Koti Blogi Sivu 654

Yli sadasta BMW-autoista varastettiin ratteja, turvatyynyjä ja valoumpioita — poliisi sai kaksi tekijää kiinni!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisi on selvittänyt vuoden pääkaupunkiseutua vaivanneen rikossarjan, jossa pääsääntöisesti BMW-merkkisistä ajoneuvoista varastettiin esimerkiksi airbageja ratteineen sekä ajovalo-umpioita. Kokonaisvahingot olivat mittavat.

Poliisi pääsi rikoksesta epäiltyjen ulkomaalaistaustaisten henkilöiden jäljille paljastavalla toiminnalla. Yksittäisiä ajoneuvovarkauksia oli yhteensä 129. Rikosnimikkeitä tutkinnassa ovat olleet varkaus ja törkeä varkaus.

− Rikosvahinko yksittäisessä tapauksessa saattoi tässä sarjassa olla jopa noin 40 000 euron luokkaa, kun ajattelee uusien osien ostamista ja niiden asennuttamista anastettujen tilalle, sanoo rikoskomisario Klaus Geiger.

Poliisi on ottanut rikoksista epäiltynä kiinni kaksi henkilöä. On kuitenkin näyttöä siitä, että tekijöitä oli useampia.

− Poliisin tekemä kiinniotto antoi selvän signaalin muille mukana olleille, sillä varkaudet loppuivat välittömästi kiinniottoihin, Geiger kertoo.

Ajoneuvoihin kohdistuneen rikossarjan tutkinnan yhteydessä poliisi paljasti myös laajan törkeän huumausainerikoksen. Sen yhteydessä takavarikoitiin kymmeniä kiloja huumausaineita sekä huomattava määrä käteistä rahaa.

Sekä huumausainerikokseen että varkaussarjaan kytkeytyvät henkilöt olivat ulkomaalaistaustaisia. He tunsivat toisensa ja majoittautuivat pääosin samassa osoitteessa.

Rikossarjan yhteydessä paljastettu huumausainerikos on jo käsitelty oikeudessa. Tähän rikokseen yhdistetyt henkilöt tuomittiin useiden vuosien vankeusrangaistuksiin. Ajoneuvoihin kohdistuneen rikossarjan esitutkinta on valmis ja siirretty syyteharkintaan.

Lue myös nämä:

Espoossa varastetaan BMW-autoista ratteja, turvatyynyjä ja navigaattorinäyttöjä! Poliisin tiedossa jo 30 tapausta!

Poliisi varoittaa: Espoossa ja Kauniaisissa varastetaan osia BMW-autoista!

Yli 20:stä BMW:stä anastettiin turvatyynyjä, näyttöjä ja ohjauspyöriä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vastaantulevien kaistaa ajanut törmäsi kahteen autoon

Kuva: CvB.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Ahtialantiellä 4.10.2023 aamulla.

Kuljettaja ajoi vastaantulevien kaistoilla kohti Lahden keskustaa ja törmäsi kahteen vastaantulevaan henkilöautoon.

Epäilty kuljettaja oli ajautunut yli keskikorokkeen Ahtialantien ja Liitoskadun risteyksessä. Törmäykset tapahtuivat mäen päällä vastaantulevien kaistalla. Ajoneuvot kärsivät isoja vaurioita.

Kaksi henkilöä vietiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa.

Alustatavien tietojen mukaan epäillyn käyttämän ajoneuvon tuulilasi oli mennyt huuruun ja ajoneuvo ajautunut vastaantulevien kaistalle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto ajautui jalkakäytävälle — auton alle jäänyt jalankulkija menehtyi!

Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkoiltana noin kello yhdeksän aikaan ilmoituksen Liedossa Muurassuontiellä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Paikalla selvisi, että autoilija oli suistunut ajoradalta jalkakäytävälle ja törmännyt koiraa ulkoiluttamassa olleeseen iäkkääseen naiseen. Nainen menehtyi tilanteessa.

Henkilöauton kuljettajana toimi nuori, täysi-ikäinen mies, ja ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Autossa olleet eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Poliisi epäilee, että ajoneuvon kuljettaja ajoi tilanteessa ylinopeutta. Tämänhetkisten tietojen mukaan päihteillä ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Applen ja Teslan myymälät kehittänyt George Blankenship mukaan Verge Motorcyclesin tiimiin

Kuva: Verge Motorcycles.

Sähkömoottoripyörävalmistaja Verge Motorcycles on nimittänyt arvostetun liiketoiminnan ja jälleenmyynnin visionäärin George Blankenshipin uudeksi Chief Revenue Officeriksi.

Yli 40-vuotisen uran tehnyt Blankenship on tunnettu maailmankuulujen brändien, kuten ohjelmistoja ja tietokoneita valmistavan Applen sekä sähköautovalmistaja Teslan, ylistettyjen vähittäiskauppastrategioiden kehittämisestä.

Blankenship tulee vastaamaan Verge Motorcyclesin asiakasrajapinnan ja ostopolun kehittämisestä sekä globaalista myymälästrategiasta.

– Moottoripyöriä on valmistettu samalla logiikalla viimeiset 150 vuotta. Vergessä minua inspiroi erityisesti rohkeus ravistella vanhoja totuttuja tapoja. Verge on keksinyt pyörän kirjaimellisesti uudestaan niin, että se palvelee paremmin sekä ajajaa että ympäristöä. Näen Vergessä saman potentiaalin kuin aikanaan Applessa ja Teslassa, kun otimme yhtiöiden kanssa ensimmäiset askeleet määrittääksemme toimialan uudestaan, Blankenship kertoo.

Kansainvälistä liiketoimintaansa skaalaava Verge saa nyt käyttöönsä Blankenshipin osaamisen ja laajan ymmärryksen asiakaskokemuksesta.

– George on tunnettu siitä, että mihin tahansa hän lähteekään mukaan, hän tulee mullistaneeksi alalla vallitsevat toimintatavat. Haluamme, että Vergen myymälät tulevat olemaan brändin tunnettuuden ja myynnin kannalta juuri oikeissa paikoissa. Georgen holistinen näkemys, erinomaiset verkostot ja alan kokemus tekevät siitä mahdollista, Vergen teknologiajohtaja Marko Lehtimäki kertoo.

Katseita kääntävät showroomit esittelevät Vergen elämäntyyliä

Kivijalkamyymälöillä tulee olemaan tärkeä rooli luksusmoottoripyöriä valmistavalle Vergelle, vaikka tällä hetkellä suurin osa tilauksista tuleekin verkkokaupan kautta. Ensisijaisesti showroomeina ja brändikeskuksina toimivat myymälät tarjoavat koeajojen lisäksi vaikuttavia elämyksiä, jotka herättävät ihmisten mielenkiinnon ja houkuttelevat osaksi Vergen yhteisöä ja elämäntyyliä.

– Keskeisen ja helposti saavutettavan sijainnin lisäksi menestyvien myymälöiden tulee tarjota jotain ennennäkemätöntä, joka luo kuluttajille lisäarvoa ja sitouttaa heitä. Tavoitteena on avata päitä kääntäviä Verge-myymälöitä ensi kesään mennessä sekä isoihin Euroopan kaupunkeihin että Yhdysvaltoihin, Blankenship kertoo.

– Tavoitteemme on yllättää ja ilahduttaa kekseliäisyydellämme, hän lisää.

– Yhtiön kaupalliseen menestykseen vaikuttaa erinomaisen tuotteen lisäksi myös asiakaskokemus. George on kerta toisensa jälkeen todistanut, miten ihmiset sitoutetaan onnistuneesti osaksi brändiä ja sen ympärille rakennettua elämäntyyliä. Haluamme, että Vergestä tulee Teslan tavoin kansainvälisesti tunnettu oman alansa pioneeri, Lehtimäki kertoo.

Ensimmäinen Verge-myymälä näki päivänvalon Monacossa aikaisemmin tänä vuonna ja merkittäviä uusia avauksia on suunnitteilla vuodesta 2024 eteenpäin.

Katso tästä muita juttuja Vergestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vaaralliseksi kulunut rengas kuuluu kierrätykseen!

Kun renkaalla ei ole enää turvallista ajaa, sen paikka on hyötykäytössä. Suomen Rengaskierrätys Oy jalostaa renkaista muovi- ja kumiteollisuudelle uusioraaka-ainetta, jolla voidaan korvata 25–50 prosenttia tuottteen öljypohjaisista materiaaleista. Kuva: Autonrengasliitto, Suomen rengaskierrätys.

Kuluneet renkaat ovat suuri vaara tiellä. Silti joka toinen suomalaisautoilija aikoo ajaa renkaansa loppuun lain edellyttämälle 1,6 mm sakkorajalle ennen uusien hankkimista. Asia on noussut esiin Autonrengasliiton kuluttajatutkimuksessa useana vuonna.

– Se on todella huono juttu. Puolueettomien rengastestien mukaan siinä vaiheessa urat eivät enää juurikaan poista vettä renkaan ja tienpinnan välistä, jolloin jarrutusmatkat ja vesiliirron riski kasvavat, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

Omat kesärenkaat kannattaakin tarkastaa nyt. Syksyllä sateiset kelit yleistyvät ja pimeänajo lisääntyy. Kesärenkaissa urien turvasuositus sadekelillä on 4 mm.

– Juuri syksyllä renkaalta vaaditaan sitä pitoa. Eteläisessä Suomessa kesärenkailla voidaan ajaa vielä kuukaudesta puoleentoista. Renkaat on syytä uusia kulumisen, ei kalenterin mukaan, Nuora muistuttaa.

Ikääntynyt kumi ei pidä riskitilanteissa

Urien syvyyden ohessa renkaan pito-ominaisuuksiin vaikuttaa myös renkaan ikä. Kun renkaan valmistuksesta on kulunut 10 vuotta tai käyttöönotosta kuusi vuotta, rengas on käyttöikänsä päässä.

– Ajan saatossa kumiseoksen pito-ominaisuudet heikkenevät, mikä näkyy auton heikentyvänä käsiteltävyytenä ja kasvavina jarrutusmatkoina. Viileillä keleillä ilmiö korostuu entisestään.

Renkaiden valmistusajankohdan näkee renkaan kyljen niin sanotusta nelinumeroisesta DOT-merkinnästä. Sen kaksi ensimmäistä numeroa merkitsevät valmistusviikkoa ja kaksi viimeistä numeroa valmistusvuotta.

Tavallisesti kesärengas kestää noin 30–35 000 kilometriä. Jos siis vuodessa ajaa yhteensä noin 10 000 kilometriä ja siitä kesärenkaalla puolet, kuuden vuoden käyttöikä tulee täyteen.

– Siinä samalla myös urat kuluvat vääjäämättä sakkorajan lähelle. Silloin matalista urista ja ikääntyneestä kumista syntyy kylmällä ja märällä kelillä erityisen vaarallinen yhdistelmä.

Tarkasta myös talvirenkaat nyt

Lämpöisestä syksystä huolimatta talvirenkaiden vaihtoaika lähenee vääjäämättä.

– Jottei talvi pääsisi jälleen kerran yllättämään autoilijaa, on talvirenkaiden kunto syytä tarkastaa mahdollisimman pian.

Talvirenkaan urien on lain mukaan oltava vähintään 3 mm syvät, mutta käytännössä rengas vaatii toimiakseen vähintään 4–5 mm urat. Niiden lisäksi nastarenkaasta on tarkastettava nastojen määrä.

Nastojen ero ei rengassarjan parhaan ja huonoimman renkaan välillä saa ylittää 25 prosenttia. Tarkkaa laskentaa tärkeämpää on pelisilmä: jos nastoja on ropissut irti, turvallisinta on uusia renkaat tai ainakin tarkastuttaa ne asiantuntevassa rengasliikkeessä.

– Kun renkaat ovat kuluneet tavalla tai toisella, on turvallisinta uusia ne saman tien, eikä odottaa suotta seuraavaa sesonkivaihtoa. Turvallisuusteko on samalla ympäristöteko, sillä kierrätyksessä rengas saa uuden elämän uusioraaka-aineena.

Talvella ajetaan talvirenkailla

  • Tieliikennelaki edellyttää kesärenkaalta 1,6 mm urasyvyyden. Rengastestien mukaan veden tehokas poistuminen renkaan ja tien välistä edellyttää kuitenkin noin 4 mm urasyvyyttä.
  • Talvirenkaissa urasyvyyden minimivaatimus on 3 mm, mutta uraa olisi hyvä olla noin 4–5 mm. Nastojen määrä rengassarjan parhaan ja huonoimman renkaan välillä ei saa poiketa 25 prosenttia tai enempää.
  • Suomen tieliikennelaki edellyttää talvirenkaiden käyttöä marraskuun alusta maaliskuun loppuun olosuhteiden vaatiessa. On auton kuljettajan vastuulla varmistaa, että autossa on vuodenaikaan ja olosuhteisiin sopivat renkaat.
  • Kelin niin edellyttäessä talvirenkailla voidaan ajaa myös talvirengaskauden ulkopuolella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicrossin MM-sarjan pääluokan viimeiset kisat ajetaan RX2e-luokan autoilla!

Kuva: CE Dealer Team.

Rallicrossin pääsarja RX1e-luokka jatkuu kakkoskategorian RX2e-luokan kalustolla tulevana viikonloppuna Etelä-Afrikassa. FIA ja MM-sarjan promoottorin päätöksellä kauden kaksi viimeistä MM-osakilpailua Etelä-Afrikassa ja Kiinan Hong Kongissa kilpaillaan RX2e-luokan täyssähköautoilla.

Niclas Grönholm kilpailee muiden mukana RX2e-luokan kalustolla. Grönholm matkaa Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin MM-pistekakkosena.

Grönholm muistuttaa, että paikalla ovat kaikki MM-sarjan parhaat kuljettajat, joita vastaan pitää ajaa yhtä lailla MM-pisteistä kilpaa, kun aiemmallakin RX1e-kalustolla.

– Yritetään tsempata ja ajaa mahdollisimman hyvä tulos. Häviämään ei lähdetä. Kun lähtöviivalle asetutaan, niin voitosta aina ajetaan. Ja se vastus ei ole yhtään sen heikompi kuin aiemmin. Voittaja saadaan tälläkin kalustolla varmasti selville, Grönholm muistuttaa.

– MM-sarjan ja lajin tulevaisuuden kannalta on tärkeätä, että MM-sarja päästään kilpailemaan suunnitellusti loppuun. – Siirtyminen RX2e-luokan autoihin oli ainoa ja oikea ratkaisu, Grönholm muistuttaa.

Grönholm on kilpaillut Kapkaupungissa kolme kertaa aiemmin. Vuonna 2019 suomalaiskuljettaja juhli Etelä-Afrikan MM-kisassa voittoa.

– Hyvät muistot radasta. Aina on kiva lähteä ajamaan kilpaa sellaiselle radalle, jolla on aiemmin menestynyt hyvin. Nyt vain automme iskuun. RX2e-auton säätäminen on luokan säännöillä aika tarkkaan rajattu. Saamme ajaa harjoituksia kahdeksan kierroksen sijasta 16 kierrosta testiä, joten meille on varattu riittävästi aikaa säätää autoamme haluamallamme tavalla.

– Saksan RX2e-kisan perusteella merkittävin auton suorituskykyyn vaikuttava tekijä on sähkömoottorien voimanjaon säätö akselien välillä. Sitä pystyy itse säätämään. Se tekee autosta todella paljon paremman tai huonomman ajaa. Kun sopiva vetovoiman säätö on löytynyt niin esimerkiksi jousituksen tai vakaajien hienosäädöillä ei ole enää niin paljoa vauhtiin merkitystä.

– Saksan kisan kokemuksen jälkeen olemme säätöjen suhteen paljon viisaampia, kun ennen sitä kisaa. Yritetään ajaa palkintopallille ja pitää kakkossija sarjassa, Grönholm päättää.

Rallicrossin RX2e-luokka lyhyesti

RX2e-luokassa kilpaillaan sähkökilpa-autoihin erikoistuneen espanjalaisen QEV Technologiesin suunnittelemalla nelivetoisella täyssähköautolla, jonka molemmilla akseleilla on sähkömoottori. Auto itsessään perustuu vastaavaan polttomoottoriautoon. Autossa ei ole kardaania, joten nelivedon vetosuhdetta säädetään ohjelmiston avulla. Sähkömoottorit tarjoavat 250 kW (335 hv) huipputehon ja 510 Nm väännön. Kysymyksessä on yksityyppiluokan auto.

Rallicrossin MM-pistetilanne

1. Johan Kristoffersson (S) Volkswagen 69
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR 42
3. Kevin Hanssen (S) Peugeot 38
4. Ole Christian Veiby (NOR) Volkswagen 35
5. Timmy Hansen (S) Peugeot 33
6. Timo Scheider (D) Seat 31
7. Klara Andersson(S) PWR 30
8. Sébastien Loeb (F) Lancia 29

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täysperävaunurekka kulki 1047 kilometriä täydessä lastissa yhdellä vetytankkauksella

Kuva: Daimler Truck.

Daimler Truck saavutti syyskuun lopulla uuden virstanpylvään vetyyn perustuvan kuljetusliikenteen kehittämisessä.

Vetykäyttöinen ja täysperävaunullinen Mercedes-Benz GenH2 -kuorma-auto selvitti 1047 kilometriä pitkän reittimatkan vain yhdellä tankkauksella – täydessä lastissa ja oikeissa liikenneoloissa.

Kaikkiaan 40 tonnia painavan yhdistelmän reitti alkoi 25. syyskuuta Saksan Wörthista ja päättyi seuraavana päivänä Berliiniin. Nestemäisessä muodossa oleva vety tankattiin kahteen 40 kilon polttoainetankkiin, jossa se säilyy –253 asteen lämpötilassa.

Mercedes-Benz käyttää nestemäistä vetyä, koska sen energiatiheys on paljon korkeampi kuin vetykaasun.

Ennen matkan alkua tankit tarkasti ja sinetöi testiä valvonut TÜV Rheinland.

Onnistunut testi todisti ennen kaikkea sen, että vety on käyttökelpoinen ja varteenotettava vaihtoehto täysin päästöttömään maantiekuljetusliikenteeseen erityisesti pitkillä ja joustavuutta vaativilla kuljetusosuuksilla.

Daimler Truckin tavoitteena on aloittaa asiakastestit vastaavalla kalustolla lähivuosien aikana ja esitellä Mercedes-Benz GenH2 -kuorma-auton tuotantoversio tämän vuosikymmenen jälkipuoliskolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Raaseporista paloauton varastaneet saatu kiinni

Kuva: CvB.

Poliisi on edistynyt tutkinnassaan tapauksessa, jossa miehistönkuljetukseen tarkoitettu paloauto varastettiin Raaseporissa 3.10.

Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni rikoksesta epäiltyinä. Muita henkilöitä ei enää etsitä. Molemmat kiinniotetut ovat raaseporilaisia 1980-luvulla syntyneitä miehiä.

– Esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja todistusaineiston keräämisellä. Juttu etenee aikanaan syyteharkintaan, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mats Sjöholm.

Rikosnimikkeet ovat säilyneet muuttumattomina. Tapausta tutkitaan siis nimikkeillä törkeä varkaus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, törkeä rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos.

Poliisi haluaa kiittää saamistaan vihjeistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällaisia pyöriä anastettiin Hattulan pyöräliikkeestä — pyörien arvo noin 50 000 €!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hattulassa murtauduttiin pyöräliikkeeseen maanantai-illan ja tiistaiaamun välisenä aikana ja liikkeestä anastettiin useita sähköpyöriä.

Pyöräliikkeestä anastettiin mustia sekä metallivihreitä Specialized-merkkisiä etujousitettuja sähkömaastopyöriä, Tunturin etujousitettuja sähkömaastopyöriä, Crescent-merkkisiä naisten sähköpyöriä sekä Scott-merkkisiä cross-varusteltuja sähköpyöriä. Anastettujen polkupyörien arvoksi on arvioitu noin 50 000 euroa.

Pyörien lisäksi liikkeestä anastettiin muun muassa sähköpyörien latureita sekä pyöräilyvaatteita.

Hämeen poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Poliisi pyytää ilmoittamaan havaintoja ja vihjeitä maanantain 2.10. ja tiistain 3.10. väliseltä yöltä tekijöiden mahdollisista liikkeistä alueella. Lisäksi pyydetään havaintoja anastettujen pyörien mahdollisesta kauppaamisesta esimerkiksi internetin myyntipalstoilla.

Havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen numeroon 029 541 4222.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen ensimmäinen täyssähköinen HCT-yhdistelmä kulkee Vantaan ja Lempäälän väliä

Kuva: DB Schenker.

DB Schenker ottaa käyttöön Suomen ensimmäisen täyssähköisen HCT-yhdistelmän. Täyssähköisestä Volvo FH Electric -vetoautosta ja kahdesta puoliperävaunusta koostuvan yhdistelmän suurin sallittu kokonaismassa on 68 tonnia.

Testikäytössä oleva täyssähköinen HCT-yhdistelmä tukee DB Schenkerin kestävän kehityksen strategiaa omasta toiminnasta aiheutuvien päästöjen vähentämisessä. Sen käytön aikaiset päästöt ovat nolla, ja ainoat päästöt aiheutuvat auton ja latausinfrastruktuurin rakentamisesta sekä ostettavan sähkön tuotannosta.

– DB Schenker haluaa toimia suunnannäyttäjänä ympäristöystävällisissä logistiikkaratkaisuissa. Olemme sitoutuneet paitsi tarjoamaan asiakkaillemme kestäviä ja innovatiivisia kuljetusvaihtoehtoja, myös kehittämään koko toimialaa kohti vastuullisempaa huomista. Täyssähköinen HCT-yhdistelmämme on investointi tulevaisuuteen ja tärkeä askel siirryttäessä kohti nollapäästöisiä ajoneuvoja, sanoo Harald Knaapinen, DB Schenkerin Suomen maakuljetuksista vastaava johtaja.

Uusi yhdistelmä otetaan käyttöön DB Schenkerin kappaletavara- ja pakettikuljetusten runkoliikennöintiin Vantaan Viinikkalan ja Lempäälän terminaalien välillä.

Ilta- ja yöaikaan liikennöitävän runkolinjan lisäksi yhdistelmää hyödynnetään Lempäälän ja Hämeenlinnan välisiin, aamupäivällä ajettaviin kappaletavaroiden nouto- ja jakelukuljetuksiin. Kolmessa vuorossa kulkevaa yhdistelmää ladataan vuorojen välissä DB Schenkerin terminaaleihin rakennetuilla teholatauslaitteilla.

Yhteistyötä Volvon kanssa raskaan liikenteen sähköistämisessä

Käyttöön otettava kokonaismassaltaan jopa 68 tonnin Volvo FH Electric on merkittävä edistysaskel raskaan liikenteen sähköistämisessä kaupunkien välisissä kuljetuksissa.

Uuden Volvo FH Electricin käyttöönotto on jatkoa DB Schenkerin ja Volvo Trucksin yhteistyölle täyssähköisissä kalustoratkaisuissa. Vuonna 2022 Volvo toimitti DB Schenkerille täyssähköisen Volvo FL Electric -kuorma-auton, jota hyödynnetään Tampereen ydinkeskustan täysin sähköisesti toteutettavissa jakeluajoissa.

Lataukset omista aurinkovoimaloista

DB Schenkerillä on Viinikkalan ja Lempäälän lastauslaitureissaan DC-teholatauslaitteet, jotka on mitoitettu kaluston latausajan ja -tarpeen mukaisesti.

Kaluston lataukseen tarvittava energia saadaan talvea lukuun ottamatta DB Schenkerin kiinteistöjen omista aurinkovoimaloista. Aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä täydennetään tarvittaessa ostamalla lähes päästötöntä tuulisähköä.

Viinikkalan terminaaliin rakennettu sähkölatausjärjestelmä on Suomen logistiikka-alalla poikkeuksellinen. Latauslaitteiston kokonaisteho on noin 1000 kW. Pilotoitavaa latausjärjestelmää voidaan hyödyntää Volvo FH Electricin lisäksi paikallisen sähköisen jakelukaluston lataamiseen. Latausinvestoinnin arvo on noin puoli miljoonaa euroa.

Lempäälässä sähkölataukseen käytetään Nesteen yritysten sähkölataustarpeisiin kehittämää Neste Lataus -ratkaisua, jonka avulla DB Schenker voi ladata omaa ja alihankkijoidensa sähköistä kalustoa terminaalin varikkoalueella. Uuden vetoauton lisäksi vuonna 2022 käyttöön otettu Neste Lataus -sähkölatauspalvelu mahdollistaa myös Tampereen ydinkeskustan jakelukuljetuksiin käytettävien täyssähköisten kuorma-autojen lataamisen.

Volvo FH 6x2T Electric

  • Akusto: 6 kpl, nimelliskapasiteetti 540 kWh
  • Voimansiirto: 490 kW, I-Shift
  • Akseliväli: 3900 mm
  • Yhdistelmän pituus: 33 m
  • Suurin sallittu massa tieliikenteessä: 68 tonnia
  • Teholataus (250 kW DC CCS2): 2 h
  • Peruslataus (43 kW AC Type2): 10 h

Autossa kattava paketti turvavarusteita, esim. Volvo Dynamic Steering -ohjaus, sivutörmäys- ja kaistanvahtiavustin, mukautuva vakionopeudensäädin ja kuljettajan vireystilan valvonta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //