Koti Blogi Sivu 64

Vili Hakalalle tärkeä kakkossija talvikauden päättäneessä Riihimäen SM-rallissa

Kuva: Toni Ollikainen, Tonigraphs.

Tervolalainen Vili Hakala, 17, nappasi SM-taiston kannalta tärkeän kakkossijan kauden kolmannesta osakilpailusta Riihimäeltä. Helpolla pistepotti ei irronnut. Luokan voittotaisto ratkesi vasta viimeisellä erikoiskokeella dramaattisten vaiheiden jälkeen.

SM3-luokka tarjosi jännittävän kilpailun lähdöstä maaliin. Hakalan taktiikkana kartturinsa Tero Korhosen kanssa oli lähteä ajamaan tasaista ja ehjää kilpailua. Kemin Urheiluautoilijoita edustava Hakala oli koko päivän mukana kärkitaistossa ja ajoi yhden pohja-ajankin EK2:lle.

– Uskoisin että kaikilla oli tavoite ajaa järkevästi. Varsinkin meidän luokan kohdalla tiet olivat pöperöisiä ja ajokeli hankala etuvetoisille, Hakala kuvailee.

Dramaattinen päätöserikoiskoe

Ennen viimeistä erikoiskoetta neljän kärki oli tiiviissä nipussa. Kärjessä ruotsalainen Arvid Carlsson, toisena Lauri Halonen (+1,1 sekuntia kärkeen), kolmantena sarjaa johtava Roope Hirvonen (+14,1 sekuntia kärkeen) ja neljäntenä Vili Hakala (+16,1 sekuntia).

Päätöserikoiskoe oli rallin pisin: 21,92 kilometriä. Hakala päätti lähteä parantamaan sijoitusta ja hyökkäsi lujaa heti lähdöstä. Kolmannen väliaikapisteen kohdalla Hakalan vauhti oli luokan nopeinta: hän oli edellä Carlssonia 0,7 sekuntia, Halosta 9,5 sekuntia ja Hirvosta 6,9 sekuntia.

Kun matkaa oli taittunut noin 15-16 kilometriä Fordin konepelti rävähti auki. Toisen puolen sokka oli irronnut tärinän myötä, eikä toinen sokka jaksanut pidellä konepeltiä kiinni.

– Ainoa, joka näki autosta ulos oli kartturi-Tero. Ajoin täysin hänen kertomien nuottien mukaan loppupätkän. Siinä tipahdettiin voittotaistosta, Hakala harmittelee.

Hirvonen ajoi erikoiskokeelle lopulta 37,7 sekuntia nopeamman ajan kuin loppupätkän sokkona ajanut Hakala.

Pettymyksestä palkintojenjakoon

Maaliin saapuessa Vili Hakala ja Tero Korhonen olivat äärimmäisen pettyneitä. Hyvä vauhti erikoiskokeella päättyi konepellin aukeamiseen ja tunteet purkautuivat maalissa.

Autokunta jäi päätöserikoiskokeen jälkeen hetkeksi keräilemään ajatuksiaan ennen siirtymätaivalta kohti kilpailukeskusta.

– Ihmettelimme, kun Halosta ja Carlssonia ei näkynyt maalissa. Väliaikojakaan ei tullut, Hakala sanoo.

Halonen oli keskeyttänyt ulosajoon noin puolenvälin tienoilla ja Carlsson ajoi ulos rallin viimeisessä mutkassa.

Erikoisten vaiheiden jälkeen kuumeinen Roope Hirvonen nappasi kauden toisen SM3-luokan voiton ja vankisti asemiaan sarjan johdossa. Vili Hakala oli siis toinen ja nousi myös SM-pisteissä toiseksi. Kolmanneksi luokassa ajoi Verneri Aallontie, joka on pistetilanteessakin kolmantena.

Erikoisesta talvikaudesta kohti kesää

Vili Hakalan ja Tero Korhosen talvikausi toi yhden SM-kisan voiton, yhden kakkossijan ja kolme moottoririkkoa. Ford Fiestan tekniikka meinasi laittaa pelin jännäksi vielä Riihimäen kisan alla.

– Meiltä hajosi kolmas moottori juuri ennen kilpailua. Tiimi vaihtoi samaan aikaan moottoria autoon, kun olimme kartanlukijani Teron kanssa nuotittamassa perjantaina, Hakala kertoo.

Nyt vika on paikallistettu ja moottoria päästään laittamaan kuntoon kohti kesää.

– Tekniikan takia en ole päässyt testaamaan lainkaan talvikisoja varten. Haluan nyt päästä testaamaan enemmän ja saada luottoa omaan tekemiseen. Siitä tulee hyvä, Hakala hymyilee.

Rallin SM-sarja jatkuu seuraavaksi Imatralla 22.-23.5. Kaikkiaan sarjassa ajetaan seitsemän osakilpailua.

Pistetilanne SM3-luokassa kolmen ajetun kilpailun jälkeen:

  1. Roope Hirvonen – 68 pistettä
  2. Vili Hakala – 43 p.
  3. Verneri Aallontie – 42 p.
  4. Tuomas Huikuri – 28 p.
  5. Sander-Erik Tiits – 27 p.
  6. Oskari Sokka – 17 p.
  7. Petri Gullans – 11 p.
  8. Jose Kangas – 8 p.
  9. Travis Pärs – 8 p.
  10. Constatinos Philippedes – 7 p.
  11. Jukka Alalantela – 6 p.

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkaiden uusi nastarengas mukautuu automaattisesti lämpötilan muutoksiin!

Kuva:; Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat lanseeraa Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -nastarenkaan. Rengas on maailman ensimmäinen talvirengas, joka mukautuu automaattisesti lämpötilan muutoksiin, todetaan Nokian Renkaiden tiedotteessa.

Nokian Renkaat esitteli maailman ensimmäisen talvirenkaan vuonna 1934 ja ensimmäisen Hakkapeliitta-talvirenkaan vuonna 1936 eli 90 vuotta sitten. Nyt uusin Hakkapeliitta-sukupolvi uudistaa talviajamisen. Renkaan myötä toteutuu vuosikymmenten tavoite kehittää talvirengas, jonka nastat mukautuvat muuttuviin sääolosuhteisiin.

Nokian Renkaiden maailmanlaajuisille talvirengasmarkkinoille suunnattu rengas sisältää Double Action Stud -nastateknologian takaaman mukautuvan pidon. Lämpötilojen muuttuessa nastat säätyvät automaattisesti ON- ja OFF-tilan välillä.

Innovaatio on ensimmäinen laatuaan rengasteollisuudessa, ja se jatkaa Nokian Renkaiden perintöä talvirenkaisiin liittyvien innovaatioiden pioneerina. Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -talvirengas on suunniteltu käytettäväksi henkilöautoissa, crossover-malleissa ja katumaastureissa.

“Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 on yksi yrityksemme merkittävimmistä innovaatioista talvirenkaan keksimisen jälkeen yli 90 vuotta sitten”, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Paolo Pompei.

“Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -renkaan kehittämisessä on saavutettu jotain, mitä aiemmin pidettiin mahdottomana: se on nastarengas, joka reagoi lämpötilan muutoksiin, tarjoaa huippuluokan turvallisuutta ja vähentää samalla tien kulumista.”

Uraauurtava nastateknologia sai alkunsa rohkeasta visiosta, jonka Nokian Renkaat esitteli vuonna 2014: talvirengas, jossa on sisään vedettävät nastat. Visiosta on kasvanut vuosien mittainen kehitystyö — tuhansien prototyyppien testaus laboratorioissa, kaupunkien kaduilla ja äärimmäisissä olosuhteissa Nokian Renkaiden Ivalon White Hell- ja Espanjan Hakka Ring ‑testikeskuksissa.

Nokian Renkaiden tiedotteen mukaan tuloksena on rengas, joka vähentää tien kulumista jopa 30 prosenttia edeltäjäänsä verrattuna. Jääpito on parantunut jopa kymmenen prosenttia ja märkäpito jopa viisi prosenttia, mikä tekee Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -renkaasta turvallisuuden ja vastuullisuuden erinomaisen yhdistelmän.

Renkaan melutaso on alentunut jopa yhdellä desibelillä edeltäjäänsä verrattuna, mikä tekee siitä aiempaa miellyttävämmän ja hiljaisemman ajokokemuksen. Nämä parannukset vähentävät erityisesti niiden kuluttajien huolia, jotka suosivat nastarenkaita mutta ovat olleet epävarmoja niiden tienpintaa kuluttavasta vaikutuksesta tai melusta.

”Kun kehitimme uutta Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -rengasta mietimme uudelleen, millainen nastarengas voisi olla. Emme halunneet tehdä kompromissia turvallisen jääpidon ja tiekuluman vähentämisen välillä, mihin perinteiset ratkaisut olisivat johtaneet,” sanoo Nokian Renkaiden kehityspäällikkö Mikko Liukkula, joka johti renkaan vuosia kestänyttä kehitystyötä ideasta valmiiksi tuotteeksi.

”Kompromissin sijaan kehitimme ratkaisun, jossa pito mukautuu automaattisesti sääolosuhteiden mukaan, tarjoten parhaan mahdollisen turvallisuuden silloin kun sitä tarvitaan ja hallitumman ja hellävaraisemman tiekontaktin, kun sitä ei tarvita. Tämä auttaa kuljettajia kohtaamaan vaikeasti ennustettavat talvikelit ja vastaa renkaiden tiekulumista koskeviin uusiin säädöksiin.”

Renkaan kulutuspintasekoitus koostuu osittain uusiutuvista materiaaleista, kuten luonnonkumista, biohartsista ja biopohjaisista öljyistä, kuten mäntyhartsista ja rypsiöljystä kehitetyistä raaka-aineista.

Uusi Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -tuotesarja on kuluttajien saatavilla syksyllä 2026. Tuotteen tärkeimmät markkina-alueet ovat Pohjoismaat ja Pohjois-Amerikka. Renkaat valmistetaan Nokian Renkaiden Suomen-tehtaalla Nokialla.

Muuttuva rengassääntely tähtää pienempään tienkulumaan

Suomessa Traficomin uuden asetuksen mukaan uusien, vuoden 2026 jälkeen valmistettujen renkaiden tulee kuluttaa tietä noin 15 prosenttia vähemmän kuin nykyisten markkinoilla olevien renkaiden. Tämä edellyttää, että rengasvalmistajat mukauttavat tuotteitaan vastaamaan uusia vaatimuksia.

Nykyisen kaltaisia nastarenkaita saa valmistaa vuoden 2026 loppuun asti, ja niitä voi käyttää normaalisti niiden koko käyttöiän ajan.

Tutustu uuteen Nokian Tyres Hakkapeliitta 01 -nastarenkaaseen: nokianrenkaat.fi/01

Nokian Tyres Hakkapeliitta 01: Olosuhteisiin mukautuvaa pitoa

  • Olosuhteisiin mukautuvaa pitoa. Maailman ensimmäinen talvirengas, joka mukautuu sääolosuhteisiin. Nastat aktivoituvat kylmissä lämpötiloissa tarjoten välittömän pidon, ja vetäytyvät leudommissa olosuhteissa mahdollistaen sujuvan ja varman ajettavuuden.
  • Studmode ON: Maksimaalinen turvallisuus jäällä ja lumella. Vahva pito jäällä ja lumella tuo täydellisen mielenrauhan ankarissa talviolosuhteissa.
  • Studmode OFF: Tarkkuutta kuiville teille vähäisellä tienkulutuksella. Pehmeämpi tiekontakti ja tarkka käsiteltävyys pitävät ajettavuuden vakaana ja täsmällisenä kuivilla teillä.
  • Hiljaista tarkkuutta. Erittäin matalat äänitasot lisäävät ajomukavuutta meluoptimoidun nastasuunnittelun ja SilentDrive-teknologian ansiosta.

Lue muita juttuja Nokian Renkaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Viimeinen Riihimäki-rallin pätkä ratkaisijan rooliin Rallin Suomen Juniorimestarussarjassa

Aaron Holopainen nappasi kauden toisen Nuorten SM -luokan voiton Riihimäellä. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestarussarja (RSJM) jatkui SM Auto Sorsa Riihimäki-rallissa, joka oli myös samalla sarjan talvikauden päätöskisa. Riihimäellä viimeinen erikoiskoe oli ison ratkaisijan roolissa, johon mahtui monenlaista tapahtumaa. Viimeisen erikoiskokeen tapahtumien myötä osaa tuloksista puitiin kilpailun jälkeen vielä pitkälle iltayöhön.

Pari päivää etuajassa loppunut talvisää toi lisähaastetta Riihimäellä kilpailleille kuljettajille. Yhdeksän erikoiskokeen ja reilun sadan kilometrin reitissä haastetta olisi riittänyt ilman olosuhteitakin. Vaikka lämpömittari kohosi plussalle, oli vauhti paikoitellen varsin kylmää.

Pehmennyt lumi-, jää-,sorapinta tarjosi monenlaisia tilanteita ja pidonvaihtelua, lumipenkat olivatkin monin paikoin merkattu autojen toimesta. Jos joskus on Riihimäellä käynyt satumainen onni sääolojen puolesta, nyt saatiin olosuhteiden puolesta bingolappuun ruksata monta eri kohtaa.

Junioreiden pistepotit elivät viimeisellä erikoiskokeella

Juniorit keräävät pisteitä omissa sarjaluokissaan ja pistemäärä tulee oman luokkasijoituksen mukaisesti. Luokkavoittoja ei tällä kertaa junioreihin tullut, mutta peräti neljä autokuntaa ajoi luokkansa toiseksi.

SM3-luokassa hyvää vauhtia alkukauden näyttänyt Vili Hakala (KemUA) – Tero Korhonen (RoRa) ajoi Ford Fiesta Rally4:llaan toiseksi, vaikka viimeisellä ek:lla pimeydessä ajettiin konepelti pystyssä lisävalot taivaalle sojottaen erikoiskokeen viimeinen kolmannes. Apuja toki hieman tuli parin luokkatoverin keskeytettyä viimeisen erikoiskokeen loppuosuudella. Juniorien pistejohtoa Hakalan kanssa 43 pisteellä jakaa Suomi Cupissa kakkospaikan BMW M3:lla kaksikko Lauri Heikkinen (NilUA) – Esko Lappalainen (NilUA).

Mauri Ampuja (ValUA) – Tuomas Pöntinen (EPUA) ovat olleet SM4-luokassa hyvässä vauhdissa Ford Fiestallaan ja siitä osoituksena nyt toinen sija. Ampujan autokunnassa voitto oli sikäli liki, että ennen kilpailua myöhässä palautettu rengastietolomake toi 10 sekunnin aikasakon ja luokan toinen tila tuli nyt 6,1 sekunnin erolla voittajaan.

Toni Heinonen (MhMK)- Onni Ala-Turkia (HRCF) olivat neljäs autokunta joka napautti pistesarakkeeseen kakkossijan tuomat 18 pistettä, heidän luokkanaan SM5.

Lauri Halonen (MhMK) – Niklas Heino (MhMK) olivat SM3-luokassa voittotaistelussa viimeiselle erikoiskokeelle asti. Sen loppuosalla kuitenkin kaksikon Peugeot 208 sai osuman kantoon ja muuttui ajokelvottomaksi. Pari kilpakumppania ohitti paikan onnistuneesti, mutta kun epäonnella on taipumus kertaantua, se kertaantuu.

Ajokkia koitettiin työntää hieman parempaan paikkaan, mutta sitten auto jämähti paikoilleen, eikä liikkunut käytössä olevin miesvoimin. Nyt ohi ei kuitenkaan enää mahtunut, ennen kuin sumaan kertyi tarpeeksi apujoukkoja ajokin siirtämiseksi. Ensimmäisenä sumaan pysähtyi SM3-luokasta Jose Kangas (LamUA)- Teemu Sillanpää (EPUA), jotka myös ensimmäisenä jatkoivat matkaansa suman purkaannuttua.

Kankaan lisäksi sumassa olivat seisoneet virolaiskuljettaja Hugo Arendi, Petri Gullans (KankUA), kreikkalainen Constantinos Philippedes, sekä SM4-luokan pistejohtaja Miska Tuomisto (KeurUA). Sumassa seisseille annettiin sääntöjenmukaisesti aikahyvitys, mutta kerrannaisvaikutus sumasta heijastui rajummin SM4-luokan puolelle.

Juniorien jaetussa pistejohdossa kesän kisoihin starttaava 17-vuotias Vili Hakala kommentoi omia hetkiään Timo Mäkisenä seuraavasti.

– Ainoa, joka näki autosta ulos oli kartturini Tero. Ajoin täysin hänen kertomien nuottien mukaan loppupätkän. Siinä tipahdettiin voittotaistosta.

Lähes eeppisen vaikean talvikauden kokenut 16-vuotias Lauri Halonen kommentoi myöskin kilpailuaan.

– Ihan perusvauhtia koko kisa tultiin, ei mitään isompia virheitä matkalla, paitsi sitten tämä yksi. Aukeava vasuri, joka kirraa lopuksi. Siinä kirraavassa kohdassa oli joku kanto sisällä johon vähän osuttiin, oltiin ihan ajouralla siis kyllä, mutta ehkä pyörä oli sopivasti auki käännettynä siinä. Se pompautti meidät penkkaan siinä, mutta päästiin sieltäkin vielä ylös. Rytäkässä oli kuitenkin vetoakseli ja alatukivarren pultti kohdanneet vahvempansa. Harmittaa aika vahvasti, toivottavasti kesä lähtee paremmin käyntiin kaiken jälkeen

Nuorissa Aaron Holopainen pistejohtajana, vaikka huono tuuri koettelee

Nuoret ajavat pisteitään SM4-luokan sisällä, Aaron Holopainen (TTR) – Toni Koskela (MäntsMK) ovat Toyota Auriksellaan vauhdillisesti olleet erinomaisessa iskussa alkukauden aikana, mutta tilastot voisivat näyttää paremmaltakin. Nuorissa Holopaisen autokunta otti kauden toisen voittonsa ja sarjajohtajan asema hallussa maksimipistein 50. SM4-luokan puolella sijoitus on tällä hetkellä toinen.

Nuorten kakkoseksi Riihimäellä ajoi Vili Hyytiäinen (HyUA)- Jukka Toivonen (TerUA) Opel Astralla ja kolmospaikan otti Matias Nevalainen (JoeUA) – Mikko Lukka (NuUA) autokunta Toyota Auriksella. Pistetilanteessa Holopaisen takana kakkosena on 28 pistellään Rasmus Pentti (LMM) – Jani Laitinen (LMM) Auriksellaan ja kolmosena 18 pisteellään Hyytiäisen autokunta.

Viimeisen erikoiskokeen suma vaikutti välillisesti SM4-luokan tuloksiin ja pistetilanteisiin. Holopainen starttasi viimeiselle erikoiskokeelle hyvissä asemissa, johdettuaan koko päivän. Miska Tuomisto oli toisena 7,6 sekunnin päässä.

Tuomisto pysähtyi sumaan, takana tulleet Rasmus Pentti, Matias Nevalainen, sekä Holopaisen autokunta saavuttivat vuorollaan erikoiskokeella liikkuneen jonon, joka eteni letkana tientukkeuman auettua.

Ensin kaikille annettiin aikahyvitys sumasta, mutta Tuomiston autokunta ei ollut aiemmassa Rovaniemen osakilpailussa jonoon juuttumisesta saanut aikahyvitystä ja teki nyt vastalauseen hyvityksistä, koska koki että kohtelun pitää vähintäänkin luokan sisällä olla sikäli tasapuolista.

Pitkälle iltayöhön venyneet kuulemiset tuottivat tehtyyn päätökseen muutoksen ja vastalause hyväksyttiin. SM4-luokassa Holopainen putosi voittajan paikalta kolmanneksi kun nyt aikatappiota pohja-aikaan kertyi yli puoli minuuttia. Nevalaisen autokunnan tappio oli noin puolitoista minuuttia ja Pentillä kaksi ja puoli minuuttia.

SM4-mestaruuden kausitavoitteekseen asettanut Holopainen oli tilanteesta hyvin harmissaan, sillä Rovaniemellä kilpailu jäi kesken toisen kilpailupäivän aamuna huollosta lähtiessä tekniseen vikaan. Voittopisteillä Riihimäen osakilpailusta olisi ollut iso tarve kesäkisoja ajatellen.

– Kyllähän se sapettaa että voitto menee käsistä voimatta itse siihen vaikuttaa oikein mitenkään. Ei tuollaisissa olosuhteissa kapeahkolla tiellä ole oikein mahdollisuutta mitään letkoja ohitella, eikä siellä siirtymävauhtia etenevässä jonossa kilpakumppanit välttämättä tajuaisi että joku tulee täydellä kisavauhdilla ohi. Se olisi aikamoinen turvallisuusriski kaikille.

– Rallin lajisäännöissä on harmittava musta aukko tässä kohtaa, toivottavasti tästä nousisi rakentava keskustelu muutokseen, kun ei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta kun ralleissa näin käy.

– Pientä lohtua tuo, että Nuorten pistejohto on hallussa. Talvi on itselleni ollut yleensä vauhdillisesti parempi, joten toivon että nyt kaiken vastapainoksi vauhti olisi voittoisaa kesälläkin, kertoo huhtikuun puolivälissä täysi-ikäisyyden saavuttava Aaron Holopainen.

Suomi Cupissa Lauri Heikkinen nappasi sarjajohdon takaisin

Suomi Cupin luokissa on totutusti mukana usein paikallisia kovia ajomiehiä ja niin oli myös Riihimäellä. Luokkavoittoon ajoi nykyisin kiivaimpia aktiivivuosiaan harvemmin kilpaileva Petteri Salminen (TerUA) Toyota Starletilla. Paikallistuntemusta täydensi kartanlukija Antti Nordström (RiiUA).

Lähimpänä Salmisen vauhtia roikkui päivän aikana Juuso Jorvala (TerUA) – Pasi Törmä (RiiUA) Toyota Corolla GT, mutta ajokki kärsi eriasteisista käyntihäiriöistä pitkin päivää, eikä autokunta enää kahta viimeistä erikoiskoetta ajanutkaan.

Tässä kohtaa kakkospaikan otti Lauri Heikkinen (NilUA) – Esko Lappalainen (NilUA) BMW M3:lla. Eroa voittajaan kertyi puolisentoista minuuttia, mutta sitä ei Heikkisen autokunnassa sen isommin murehdittu, 43 sarjapistettä on talvelta kerättynä ja Suomi Cupin johtopaikka hallussa.

Kakkospaikka talven jälkeen on Mikko Viitanen (HoMK/UA) – Jonne Viitanen (HoMK) kaksikolla, joka ei Riihimäelle osallistunut Honda Civic Type R:llään. Viitasen takamatka Heikkiseen on kolme pistettä. Kolmostilalla on Tomi Hämäläinen (LMM) – Sohvi Petroff (HankUA) BMW M3:lla, heidän pistesarakkeessaan on pisteitä 36, mutta Riihimäellä potti ei kasvanut kytkinrikon vuoksi.

– Ei mitään mahdollisuutta ollut Salmisen vauhtiin yrittää. Ehkä kelikin hieman suosi nyt pienempää autoa, BMW ei ole paras kapine tarkkaan booriajoon ja pöperöön. Kausi on alkanut oikein hyvin, mutta onhan tämä talvi ollut renkaille melko rankka, kun ei tiestöillä sellaista normaalia pakkaantunutta pohjaa ole ollut juurikaan. Oma ajokki on onneksi laajalla vääntöalueella, joten jonkin verran hellempää ajotapaa renkaillekin pystyy käyttämään.

– Tarkoituksenamme on Suomi Cupissa loppukausi kiertää ja sikäli kesää jo odotellaan, että ehkä ajokin vahvuusalueet ovat paremmin hyödynnettävissä kesällä, kertoo Suomi Cupia johtava Lauri Heikkinen.

Masters Cup etenee Jarkko Hosikkeen tahtiin

50 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus kerryttää pisteitään Masters Cupissa. Pisteet tulevat sen mukaan, mikä sijoitus on ollut omassa sarjaluokassa (SM1-SM5 tai Suomi Cup).

Isoimman potin Riihimäellä kerrytti 50 vuotta kisapäivänä täyttänyt Juha Salo (KaUA), jota kartturoi kolmekymppinen Kristian Temonen (TamUA). Kaksikko lennätti Toyota Yariksensa voittoon SM5-luokassa ja Salo kerrytti uransa ensimmäiset pisteet myös ”senioreihin”. Voiton tuomat 25 pistettä nostivat Salon Masters Cupissa jopa suoraan toiseksi, nähtäväksi jää ajaako ”Karkkilan pikajuna” kauden alla kisoja vielä lisää.

Mastersin johtopaikkaa pitää 40 pisteellään myöskin Yarikseen luottava, SM5-luokassa kilpaileva Jarkko Hosike (HuiUA).

Tiimimestaruuspisteissä voitot ovat kovaa valuuttaa

Tiimimestaruustaistelussa johtopaikan otti RTE Motorsport, jonka 75 pistettä ovat kaikki Esapekka Lapin autokunnan kerryttämiä. Lauri Halosen autokunta ei vielä ole pistetiliään avannut.

Kakkospaikkaa pitää 68 pisteellään KSL Experience, jonka kuljettajista Pekka Keski-Korsu harmillisesti joutui keskeyttämään tekniikkavikaan viimeisellä erikoiskokeella SM2-luokan kolmospaikalta. Tiimikaveri Tuomas Skantz peri sijoituksen ja toi siitä pisteet talteen.

Kolmospaikalle kokonaistilanteessa rynnisti 62 pisteellään Printsport, jolle alkukaudesta ovat ajaneet SM1-luokasta ruotsalainen Jari Liiten, sekä SM3-luokasta virolainen Sander-Erik Tiits. Tällä kertaa pisteitä kerryttivät SM1-luokan kolmostilallaan virolainen Patrick Enok, sekä SM5-luokan voittanut Juha Salo.

Pistetilanteet

RSJM (2/6 osakilpailua)

1. Vili Hakala 43p
2. Lauri Heikkinen 43p
3. Mauri Ampuja 33p
4. Tero Hanninen 22p
5. Toni Heinonen 18p

Nuorten SM (2/6 osakilpailua)

1. Aaron Holopainen 50p
2. Rasmus Pentti 28p
3. Vili Hyytiäinen 18p
4. Matias Nevalainen 15p
5. Joona Ylipahkala 15p

Suomi Cup (3/7 osakilpailua)

1. Lauri Heikkinen 43p
2. Mikko Viitanen 40p
3. Tomi Hämäläinen 36p
4. Petteri Salminen 25p
5. Pasi Kortejärvi 23p

Masters Cup (3/7 osakilpailua)

1. Jarkko Hosike 40p
2. Juha Salo 25p
3. Pasi Kortejärvi 23p
4. Mikko Nevalainen 15p
5. Kees Burger 8p

Tiimit (3/7 osakilpailua)

1. RTE-Motorsport 75p
2. KSL Experience 68p
3. Printsport 62p
4. TGS 57p
5. Ouneva Oy 48p

Lue muita RSJM-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo yritti poliisia karkuun traktorimönkijällä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi sai sunnuntaina kello 14.18 ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Kantatiellä 41 Riihikosken kohdalla. Epäilty kuljetti traktorimönkijää kohti Auraa ja ajo oli huomattavan epävarmaa ja vaarallista.

Poliisi tavoitti kohdeajoneuvon VT 9:llä Aurassa.

Ajoneuvon kuljettaja ei totellut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä ja jatkoi kohti Turkua nopeudella 50 km/h.

Poliisi sai ajoneuvon lopulta pakkopysäytettyä VT9:llä Ravikon kohdalla, noin kilometri ennen moottoritien alkua.

Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja luvattomasta käytöstä.

Lue myös

Yksi kuoli liikenneonnettomuudessa Hämeenkyrössä

Henkilöauton kuljettaja kuoli Kurikan nokkakolarissa

Kuka on puhkonut autonrenkaita Tohmajärvellä

Päivän automainos: Uusi Fiat 127

Talvi koettelee silmiä yllättävän paljon

Alaikäinen otti luvatta käyttöönsä vanhempiensa auton!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Riihimäki-ralli keräsi kehut ja kiinnosti yleisöä

Esapekka Lappi. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Ralli SM-sarjan talvikauden viimeinen osakilpailu Auto Sorsa Riihimäki-ralli päättyi Škodan Esapekka Lapin ja Enni Mälkösen voittoon. Rallin järjestelyt keräsivät kiitosta sekä reitin varrelle pari tuhatta katsojaa enemmän kuin kaksi vuotta sitten.

SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli päättyi samaan lopputulokseen kuin vuonna 2012. Tuolloin ralliammattilaisuransa alkuvaiheessa ollut Esapekka Lappi ylsi Riihimäellä ensimmäiseen SM-tason yleiskilpailun voittoonsa. 14 vuotta myöhemmin hän osallistui Riihimäki-ralliin toistamiseen ja uusi ykköstilansa.

Rallin kilpailunjohtaja Sari Vainio oli tyytyväinen järjestävän seuran Riihimäen Urheiluautoilijoiden sekä heitä avustaneiden seurojen toimintaan.

”Ralli eteni suunnitellusti aikataulussa, ei mitään häiriöitä ja saimme kaiken kaikkiaan järjestelyistä positiivista palautetta. Erityisesti rallireittiä kehuttiin hienoksi. Plussakelin takia aurasimme koko reitin vielä ylimääräisen kerran ennen H-hetkeä, ja tästä toimenpiteestä saimme kilpailijoilta runsaasti kiitosta”, Vainio kertoo.

”Rallin vastuujärjestäjänä haluamme kiittää kaikkia lähialueiden seuroja, maanomistajia sekä tiehoitokuntia erinomaisesta yhteistyöstä sekä myös yleisöä. Teimme kaikki valitsevissa keliolosuhteissa parhaamme. Emme vastaanottaneet ainoatakaan häiriöilmoitusta”, Vainio kertoo.

Auto Sorsa Riihimäki-ralli oli jo kaksi vuotta sitten menestys. Tänä vuonna rallia seurasi merkittävästi enemmän yleisöä.

”Väkeä oli paljon liikenteessä. Tarkkaa tietoa ei vielä ole, mutta markkinointimme mukaan puhumme noin parin tuhannen katsojan lisäyksestä vuoteen 2024 verrattuna. Erityisesti Messupuiston erikoiskoe, jota Riihimäellä ei ole aikaisemmin toteutettu, toi rallillemme lisää uutta yleisöä”, Vainio muistuttaa.

Rallin ratamestari Riku Bitter kertoo, että kilpailun reitti lanattiin ja aurattiin sovitusti heti rallin päätyttyä huippukuntoon. Reitillä tapahtuneet vauriot jäivät vähäisiksi. Järjestäjän hoidettavaksi jäi hankkia yksi uusi postilaatikko rikkoutuneen tilalle sekä yksi uusi kärkikolmio.

”Uusi postilaatikko on jo tuossa takapenkillä. Kärkikolmio hoidetaan maanantaina rikkoutuneen tilalle”, Bitter kertoo.

Rallin ajan vallinneet sääolosuhteet teettivät rallijärjestäjälle lisätöitä, sillä plusasteet sekä vesisade pehmittivät teiden sekä pysäköintialueiden pinnat. Bitter kertoo, että he halusivat taata kilpailijoille tasavertaiset olosuhteet, siksi tiet aurattiin ennen starttia ylimääräisen kerran.

”Auraus toi totta kai lisäkustannuksia, mutta meille oli ensisijaisen tärkeätä rakentaa kilpailijoille mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet kilpailla SM-pisteistä. Mikäli olisimme jättäneet tiet ennakkotutustumisen jälkeen auraamatta, tulosluettelo olisi varmasti ollut erilainen. Myös tiehoitokunnat ovat meille tärkeässä roolissa, ja siksi kaikki tiet ovat kunnostettu rallin jälkeenkin jo kertaalleen lävitse”, Bitter muistuttaa.

Riihimäki-ralli on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1960. SM-pisteistä rallissa kilpailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1962.

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lauri Joona toisena rallin SM-pisteissä

Kuva: Hannu Rainamo.

Lauri Joona sijoittui neljänneksi talvikauden päätöskisassa Riihimäellä. Kesäkauteen Joona suuntaa SM-pistekakkosena.

Ralli SM-talvikauden kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Riihimäellä. Yhdeksän erikoiskoetta sisältävä kilpailu käytiin kelin lauhtumisesta johtuen erittäin haastavissa olosuhteissa. Tämän sai karvaasti kokea myös sarjan pistekakkosena kisaan lähtenyt Lauri Joona.

– Ei ollut nyt meidän kisa tällä kertaa. Jäätiin jo ekalla pätkällä liikaa, ja ensimmäisen huollon jälkeen olosuhteet eivät ainakaan helpottaneet alkupään kuskien taivalta. Päivän alussa olisi pitänyt olla sähäkämpi, harmitteli neljänneksi Riihimäellä sijoittunut Joona kisan jälkeen.

Vaikka talvikauden päätöskisa ei sujunutkaan ihan käsikirjoituksen mukaan, on Joonan paluu SM-sarjaan sujunut varsin mallikkaasti. Aiemmista osakilpailuista Joona ja kartturi Antti Linnaketo ovat ajaneet sijat 2 (Mikkeli) ja 3 (Tunturiralli), joten talvikauden päätteeksi sijoitus SM-pisteissä on hienosti toinen.

– Talvikausi oli kokonaisuutena ihan hyvä. Mikkelistä lähti SM-kausi hyvin käyntiin, oli kompakti reitti ja hyvät olosuhteet. Tunturi oli tosi hieno kisa ja ajaa sai loppuun asti, viimeisellä pätkällä taivuttiin kolmossijalle. Vauhti on ollut hyvällä tasolla ja ajoittain ollaan haastettu Esapekka Lappia ihan kunnolla. Hienoja kisoja kaikin puolin, vaikka tämä viimeinen kisa oli hieman heikompi, summaa Joona SM-rallikautta 2026.

SM-sarjan lisäksi TGS Motorsport -tiimissä Škoda Fabia RS Rally2 -autolla kilpailevat Joona ja Linnaketo osallistuivat helmikuussa Ruotsin MM-ralliin, mistä tuloksena oli WRC2-luokan kolmas sija.

– Ruotsi oltiin vauhdillisesti niin sanotusti alueella. Erikoiskokeiden toisilla ajokerroilla olisimme voineet olla parempia. Päästiin kuitenkin podiumille ja ajettiin pari pohja-aikaa, kertaa Joona kauden ensimmäistä MM-ralliaan.

Lauri Joonan kausi jatkuu seuraavaksi Italian asfaltilla.

– Suomessa rospuuton aikaan ei oikein pääse ajamaan, joten siihen väliin on hyvä hakea tuntumaa asfalttipintaan, josta kokemusta on selvästi vähemmän. Rallin SM-sarjan pisteitä jahdataan toden teolla seuraavaksi sitten toukokuun loppupuolella Imatralla.

SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli
Lopputulokset / SM1-luokka
1. Esapekka Lappi, Škoda Fabia RS Rally2, 57:44,8
2. Jaspar Vaher (EST), Toyota GR Yaris Rally2, +3,7
3. Patrick Enok (EST), Skoda Fabia RS +12,4
4. Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +48,7
5. Takumi Matsushita (JPN), Toyota GR Yaris Rally2 +1:39,1

Pisteet / SM1-luokka, 3/7 osakilpailua
1. Esapekka Lappi 75
2. Lauri Joona 45
3. Jaspar Vaher 26
4. Takumi Matsushita 24
5. Patrik Enok 22

 

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi kuoli liikenneonnettomuudessa Hämeenkyrössä

Kuva: CvB.

Onnettomuus tapahtui Hämeenkyrössä Häijääntiellä sunnuntaina 1. maaliskuuta noin kello 12.49.

Tämänhetkisten tietojen mukaan onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa, jotka olivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä törmänneet toisiinsa. Onnettomuushetkellä autoissa oli yhteensä viisi henkilöä.

Toisen henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa. Muut onnettomuudessa loukkaantuneet on toimitettu sairaalahoitoon.

Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden tutkintaa. Tässä vaiheessa poliisilla ei ole tapaukseen liittyen muuta tiedotettavaa.

Lue myös

Henkilöauton kuljettaja kuoli Kurikan nokkakolarissa

Kuka on puhkonut autonrenkaita Tohmajärvellä

Päivän automainos: Uusi Fiat 127

Talvi koettelee silmiä yllättävän paljon

Alaikäinen otti luvatta käyttöönsä vanhempiensa auton!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauton kuljettaja kuoli Kurikan nokkakolarissa

Kuva: CvB.

Eilen iltapäivällä valtatie 3:lla Kurikassa Peltomäen ja Luopan välillä henkilöauto ja rekka ajoivat nokkakolarin

Poliisin tietojen mukaan henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle, jossa se törmäsi vastaan ajaneeseen rekkaan.

Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa.

Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden tutkintaa.

Lue myös

Kuka on puhkonut autonrenkaita Tohmajärvellä

Päivän automainos: Uusi Fiat 127

Talvi koettelee silmiä yllättävän paljon

Alaikäinen otti luvatta käyttöönsä vanhempiensa auton!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Juha Salo juhli viisikymppisiään Riihimäellä ylivoimaisella voitolla

Kuva: Pekka Koski.

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo täytti eilen puolivuosisataa eli 50 vuotta. Syntymäpäivänsä kunniaksi Salo palasi yhdessä Kristian Temosen kanssa ralli SM-sarjaan ja voitti talvikauden viimeisessä osakilpailussa Riihimäellä SM5-luokan näytöstyyliin.

Kaksikko kellotti rallin jokaiselle yhdeksälle erikoiskokeella SM5-luokan pohja-ajan. Voittomarginaaliksi kirjattiin varsin hulppea 4:42,4 minuuttia!

”Oli aika mieleenpainuva kokemus. Tosi hauska merkkipäivä! Tutut ja tuntemattomat tulivat onnittelemaan. Se oli jopa liikuttavaa ja tuntui hyvältä”.

”Rallin alussa en oikein päässyt oikeanlaiseen rytmiin. Kyllä siinä huomasin, että en ole muutamaan vuoteen talvirallia ajanut. Tämä oli yleensäkin ensimmäinen rallini Toyota GR Yariksella talvella”.

Salo kertoo, että rallin ajo-olosuhteissa olisi pitänyt ajaa aggressiivisemmin.

”Keskimmäisellä lenkillä pääsin autoni ja olosuhteiden kanssa sinuiksi, pääsin paremmin rytmiin, jonka jälkeen ajoni luisti todella hyvin”, hän täsmensi.

Salo toteaa, että plussa-asteille muuttunut säätila vaikeutti ajoa.

”Ei se olosuhde ollut sellainen, johon vuosien aikana olin tottunut. Mutta säälle ei kukaan voinut mitään, mutta synttäripäiväni oli kaikin puolin ongelmaton. Toyota pelasi loistavasti, ja tämä oli sellainen varma kilpailupäivä kaiken kaikkiaan”, Salo summasi.

Salo ja kakkosohjaaja Kristian Temonen ovat kilpailleet SM5-luokassa kolme kertaa, joista tuloksena yhtä monta voittoa. Riihimäellä kaksikko voitti Toyotallaan ensimmäisen kerran talviolosuhteissa, kaksi edellistä voittoa ovat kesäralleista.

Salo tavoitteli rallin yleiskilpailussa myös tulosta kymmenen nopeimman joukkoon, mutta se jäi tällä kertaa haaveksi. Tuloksena oli sija 11.

”Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneilleni, jotka tämän mahdollistivat. Oli koskettavaa huomata, miten viisikymppiseni yleisön joukossa huomioitiin. Kiva oli nähdä myös uusi nimiä luokan palkintopallilla. Toyotalle kolmoisvoitto. Mutta oli taas kerran makeaa päästä ajamaan kilpaa”, Salo muistutti.

SM5

1. Juha Salo 1.02.07,3
2. Toni Heinonen +4.42,4
3. Jarkko Hosike +5.35,8
4. Arttu Karhumäki +5.54,7

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Niclas Grönholmin kisan pilasi ilmanputsarin tukkinut lumi

Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Ralli SM-talvikauden kolmannesta ja samalla viimeisestä osakilpailusta Auto Sorsa Riihimäki-rallista ei muodostunut GRX Red Devil Teamin Niclas Grönholmille ja Samu Vaalerille odotusten mukaista rallia.

Kilpailun kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella rallin neljänneksi nopeinta vauhtia ylläpitänyt kaksikko menetti mahdollisuutensa kilpailun kolmannella EK:lla, jossa Škodan ilmanpuhdistin haukkasi sisuksiinsa lunta. Kaksikko joutui puhdistamaan putsarin märästä lumesta ja se toimenpide vei 14 minuuttia ylimääräistä aikaa.

”Yhden mutkan tai sen koko paikan nuotti meni minulta jostain syystä ohi. Tulimme mutkaan ylikovaa, hidastin vauhtiamme lumipenkasta ja ajoimme perä edellä ojaan. Pääsimme omin avuin nopeasti ojasta ylös, mutta automme keula haukkasi sen verran lunta sisuksiinsa, että ilmanpuhdistaja tukkeutui ja vauhtimme putosi kävelyvauhdin tasolle”.

”Oli pysähdyttävä puhdistamaan putsasi irtolumesta ja siinä hommassa meni 14 minuuttia ja rallimme oli samalla ohi”, Grönholm kertoo.

Kaksikko jatkoi kilpailun loppuun, ajoi yleisöerikoiskokeelle pohja-ajan, ja keräsi arvokasta kokemusta jatkoa varten. Ralli SM-sarjan talvikausi oli kuitenkin tuloksellisesti pettymys.

”Jokainen EK-kilometri on tärkeä minulle, joten jatkoimme rallia. Toki yritys ei enää ollut samalla tasolla. Tässä kohtaa auton hajottaminen olisi ollut melko tyhmä temppu. Eihän siinä ollut hyvä fiilis ajaa. Mutta ajoimme ja pidimme huolen siitä, että emme toistamiseen aja pöpelikköön”, Grönholm jatkoi.

”Talvikausi oli pettymys. Vauhtimme on toki parantunut, mutta työtä on vielä jäljellä. Ei auta, kun katsoa peiliin. Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme sekä huollolle. Huilataan kevät ja jatketaan toukokuussa uudella yrityksellä”, Grönholm toteaa.

Ralli SM-sarja jatkuu kevättauon jälkeen 22.–23. toukokuuta Imatralla.

Lue muita juttuja SM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //