemien rakentamiseen. Tavanomaisessa vuonna 2023 avatussa asemassa on keskimäärin 13 latauspaikkaa.
Tapahtumia ja juhlia
Tesla kerää yhteen Teslan omistajat ja koko sähköautoyhteisön järjestämällä heinäkuusta syyskuuhun joukon tapahtumia. Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Tesla järjestää yli 200 tapahtumaa, joihin kuuluvat neljässä kaupungissa (Pariisi, Manchester, Bergen, Böblingen) pidetyt drive-in-elokuvanäytökset ja Supercharger-asemilla ja Teslan toimipaikoissa pidetyt juhlatilaisuudet, joissa osassa on ilmalla täytettyjä latausasemia lapsille.
Myös muut kuin Teslan omistajat ovat tervetulleita osallistumaan ja kuulemaan lisää siitä, miten verkosto voi auttaa heitä lievittämään pitkistä ajomatkoista aiheutuvaa huolta.
Suomi toimii jopa 12 tapahtuman isäntänä 13.7.–30.9. Osallistujat voivat saada tapahtumien aikana myös erilaisia etuja, kuten esimerkiksi ilmaisen Supercharging-bonuksen.
Tapahtumia on muun muassa:
2.9. järjestettävä Perhepäivä Espoon Superchargerilla: https://www.tesla.com/fi_fi/event/electric-summer-sc-espoo
Koeajotapahtumia ympäri Suomen kaupungeissa kuten Hanko 12.-14.7, Turku 4.-7.9, Pori 8.9, Vaasa 10.-12.9, Jyväskylä 13.-15.9, Kuopio 17.-18.9, Joensuu 19.-20.9. ja Mikkeli 21.-22.9.
Teslan Supercharger-verkosto kattaa 23 Supercharger-asemaa yli 160:llä latauspaikalla Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen. Äskettäin avattiin Supercharger-asemat Kajaaniin ja Espooseen. Kempeleen asemaa laajennettiin ja se on nyt Suomen isoin Supercharger-asema 16 latauspaikalla, avoinna kaikille sähköautoille ja V3-teknologialla varustettuna, joka kykenee toimittamaan jopa 250 kW lataustehon.