Koti Blogi Sivu 623

Elias Niskasen Iberian GT4-sarjan voittokulku jatkui Espanjan Jerezissä

Elias Niskanen ja Nuno Pires. Kuva: Jani Kekoni.

Kuopiolainen Elias Niskanen on viimeiset kaksi kilpailukautta hallinnut Iberian niemimaalla ajettavaa SuperCars GT4 ratasarjaa. Vuosi sitten hän voitti sarjan Mestaruuden ja nyt kuuden ajetun osakilpailun jälkeen hän jatkaa kuuden pisteen sarjajohdossa portugalilaisen tiimikaverinsa Nuno Pireksen kanssa.

Espanjan Jerezin radalla ajetussa sarjan kolmannessa kilpailuviikonlopussa Niskanen ja Pires saavuttivat kaksi palkintokorokesijoitusta. Sunnuntain aamupäivän kilpailussa he saavuttivat palkintokorokkeen alimman sijan.

Muutamaa tuntia myöhemmin ajetussa iltapäivän 45 minuutin mittaisessa kilpailussa kaksikko parhaiten hallitsi haastavat olosuhteet ja saapui maalilipulle yleiskilpailun voittajina.

Koska vastaavasti Niskasen pahimmat kilpakumppanit voittivat ensimmäisen ja olivat kolmansia toisessa niin kuukauden päästä Portugalin Estorilin radalla ajettavassa finaaliviikonlopussa tullaan näkemään huikea taisto sarjan voitosta.

SuperCars GT4 Iberia, Jerez (Espanja) su 22.10.2023: Aamupäivän kilpailu, Yleiskilpailu Top-5:

1. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, 45:14.746
2. Manuel Giao (POR) & Roberto Faria (BRA), Mercedes AMG GT4, +6,367s
3. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, +22.214s
4. Guillermo Aso (ESP) & Gilles Vannelet (FRA), Mercedes AMG GT4, +54.972s
5. Jorge Rodriquez (POR) & Patrick Cunha (xxx), Audi R8 LMS GT4, +1.05.255s

SuperCars GT4 Iberia, Jerez (Espanja) su 22.10.2023: Iltapäivän kilpailu, Yleiskilpailu Top-5:

1. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, 46:44.323
2. Manuel Giao (POR) & Roberto Faria (BRA), Mercedes AMG GT4, +6,367s
3. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, 6,144s
4. Guillermo Aso (ESP) & Gilles Vannelet (FRA), Mercedes AMG GT4, +8,187s
5. Fabio Mota (POR) & Bruno Pires (POR), Ginetta G55 GT4, +30,405s

SuperCars GT4 Iberia epävirallinen sarjatilanne 6/8 osakilpailua, Top-5:

1. Elias Niskanen (FIN) & Nuno Pires (POR), Mercedes AMG GT4, 134p
2. Jose Carlos Pires (POR) & Francisco Abreu (POR), BMW M4 GT4, 128p
3. Manuel Giao (POR), Mercedes AMG GT4, 82p
4. Guillermo Aso (ESP), Mercedes AMG GT4, 79p
5. Andrius Zemaintis (ESP) & Alejandro Gepprt (ESP), MacLaren 570s GT4, 62p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nyt kannattaa tarkastaa tuulilasinpyyhkijät — huonot pyyhkijät voivat aiheuttaa ison laskun!

Kuva: Matti Sulanto.

Lokakuun sateet ja kurakelit tarkoittavat sitä, että autoilijoiden tuulilasinpyyhkijät käyvät tiuhaan. Moni ei kuitenkaan tiedosta, että pyyhkijänsulat on vaihdettava yllättävän usein, jotta ne eivät altista autoilijaa vaaratilanteelle liikenteessä.

Tuulilasien korjaamiseen ja vaihtamiseen erikoistuneen kansainvälisen Carglass-ketjun kaupallinen johtaja Jussi Kovasiipi muistuttaa myös, että huonokuntoiset pyyhkijät voivat pahimmillaan naarmuttaa tuulilasia ja aiheuttaa jopa yli tuhannen euron laskun.

Jussi Kovasiipi korostaa, että pyyhkijänsulkien kulumiseen vaikuttaa todella moni asia ja niiden vaihtotarve on aina yksilöllinen. Nyrkkisääntönä hän pitää kuitenkin sitä, että pyyhkijänsulat tulisi vaihtaa ainakin kerran vuodessa ajomäärästä riippumatta.

– Pyyhintäjälki heikkenee käytössä paitsi mekaanisen kulumisen, myös kumimateriaalin vanhenemisen myötä. Mitä enemmän ajoa eri olosuhteissa ja lasinpyyhkijöiden käyttöä on, sitä nopeammin myös pyyhkijänsulat tulevat vaihtoikään. Itse sanoisin, että pyyhkijänsulat tulee vaihtaa uusiin ainakin vuosittain ja muutaman kympin uhraaminen uusiin sulkiin on todella pieni sijoitus liikenneturvallisuuteen.

Kovasiipi muistuttaa, että tuulilasinpyyhkijän tehtävänä on osaltaan varmistaa mahdollisimman esteetön näkyvyys ja huonokuntoisten tuulilasinpyyhkimien sulkien käyttäminen etenkin tähän vuodenaikaan on todellinen turvallisuusriski.

– Sade, lumi, jää, pöly, rapa, tiesuola – monet tekijät heikentävät näkyvyyttä autosta. Jos tuulilasinpyyhkijän sulka on jäänyt vaihtamatta, niin lian, sään- ja lämpötilanvaihtelujen armoilla olevan sulan kumi kuluu ja kovettuu, jolloin sen lasinpuhdistus- ja kuivauskyky heikkenee. Näin ollen heikkenee myös näkyvyys.

Vaihtamatta jäänyt pyyhkijänsulka vaikuttaa näkyvyyteen likaisuuden lisäksi myös toisella tavalla.

– Rikkoutunut pyyhkijänsulka voi pahimmillaan aiheuttaa tuulilasin naarmuuntumista, joka pitkässä juoksussa tuo helposti ainakin useiden satojen, ellei jopa pitkälle yli tuhannen euron laskun, kun lasia lähdetään vaihtamaan. Kulunutta tuulilasia eivät ainakaan kaikki vakuutusyhtiöt lasivakuutuksesta korvaa vaan se tulee yleensä autoilijan itsensä maksettavaksi. Siksi suosittelenkin pyyhkijänsulkien vaihtamista aina tuulilasinvaihdon yhteydessä, sillä kukapa haluaisi naarmuttaa uuden tuulilasinsa välittömästi vaihtokuntoon.

Näistä merkeistä tiedät, että sulka on aika vaihtaa

Kovasiipi neuvoo nyt jokaista autoilijaa katsomaan lähemmin oman auton pyyhkijöitä.

– Pyyhkijänsulat kannattaa vaihtaa, kun ne alkavat irrota lasista, kumi alkaa olla kuiva, sulat jättävät jälkiä ikkunaan tai eivät toimi yhtä hyvin kuin ennen. Mikäli pyyhkijänsulan kumi on jo päässyt repaleiseksi, on pyyhkijänsulkien vaihdolla kova kiire.

Pyyhkijänsulat ovat kulutusosa, mutta autoilija voi myös vaikuttaa itse jonkin verran pyyhkijänsulkien käyttöikään.

– Tuulilasinpyyhkijöitä käytettäessä tulee aina käyttää riittävästi laadukasta lasinpesunestettä, joka tehostaa tuulilasin puhdistumista sekä pitää pyyhkijänsulat paremmassa kunnossa. Samalla se vähentää pyyhkijöiden omaa rasitusta sekä niiden aiheuttamaa tuulilasiin kohdistuvaa kulumaa. Ja talvella tuulilasi tulee puhdistaa lumesta ja jäästä lumiharjalla ja skraballa, ei tuulilasinpyyhkijöillä, Kovasiipi muistuttaa.

Kannattaako itse vaihtaa?

Ne keillä pyyhkijänsulkien vaihto on edessä joutuvat pohtimaan vaihtaako itse vai maksaako ammattilaiselle. Kovasiipi on huomannut, että sulkien vaihto on vuosien saatossa muuttunut aiempaa monimutkaisemmaksi.

– Saatavana on tänä päivänä useita erimerkkisiä, -kokoisia ja -hintaisia pyyhkijänsulkia. On rungollisia ja rungottomia, spoilerilla ja ilman. Pyyhkijänsulkien oikea tyyppi ja koko määräytyvät auton merkin, mallin ja valmistusvuoden mukaan. Joskus saatetaan tarvita erilaiset sulat kuljettajan ja matkustajan puolelle, koska ne voivat olla eripituiset. Valikoimaa on paljon ja valinta ei aina ole helppoa. Jos ei ole varma, mitkä pyyhkijänsulat sopivat juuri omaan autoon, niin on suositeltavaa kääntyä ammattilaisen puoleen ja pyytää heitä myös asentamaan ne oikean toiminnallisuuden varmistamiseksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Taksiasiakkaille halpa henkivakuutus!

Kuva: Lähitaksi.

Iltojen hämärtyessä on erittäin tärkeä muistaa heijastimen käyttö. Onhan kyseessä vanhan sanonnan mukaisesti ”halpa henkivakuutus” sekä yksinkertaisen helppo tapa erottua liikenteessä.

Jokainen autoilija myös tietää, miten vaikeaa on havaita ilman heijastinta liikkuva jalankulkija tai pyöräilijä esimerkiksi pimeän sateisessa syyssateessa, kun kaikki valo imeytyy näkökentästä pois. Eikä asiaa edesauta se, että suomalaisilla on usein tapana pukeutua tummanvärisiin vaatteisiin.

Näin ollen Lähitaksi jakaa autoissaan 5000 Lähitaksi-heijastinta taksiasiakkailleen. Kyseessä on Lähitaksin perinteinen kampanja, jonka tavoitteena on parantaa jalankulkijoiden ja kaikkien tiellä liikkuvien turvallisuutta.

Katso tästä muita juttuja heijastimista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Väärä rekisterikilpi kiinnitti poliisin huomion

Kuva: CvB

Poliisipartio huomasi aamuyöllä Hartolassa Yhdystiellä auton, jossa oli siihen kuulumattomat rekisterikilvet.

Partio päätti pysäyttää auton tarkastamista varten. Kävi ilmi, että kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta.

Puhalluskokeen tulos ylitti rattijuopumuksen rajan ja myös huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta.

Kuljettajan hallusta löytyi myös pieni määrä huumausainetta.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lisää vääntöä ja tehoa Volvo FL -kuorma-autoon

Volvo FL 320. Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks tarjoaa nyt keskiraskaaseen Volvo FL -kuorma-autoonsa tehokkaamman 320 hevosvoiman moottorin, mikä mahdollistaa ajoneuvon käyttämisen entistä vaativammissa tehtävissä.

Volvo FL on Volvon keskiraskas kuorma-auto, jonka kokonaispaino on jopa 19 tonnia. Volvo FL on jo saatavilla useilla ohjaamo- ja alustavaihtoehdoilla, ja nyt moottorivalikoimaan lisätään 320 hevosvoiman moottori. Tämä tekee FL:stä entistä houkuttelevamman valinnan vaativiin tehtäviin, kuten tehokkaaseen palontorjuntaan, pelastustöihin ja rakentamiseen.

– Tämä kuorma-automalli on jo erittäin suosittu kaupunkitehtäviin monipuolisuutensa ansiosta. Nyt teemme siitä entistä houkuttelevamman uuden, vahvemman moottorin ansiosta, joka antaa kuljettajalle tarvittaessa lisävääntöä. Tämä tarkoittaa, että se voi myös käyttää tehokkaasti päällirakenteita, kuten suuria pumppuja ja nostureita pelastusajoneuvoissa, sanoo Kenneth Ackerberg, Volvo Trucksin tuotepäällikkö.

Uusi 320 hevosvoiman moottori tarjoaa etuja myös alueellisiin jakelutehtäviin, jotka saattavat vaatia lisää hevosvoimia vaativan topografian vuoksi. Käyttämällä 8-vaihteista automaattivaihteistoa, joka on suunniteltu vääntömomentille 1200 Nm, ajotilat voidaan asettaa keskittymään taloudellisuuteen tai suorituskykyyn kuljettajan mieltymyksen mukaan.

Volvo FL:n tärkeimpiä etuja ovat tilavat ohjaamot, erinomainen näkyvyys ja täysautomaattiset vaihteistot. Tehokas palamis- ja pakokaasun suodatusjärjestelmä SCR- (Selective Catalytic Reduction) ja DPF- (Diesel Particulate Filter) teknologialla edistävät alhaista polttoaineenkulutusta, pitkiä huoltovälejä ja erittäin alhaisia ​​päästöjä.

Sekä D8K320 (tämän vuoden joulukuusta lähtien) että D5K240-moottoreissa voidaan käyttää uusiutuvaa dieseliä (HVO). Kahdeksan litran moottori on saatavilla 12-19 tonnin kokonaispainolle ja viiden litran moottori 10-16 tonnille.

Volvo FL

  • Moottori: D5K 210 tai 240 hv. D8K 250, 280 tai 320 hv
  • Sylinterit: Neljä tai kuusi
  • Vääntö: jopa 1200 Nm
  • Kokonaispaino: 10-19 tonnia
  • Vaihteisto: 8AP1200
  • Alusta: 4X2 tai 4X4
  • Akseliväli: 3250-6800 mm

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomeen on myyty jo yli 500 MG-täyssähköautoa

Jon Höckerstedt. Kuva: Hedin.

Hedin Automotive aloitti MG-täyssähköautojen myynnin Suomessa heinäkuussa 2023. Nyt Hedin Automotive on myynyt yli 500 MG-täyssähköautoa. Myydyin automalli on MG4, täyssähköinen crossover.

Traficomin tilastojen mukaan Suomessa on ensirekisteröity vuoden kolmannella kvartaalilla 7 516 täyssähköautoa. Lisäksi Hedin Automotive on myynyt MG-täyssähköautoja heinäkuusta alkaen yli 500 kpl.

Koska Hedin Automotive ei ole MG-autojen virallinen maahantuoja Suomessa, uudet ja ajamattomat autot on ensirekisteröity Ruotsiin ennen Suomen markkinalle tuomista.

– Suomalaisten kiinnostus uutta sähköautomerkkiä kohtaan on ylittänyt kaikki odotuksemme ja suoraan sanoen en ihan vastaava ole aikaisemmin kokenut, kertoo MG-autojen liiketoiminnasta vastaava, 20 vuotta autoalalla toiminut Jon Höckerstedt.

MG-täyssähköautojen Suomen lanseerauksen jälkeen kävijämäärät niin Hedin Automotiven verkkosivuilla kuin autoliikkeissä ovat olleet poikkeuksellisen korkeat. Höckerstedtin mukaan menestyksen taustalla on MG-autojen hinta-laatusuhde.

– MG:n hinnoittelu mahdollistaa sen, että tavalliselle kuluttajalle on ensimmäistä kertaa tarjolla sähköauto polttomoottoriauton hinnalla. Seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuu lisää varmuutta ostopäätöksen tekoon, hän sanoo.

Hedin Automotive on ottanut MG-täyssähköautojen täyden huolto- ja korjausvastuun koko verkostonsa laajuudella, ja henkilöstö kaikissa toimipisteissä koulutetaan jatkuvasti myymään ja huoltamaan niitä. MG-autojen merkkihuolto on tällä hetkellä saatavilla jo kahdeksalla paikkakunnalla pääkaupunkiseudulta Kuopioon.

Loppuvatko autot kesken?

– Eivät lopu. Meillä on edelleen Suomessa varastossa ja heti toimitusvalmiina useita MG-täyssähköautoja, ja jos ne loppuisivat, teemme kaikkemme sen eteen, että saisimme niitä lisää.

Suomessa myynnissä olevat MG-automallit ja hinnat

  • MG4 Standard, alk. 27 900 €
  • MG5 Comfort SR, alk. 29 900 €
  • MG ZS EV Comfort, alk. 34 900 €
  • MG Marvel R Luxury, alk. 42 900 €

MG-mallisto: www.hedinautomotive.fi/MG

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Näin Austinin GP päättyi hylkäysten jälkeen

Max Verstappen. Kuva: Red Bull Content Pool, Peter Fox, Getty Images.

Red Bullin Max Verstappen nousi Austinin F1-kisassa kuudennesta lähtöruudusta kisan voittoon. Toiseksi ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton ja kolmanneksi McLarenin Lando Norris.

(Lewis Hamilton ja Ferrarin Charles Leclerc hylättiin kisan jälkeen pohjalevyn tarkastuksessa. Ohessa lopulliset tulokset. Päiv. 23.10. klo 9.20)

Alfa Romeon Valtteri Bottas lähti ruudusta 13 ja sijoittui hylkäysten jälkeen sijalle 12.

Austinin F1-kisa 2023 (Korjattu 23.10. klo 9.20)

1 Max Verstappen Red Bull
Lewis Hamilton Mercedes +2.225 (Hylätty)
2 Lando Norris McLaren +10.730
3 Carlos Sainz Ferrari +15.134
4 Sergio Perez Red Bull Racing +18.460
Charles Leclerc Ferrari +24.662 (Hylätty)
5 George Russell Mercedes +24.999
6 Pierre Gasly Alpine +47.996
7 Lance Stroll Aston Martin +48.696
8 Yuki Tsunoda AlphaTauri +74.385
9 Alexander Albon Williams +86.714
10 Logan Sargeant Williams +87.998
11 Nico Hulkenberg Haas F1 Team +89.904
12 Valtteri Bottas Alfa Romeo +98.601
13 Guanyu Zhou Alfa Romeo +1 kier.
14 Kevin Magnussen Haas F1 Team +1 kier.
15 Daniel Ricciardo AlphaTauri +1 kier.
Fernando Alonso Aston Martin Kesk.
Oscar Piastri McLaren Kesk.
Esteban Ocon Alpine Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kempower toimittaa latausratkaisuja Euroopan ensimmäiseen laajamittaiseen raskaiden hyötyajoneuvojen latausverkkoon

Sopimuksen myötä Kempowerista tulee yksi niistä latausteknologian toimittajista, jotka auttavat Milencea kehittämään sähkörekkojen pikalatausasemia eri puolille Euroopaa. Kuva: Kempower.

Kempower on allekirjoittanut sopimuksen DC-latausratkaisujen toimittamisesta raskaiden hyötyajoneuvojen lataukseen Milence-yhtiölle, joka on Traton Groupin, Volvo Groupin ja Daimler Truck AG:n muodostama yhteisyritys.

Milencen tavoitteena on rakentaa Euroopan suurin raskaiden hyötyajoneuvojen latausverkosto, johon kuuluu vähintään 1 700 julkista suuriteholatauspistettä eri puolilla Eurooppaa.

Tämän sopimuksen myötä Kempowerista tulee yksi niistä latausteknologian toimittajista, jotka auttavat Milencea kehittämään sähkörekkojen pikalatausasemia eri puolille Euroopaa. Kempower aloittaa toimitukset Kempower Satellite CCS -latausjärjestelmillään, jossa on 400 kW:n teho.

– Raskaiden hyötyajoneuvojen sähköistäminen on tärkeässä roolissa, kun kehitämme päästötöntä liikennettä Euroopassa. Koko mantereen kattavan latausverkoston luominen on ratkaisevan tärkeää, sillä vain esimerkiksi varikoilla sijaitsevat laturit eivät riitä rekoille, joita on ladattava myös tien päällä. Milence on avainasemassa edistämässä raskaiden hyötyajoneuvojen sähköistämistä koko Euroopassa, sanoo Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki.

Milence

Heinäkuussa 2022 Daimler Truckin, Traton Groupin ja Volvo Groupin yhteisyrityksenä perustettu Milence on omistautunut tekemään tieliikenteen tulevaisuudesta fossiilivapaata. Tavoitteena on tukea ja nopeuttaa siirtymistä päästöttömiin raskaisiin hyötyajoneuvoihin Euroopassa rakentamalla vähintään 1700 julkista suurteholatauspistettä Eurooppaan vuoteen 2027 mennessä. 500 miljoonan euron alkurahoituksella ja itsenäisenä, riippumattomana yrityksenä toimiva Milence tarjoaa kestävää energiaa sähkörekoille ja sähkölinja-autoille merkistä riippumatta.
www.milence.com.

Näin voit oppia varmemmaksi talvikuskiksi

Kuva: Matti Sulanto.

Talvikausi on aivan kulman takana, ja se lisää haastavuutta tien päällä liikkumiseen. Goodyearin viimeisin suomalainen tutkimus osoittaa, että monet kuljettajat kokevat olonsa epävarmaksi ja hermostuneeksi ratin takana talvella.

Goodyear haluaa helpottaa kuljettajien huolta ja on yhteistyössä kuuluisan ruotsalaisen psykologin David Waskurin kanssa koonnut vinkkejä, joilla voi saada lisää itsevarmuutta ajamiseen kylmänä vuodenaikana.

Goodyearin uudessa tutkimuksessa 500 suomalaista vastasi kysymyksiin ajamisesta vaikeissa talviolosuhteissa ja siitä, miten voi parhaiten valmistautua tien päälle lähtemiseen talvikelillä.

Renkaat auttavat lievittämään talviajoon liittyvää hermostuneisuutta

Tuloksista käy ilmi, että renkaat ovat tärkeä tekijä, joka vähentää ratin takana koettua hermostuneisuutta. Yli 90 prosenttia suomalaisautoilijoista on sitä mieltä, että autossa on tärkeää olla oikeanlaiset renkaat talvella. Peräti 52 prosenttia pitää niitä erittäin tärkeinä, jotta voi tuntea olonsa turvalliseksi tien päällä.

– On täysin ymmärrettävää, että talvella ajaminen hermostuttaa meistä monia. Arvaamattomat keliolosuhteet, kuten jäiset tiet, voivat olla haastavia, mutta on olemassa keinoja, joilla voi lievittää hermostuneisuutta ja valmistautua odottamattomiin tilanteisiin. Premium-renkaisiin sijoittamisen lisäksi on muitakin yksinkertaisia ja helppoja valmistautumistoimia, esimerkiksi jarrujen tarkistaminen tai ajovalojen puhdistaminen. Näihin toimiin ei kulu paljon aikaa ja ne auttavat lisäämään turvallisuutta tien päällä, sanoo Sonia Leneveu, Director Marketing Consumer Europe Goodyearilta.

Valmistautuminen on tie menestykseen

Myös tietyillä päivittäisillä valmisteluilla saa mielenrauhaa ajoon. Suomessa yleisimpiä valmistautumistoimia ovat rengaspaineiden tarkistaminen (37 prosenttia) ja sääennusteen tarkistaminen ennen lähtöä (44 prosenttia). Mutta ikkunoiden jäätyminen on suurin huolenaihe, joka täytyy ratkaista. Suomessa yleisin ajoon valmistautumistoimi haastavissa keliolosuhteissa on ikkunoiden raappaaminen ennen ajamaan lähtemistä. Sen tekee 72 prosenttia kuljettajista.

Lisää varmuutta talviajoon

Ankara talvisää huolestuttaa monia suomalaisautoilijoita. Heistä 85 prosenttia [1] tuntee turvattomuutta ajaessaan haastavissa talviolosuhteissa. Suurimpia huolenaiheita ovat jäiset tiet (60 prosenttia), huono näkyvyys (46 prosenttia) ja se, että joku muu menettää autonsa hallinnan (46 prosenttia). Siksi ei ole odottamatonta, että turvavälin pitäminen edellä ajavaan autoon saa lähes kolmen neljästä suomalaisesta tuntemaan olonsa varmemmaksi haastavissa keliolosuhteissa ajaessaan.

On kuitenkin muitakin keinoja, joista voi olla apua haastavissa olosuhteissa ajaessa. Tunnettu ruotsalainen psykologi David Waskuri antaa parhaat vinkkinsä, joilla voi lisätä itsevarmuutta talvella ajaessa.

Psykologi David Waskurin vinkit talviajoon

1. Vältä häiriötekijöitä
Monien onnettomuuksien syynä on kuljettajan huomion herpaantuminen. Häiriötä voivat aiheuttaa puhelimessa puhuminen, matkustajan kanssa keskusteleminen tai se, että antaa ajatusten harhailla johonkin, mikä on ärsyttänyt, suututtanut tai muutoin kiihdyttänyt mieltä. Jos koet voimakkaita tunteita, keskity hengittämiseen. Aja tien sivuun ja pidä tauko, jos joudut tunnekuohun valtaan.

2. Lepää hyvin
Ajaessa on elintärkeää olla hyvin levännyt, sillä väsymys vaikuttaa sekä reaktioaikaan että keskittymiskykyyn. Varmista siksi, että saat hyvät yöunet ennen kuin istut ratin taakse, ja suunnittele matkan varrelle riittävästi taukoja, jos edessä on pitkä matka. Jos alat äkkiä tuntea olosi väsyneeksi matkan aikana, oman turvallisuutesi ja muiden turvallisuuden vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että pysähdyt ja lepäät.

3. Harjoittelu tekee mestarin
Siinä vaiheessa, kun talvi tulee taas ja kadut muuttuvat liukkaiksi, monet ovat jo ehtineet unohtaa, millaista oli ajaa edellisenä talvena. Harjoittelu ja kokemus lievittävät hermostuneisuutta, joten jos tunnet olosi epävarmaksi, varaa jonkin verran aikaa alkutalvesta olosuhteisiin totuttelemiseen rauhallisessa ympäristössä. Jarruttamisen ja kiihdyttämisen harjoitteleminen tuo varmuutta ajamiseen vilkasliikenteisemmillä teillä myöhemmin. Ota mukaan kokenut kuljettaja, joka voi antaa neuvoja, jos tarvitset tukea.

4. Pidä turvaväli
Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon. Näin saat aikaa reagoida, jos edellä ajava pysähtyy yllättäen. Ota huomioon, että jarrutusmatka pitenee kelin ja tieolosuhteiden mukaan. Riittävän turvavälin ylläpitäminen voi auttaa tuntemaan olon rennommaksi ajaessa ja voi vähentää hermostuneisuutta ratin takana, etenkin vaikeissa olosuhteissa.

5. Harjoita mindfulnessia
Mindfulness on työkalu, jota voit käyttää milloin tahansa, niin autossa kuin sen ulkopuolellakin. Siinä on kyse nykyhetkeen keskittymisestä. Jos olet vihainen, huolissasi tai stressaantunut, on olemassa yksinkertaisia keinoja rentoutua. Pysäytä auto paikkaan, jossa ei ole liikennettä. Yritä tiedostaa ympäristösi. Mitä näet? Mitä kuulet? Keskity itseesi. Miltä istuin tuntuu jalkojasi ja selkääsi vasten? Kehoon keskittyminen ja nykyhetken ajatteleminen laskee sykettä ja rauhoittaa. Kun keskityt nykyhetkeen, päästät irti kielteisistä ajatuksista ja sen seurauksena alat tuntea olosi rennommaksi ja myönteisemmäksi.

Näillä asiantuntijan vinkeillä voit saada lisää itsevarmuutta paitsi ajamiseen, myös jokapäiväiseen elämääsi. Samaan aikaan on tärkeää, että auto on varusteltu asianmukaisesti talviolosuhteita varten.

Tutkimuksen mukaan suurin enemmistö suomalaisautoilijoista on sitä mieltä, että talvirenkaat ovat erittäin tärkeät, jotta voi tuntea olonsa turvalliseksi tien päällä kylmempien kuukausien aikana.

– Talvella, kun lämpötila laskee ja tieolosuhteet muuttuvat, pohjoismaiset kuljettajat joutuvat jälleen kohtaamaan haastavia tilanteita tien päällä. Varustamalla autonsa uusimmilla talvirenkaillamme ja valmistautumalla Davidin asiantuntevilla neuvoilla kuljettajat voivat odottaa tulevaa talvikautta itsevarmemmin, Leneveu totesi lopuksi.

Tietoja David Waskurista

David Waskuri on ruotsalainen laillistettu psykologi, joka on erikoistunut psykologiseen hoitoon ja psykoterapiaan. Hän on myös laillistettu psykoterapeutti ja sosiologi. Davidilla on MBA-tutkinto ja hän on kirjailija. Hänellä on laaja kokemus psyykkisten ongelmien, kuten ahdistuksen, masennuksen, stressin, heikon itsetunnon ja kriisien työstämisestä.

Tietoja tutkimuksesta

Goodyear antoi toimeksiannon talviajotutkimuksesta vuonna 2023 ja tutkimuksen toteutti sen puolesta YouGov. Lisätietoja tutkimuksesta ja tulokset kokonaisuudessaan voi lukea täältä.

__________________

[1] Lisätietoja: Goodyear Winter Driving Survey 2023. Kysymys ”Asteikolla 1–10, kuinka turvalliselta sinusta tuntuu ajaa haastavissa talvisissa tieolosuhteissa?”. Prosenttiosuus on laskettu haastateltujen perusteella, jotka valitsivat vastaukset 1-8.

Scania laajentaa sähkökuorma-automallistoaan

Kuva: Scania.

Scania esitteli ensimmäisen kerran kaupunkiliikenteeseen sopivat sähkökuorma-autot vuonna 2021 ja alueellisen liikenteen sähkökuorma-autojen malliston kesäkuussa 2022.

Uusi mallisto on kasvattanut vankan tilauskannan Euroopassa. Koko malliston tuotanto alkaa nyt täydellä teholla Ruotsin Södertäljessä.

Päivitetyt jakeluautoluokan sähköajoneuvot, R- ja S-ohjaamoilla varustetut raskaampien kuljetusten ajoneuvot, joiden moottoriteho on 400 tai 450 kW, uudet vihreät ja kestävämmät akut, sähkökuorma-autoihin suunniteltu alusta, sekä laajennetut palvelut, kuten Scania Charging Access, laajentavat Scanian tarjonnan tasolle, joka tekee sähköisestä Scaniasta houkuttelevan ja kiinnostavan useille asiakkaille kuljetustehtävistä riippumatta.

– Sähkökuorma-autojen käyttö ei ole enää yksittäisten kuljetustehtävien ratkaisu, sanoo Scania Suomen myyntijohtaja Frej Svartsjö.

– Tämä malliston laajennus kattaa nyt moniin kuljetustehtäviin sopivia ajoneuvoratkaisuja ja lisäksi meidän kokonaisvaltainen palvelukonseptimme mahdollistaa siirtymisen sähköiseen liikenteeseen. Meillä on nyt erinomainen tuotevalikoima, hyvä ammattitaitoinen myyntiorganisaatio uusine työkaluineen, sekä latausratkaisuiden kumppaniverkosto, joiden avulla pystymme löytämään asiakkaan liiketoimintaan parhaiten sopivan sähköisen liikennöinnin kokonaisuuden, lisää Svartsjö

Scanian sähkökuorma-autojen seuraavan tason luvut ovat vaikuttavia: yhdistelmien kokonaispaino voi olla jopa 68 tonnia, toimintasäde jopa 390 kilometriä, latausteho jopa 375 kW ja huipputehot – 400 tai 450 kW (noin 610 hv).

– Pitkien matkojen kaukoliikennettä lukuun ottamatta, mallistostamme löytyvät nyt ratkaisut useimpiin kuljetustehtäviin, kertoo Scania Suomen sähköistymisen ratkaisuiden tuotepäällikkö Michael Mannfors.

– Toki on vielä kuljetuksia, joihin polttomoottoriratkaisu sopii paremmin kuin täyssähkövaihtoehto, mutta siihenkin Scanialla on ratkaisut, lisää Mannfors.

– Tämän mallistolaajennuksen myötä, asiakkaat tulevatkin yllättymään positiivisesti siitä, miten useaan tehtävään sähköajoneuvoratkaisu voidaan löytää, toteaa Mannfors.

Scanian sähkökonevalikoima – yleiskatsaus

Kuva: Scania.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //