Koti Blogi Sivu 688

Suomen parhaat ammattikuljettajat kisaavat lauantaina Harjavallassa

Kuva: Rahtarit.

Rahtarit ry järjestää lauantaina 29.7.2023 raskaan liikenteen ammattilaisten SM Ajotaito -kilpailun Harjavallassa MN Kuljetus Oy:n piha-alueella. Kilpailu on vuorossaan 46.

Rahtarit ry:n järjestämä SM Ajotaito ja siihen odotetaan n. 70 kuljettajaa eri puolilta Suomea – mukana on vallitsevia Suomen- sekä maailmanmestareita ja ensikertalaisia.

Kilpailussa kuljettajat suorittavat työssään eteen tulevien tilanteiden kaltaisia tarkkuutta ja huolellisuutta vaativia ajoneuvon hallintaan liittyviä tehtäviä sekä teoriakokeen.

Menestyminen edellyttää erinomaista ajoneuvon koon hahmottamista ja käsittelytaitoa. Kuljettajien tulee taitaa myös kuljetusalaan liittyvät lait ja asetukset.

Paremmuudesta kilpaillaan kuudessa sarjassa: pakettiauto, kuorma-auto, linja-auto, puoliperävaunu, täysperävaunu ja nuoret (alle 22 v). Kilpailunjohtajana toimii Rahtarit ry:n puheenjohtaja Juha Nyberg ja ratamestarina Turun tiimin puheenjohtaja Tauno Piippo.

Kilpailu alkaa klo 9 teoriakokeella ja jatkuu päivän ajan ajoneuvojen käsittelykokeilla, jotka alkavat noin klo 10.

Yleisö on tervetullut seuraamaan kuinka taitavasti ammattikuljettajat hallitsevat isoja ajoneuvoja ja suorittavat vaativia tehtäviä.

Kilpailun seuraamisen ohessa on mahdollista testata omaa ajotaitoa raskaan kaluston ajosimulaattorilla, pyörittää hyväntekeväisyysonnenpyörää, halata Lastenklinikoiden Kummien Teemu-nallea, mitata kehonkoostumus veloituksetta ja ihailla veteraanikuorma-autoja. Alueelle on vapaa pääsy.

SM Ajotaito -kilpailuissa kerätään pisteitä Ajotaidon MM-kisoihin, jotka järjestetään joka toinen vuosi kansainvälisen kuljettajajärjestö UICR:n jäsenmaissa.

Kahtena peräkkäisenä vuotena kunkin sarjan parhaiten menestyneet kolme kilpailijaa sekä hallitsevat maailmanmestarit pääsevät edustamaan Suomea MM-kilpailuihin. Harjavallassa ratkeaa vuoden 2024 MM-ajotaitokilpailujoukkue.

Kilpailun järjestetään osoitteessa Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta.

Rahtarit ry juhlistaa merkkivuottaan pääyhteistyökumppanuudella Lastenklinikoiden Kummien kanssa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Työmaalle matkalla ollut räjähdekuljetus suistui tieltä Sonkajärvellä

Tiistaiaamuna kello 05.50 Sonkajärvellä Kajaanintiellä kolme kilometriä Sukevalta Kajaanin suuntaan peräkärryllä varustettu henkilöauto ajoi ulos tieltä toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Suistuttuaan tieltä ajoneuvoyhdistelmä jatkoi matkaa ojassa useita kymmeniä metrejä.

Auton peräkärryyn oli lastattu runsaasti dynamiittia ja kuljetuksessa oli myös nalleja, jotka oli pakattu henkilöautoon. Poliisi jäi tapahtumapaikalle valvomaan tilannetta kunnes räjähteille järjestettiin korvaava kuljetus kohteeseen.

Henkilöauto vaurioitui pahoin, mutta perävaunu lasteineen säilyi törmäyksessä vaurioitta. Räjähteet oli kuormattu peräkärryyn säädösten mukaisesti, eikä onnettomuudesta aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja ensihoitoyksikkö toimitti kuljettajan jatkotutkimuksiin Kajaanin sairaalaan.

Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikkomuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Raskaan liikenteen ylikuormat vielä merkittävä ongelma !

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla koko maassa. Valvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset ja ajoneuvoja tarkastettiin 1 206.

‒ Tällä kertaa valvonnan tuloksissa kiinnitti erityisesti huomiota se, että ajo- ja lepoaikarikkomusten määrä oli merkittävästi vähäisempi kuin aiemmin, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Kallio on tyytyväinen tulokseen, sillä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa (kaikissa) tänä vuonna tehdyissä valvonnoissa. Ajo- ja lepoaikoihin kohdistuvia rikkomuksia paljastui 73 kertaa, mikä on jopa poikkeuksellisen vähäinen määrä suhteessa tarkastusten määrään.

Sen sijaan todettujen ylikuormien määrä oli kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon kokonaismäärään. Valvontajaksolla tarkastettiin 1 206 raskasta ajoneuvoa ja ylikuormia todettiin yhteensä 45:ssä ajoneuvossa.

‒ Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut toivotulla tavalla, Kallio sanoo.

Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 264 eri seuraamusta. Seuraamusten määrä oli hieman pienempi suhteessa tarkastusmääriin kuin vastaavalla valvontajaksolla viime vuonna. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 14 prosenttia oli ulkomaisia.

Puutteellisten kuormanvarmistusten vuoksi seuraamuksia määrättiin useita, kaikkiaan 64 tapauksessa. Ajoneuvojen epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 46 tapauksessa. Näistä viidessä tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan. Huomautuksia erinäisistä pienemmistä rikkeistä annettiin kaikkiaan 242 kappaletta.

Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeisiin epäkohtiin, kuten ylikuormiin, ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä ensivaikutelmia uudistuvasta Škoda Scalasta ja Škoda Kamiqista

Skoda Kamiq. Kuva: Skoda.

Škoda Auto julkaisee ensimmäiset viralliset luonnoskuvat uudistuvan Scalan ja Kamiq-crossover-katumaasturin ulkonäöstä. Škoda tuo näihin kumpaankin automalliin edistyksellisen muotoilun, teknisiä uudistuksia sekä varusteita suuremman ja kalliimman kokoluokan autoista. Uusi Scala ja Kamiq ensiesitellään digitaalisesti 1. elokuuta 2023.

Skoda Kamiq. Kuva: Skoda.

Neljä vuotta sitten tuotantoon tulleet Škoda Scala ja Škoda Kamiq saavat nyt malliuudistuksen. Tekniikan päivitykset ja ulkonäön muutokset korostavat kummankin automallin vahvoja ominaispiirteitä: Scalan dynaamista ja Kamiqin vankkaa kokonaisilmettä. Kummankin automallin ajovalot, etu- ja takahelma sekä keulasäleikkö uudistuvat. Auton takaa löytyy nyt Škodan uuden brändi-ilmeen mukainen takaluukun tekstilogo.

Scalaan matalammat ajovaloyksiköt sekä uudet siivekkäät etu- ja takahelmat

Scalan uudet matalammat ajovaloyksiköt yltävät keulasäleikköön saakka, mikä korostaa auton dynaamista ilmettä. Päivävalonauhat yhdistyvät nyt ajovaloyksiköiden ala- ja yläkulmissa ja kaartuvat ulkoreunoissa muodostaen selvästi erottuvan valoilmeen. Uuden etuhelman ilmanottoaukko on rajattu siivekkäillä osilla. Vastaavat löytyvät korin värisinä nyt myös uudistetun takahelman diffuusoriosasta, joka reunustaa kristallimaisia elementtejä. Takavaloihin tulee uusi ja graafinen ilme.

Kamiq entistä vahvemmin katumaasturimainen

Malliuudistus tuo Kamiqiin lisää visuaalisuutta. Kaksiosaisten ajovalojen ylempi elementti on nyt ohuempi ja vahvemmin muotoiltu.

Ajovalojen alemmat osat ovat edelleen pääyksiköt mutta aiempaa suuremmat, joten niissä on tilaa myös kahdeksankulmaisille huipputason Matrix LED -valomoduuleille. Ne ovat nyt ensimmäisen kerran saatavissa sekä Kamiqiin että Scalaan.

Skoda Scala. Kuva: Skoda.

Aiempaa suuremmassa ja pystymmässä jäähdyttimen Škoda-säleikössä on näyttävät kaksoispystyrivat, jotka alhaalla muodostavat U-kirjaimen muodon.

Etuhelmassa jäähdyttimen säleikön alapuolinen maalattu alue ja ilmanottoaukko korostavat auton leveyttä, ja tätä vaikutelmaa lisää vielä auton pohjaa suojaava vankka hopeanvärinen diffuusori. Takadiffuusorissa on leveä musta yläosa ja jykevä hopeanvärinen alaosa.

Skoda Scala. Kuva: Skoda.

Jaettujen takavalojen uudistettu L-muoto liittyy visuaalisesti myös heijastinosiin.

Skoda Scala. Kuva: Skoda.
Skoda Kamiq. Kuva: Skoda.

Lue myös: Tällainen uusi Škoda Superb tulee marraskuussa

Lue myös: Seuraavan sukupolven Skoda Kodiaq tarjolla myös lataushybridinä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähkökuorma-autolla ajettiin viiden päivän aikana 2 000 kilometrin reitin

Kuva: DAF.

Pitkiä taipaleita, lyhyitä matkoja, kaupunkialueita, moottoriteitä ja mäkistä maastoa – DAF LF Electric osoitti toimivuutensa ja luotettavuutensa lähes 2 000 kilometriä pitkällä EV Rally 2023 -reitillä, joka kulki Isossa-Britanniassa ja Irlannissa.

DAF Trucks selvitti 5-päiväisen kiertueen menestyksekkäästi yhdessä Isossa-Britanniassa toimivan teknologiaorganisaation Cenexin kanssa.

EV Rally 2023 alkoi Walesin pääkaupungista Cardiffista. Ensimmäinen etappi päättyi Lontooseen, josta matkaa jatkettiin Skotlantiin Edinburghiin. Seuraavana oli vuorossa Belfast Pohjois-Irlannissa, ja maaliviiva ylitettiin Irlannin pääkaupungissa Dublinissa.

Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä täysin sähkökäyttöisten ajoneuvojen (EV) mahdollisuuksia ja puhtaan energian projekteja.

Tapahtuman organisaatio halusi myös korostaa sellaisen julkisen latausinfrastruktuurin tärkeyttä, jolla kyetään lataamaan myös suurempia sähköajoneuvoja kuten kuorma-autoja. Näihin lukeutuvat DAF LF-, XD- ja XF Electric -mallit, joiden, toimintamatka on jopa 500 kilometriä yhdellä latauksella.

20 DAF LF Electric -kuorma-autoa

DAFin ja Cenexin yhteisen tiimin 19-tonninen LF Electric -kuorma-auto napattiin tapahtumaan mukaan Battery Electric Truck Trial (BETT) -kokeilusta. Kyseessä on 1,5 vuotta kestävä Ison-Britannian valtion tutkimus, jossa selvitetään sähköajoneuvojen tehokkuutta päivittäisessä käytössä. BETT-kokeiluun osallistuu 20 DAF LF -sähköajoneuvoa.

Lisää tehoa latausinfrastruktuuriin

– DAF on päästöttömän kuljetusalan edelläkävijä. Tapahtumassa korostettiin, että suuremmille ajoneuvoille tarkoitettua omaa latausinfrastruktuuria kaivataan kipeästi ympäri Eurooppaa. Olemassa olevien latauspisteiden päivittäminen on askel oikeaan suuntaan, mutta kuorma-autoille suunnattu oma latausinfrastruktuuri on välttämätön, jotta alan toimijat siirtyvät sähköisiin ajoneuvoihin. DAFin kuorma-autot ovat valmiina hommiin! Seuraavaksi tarvitaan julkisen sektorin toimia ympäri Eurooppaa latausinfrastruktuurin tehostamiseksi, totesi Adam Bennett, DAF Trucksin EV & Sustainability Manager Isossa-Britanniassa

DAF LF Electric -kuorma-auto

DAF LF Electric -mallissa on 260 kW:n (huippukapasiteetti 370 kW) sähkömoottori, joka saa virtaa 282 kWh:n (252 kWh:n teho) koboltti- ja magnesiumvapaasta litium-rautafosfaattiakusta (LFP). Tämä takaa LF Electric -kuorma-auton jopa 280 kilometrin toimintamatkan, mikä täyttää kaupunkijakelun tyypillisten päivittäisten ajoreittien tarpeet helposti.

DAF käynnistää sähkökuorma-autojen kokoonpanotehtaan

Ensimmäinen täysin sähkökäyttöinen kuorma-auto on valloittanut Itävallan korkeimman vuoristosolan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

17-vuotias moottoripyöräilijä menehtyi Rovaniemellä

Kuva: CvB.

Rovaniemellä sattui maanantai-iltana kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus, jossa rovaniemeläinen 17-vuotias kevytmoottoripyörän kuljettaja menehtyi jäätyään henkilöauton töytäisemäksi Nivankylässä.

Onnettomuudessa osallisena ollut henkilöauto oli suistunut törmäyksen jälkeen tieltä ja pyörähtänyt katolleen. Auton sisällä olleet neljä matkustajaa sekä kuljettaja loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin Lapin keskussairaalaan.

Kaikki auton kyydissä olleet olivat alaikäisiä ja kuljettaja oli vasta ajokortin saanut nuori mies.

Onnettomuuspaikka oli taajama-alueella, jossa on 50 km/h nopeusrajoitus. Molemmat ajoneuvot olivat ajaneet samaan suuntaan ja poliisi epäilee molempien kuljettajien käyttäneen huomattavan suurta ajonopeutta ennen törmäystä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tämä on vielä merkittävä turvallisuusongelma tieliikenteessä

Arkistokuva. Kuva: VTT.

Vartioimattomat tasoristeykset ovat vielä yllättävän yleisiä Suomessa. Ne ovat merkittävä ongelma tieturvallisuudelle.

Tasoristeyksiä on puomillisia ja puomittomia. Puomittomia tasoristeyksiä kutsutaan joskus myös vartioimattomiksi tasoristeyksiksi.

Yli puolet suomalaisista ei tiennyt, että suuri osa tasoristeyksistä on vartioimattomia, jolloin tasoristeys ei varoita lähestyvästä junasta lainkaan. Liikenneturva muistuttaa, että kaikkia tasoristeyksiä tulee lähestyä varoen.

Puomillinen tasoristeys varoittaa tienkäyttäjiä lähestyvästä junasta laskemalla puomit ja vilkuttamalla valoja, jolloin sitä ei saa ylittää.

Puomiton tasoristeys ei varoita lähestyvästä junasta mitenkään. Kumpaakin tasoristeystä tulee lähestyä varoen. Vaikka puomillinen tasoristeys antaisikin luvan ylitykseen, tulee ylitys silti tehdä varoen, koska varoitusjärjestelmässä voi olla häiriö.

Vartioituja tasoristeyksiä vain neljännes

Suomen rataverkon 2 515 tasoristeyksestä varoituslaitteilla on varustettu vain noin joka neljäs. Jos tasoristeys on vartioimaton, sen edessä voi olla stop-merkki, joka velvoittaa pysähtymään.

Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan 93 % suomalaisista tietää, että tasoristeys varoittaa lähestyvästä junasta laskemalla puomit ja vilkuttamalla punaisia valoja. Sen sijaan yli puolet suomalaisista ei tiennyt, että suuri osa tasoristeyksistä on vartioimattomia, jolloin tasoristeys ei varoita lähestyvästä junasta lainkaan.

– Varovaisuus on tarpeen välittämättä siitä, lähestyykö puomillista vai puomitonta risteystä, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä.

Lähesty tasoristeystä aina varoen

Vastuu radan turvallisesta ylittämisestä on aina ylittäjällä. Alenna nopeutta risteystä lähestyessäsi.

– Osa puomittomista risteyksistä on varustettuja STOP-merkillä. Pysähtymismerkkiä tulee ehdottomasti aina noudattaa, Kivilä muistuttaa.

Kivilä neuvoo kuljettajia aina varmistamaan huolella, ettei junaa ole tulossa. Raota tarvittaessa ikkunaa, jolloin kuulet paremmin lähestyvän junan.

Kun saavut puomilliseen tasoristeykseen, älä lähde ylittämään rataa, jos varoituslaitteet hälyttävät tai puomi on alhaalla tai laskeutumassa. Varmista puomien nousemisen ja valon vaihtumisen jälkeenkin, ettei kummastakaan suunnasta tule muita junia.

Varoituslaitteettomat tasoristeykset ovat vaaran paikkoja

Vartioimaton, tuttu tasoristeys saattaa yllättää ikävästi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Oulun kaupunkijunan kuljettaja ajoi 50 metriä kaatuneen vaunun kanssa!

Kuva: Wikipedia, Teemu Vehkaoja.

Oulussa Merikoskenkadulla kumirenkailla kulkeva kaupunkijunan Potnapekan viimeinen vaunu kaatui liikenteessä.

Tapahtumapaikka oli Merikoskenkadun ja Koskitien risteys. Kaatuminen tapahtui risteysalueella kaupunkiin menevällä oikeanpuoleisella kaistalla.

Potnapekka teki u-käännöksen risteyksessä. Potnapekka oli tulossa keskustan suunnasta ja oli matkalla Raatinsaareeen.

Kuljettaja ei havainnut heti kaatumista vaan ajoi vielä noin 50 metriä raahaten vaunua kyljellään perässä.

Kaatuneessa vaunussa oli yhteensä kahdeksan henkilöä. Viisi matkustajaa kävi tarkastamassa vammojaan lääkäripäivystyksessä, vammat olivat lieviä ruhjeita ja naarmuja.

Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tommi Hallman ajoi Englannissa voittoon rallicrossin RX2e-luokassa

Kuva: Jakub Nitka.

Tommi Hallmanin uran ensimmäinen kilpailu rallicrossin MM-sarjassa ja RX2e-luokassa toi kuopiolaiselle komean voiton.

Rallicrossin MM-sarjan ja RX2e-luokan kauden kolmas osakilpailu ajettiin legendaarisella Lydden Hillin radalla Englannissa viikonloppuna.

Viimeisen parin vuoden aikana mestaruudet niin RallyX- kuin Nitro-sarjassakin voittanut Hallman kilpaili nyt ensimmäistä kertaa MM-sarjassa ja RX2e-luokassa. Debyytti oli komea, sillä kuopiolainen ajoi finaalissa voittoon, oltuaan sitä ennen alkuerien ykkönen, sekä voitettuaan oman semifinaalilähtönsä.

Hallmanin tehtyä debyyttinsä nelivetoisen kilpa-auton ratissa rallicrossissa keväällä 2021, on hän sen jälkeen voittanut Supercar Lites -luokan mestaruuden Pohjoismaiden mestaruussarjassa RallyX:ssä, sekä NEXT-luokan mestaruudet Nitro-rallicrossissa niin Euroopan, kuin maailmankin finaalin osalta. 17 ajamastaan kilpailusta reilun kahden vuoden aikana Hallman on voittanut 12 ja noussut palkintopallille yhteensä 17 kertaa, eli jokaisessa ajamassaan kilpailussa.

Vaikka voittaminen ei Hallmanille uusi kokemus siis ollutkaan, niin jotain uutta hän kuitenkin kilpailun jälkeen palkintoseremoniassa koki, jotain sellaista mitä ei RallyX- ja Nitro-sarjoissa ollut kokenut.

– Kyllähän siinä mietti palkintopallin korkeimmalla korokkeella, että eipä ole tätä aiemmin kokenut, että Maamme-laulu soi minun menestyksen kunniaksi, Hallman hehkutti.

Hallman osoitti MM-debyytissään jälleen kerran vahvuutensa sopeutua nopeasti uusiin asioihin ja tilanteisiin. Vaikka kilpailutaukoa olikin ehtinyt kertyä useamman kuukauden verran ja aiempaa kokemusta täyssähköautolla kilpailemisesta ei ollut, löysi Hallman hyvän vauhdin heti harjoituksissa ja sen jälkeen ajetuissa aika-ajoissa, mistä tuloksena oli nopein aika.

Hallman vei nimiinsä neljästä alkuerästä kolme ensimmäistä ja kun neljäs alkuerä toi toiseksi nopeimman ajan, nappasi suomalaisen SET Promotion -tiimin kuljettaja alkuerien kokonaisvoiton lopulta ylivoimaisesti. Alkuerissä ongelmia aiheuttaneet startit saatiin korjattua kuntoon ennen semifinaalia.

– Ihmeteltiin, että miten jäädään muista ekaan mutkaan tultaessa startin jälkeen, vaikka reaktioajat olivat hyviä. Asetuksista löytyi sitten vastaus. Kukaan ei ollut kertonut, että vetosuhdetta säätämällä myös auton vääntö muuttuu. Minulla olleissa asetuksissa ei ollut täysi vääntö käytössä, Hallman kuvaili.

Semifinaalissa ja finaalissa paalupaikalta startannut Hallman onnistui tehtyjen muutosten myötä starteissaan tärkeimmillä hetkillä hyvin ja finaalista voitto irtosi lopulta 0,629 sekunnin turvin.

MM-sarjan pääluokan kilpailu jäi Lydden Hillissä kokonaan ajamatta, kun ranskalaisen Special One Racing -tiimin autot ja varikkopilttuu tuhoituivat tulipalossa perjantaina. Hallmanin mukaan vielä perjantaina oli epäselvää, että ajettaisiinko RX2e-luokan kilpailua lainkaan.

– Sitten tuli päätös, että koska meidän luokan autoissa tekniikka on erilainen kuin pääluokan autoissa, niin mitään ongelmia ei pitäisi olla ja päästiin ajamaan. Aikataulut tietysti eli koko ajan, mutta eipä se oikeastaan vaikuttanut omaan tekemiseen millään tavalla, Hallman myönsi.

RX2e-luokka kilpailee seuraavan kerran elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Belgiassa ja kausi päättyy Saksan Esteringissä ajettavaan osakilpailuun 19.-20. elokuuta. Näistä kahdesta kilpailusta Hallman nähdään mukana Saksassa.

RX2e ja Englannin finaalin tulokset

1) Tommi Hallman               3.51,917
2) Viktor Vranckx (BEL)         + 0,629
3) Ole Henry Steinsholt (NOR) + 3,503
4) Pablo Suarez (ESP)          + 15,008
5) Nils Andersson (SWE)       + 38,584
6) Roberts Vitols (LAT)        Keskeytys

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo aiheutti nokkakolarin

Kuva: CvB.

Kahden henkilöauton nokkakolari sattui Pieksämäen Jäppiläntiellä. Auto oli ajautunut vastaantulijoiden kaistalle, jolloin vastaan tullut auto oli törmännyt tähän autoon.

Vastakkaiselle kaistalle ajautuneen auton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa, samoin loukkaantui tähän autoon törmänneen auton matkustaja. Molemmat kuljetettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa vammoihinsa.

Vastakkaiselle kaistalle ajautuneen kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //