Koti Blogi Sivu 695

Auton kylkeen anastetulla sähköskootterilla

Kuva: CvB.

Poliisi tai tehtävän liikenneonnettomuudesta Lahden Lahdenkadun ja Kolkankadun risteyksessä puoli yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Tapahtumapaikalla ilmeni, että autoa kuljettanut nainen oli tullut Kolkankatua Johannankadun suunnasta kohti lahdenkatua. Lahdenkadun risteyksessä hänelle oli palanut vihreä liikennevalo.

Hänen ollessaan risteyksessä oli auton apukuljettajan puoleiseen kylkeen törmännyt sähköskootteri. Sähköskootteri oli autoa kuljettaneen naisen mukaan tullut kevyen liikenteen väylää Lahden Lyseon suunnasta.

Skootteri vaurioitui törmäyksessä ja sitä ajanut viisikymppinen mies loukkaantui. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Polisille ilmeni myös, että miehen kuljettama sähköskootteri oli ilmoitettu aikaisemmin anastetuksi.

Tärkeä viesti ekaluokkalaisen vanhemmille!

Kuopiossa naarmutettiin usean henkilöauton maalipintaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oulussa avautunut uusi vaihtoautomyymälä

Kuva: K-Auto.

Käytettyjen autojen tarjonta kasvaa Oulun seudulla ja Pohjois-Suomessa merkittävästi K-Auton uuden vaihtoautomyymälän myötä. Oulun Oulunportissa sijaitseva myymälä on nyt avattu ja virallisia avajaisia vietetään elokuussa.

Paikanpäältä löytyvä valikoima kasvatetaan yli 250 vaihtoautoon ja vaihtoehtoja löytyy laajasti eri merkeiltä.

Valikoimaa painotetaan vahvasti paikallisen kysynnän mukaan ja lisäksi myymälästä on ostettavissa koko K-Auton noin 2 500 vaihtoauton valtakunnallinen valikoima. Autoja myydään ja toimitetaan koko maahan, myös läpi Pohjois-Suomen. Myymälästä voi ostaa monipuolisesti sekä henkilö- että hyötyautoja.

Uudessa myymälässä asiakkaita palvelee 8 ammattitaitoista henkilöautomyyjää ja 3 hyötyvaihtoautomyyjää sekä henkilöautojen ja hyötyautojen myyntipäälliköt. Asiakkaita palvellaan sujuvasti ja monikanavaisesti, joten myymälän lisäksi autoja voi ostaa niin puhelimessa kuin digitaalisissa kanavissa, esim. chatin kautta.

Uuden myymälän valikoiman suunnittelussa on huomioitu paikallisia toiveita ja trendejä. Polttomoottoriautojen lisäksi ladattavia hybridi- ja täyssähköautoja on myynnissä kattavasti. Merkeistä Pohjois-Suomen ja -Pohjanmaan alueella asuvia kiinnostavat erityisesti Volvot, Toyotat ja Mercedes-Benzit*.

Kokoluokaltaan alueella ollaan kiinnostuneita keskimäärin suuremmista autoista kuin esimerkiksi Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla asiakkaat ostavat keskikokoisia tai suurempia autoja, kuten Mercedes-Benz C, Skoda Octavia, Mercedes-Benz E, Volvo V70 ja Volkswagen Golf*.

K-Auton uusi vaihtoautomyymälä on kooltaan noin 2 700 neliömetriä ja se sijaitsee Oulunportissa osoitteessa Visiolinja 27, Oulu. Oulun vaihtoautomyymälän avajaisia vietetään lauantaina 19.8., jolloin luvassa on kunnon markkinahumua ja tarjouksia.

Myymälän avauksen kunniaksi K-Auto arpoo yhden täyssähköauton, Volkswagen e-up!:n. Auto on nähtävillä Kaakkurin K-Citymarketissa ja siellä voi jo osallistua arvontaan QR-koodilla. Tämän lisäksi avajaisviikolla elokuussa vaihtoauton ostaja saa 50 000 Plussa-pistettä ja täyssähköauton tai ladattavan hybridiauton ostajalle tarjotaan 100 euron latausetu.

* Lähde: Netwheels Mittaristo, autokauppojen rekisteröintidata

Tesla avasi toimipisteen Ouluun

Premium-autojen vaihtoautokeskus Ouluun

Citroënin, Opelin ja Peugeotin jälleenmyyntiverkosto kasvaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Lindholmin uusi MM-ohjelma käynnistyy Viron MM-rallissa

Kuva; Merita Mäkinen, Meritapix.

Hyundai Motorsport Driver Development Program (HMDP) ohjelmaan valittu suomalaiskaksikko Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen esiintyy ensimmäisen kerran WRC2-luokan Hyundai i20 N Rally2:n ratissa tulevana viikonloppuna Viron MM-rallissa.

Vuonna 2017 perustetun HMDP-ohjelman avulla Hyundai Motorsport rakentaa tiimin tulevaisuutta, tarjoamalla nuorelle kuljettajalle ympäristön ja resurssit keskittyäkseen, harjoitellakseen ja kehittääkseen taitojaan, jotta hänestä kasvaa seuraavan sukupolven Rally1-kuljettajakandidaatti.

Lindholm tutustui uuteen ralliautoonsa ensimmäisen kerran viime viikolla Virossa ajetuissa testeissä. Auton huollosta vastaa ranskalainen 2C Compétition.

– Hyundain Rally2-tiimi on erittäin ammattimainen. Yhteistyömme on lähtenyt hienosti käyntiin. Uusi automme on erilainen, johon olen tottunut, mutta saimme ajaa sillä viime viikolla paljon.

– Vielä on hieman tehtävää, jotta se olisi täysin sellainen kuin haluaisin sen olevan, mutta olemme jo erittäin hyvällä tasolla. Viron MM-rallin kaltaisilla nopeilla teillä ohjauksen pitää olla tarkka, ja sitä se Hyundaissa on. Testi oli hyvä kokemus ja siitä jäi hyvä fiilis, jonka jälkeen on kiva lähteä torstaina ajamaan rallia, Lindholm summaa.

Viron MM-reitti rakentuu nopeista ja paikoin pehmeistä hiekkateistä, joihin kaivautuu helposti ensimmäisen ajokerran jälkeen syvät urat. Tulevaksi viikonvaihteeksi on luvattu epävakaista säätä, joka sateineen edesauttaa teiden rikkoutumista.

Viron MM-rallissa Lindholm ja Hämäläinen starttaavat Hyundai i20 N Rally2:lla reitille lähtönumerolla 22 ja lähtöpaikalla 11. Kaksikko lähtee ajamaan palkintopallituloksesta.

– Tiimimme ei ole asettanut meille tulostavoitteita, mutta henkilökohtainen tavoitteeni on aina ajaa hyvä tulos. Viime vuonna ajoimme Virossa palkintokorokkeelle ja se on tavoitteemme myös tänä vuonna. En näe mitään syytä, etteikö tavoitteemme täyttyisi.

Viron MM-rallissa ajetaan kaikkiaan 21 erikoiskoetta ja 300,42 EK-km. Ralli käynnistyy torstai-iltana klo 20.05 Tartossa ajettavalla yleisöerikoiskokeella (3,35 km). Ralli jatkuu perjantaina klo 9.08, ja edessä on heti rallin pisin kilpailupäivä. Päivän ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta ja 133,38 EK-km. Ohjelmaan kuuluu muun muassa rallin pisin EK, kahdesti päivän aikana ajettava Peipsiääre (24,35 km).

Lauantain ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta (102,61 km) ja rallin päätöspäivänä sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta (61,08 km). Kahdesti ajettava Kambja (18,50 km) on rallin päättävä Power Stage -erikoiskoe, joka käynnistyy klo 13.15 Suomen aikaa.

WRC2-luokan MM-pistetilanne

1. Yohan Rossel (F) Citroën 77
2. Oliver Solberg (SWE) Škoda 64
3. Gus Greensmith (GB) Škoda 62
4. Kajetan Kajetanowicz (POL) Škoda 55
5. Emil Lindholm (FIN) Hyundai 44
6. Andreas Mikkelsen (N) Škoda 42

WRC: Hyundai Motorsport on nyt rallin MM-sarjan sinivalkoisin tiimi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tärkeä viesti ekaluokkalaisen vanhemmille!

Kuva: Nina Mönkkönen, Liikenneturva.

Alkavan koulun lisäksi monelle ekaluokkalaiselle uutta ja jännittävää on myös koulumatka. Turvallisen reitin suunnittelu on huoltajan vastuulla.

Liikenneturva kannustaa harjoittelemaan koulumatkaa useaan kertaan yhdessä ennen lukukauden alkua. Koulumatkaa on hyvä harjoitella myös vanhemman lapsen kanssa, jos siirrytään vaikkapa kävelystä pyöräilyyn tai koulu vaihtuu. Koululaisten huoltajien lisäksi lähestyvä koulujen alku on skarppauksen paikka ihan kaikille aikuisille.

Niin kuin kaikkia muitakin taitoja, myös liikenteessä liikkumisen taitoja on tärkeä treenata yhdessä lapsen kanssa. Koulumatkan harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jotta toistoja ehtii kertyä tarpeeksi.

– Kertaa liikenteessä toimimisen pelisääntöjä ja koulureitin haastavia kohtia mahdollisimman usein, niin ne jäävät lapselle mieleen. Harjoitelkaa koulumatkan kulkemista ensin yhdessä, ja anna sitten pienen koululaisen kulkea matkaa myös itsenäisesti tai vaikka aikuista johdattaen, Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski kannustaa.

Käytännönläheiset neuvot auttavat lasta hahmottamaan liikennettä

Lapsi tarvitsee aikuisen apua, neuvoja ja mallia liikenteessä liikkumiseen. Pienen ihmisen on vaikea hahmottaa esimerkiksi etäisyyksiä ja nopeuksia. Mahdollisimman konkreettiset neuvot auttavat.

– Näytä ja kerro eri liikennetilanteista lapselle, jotta hän oppii sekä toimimaan turvallisesti että huomaamaan mahdollisia vaaranpaikkoja. Yksinkertaiset ohjeet ovat hyviä ja jäävät lapselle parhaiten mieleen, Tuomikoski vinkkaa.

Esimerkiksi: Jos auto on tuon talon kohdalla, jää odottamaan, että se pysähtyy ennen kuin ylität tien. Osoita lapselle myös se, jos tutun risteyksen puut, pensaat ja pysäköidyt autot voivat estää autoilijaa näkemästä lapsen.

Huomio liikenteeseen – ei kännykkään

Opeta lapselle se, että liikenteessä keskitytään liikenteeseen. Kännykkä tai kaverit saattavat viedä lapsen huomion liikenteestä.

Sopikaa yhdessä säännöt puhelimen käyttöön. Paras paikka puhelimelle koulumatkan aikana on repussa. Opeta lapselle, että jos on soitettava, ensin pysähdytään turvalliseen paikkaan ja vasta sitten otetaan puhelin käteen.

Muista, että oma toimintasi on esimerkki myös lapselle. Jätä itsekin kännykkä taskuun tai hansikaslokeroon.

– Tapa, millä me aikuiset käyttäydymme liikenteessä, välittyy myös lapsille. Auton ratissa olemme esimerkkejä takapenkkiläisille, mutta ajokäyttäytymisemme luo kuvaa liikenteen turvallisuudesta tai turvattomuudesta laajemminkin. Painetaanko kaasua vai jarrua liikennevaloissa, ajetaanko rauhallisesti alueilla, joilla on suojateitä, pysähdytäänkö antamaan tietä suojatiellä, kuten kuuluu. Tässä on skarppaamisen paikka ihan jokaisella aikuisella, Tuomikoski korostaa.

Vinkit ekaluokkalaisen vanhemmille

  • Aloittakaa koulumatkan harjoittelu hyvissä ajoin.
  • Treenatkaa reittiä kouluun useaan kertaan.
  • Anna lapselle mahdollisimman käytännönläheisiä neuvoja.
  • Sopikaa pelisäännöt liikenteeseen esimerkiksi kännykän käytön suhteen.
  • Ole lapselle roolimallina liikenteessä.
  • Juttele koulumatkan sujumisesta lapsen kanssa myös pitkin lukuvuotta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mönkijän kyydistä pudonnut nuorukainen loukkaantui vakavasti

Kuva: CvB.

Eilen tiistai-iltana Pyhärannan suunnasta kohti Raumaa kulkeneen traktorimönkijän ohjaamon kyydistä oli pudonnut matkustaja kesken ajon maakuntarajan tuntumassa Valtatie 8:lla.

Traktorimönkijän ohjaamossa oli ollut kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Kaikki osalliset olivat nuoria 14-16 -vuotiaita. Kyseinen ajoneuvo on rekisteröity kuljettajan lisäksi kahdelle matkustajalle.

Kyydistä pudonnut loukkaantui vakavasti ja hänet toimitettiin jatkohoitoon.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtuneita seikkoja. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei epäillä olleen osuutta asiaan.

Nuori mönkijänkuljettaja menehtyi kolarissa henkilöauton kanssa

Mopon kuljettaja menehtyi törmäyksessä mönkijään!

Inarissa kuolemaan johtanut mönkijäonnettomuus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Roope Korhonen hakee kauden neljättä voittoa Viron MM-rallista

Kuva: Rautio Motorsport.

Roope Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka hakevat jo peräti kauden neljättä luokkavoittoa Viron MM-rallista. Kaksikko on onnistunut haalimaan voitot Ruotsista, Portugalista ja Sardiniasta. Neljäs voitto tarkoittaisi WRC3-luokan mestaruutta.

Luokan pisteisiin lasketaan neljä parasta sijoitusta, joten tilanne näyttää Korhosen kannalta hyvältä, mutta mikään ei ole varmaa vielä tässä vaiheessa.

MM-rallit ovat WRC3-luokassa nopeuden lisäksi myös kestävyyskilpailuja, ja vaikka pahimmat haasteet olivatkin todennäköisesti Etelä-Euroopan ralleissa, riittää sudenkuoppia varmasti myös Virossa. Tuleva kilpailu on kauden ainoa, josta Korhosella on aikaisempaa kokemusta.

-Täällä ajettiin viime vuonna ja nyt pystytään hyödyntämään vanhoja nuotteja ensimmäistä kertaa. Kyllähän se auttaa, se on ihan varma. Olen katsellut viime vuoden videoita ja siinä mielessä on kyllä luottavainen fiilis, kertoo Korhonen.

WRC3-luokan kuljettajia löytyy lähtöluettelosta nyt peräti 15. Taistelu kärkisijoista tulee varmasti olemaan tiukkaa.

Viron MM-ralli käsittää 21 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 300 km. Kilpailu alkaa torstaina yleisöerikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina.

WRC: Korhonen ajoi kolmanteen perättäiseen WRC3-voittoon Sardiniassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Porsche esitteli Goodwoodissa avokattoisen konseptiauton

Kuva: Porsche.

Porsche juhlisti Goodwood Festival of Speed ​​-tapahtuman 30-vuotispäivää tyylikkäästi Porsche Vision 357 Speedsterillä. Uusi konseptiauto on sisarmalli kiinteäkattoiselle Porsche Vision 357:lle, jolla urheiluautovalmistaja lanseerasi omat juhlavuoden juhlallisuutensa.

Suunnittelun kannalta kunnianosoitus 356:lle, teknisesti täyssähköinen Porsche Vision 357 Speedster perustuu 718 GT4 e-Performanceen. Kaiken kaikkiaan Porsche esitteli yli 15 uutta ja klassista mallia Richmondin herttuan mailla Länsi-Sussexissa. Yksi kohokohdista oli 356 No. 1 Roadster, brändin ensimmäinen urheiluauto. Moottoriurheiluharrastajien nähtävillä oli myös kuusi Le Mansin voittaja-autoa.

– Porsche Vision 357 on huomionosoitus ensimmäiselle Porschen mallisarjalle, Ferry Porschen unelma-urheiluautolle. Ja koska 356 on jäänyt kaikkien kollektiiviseen muistiin sekä avoautona että coupéna, sama logiikka pätee konseptiautoon: niitä voi olla vain kaksi, sanoo Michael Mauer, Style Porschen johtaja.

Vision 357 Speedster perustuu Porsche 718 GT4 e-performancen tekniikkaan. Joten sähkömoottorit ja akkutekniikka tulevat Mission R:stä ja runko 718 GT4 Clubsportista. Goodwood Festival of Speedin maailmanensi-iltansa jälkeen konseptiauto on esillä tämän vuoden Rennsport Reunion -tapahtumassa Yhdysvalloissa syyskuun lopussa.

Kuva: Porsche.

Kallistettu tuulilasi ja yksipuolinen ajosuojus

Konseptiautossa on Speedster-mallille tyypillinen, lyhennetty ja kallistettu tuulilasi, joka korostaa entisestään auton monoliittista koria. Auton oikealla puolella on ajosuojus, joka oli aikoinaan yleistä avokattoisissa urheiluautoissa. Kuljettajan niskatuki näyttää riippuvan ilmassa sen takana olevan teknisesti suunnitellun hiilikuituelementin ansiosta. Sen takana on latausluukku ja klassisen Speedster-katon suoja.

Kaksivärinen konseptiauto, jossa on kaksi harmaan sävyä Marble Grey ja Grivelo Grey Metallic, on saanut inspiraationsa historiallisista moottoriurheilun edelläkävijöistä, kuten etulokasuojat, joita käytetään suojaamaan lentäviltä kiviltä kilpailuskenaarioissa, ja etusiivet, joissa on tummempi metalliväri. Edessä olevat vanteet on myös maalattu Grivelo Grey Metallicilla. Tätä täydentävät Miami Blue -värikontrastit, esimerkiksi konepellin pikalukitusmekanismeissa.

Juhlalogossa, jossa on iso ”75” ja kaksi vuosilukua ”1948” ja ”2023” Grivelo Grey Metallic ja Miami Blue -väreissä – tuore vaihtoehto coupé Vision 357:n koriste-elementeille, joissa punaista käytettiin lisävärinä. Tämän alapuolella on sarjakuvatyylinen yksisarvinen takapyörien edessä.

Porschen suunnittelijat piirsivät myyttisen olennon nimenomaan konseptiautoa varten, ja uusivat myös iskevän ”Speedster”-logon. Ulkopeilien tilalla on kamerat. Kuten klassisissa esivanhemmissa, niitä ei ole sijoitettu oviin, vaan kauemmaksi lokasuojiin. Avokattoisessa 357-versiossa niissä on uusi, aerodynaamisesti optimoitu muoto, joka muistuttaa siipiä.

Muut ulkomuodon yksityiskohdat ovat tuttuja sen sisarkonseptiautosta: edessä oleva nelipisteinen valokuvio edustaa pyöreää muotoilua, joka muistuttaa Porsche 356:ta. Takavalot sijaitsevat suoraan koriin tehtyjen kuvioiden takana. Toinen samankaltaisuus ensimmäiselle Porsche-mallilinjalle on pystysuora säleikkökuvio takana. Kolmas jarruvalo on integroitu säleikön rakenteeseen.

20-tuumaiset vanteet on valmistettu magnesiumista ja niissä on hiilikuitunapakansi ja keskilukot. Visuaalisesti ne muistuttavat myös legendaarista Porsche-pyörää: rumpujarrullisissa 356 A:ssa ja 356 B:ssä oli vanteet, joissa oli huomattavan suuri, 205 millimetrin pulttiympyrä.

Kuva: Porsche.

Puristinen ohjaamo

Sisustus on pelkistetty olennaiseen ja täysin räätälöity kuljettajalle. Matalan istuimen asento on tyypillisen urheilullinen. Hiilikuituinen istuinkuori on integroitu monokokkirunkoon.

Kuljettaja istuu Racetex-pinnoitetuilla pehmusteilla ja pysyy tukevasti paikallaan 6-piste turvavyön avulla, jossa on Miami Blue -vyöhihna. Mittaristo näkyy ratin takana läpinäkyvänä pintana. Kilpa-ohjauspyörä on esimerkki keveydestä. Yksittäiset säätimet puolestaan ​​seuraavat ulkoasun korostusväriä Miami Blueta.

Koko kojelauta on hiilikuitua. Vaihtoehtona perinteiselle hansikaslokerolle oikean yläkulman Miami Blue -hihnoja voidaan käyttää lisävarusteiden kiinnittämiseen. Yksinkertaiset kangashihnat korvaavat perinteiset ovenkahvat. Tämä kilpa-autoista otettu yksityiskohta säästää painoa.

Muut Porsche-mallit Festival of Speed ​​-tapahtumassa

Vision 357 oli Porschen kohokohta Goodwoodissa, mutta se ei suinkaan ollut ainoa urheiluautovalmistajan harvinaisuus, joka oli paikalla tapahtumassa. Porsche toi yli 15 uutta ja klassista mallia West Sussexiin.

Erityinen Porsche-paraati kiipesi Festival of Speed ​​-tapahtuman kuuluisalle kukkulalle kahdesti päivässä. Maineikasta muodostelmaa johti 356 nro 1 Roadster. Sitä seurasi 928 ”Trigema” -kilpailuversio vuodelta 1983, Cayenne Transsyberia, 959, 911 Turbo S (tyyppi 993) ja hyvin erikoinen 911 Carrera S (991). Tämä kertaluonteinen malli oli miljoonas 911, joka on valmistettu ikonisen urheiluauton tulon jälkeen vuonna 1963.

Porsche juhli myös Le Mansin 24 tunnin ajon 100-vuotisjuhlaa Goodwoodissa. Kaiken kaikkiaan brändi pitää hallussaan ennätystä: 19 kokonaisvoittoa. Porsche esitteli muun muassa myös kolme luokan mestaria ja kolme yleisvoittajaa Goodwoodissa.

Kuva: Porsche.

Tämä sisälsi 718 W-RS Spyderin (2,0 litran luokan voittaja vuonna 1961), 935 Martinin (luokan voittaja vuonna 1976) ja 911 RSR:n ”Pig” -mallin (GTE Pro -luokan voittaja vuonna 2018). Kokonaisvoittajien trioon kuuluivat 936/81 Spyder, 911 GT1 ’98 ja 919 Hybrid vuodelta 2017.

”75 Years of Porsche Sports Cars” -juhlallisuuksissa ensi-iltansa saaneet 718 Spyder RS ja Mission X esiteltiin nyt laajemmalle yleisölle ensimmäistä kertaa Goodwoodissa. Puristisen roadsterin, 718 Spyder RS:n, suunnittelu on omistettu maksimaaliseen ajonautintoon mutkaisilla maanteillä. Mission X -konseptiauto on hyperauton näyttävä uudelleentulkinta, jossa on Le Mans -tyyliset ovet, jotka avautuvat ylöspäin eteen, sekä tehokas sähköinen voimansiirto.

Stuttgartissa toimivan urheiluautovalmistajan nykyisten mallien lisäksi Goodwoodin vierailijoilla oli mahdollisuus nähdä myös Porsche ”Junior 108” -dieseltraktori.

Loppujen lopuksi asiakaskehityksestä saadut palkkiot olivat olennainen osa yrityksen portfoliota aikoina, jolloin Porsche 356 oli tuotannossa. Vuosien 1949 ja heinäkuun 1963 välisenä aikana valmistettiin noin 120 000 Porsche-nimeä kantavaa traktoria.

Goodwood Festival of Speed

Brittiläinen Sunday Times kuvaili aikoinaan legendaarista mäkikilpailua Festival of Speed ​​-tapahtumaa ”Monacon Grand Prixin ja Royal Ascotin risteyksenä”. Vaativa heinäpaalien reunustama 1,86 km:n rata on haaste niin kuljettajalle kuin autollekin. Kierros kulkee Goodwood Housen, Richmondin 11. herttuan Charles Henry Gordon-Lennoxin kartanon läpi. Innokas moottoriurheilun harrastaja perusti Goodwood Festival of Speed ​​-tapahtuman vuonna 1993. Noin 180 000 moottoriurheilun fania osallistuu vuosittain historiallisten ja nykyaikaisten kilpa-autojen tapahtumaan Länsi-Sussexissa Etelä-Englannissa.

Porschen juhlavuoden ilotulitus jatkuu, tämä raketti on Mission X!

Porsche edistää vähäisen hiilijalanjäljen alumiinin käyttöä ja akkumateriaalien kierrätystä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lauantaina Pieksämäellä itäisen Suomen suurin vanhojen autojen kokoontumisajo

Kuva: Big Wheels.

Pieksämäen lauantaina 22. heinäkuuta 2023 valtaava Big Wheels on itäisen Suomen suurin vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajo! Nyt jo kahdettakymmenettäensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma on perinteisesti kerännyt paikkakunnalle runsain mitoin ajoneuvoja ja yleisöä.

Tapahtumaviikonlopun kohokohta on kokoontumisajo lauantaina 22.7.2023 aivan kaupungin keskustassa kulttuurikeskus Poleenin puiston ja Toikanniemen upeissa järvimaisemissa.

Tapahtuma-alueella on edustettuna ajoneuvoharrastuksen koko kirjo merkkiin, malliin tai valmistusmaahan katsomatta, vaikkakin pääpaino on yleensä vanhoissa amerikanraudoissa. Omat alueensa on varattu myös rekoille sekä nostalgisille lasten polkuautoille. Lisäksi suositussa lasten pahviautoverstaassa valmistuu tapahtuman aikana toinen toistaan upeampia menopelejä.

Päivällä tunnelmaa tarjoilee Pieksämäen kantakaupungin alueella kuuluva Radio Big Wheels taajuudella 88,7MHz.

Koko perheen tapahtuma

Koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma on parhaimmillaan koonnut Poleenin rantapuistoon noin 1 500 harrasteajoneuvoa ja jopa 18 000 hengen yleisön! Kyseessä on ollut myös päiväkävijämäärältään yksi maakunnan suurimmista yleisötapahtumista.

Tänä vuonna järjestäjien odotukset ovat koronaa edeltäneitä vuosia maltillisemmat.

– Pieksämäen rajallinen ja entisestään kutistunut majoituskapasiteetti, polttoaineiden kohonneet hinnat sekä haastava taloustilanne varmasti leikkaavat jonkin verran pidemmästä matkasta saapuvien harrasteajoneuvojen määrää, arvelee tapahtumatuottaja Heikki Skyttä, luottaen samalla siihen, että tasokkaana pidetty ja paikkansa vakiinnuttanut tapahtuma pärjää kilpailussa ja kokoaa kaupunkiin edelleen runsain mitoin moottoriharrastajia menopeleineen.

– Tapahtumakonsepti noudattelee perinteistä hyväksi havaittua kaavaa, toteaa Skyttä ja jatkaa, että tapahtuman järjestelyt ovat koronan jälkeen olleet aiempaa haastavampia. Kustannustaso on noussut kautta linjan ja kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kiristynyt. Tapahtumia ja festareita on tarjolla laidasta laitaan ja samaan aikaan ihmisten matkailuun ja viihteeseen käytössä oleva budjetti on pienentynyt.

Big Wheels -tapahtumaan pääsee 10 euron pääsymaksulla. Alle 15-vuotiaat lapset veloituksetta aikuisen seurassa.

– Olemme pyrkineet pitämään pääsylippujen hinnan alhaisena, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Korotuspaineita on kuitenkin tuleville vuosille, koska tapahtumien arvonlisäverotus on uuden hallitusohjelman myötä kiristymässä.

Samaan aikaan Savo Vintage -messut

Big Wheelsin yhteydessä järjestettävillä Savo Vintage -messuilla on myös mahdollisuus teettää itselleen vintage-kampaus ja -meikki sekä vaikkapa poseerata pin up -kuvissa. Paikalla on stailauksia, meikkejä ja kampauksia toteuttamassa kansainvälisesti tunnetuista pinup- ja vintage-ammattilaisista koostuva Foxy Vixens’ Beauty Parlour -ryhmä.

Lauantain kokoontumisajo päättyy suureen autoparaatiin, jota on katujen varsilla seuraamassa tuhatpäinen yleisöjoukko. Parhaimmillaan jenkkirekkojen vetämässä autoparaatissa on ollut lähes 800 osanottajaa ja autoletkan pituus on ylittänyt kymmenen kilometriä! Tänä vuonna paraati starttaa alueelta klo 17.00.

Cruising-paraatireitin varrella nähdään edelliskesän tapaan paraatikatsomokilpailu, jossa yleisö voi somistaa tai rakentaa itselleen oman katsomopaikan ja harrasteajoneuvoilla ohi lipuva tuomaristo arvostelee mielestään upeimmat katsomot.

Big Wheels la 22.7.2023 alkaen klo 10.00, cruising-autoparaati alkaen klo 17.00.

Tarkemmat tiedot aikatauluista ja ohjelmasta: www.bigwheels.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Polkupyörävarkaiden toiminta saatiin keskeytettyä

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Kello 09.45 aikaan sai partio ilmoituksen Riihimäen matkakeskuksella tapahtuvasta polkupyörävarkaudesta. Partion päästyä paikalle, selvisi, että vartija oli kerennyt keskeyttää varkauden ja paikalta oli poistunut rastatukkainen nainen ja hänen seurassaan ollut mies.

Pariskunta oli kerennyt katkaisemaan lukon, mutta ei ollut saanut pyörää mukaansa. Tekijöitä ei löytynyt lähietsinnästä huolimatta, mutta tekijöiden tuntomerkit ovat poliisin tiedossa.

Myös Hämeenlinnassa yritettiin anastaa polkupyörää Palokunnankadulla. Kello 14.00 aikaan yllätti polkupyörän omistaja epämääräisen miehen leikkaamassa akkukäyttöisellä kulmahiomakoneella polkupyörän lukkoa irti.

Polkupyörävaras oli ottanut jalat alleen ja häntä ei lähietsinnöistä huolimatta tavattu, mutta asianomistaja sai hyviä valokuvia tekijästä.

Pyöräliikkeestä varastetun omaisuuden arvo on huomattavan suuri!

Pyörävarkaat eivät onnistuneet

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuopiossa naarmutettiin usean henkilöauton maalipintaa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kuopiossa oli vahingoitettu toissa yönä kello 02.00 – 06.20 välisenä aikana useiden henkilöautojen maalipintaa jollakin terävällä esineellä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyviä havaintoja vihjepuhelimen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 545 5068.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //