Koti Blogi Sivu 682

GT4: Tasoitussäännöt iskivät yllättävän rajusti BMW-autojen suorituskykyyn

Kuva: Walkenhorst Motorsport.
Nürburgringin värikkääseen, lähes satavuotiseen historiaan lisättiin taas yksi kappale, kun Saksan GT4-sarja jatkoi kauttaan kesätauon jälkeen radan jylhissä maisemissa ja armottomassa säässä.
Suomen Sami-Matti Trogen ja hänen ajoparinsa, ranskalainen Enzo Joulié lähtivät tallinsa Walkenhorst Motorsportin kotiradalle kovin odotuksin. Mutta jo perjantain vapaissa harjoituksissa selvisi, että sarjan tasoitussäännöt kohtelevat BMW-autoja rajusti.
Tasoitussäännön *) mukaan BMW:t kantoivat koko viikonlopun mm. merkittävän määrän lisäpainoa, joka tekivät autosta lähes kaksi sekuntia kierroksella kärkeä hitaamman. Huippunopeusero kärkeen oli peräti 10 km/h.
1. kilpailu
Vuorottelujärjestelmän mukaisesti Trogen ajoi ensimmäisen aika-ajon. Tuloksena vaatimaton 22. lähtöruutu.
– Oli todella turhauttavaa, kun ei pysynyt suorilla muiden kyydissä. Raskas auto lähti kaarteistakin laiskasti, Trogen kuvailee tunnelmiaan ohjaamossa.
Olosuhteet vaihtelivat tunnin kisan aikana melkoisesti. Alussa rata oli märkä ja taivaalta ripotteli vettä. Trogen aloitti kilpailun ja nousi muutaman pykälän, kunnes turva-auto tuli toisen kerran radalle hieman ennen puoliväliä. Tilanne oli otollinen varikkokäyntiä ja pakollista kuskinvaihtoa varten. Samalla autoon vaihdettiin kuivan kelin slicks-renkaat, sillä rata näytti kuivuvan. Päätös osoittautui nopeasti erheeksi, sillä taivas repesi uudestaan.
Varikolla sattui lisäksi virhe Enzon lähdettyä aavistuksen liian aikaisin juoksemaan autolle kuljettajavaihtoa varten. Tästä seurasi n. 5 sekuntia maksanut ”sakkokierros”. Sääntöjen mukaan kuljettaja saa ylittää ratavarikon (pit lane) rajaviivan vasta, kun auto on kunnolla pysähtynyt ja moottori sammutetta. Sijoittuminen 15:nneksi oli sekä kuljettajille että tallille suuri pettymys.
– Tämä ei ollut meidän viikonloppu. Moni asia oli meitä vastaan. Säännöille emme voi juuri mitään, joten tärkeintä oli keskittyä omaan tekemiseen ja pitämään auto radalla vaikeissa olosuhteissa ja tyytyä ajamaan tasaista tahtia. Iso kiitos koko Walkenhorst Motorsport -tallille. Kaikki tiimissä tekivät parhaansa näissä todella haastavissa olosuhteissa, Trogen kiittelee.
1. kilpailun tulokset
1) Jan Philipp Springob/Simon Connor Primm – CV Performance Group – Mercedes-AMG GT4
2) Hugo Sasse/Mike David Ortmann – Prosport Racing– Aston Martin Vantage GT4
3) Ben Dörr/Théo Nouet – Dörr Motorsport – Aston Martin Vantage GT4
4) Denis Bulatov/Marcel Lenerz – EastSide Motorsport – Mercedes-AMG GT4
5) Nicolaj Møller-Madsen/Ivan Ekelchik – Wimmer Werk Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
15) Sami-Matti Trogen/Enzo Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
21) Matias Nuoramo/Nikolas Pirttilahti – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
2. kilpailu
Sunnuntai aukesi uutena päivänä, muttei valitettavasti yhtään aurinkoisempana. Aamun aika-ajot olivat sateiset, eikä Joulié pystynyt 24. lähtöruutua parempaan. Lähtöpaikka kuitenkin koheni kolme sijaa (21.) kanssakilpailijoiden rangaistusten myötä.
Ranskalainen ajoi avausstintin vaikeissa olosuhteissa ammattimiehen ottein puhtaasti, kärsivällisesti ja virheitä välttäen. Talli vaihtoi Trogenin ajovuoroon heti varikkoikkunan auettua. Lohjalainen teki parhaansa ja oli maalissa lopulta 19.
– Olimme edelleen pari sekuntia hitaampia kuin kärkiporukka, joten ei siinä voinut muuta tehdä kuin yrittää selviytyä. Paras BMW oli 16. ja me sijalla 19. Nyt ei auta muuta kuin siirtää ajatukset kohti Lausitzringin seuraavaa kisaa, Trogen päätti.
Kilpailun voitti puolustava mestaripari Mike David Ortmann/Hugo Sasse Prosportin Aston Martinilla.
2. kilpailun tulokset
1)  Mike David Ortmann/Hugo Sasse – Prosport Racing – Aston Martin Vantage GT4
2) Finn Zulauf/Daniel Gregor – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
3) Simon Connor Primm/Jan Philipp Springob – CV Performance Group – Mercedes-AMG GT4
4) Ivan Ekelchik/Nicolaj Møller-Madsen – Wimmer Werk Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
5) Leo Pichler/Max Wimmer – Wimmer Werk Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
19) Sami-Matti Trogen/Enzo Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
23) Nikolas Pirttilahti/Matias Nuoramo – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
Saksan GT4-sarja, pistetilanne 6/12 osakilpailun jälkeen:
1) Sasse/Ortmann – PROsport Racing – Aston Martin Vantage GT4 – 94 pistettä
2) Primm/Springob – CV Performance Group – Mercedes-AMG GT€ – 85 p.
3) Bulatov/Lenerz – BCMC Motorsport – Mercedes-AMG GT4 – 82 p.
4) Jahn/Fittje – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4 – 70 p.
5) Hantke/Jansen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4 – 63 p.
10) Trogen/Joulié – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4 – 32 p.
Saksan GT4-sarjasta on ajettu nyt puolet. Sarja jatkuu jo kahden viikon kuluttua, 18. – 20. elokuuta Lausitzringin radalla.
*) Tasoitussäännöt, Balance of Performance (BoP):
Saksan GT4-sarjassa on käytössä ns. ”Balance of Performance” -järjestelmä (BoP), jolla pyritään pitämään autot tasaväkisinä. Menestyspainojen lisäksi järjestäjä voi mm. nostaa autojen minimiajokorkeutta ja valtuuttaa tallit käyttämään tiettyä moottorikarttaa, vaikuttaen autojen tehoihin sekä ajettavuuteen.

Huittisten ulosajoa tutkitaan törkeänä kuolemantuottamuksena

Kuva: CvB.

Huittisissa Korkeakoskentiellä Alaskyläntien risteyksen jälkeen tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heti puolenyön jälkeen henkilöauton ulosajo, jossa kuoli yksi paikkakuntalainen nuori ja loukkaantui neljä nuorta. Ulosajossa kuollut nuori oli ollut autossa matkustajana ja istunut takapenkillä apukuljettajan takana.

Henkilöautoa kuljettanut 17-vuotias nuori oli ajanut Korkeakoskentietä kohti Huittista. Alaskyläntien risteyksen jälkeen tie kaartuu voimakkaasti oikealle, minkä kohdalla kuljettaja oli menettänyt henkilöauton hallinnan ja ajautunut tieltä ulos kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan osuen ojanrumpuun. Osuttuaan ojanrumpuun auto on lentänyt useiden metrien päähän pysähtyen pyörilleen.

Henkilöauton kuljettajan epäillään käyttäneen ennen ulosajoa huomattavaa ylinopeutta. Onnettomuuskohdassa on 50 km/h nopeusrajoitus.

Kaikki neljä loukkaantunutta nuorta toimitettiin onnettomuuspaikalta sairaalahoitoon. Tämänhetkisen tiedon mukaan heillä ei ole hengenvaaraa.

Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja kolmena törkeänä vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edistyessä.

Esitutkintaa jatketaan muun muassa asianosaisten kuulemisilla tarkemman tapahtumien kulun selvittämiseksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Mercedes-Benz uudistaa keskikokoiset tila- ja pakettiautomallinsa — uusi muotoilu ja parempi varustelu

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz Vans uudistaa keskikokoiset tila- ja pakettiautomallinsa vastaamaan yhtiön tuoretta ja terävöitettyä liiketoimintastrategiaa.

Sen mukaan yhtiö tarjoaa asiakkaille kaikkein halutuimmat autot ja oheispalvelut ja vahvistaa johtajuuttaan sähköisen liikkumisen ja digitaalisten palveluiden kehittäjänä.

Mercedes-Benz eVito. Kuva: Mercedes-Benz.
The new Mercedes-Benz eVito – Exterior

Uudistuvat EQV, V-sarja, eVito ja Vito vastaavat tähän huutoon täydellisesti ulkonäkö-, varuste- ja palvelupäivityksillään.

Esimerkiksi autojen keulan muoto uudistuu ja korostaa entistä näyttävämpää etusäleikköä ja Multibeam led -ajovaloja (vakio-/lisävaruste).

Mercedes-Benz V-sarja 2024. Kuva: Mercedes-Benz.

EQV:n ja V-sarjan matkustamossa on jatkossa kaksi 12,3-tuumaista laajakuvanäyttöä; Vitossa ja eVitossa näytöt ovat 10,25- (keskinäyttö) ja 5,5-tuumaiset (mittaristo). Lisäksi EQV:ssä ja V-sarjassa on liukuovi myös vasemmalla puolella vakiovarusteena.

Koko mallistossa on vakiovarusteena Mercedes-Benzin nykyinen MBUX-käyttöjärjestelmä – Vitossa ja eVitossa nyt ensi kertaa.

Mercedes-Benz Viton-mbux. Kuva: Mercedes-Benz.

Aktiivinen turvavarustelu kattaa nyt esimerkiksi Attention Assist -vireystilavalvonnan, Distronic-etäisyysavustimen, aktiivisen jarruavustimen cross-traffic -toiminnolla, katvealue-avustimen sekä aktiivisen kaista-avustimen (V-sarja ja EQV); Vitossa ja eVitossa on näiden lisäksi/asemasta ajovaloavustin, tasanopeussäädin sekä peruutuskamera. Kaista-avustin muuttuu samalla passiivisesta aktiiviseksi.

Digital Cockpit on vakiona V- ja EQV-sarjoissa. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz Vans on tähän mennessä myynyt yli 40 000 täyssähköistä pakettiautoa. Eniten kysytty malli on eVito. Vuodesta 2026 lähtien uudet pakettiautomallit toteutetaan modulaariselle ja skaalattavalle VAN.EA -perusrakenteelle.
Yhtiön strategian mukaan sekä yksityis- että ammattikäyttöön myytävistä paketti- ja tila-autoista yli 50 prosenttia on täyssähkömalleja vuoteen 2030 mennessä.

Ensimmäiset kotimaiset täyssähköiset eVito-pohjaiset tilataksit ovat valmistuneet

Mercedes-Benz toimittaa 450 sähköpakettiautoa kahdelle isolle asiakkaalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuljetusala muistuttaa — liikenne on yhteispeliä!

Arkistokuva. Kuva: If.

Koulujen alkaminen tuo mukanaan innokkaita oppilaita ja vilkastuvaa liikennettä. SKAL ry haastaa kaikki tienkäyttäjät sitoutumaan liikenneturvallisuuteen, jotta koulutie on mahdollisimman turvallinen ja koulunaloitus onnistunut. Se edellyttää yhteistyötä vanhempien, huoltajien koulujen ja kaikkien tienkäyttäjien välillä.

Jokainen päivä liikenteessä vaatii tarkkaavaisuutta, mutta erityisen tärkeää se on juuri nyt, kun koululaiset palaavat kesälaitumilta kännyköineen ja kavereineen. Lapset puolestaan ovat herkästi kiinni ympäristön virikkeissä eivätkä seuraa autoja, ja kiire saattaa saada myös aikuiset unohtamaan tarkkaavaisuuden. Ison auton ohjaamoon voi jäädä myös katvealueita, joista pienimpiä kulkijoita on vaikea havaita.

SKAL haastaa kaikki tienkäyttäjät – autoilijat, pyöräilijät kuin jalankulkijatkin – sitoutumaan liikenneturvallisuuteen. Näin koululaisten matkasta voidaan tehdä turvallinen ja onnistunut.

– Liikenneturvallisuus on kaikkien asia, eikä siihen voi koskaan panostaa liikaa. Autoilijoiden tulee noudattaa nopeusrajoituksia ja huolehtia, että koulujen lähellä liikkuessa ollaan tavallista tarkkaavaisempia. Myös pyöräilijöiden, sähköpotkulautailijoiden ja jalankulkijoiden on noudatettava liikennesääntöjä ja pidettävä katse liikenteessä, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

SKAL kannustaa myös vanhempia, huoltajia ja kouluja keskustelemaan lasten kanssa liikenneturvallisuudesta ja ohjeistamaan heitä turvalliselle koulutielle. Oman alueen kuljetusyrittäjiä voi lähestyä ja pyytää kertomaan raskaan liikenteen ajoneuvoista koululle.

– Olemme yhdessä vastuussa siitä, että lapsemme oppivat turvalliset liikennekäytännöt, jotka kulkevat heidän mukanaan läpi elämän. Liikenne ei ole sooloilun paikka, olemme siellä aina yhdessä toisten kanssa, Ylälehto sanoo.

SKALilla on pitkät perinteet kouluissa ja päiväkodeissa tehtävästä liikennekasvatustyöstä. SKALin jäsenyhdistykset ja kuljetusyrittäjäjäsenet järjestävät viranomaisten kanssa yhteistyössä liikenneturvallisuustapahtumia kouluissa ja päiväkodeissa.

Tapahtumissa kerrotaan turvallisesta tienylityksestä ja heijastimen käytöstä. Lapset saavat myös tutustua kuljetuskalustoon sekä pääsevät näkemään, miltä maailma näyttää ison auton ratin takana.

www.skal.fi/liikenneturvallisuus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rajut raekuurot myös autojen uhkana!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Alkuviikosta ennakoidaan rankkaa rajuilmaa koko eteläiseen Suomeen. Sateen seassa saattaa olla myös suuria rakeita. Autoilijoiden kannattaakin varautua mahdollisiin raekuuroihin ja myrskytuuliin etukäteen, sillä isot rakeet tai puunoksat voivat auton pintaan iskeytyessään aiheuttaa runsaasti ikäviä peltivaurioita, todetaan Autoklinikan tiedotteessa.

Maanantain helteisen päivän jälkeen ennustetaan Etelä-Suomeen kovaa sadetta ja ukkosta. Sateen seassa saattaa olla myös suuria rakeita. Pahimmillaan isot rakeet voivat iskeä autojen katot, takaluukut, konepellit ja jopa kyljetkin täyteen lommoja. Viime vuonna Etelä-Suomessa elokuun lopulla satanut raju raekuuro jätti jälkeensä tuhansia vaurioituneita autoja. Osassa autoista oli jopa satoja kolhuja.

Miten autoilijan kannattaa varautua rajuihin raekuuroihin?

– Mikäli mahdollista, kannattaa auto säilyttää suojaisassa paikassa kuten autokatoksessa tai autotallissa raekuuron ajan. Jos auton joutuu jättämään taivasalle, olisi hyvä välttää paikkoja, joissa rajuilma voi lennättää oksia tai muuta irtaimistoa auton päälle. Välillä rajuksi yltynyt myrsky voi kaataa jopa kokonaisia puita ja aiheuttaa näin isoja vaurioita myös autoille. Kannattaa myös tarkastaa etukäteen, kattaako oma autovakuutus luonnonilmiöiden aiheuttamat vahingot, Autoklinikan PDR-asiantuntija Vesa Mattila kertoo.

– Mikäli sattuu olemaan autolla liikenteessä rajun raekuuron alkaessa, kannattaa pyrkiä pysähtymään esimerkiksi tien sivuun, jos se vain on turvallista eikä vaaranna muuta liikennettä. Sateessa ajaminen pahentaa raevaurioita ja voi heikentyneen näkyvyyden vuoksi aiheuttaa myös ulosajoja, Mattila lisää.

Raevauriot kannattaa korjauttaa nopeasti

Useimmissa tapauksissa raekuuron aiheuttama vaurio on jättänyt auton maalipinnan ehjäksi, jolloin niiden korjaamisessa voidaan hyödyntää PDR-menetelmää (Paintless Dent Repair). PDR-menetelmässä kolhut suoristetaan käsityönä vaurion taustapuolelta erikoisvalmisteisilla työkaluilla. Työkalu valitaan vaurion sijainnin mukaan ja kolhua työstetään niin kauan, kunnes auton pinta on suora.

– Raekuuron vahingoittaman auton korjaamiseen PDR-menetelmällä menee keskimäärin 2-3 työpäivää, riippuen toki auton merkistä ja mallista sekä vahinkojen sijainnista ja laajuudesta. PDR-menetelmä on perinteistä peltikorjausta edullisempi ja nopeampi korjaustapa sekä miellyttää myös ympäristötietoista autoilijaa, sillä maalaamista tai osien vaihtamista ei tarvita, Mattila toteaa.

– Raekuurojen aiheuttamat vauriot kannattaa korjauttaa kuntoon mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi syvissä lommoissa maalin pinta voi olla vaurioitunut, mutta tätä ei välttämättä näe ennen kuin lommoa on aloitettu korjaamaan. Rikkoutunut maalipinta taas aiheuttaa ruostumisriskin. Lisäksi pienet ja lähes huomaamattomat lommot voivat hoitamattomina laskea auton vaihtohyvityshintaa tai käydä seuraavalle omistajalle kalliiksi, kun vakuutus ei auton omistajan vaihduttua enää korvaakaan korjausta, Mattila jatkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kalajoella rattijuopumusten ja maistissa ajaneiden määrä oli erittäin korkea suhteessa puhalluskokeiden määrään

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö suoritti liikenteenvalvontaa viikonloppuna Kalajoella ja sen lähialueilla. Kalajoella järjestettiin autoharrastajien tapahtuma, joka keräsi runsaasti osallistujia ympäri Suomen. Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö oli paikalla valvomassa liikennettä.

Viikonlopun aikana liikenneturvallisuuden vaarantamisia ei ollut juuri normaalia kesäviikonloppua enempää. Partiot kirjoittivat liikenneturvallisuuden vaarantamisista hieman yli 20 sakkoa perjantain ja lauantain aikana.

Ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi määrättiin perjantain ja lauantain aikana viisi kuljettajaa. Yhtä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kymmenkunta kuljettajaa sai sakon ajoneuvojen kuntopuutteiden vuoksi.

Sunnuntaina valvonta kohdistui ajokuntoon. 585 kuljettajaa puhallutettiin Kalajoen hiekkasärkkien alueella.

Viisi kuljettajaa syyllistyi rattijuopumukseen. Puhallutetuista 19 oli maistissa, mutta puhalluskoe jäi alle rangaistavuuden.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz esittelee uusia malleja syyskuun IAA Mobility -näyttelyssä

Kuva: Matti Sulanto

Mercedes-Benz on vahvasti esillä Münchenissä 5.–10. syyskuuta järjestettävässä IAA Mobility -näyttelyssä.

Tähtimerkin uutuusmalleja tapahtumassa ovat uuden sukupolven EQA, EQB ja EQV sekä E-sarjan uusi All-Terrain-malli. Niiden lisäksi estradille pääsee uusi kompaktikokoluokan konseptiauto, joka korostaa valmistajansa asemaa muotoilun, innovaatioiden ja digitaalisen ajan markkinajohtajana.

Open Space -näyttelytilassa on esillä koko Mercedes-Benzin sähkö- ja hybridimallisto mukaan lukien Mercedes-AMG, G-sarja, Mercedes-Maybach sekä Vans-mallisto sekä erilaiset latausratkaisut kotikäyttöön ja julkiseen lataamiseen.

Kävijöille on järjestetty myös malliston koeajomahdollisuus. Sähköisen liikenteen tulevaisuutta avaavat esimerkiksi Vision EQXX -konseptiauto sekä hiljattain esitelty, äärimmäisen suorituskykyinen Vision One-Eleven -urheiluauto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Sunnuntai oli hyvä päivä Emil Lindholmille

Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Hyundai Motorsport N-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen päättivät epäonnisen Suomen MM-rallinsa Power Stage-erikoiskokeen pohja-aikaan ja kolmeen MM-pisteeseen. WRC2-luokan lopputuloksissa suomalaiskaksikko ajoi sijalle 13.

Lindholmin ja Hämäläisen mahdollisuudet kilpailla Suomen MM-rallin WRC2-luokan voitosta tyrehtyivät perjantaina päivän toiseksi viimeisellä EK:lla, jossa suomalaiskaksikon Hyundaista petti eturipustus. Korjaustoimet EK:n jälkeisellä siirtymäosuudella eivät tuottaneet tulosta, joten ralli on jätettävä perjantain osalta kesken.

Perjantain iltahuollossa rikkoutunut etupää rakennettiin uudelleen kuntoon, ja suomalaiskaksikko palasi lauantaina ralliin mukaan. Kaksikko kellotti päivän aikana tasaisesti EK-aikoja viiden nopeimman joukkoon. Aamupäivän neljällä ensimmäisellä EK:lla Lindholm ajoi WRC2-luokassa sijat 5–5–4–4 ja iltapäivähuollon jälkeen samoilla erikoiskokeilla sijat 2–3–2–3.

Rallin päätöspäivänä sunnuntaina Lindholm kellotti päivän neljälle EK:lle kolme pohja-aikaa, ja oli rallin päättäneellä Power Stagella nopein, ajaen täydet kolme MM-pistettä.

– Hyvä päätös rallille, mutta tulos oli totta kai pettymys. Meillä on pieniä lämpöongelmia viimeisellä pätkällä, mutta siitä selvittiin. Tänään taisteltiin ihan hyvin. Perjantaina ripustuksen pettäminen ja rengasrikon pelko Lankamaa 2 erikoiskokeella olivat oikeastaan ainoat isommin aikaa vieneet murheemme tässä rallissa.

– Lauantain paluu reitille oli automme kehityksen kannalta tärkeä ja hyödyllinen. Saimme kokeilla välillä vähän hölmöjäkin asioita, jotta löysimme eri vaihtoehdoista kaikki hyvät puolet. Aamulla oli jarruongelmaa, mutta se ratkaistiin päivähuollossa kuntoon.

Suomen MM-rallin päätöspäivän sunnuntain neljälle EK:lle Lindholm kellotti kolme pohja-aikaa ja yhden kakkossijan.

– Hyvä päivä meille. En sitten tiedä, miten kovaa muut ajoivat, mutta meillä kaikki toimi hienosti. Saimme myös hyviä ajatuksia siitä, mitä voisimme jatkossa tehdä, Lindholm totesi maalissa.

Lindholmin ja Hämäläisen työt Hyundailla jatkuvat MM-sarjassa syksyllä. Missä MM-osakilpailussa? Se selviää myöhemmin.

Suomen MM-ralli WRC2-luokka:
1. Sami Pajari – Enni Mälkönen (FIN) Škoda Fabia RS Rally2 2:43:15.0
2. Adrien Fourmaux – Alexandre Coria (F) Ford Fiesta Rally2 + 33.8
3. Nikolai Gryazin – Konstantin Aleksandrov (ANA) Škoda Fabia RS Rally2 + 1:07.8
….
13. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia RS Rally2 + 10:19.6

WRC2-luokan MM-pisteet:
1. Andreas Mikkelsen (N) Škoda 82
2. Yohan Rossel (F) Citroën 77
3. Sami Pajari (FIN) Škoda 71
4. Oliver Solberg (SWE) Škoda 64
5. Gus Greensmith (GB) Škoda 62
6. Emil Lindholm (FIN) Hyundai 62

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Heikkilä vaiheikkaan kisan jälkeen viides WRC2-luokassa

Mikko Heikkilä. Kuva: Hannu Rainamo.

Mikko Heikkilä sekä kartanlukija Samu Vaaleri ovat sijoittuneet viidenneksi Suomen MM-rallissa. Jyväskylässä ajettu kilpailu oli Skoda-kuljettajalle haastava, mutta kilpailukykyisen vauhdin ylläpito lauantain ja päivän päättäneen sunnuntain ajan nosti Heikkilän 18. sijalta lopulta viidenneksi WRC2-luokassa.

Heikkilän kilpailu värittyi epäonnella heti perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella vaihteenvaihtajan ongelmien pysäyttäessä Heikkilän heti lähtöviivalle. Rengasrikko päivän kolmannella erikoiskokeella lisäsi nurmijärveläiskuljettajan eroa kärkeen entisestään. Päivän kohokohdaksi jäi erikoiskokeelle 9 – Halttula 2 ajettu pohja-aika.

Lauantaina Heikkilä keskittyi tasaisen varmaan nousuun tuloslistoilla isompia riskejä ottamatta. Yritys palkittiin seitsemän sijaa korkeamma sijoituksella lauantai-illan huoltoon saavuttaessa.

Sunnuntain ohjelmassa oli neljä erikoiskoetta. Heikkilä kuittasi itselleen viidennen sijan heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella. TGS Motorsportin tiimissä Suomen MM-rallin ajanut Heikkilä varmisteli itsensä maaliin viidentenä.

-Iso harmi, että kilpailu meni näin, eikä mahdettu harmeille mitään. Laukaan jälkeen oli vielä ajettavaa, mutta Myhinpään rengasrikon jälkeen kärki karkasi liian kauas. Lauantai ja sunnuntai ajettiin suunnitelman mukaisesti läpi ilman virheitä ja suurempia osumia. Pienellä budjetilla ajettaessa ei kannata ottaa turhia riskejä vain pätkäaikojen ajamisen vuoksi. Reitti oli todella hieno taas tänä vuonna, mutta totta kai harmittaa, kun tänne tullaan ensisijaisesti ajamaan sijoituksista kuin nauttimaan pätkistä, Heikkilä kertasi.

Heikkilän rallikausi jatkuu rallin EM-sarjan kauden seitsemännellä osakilpailulla Barum Czech Rallylla 19.-20.8.

Rally Finlandin WRC2-luokan lopputulokset

1. Sami Pajari 2:43:15,0 Skoda Fabia RS Rally2 FIN
2. Adrien Fourmaux +33,8 Ford Fiesta Rally2 FRA
3. Nikolay Gryazin +1:07,8 Skoda Fabia RS Rally2 ANA
4. Andreas Mikkelsen +1:31,5 Skoda Fabia RS Rally2 NOR
5. Mikko Heikkilä +2:00,6 Skoda Fabia RS Rally2 FIN

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Kotiyleisö siivitti Pajari-Mälkönen kaksikon WRC2-luokan voittoon Jyväskylässä

Sami Pajari. Kuva: @World.

Sami PajariEnni Mälkönen kaksikko ajoi sunnuntaina Himokselle päättyneessä Suomen MM-rallissa uransa avausvoiton WRC2-luokan MM-sarjassa. Toksport WRT:n suomalaisparin Škoda Fabia RS Rally2 oli kärkivauhdissa läpi kilpailun. Kotiyleisön edessä avausvoiton ottaminen maistuu kaksikolle erinomaisesti.

Suomen MM-ralli käynnistyi perjantaina ajetulla Harjun yleisö-ek:lla suuren yleisön edessä varmalla ajolla kuudenneksi nopeinta vauhtia.

Perjantaina vauhtireservit päästettiin heti irti Laukaan erikoiskokeella, tuloksena oli pohja-aika ja samalla Pajarin autokunta siirtyi luokan kärkeen. Läpi perjantain kamppailu oli tuimaa toista suomalaisparia Jari HuttunenAntti Haapala vastaan.

Perjantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Pajari koki rengasrikon ja sen myötä ero Huttuseen repesi kerralla lähes 10 sekunnin takamatkaksi. Päivän päättäneen Harjun jälkeen eroa piikkipaikalle oli 12,9 sekuntia.

Lauantain avauksena ajettiin pitkältä tauolta paluun reitille tehnyt Västilän erikoiskoe, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi mitä Pajarin autokunta tästä kilpailusta tavoitteli. Pajari napsaisi kerralla 10 sekuntia Huttusen etumatkasta pois. Eroa oli vielä 2,9 sekuntia kun startattiin Päijälään, jossa Huttunen onnistui taas kiristämään eron 6 sekuntiin. Sen jälkeen Pajari nokitti pohjat kahdelle seuraavalle ja Huttusen johto oli enää 1,3 sekuntia.

Päivähuollon jälkeen ajettiin Västilä uudestaan ja tällä kertaa Huttusen osalta kuuma kamppailu voitosta tuli päätökseen ajokin osuttua kiveen sen verran että matka ei jatkunut.

Takana ollut Adrien Fourmaux oli jäänyt tässä vaiheessa 38,7 sekuntia, joten maksimipisteiden suhteen enää ei tarvitsisi ajaa aivan maksimia. Kaikista Rally2-autoista tässä kohtaa edellä oli vain 0,9 sekunnin erolla tiimikaveri Toksportilta, Ruotsin Oliver Solberg, joka ei kuitenkaan Suomessa ajanut sarjapisteistä.

Tässä kohtaa Pajarin autokunnassa huonokuntoisempia osuuksia alettiin ottamaan varmistellen jotta korkeimpia sarjapisteitä ei hukattaisi turhiin riskeihin.

Sunnuntain neljä erikoiskoetta olivat enää lähinnä kosmetiikkaa. Valppaudella ja varmuudella tultiin sunnuntain neljä erikoiskoetta läpi. Tälläkään taktiikalla ei ranskalaispari Adrien Fourmaux – Alexandre Coria päässyt 33,8 sekuntia lähemmäs Pajarin autokuntaa.

– Ei mitään huonoa kisassa, ihan mahtavaa. Tiet fantastiset, harmi että Huttunen putosi pois, oli niin hienoa kamppailua, tuumaili kartanlukija Enni Mälkönen maalissa.

– No oli jotain huonoa sentään, nimittäin se yksi rengasrikko perjantaina. Muuten tuli kyllä aika kivasti. Ei mitään moittimista, auto toimi hienosti koko kisan. Ei tätä oikein osaa vielä käsittää, on helpottunut olo kun ralli on takana, mutta voitto saa miltei sanattomaksi.

– Valtavan iso kiitos kaikille ketkä on meitä täällä olleet kannustamassa ja tsemppaamassa, tuki on ollut ihan uskomatonta. Suuri kiitos jälleen myös niille ketkä tämän kaiken mahdollistavat, ihan huikealta tuntuu napata kotikisassa voitto, fiilisteli ykkösohjaaja Pajari pian maaliintulon jälkeen.

Rally Finland – WRC2

1. Sami Pajari & Enni Mälkönen (FIN) Skoda
2. Adrien Fourmaux (FRA) Ford +33.8
3. Nikolay Gryazin (ANA) Skoda +1:07.8
4. Andreas Mikkelsen (NOR) Skoda +1:31.5
5. Mikko Heikkilä (FIN) Skoda +2:00.6

Pistetilanne: WRC2

1. Andreas Mikkelsen (NOR) 82p
2. Yohan Rossel (FRA) 77p
3. Sami Pajari (FIN) 71p
4. Oliver Solberg (SWE) 64p
5. Gus Greensmith (GBR) 62p

https://www.samipajari.com/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //