Koti Blogi Sivu 61

Suomalaiset autoilijat suhtautuvat sähköautoihin aiempaa varovaisemmin

Roope Hyöky. Kuva: EY.

Suomalaiset jarruttelevat sähköautojen hankinnassa. EY:n tuoreen Mobility Consumer Index 2025 -tutkimuksen mukaan kiinnostus polttomoottoriautoihin on kasvanut Pohjoismaissa, ja sama kehitys näkyy myös Suomessa. Samalla sähköautojen kysyntä on selvästi tasaantunut.

EY:n vuosittainen Mobility Consumer Index perustuu lähes 21 000 kuluttajan vastauksiin 32 eri maassa. Pohjoismaissa vastaajia oli lähes 2 000. Tutkimus tarjoaa ajantasaisen kuvan autoilun murroksesta, ostoaikeista ja teknologian hyväksynnästä.

EY:n tutkimustulosten perusteella vielä vuonna 2024 sähköautot ja hybridit olivat Pohjoismaissa polttomoottoriautoja suositumpia, ja aluetta pidettiin kansainvälisesti sähköistymisen edelläkävijänä.

EY Mobility Consumer Index 2025 osoittaa kuitenkin selvän suunnanmuutoksen: polttomoottoriautojen osuus on noussut 46 prosenttiin auton ostoa harkitsevien keskuudessa, kun sähköautojen osuus on laskenut 44 prosenttiin.

Samalla hybridien suosio on heikentynyt selvästi, pudoten vuodessa 16 prosentista 10 prosenttiin. Muutos kertoo kuluttajien kasvavasta varovaisuudesta ja siitä, että aiemmin vahvana jatkunut sähköautojen ja hybridien kysynnän kasvu on Pohjoismaissa selvästi tasaantunut.

”Kuluttajat eivät ole luopumassa sähköautoista ideologisesti, vaan he etsivät nyt varmuutta. Auton pitää toimia kaikissa olosuhteissa ja olla taloudellisesti järkevä valinta”, sanoo partneri Roope Hyöky EY:ltä.

Myös poliittisilla ja geopoliittisilla tekijöillä on merkittävä vaikutus sähköautojen kysyntään. Pohjoismaissa 32 prosenttia sähköauton ostoa harkitsevista kertoo lykänneensä tai harkitsevansa päätöstään uudelleen muun muassa tukipolitiikan, sääntelyn ja kansainvälisen epävarmuuden vuoksi.

”Suomessa keskustelu hankintatuista, verotuksesta ja EU:n päästölinjauksista heijastuu suoraan kuluttajien käyttäytymiseen. Ostopäätöksiä ei tehdä epävarmassa tilanteessa. Kuluttajat reagoivat herkästi siihen, jos pelisäännöt muuttuvat. Ennustettavuus on sähköistymisen edellytys”, Hyöky muistuttaa.

Akkujen hinta ja toimintamatka mietityttävät

Tutkimuksen mukaan suurimmat esteet sähköauton hankinnalle Pohjoismaissa ovat akkujen korkeat vaihtokustannukset (36 %), toimintamatkaan liittyvä epävarmuus (35 %) ja huollon ja korjausten korkea hinta (32 %).

”Vaikka ympäristöarvot ovat suomalaisille tärkeitä, ne eivät yksin riitä ohjaamaan autovalintoja. Suomessa kehitystä selittävät pitkät välimatkat, kylmät sääolosuhteet ja epävarmuus sähköautojen kokonaiskustannuksista. Suomessa korostuvat myös turvallisuuteen liittyvät huolet, erityisesti kotilatauksen osalta”, Hyöky luettelee.

Autoja ostetaan verkossa, mutta koeajo halutaan yhä tehdä

Digitaalinen murros näkyy selvästi myös autojen ostoprosessissa. Pohjoismaissa jo lähes kolmannes kuluttajista suunnittelee auton ostamista verkon kautta. Suomessa digikanavat ovat erityisen tärkeitä tiedonhaussa ja vertailussa.

Perinteinen autoliike ei ole kuitenkaan katoamassa: tutkimuksen mukaan 44 prosenttia pohjoismaisista kuluttajista ei ostaisi autoa ilman koeajoa tai fyysistä käyntiä liikkeessä.

”Mielenkiintoista on, että Suomessa polttomoottoriautoa harkitsevat ovat jopa valmiimpia tekemään ostopäätöksen verkossa kuin sähköautojen ostajat, jotka kaipaavat enemmän henkilökohtaista neuvontaa”, Hyöky toteaa.

67 prosenttia haluaa auton, jossa ihminen on kuskina

Autoissa olevan teknologian osalta suomalaiset kuluttajat ovat käytännöllisiä. Eniten arvostetaan navigointia, turvallisuustoimintoja ja auton huoltoon liittyviä digipalveluja. Sen sijaan kiinnostus korkeaan automaatioon ja itseajaviin ominaisuuksiin on rajallista.

Pohjoismaissa kuluttajat suhtautuvat varauksellisesti itseajavaan teknologiaan. EY:n tutkimuksen mukaan 67 prosenttia kokee olonsa mukavaksi vain sellaisten kuljettajaa avustavien järjestelmien kanssa, joissa auto voi auttaa esimerkiksi ohjaamisessa tai jarruttamisessa, mutta kuljettajan on oltava koko ajan tarkkana ja vastuussa ajamisesta.

Vain 17 prosenttia on valmis hyväksymään tätä pidemmälle menevän automaation, jossa auto hoitaa ajamista tietyissä tilanteissa itsenäisemmin.

Pohjoismaissa suurimmat huolenaiheet autonomiseen ajamiseen liittyen ovat pelko onnettomuusriskistä, teknologian pettämisestä ja auton hallinnan menettämisestä.

www.ey.com/fi

Lue myös

Henkilöauto osui ulosajossa siltapilariin

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja käynnistyi Mikkelissä

Škodalla viime vuonna paras myyntitulos kuuteen vuoteen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Henkilöauto osui ulosajossa siltapilariin

Kuva: CvB.

Oulun poliisille tuli tiistaina 20.1. n. kymmenen aikaan illalla ilmoitus ulos ajaneesta autosta Oulun Kiilakiventiellä.

Paikalle mennyt poliisipartio löysi auton ja sitä ajaneen henkilön tapahtumapaikalta.

Kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan alamäessä, jolloin auto oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle puolelle tietä ojaan, ja törmännyt suureen siltapilariin.

Kuljettaja ei onneksi loukkaantunut kovasta törmäyksestä huolimatta. Auto sen sijaan vaurioitui pahoin törmäyksen seurauksena.

Kuljettajalle annettiin tapahtuneen seuraamuksena sakko liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja käynnistyi Mikkelissä

Škodalla viime vuonna paras myyntitulos kuuteen vuoteen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja käynnistyi Mikkelissä

Aaron Holopainen nappasi Nuorten SM -osakilpailun voiton Mikkelissä. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) käynnistyi lauantaina 17.1. ajetun SM Mikkeli Rallin yhteydessä. Pitkä pakkasjakso hellitti kilpailuviikolla ja se varmasti osaltaan vaikutti myönteisesti siihen, että yleisöä oli varsin runsaasti sarjakauden avaustapahtumaa seuraamassa.

Kilpailun reitti oli varsin kompakti, kokonaismitaltaan 188,79 kilometriä. Se käsitti seitsemän erikoiskoetta Mikkelin itä- ja eteläpuolella, joille mittaa oli saatu 96,4 kilometriä. Talven vähälumisuudesta johtuen talviralleihin ominaisia penkkaan nojaamisia ei tällä kertaa ollut mahdollista tehdä, joten ns. talvispesialisteille ei tällä kertaa suotu penkoista lisätukea.

Nuorten luokassa Aaron Holopainen ajoi muilta karkuun

Nuorten luokkaa ajetaan SM4-luokan sisällä ja kuljettajat voivat alkaa kilpailla sinä vuonna kun täyttää 15 vuotta ja ajaa voi sen kauden loppuun kun täyttää 18 vuotta.

Kenties ennakkoon suurin suosikki kauteen lähdettäessä oli Aaron Holopainen (TTR) ja varsin hyvin hän ennakkopaineet kantoikin. Kilpailun parin ensimmäisen erikoiskokeen ajan Matias Nevalainen (JoeUA) tarjoili tiukan vastuksen, mutta Nevalaisen keskeytettyä ulosajoon kolmannella erikoiskokeella helpottui Holopaisen ja kartanlukija Toni Koskelan (MäntsMK) urakka huomattavasti ja voitto irtosi lopulta reilulla marginaalilla.

Nuorten toisiksi korkeimmissa pisteissä oli pitkään kiinni sarjan nuorin kuljettaja, 14-vuotias Asseri Lindroos (KRC). Kuudennella erikoiskokeella kuitenkin oikealle kaartaneen mutkan sisäreunassa ollut kivi ponnahdutti nuorukaisen kattokerhon puolelle.

Kakkospaikalle nousi tässä vaiheessa Rasmus Pentti (LMM) – Jani Laitinen (LMM) ja kolmospaikan nappasi Joona Ylipahkala (RoiUA) – Marko Oksanen (UuUA), eivätkä tulokset viimeisellä erikoiskokeella enää muuttuneet, Holopaisen ero Penttiin maalissa 1:39,7 ja Ylipahkalaan 2:36,0.

Vaikka Holopaisen ei tällä kertaa Nuorten SM:n pisteiden eteen ollut tarve aivan kaikkea laittaa peliin, joutui mies kuitenkin SM4-luokan voittoa tavoitellessaan laittamaan aivan kaiken peliin Miska Tuomistoa vastaan. Holopainen vei siinä taistossa voiton niukasti yhden sekunnin erolla.

Junioreissa saatiin uusia nimiä kärkiporukkaan

Juniorikilpailijat kilpailevat luokissa SM1-SM5, tai sitten Suomi Cupin puolella. Määrittävä tekijä juniorikuljettajalla on lisenssiluokka, eikä niinkään ikä.

Avauskisan jälkeen 25 pisteessä johtopaikkaa jakaa kaksi autokuntaa, SM3-luokassa komeasti avausvoiton ottanut kaksikko Vili Hakala (Kemin UA) – Tero Korhonen (RoRa) Ford Fiesta Rally4:lla, sekä Suomi Cupin voittoon ajaneet Lauri Heikkinen (NilUA) – Esko Lappalainen (NilUA) BMW M3:lla. Kolmospaikkaa pitää puolestaan 15 pisteellään SM4-luokassa kolmanneksi ajanut kaksikko Mauri Ampuja (ValUA) – Tuomas Pöntinen (EPUA) Ford Fiestalla.

SM3-luokassa ensimmäisen voittonsa napannut Hakala väläytteli vauhtiaan jo viime kaudella ja avasi kilpailukautensa ajamalla ensimmäisellä kolmella erikoiskokeella luokkansa kolmen kärkeen ja kiristämällä sen jälkeen tahtia entisestään. Kilpailun toisiksi viimeiselle erikoiskokeelle syntyi peräti 14,5 sekunnin pohja-aika luokkaan, kun Ruotsin Arvid Carlsson kokeili ojanreunoja saaden rengasrikon ja samalla Roope Hirvonen hävisi sekunteja edellä menneen lumipöllyssä. Viimeisellä erikoiskokeella muilla ei ollut eväitä enää vastata kun Hakala täräytti pohjat sinnekin.

Suomi Cupissa Heikkinen piti muut ruodussa

Viime kaudella Juniorien SM-pronssia, sekä Suomi Cupin voiton napannut Lauri Heikkinen voitti vuosi sitten sarjakauden avauskilpailun ja toisti saman tempun tälläkin kertaa. Tasaisen hyvin ja kovaa ajava Heikkinen on nykyisin Suomi Cupissa eräänlainen vauhtimittari muille, jos Heikkisen onnistuu voittamaan on silloin isolla todennäköisyydellä osakilpailun podiumilla.

Nilsiän Urheiluautoilijoiden kuljettaja oli seuratoverinsa Esko Lappalaisen kartturoimana BMW M3:lla Mikkelissä vireessä heti kisan alusta alkaen, mutta lähimmille haastajille kilpailusta muodostui hieman repaleinen kokonaisuus. Heikkisen autokunta oli Suomi Cupista ainoa autokunta joka ennätti ajaa ensimmäisen erikoiskokeen, kun loppuletka kilpailijoista käännätettiin vaihtoehtoiselle reitille erikoiskokeella aiemmassa luokassa tapahtuneen ulosajon vuoksi.

Jotta muille saataisiin laskennallisia aikoja, pitäisi ajaa vielä kaksi seuraavaa erikoiskoetta. Kolmannen erikoiskokeen jälkeen Heikkinen oli ajallisesti muilta jo selkeästi karkumatkalla ja tavallaan myös kirjaimellisestikin, sillä hänen jälkeensä kilpailuletkassa oli pitkä tauko.

Loppuletka odotteli starttia neljännelle erikoiskokeelle Heikkisen ollessa jo tauolla, vain letkan pari seuraavaa kilpailijaa ennättivät ajaa erikoiskokeen, kun koko kilpailu laitettiin käytännössä seis. Loppuletka siirtyi tauolle vaihtoehtoista reittiä, kun samaan aikaan kilpailun ensimmäiset autot olivat jo startanneet viidennellä erikoiskokeella, jossa tapahtui alkupään numeroilla ulosajo.

Samalla hetkellä oli muitakin pelastuskalustoa vaatineita tehtäviä meneillään, eikä kilpailua voitu jatkaa ennen kuin pelastuskalustot olivat takaisin omilla paikoillaan. Kilpailun johtokeskuksen painekattilassa tultiin pian tulokseen, että viides erikoiskoe siirtyi vaihtoehtoiselle reitille ja kilpailua jatkettiin EK6:lla.

Vaikka kahdella viimeiselläkin erikoiskokeella vielä ulosajoja nähtiin, ei kilpailua tarvinnut enää onneksi niiden vuoksi laittaa kesken, tässä vaiheessa erikoiskokeiden sulkuaikojenkaan suhteen ei olisi ollut enää pelivaraa lisäviivästyksille.

Tomi Hämäläinen (LMM) – Sohvi Petroff (HankUA) koittivat kuudennella erikoiskokeella hieman hyökätä BMW M3:llaan ja tuloksena oli lähes 12 sekunnin pohja-aika. Heikkinen pysyi turvallisesti johdossa, mutta Hämäläisen niskaan tulosliuskalla hengittänyt pari Timo Viitanen (HoMK/UA) – Jonne Viitanen (HoMK/UA) jäivät Honda Civic Type R:llään tässä vaiheessa selkeästi taakse.

Viimeinen erikoiskoe ei muuttanut kärjen asetelmia ja Heikkinen ajoi voittoon 22,7 sekunnin marginaalilla Hämäläiseen, joka puolestaan kerrytti eroa kolmoseksi ajaneeseen Viitaseen 22,2 sekuntiin.

Masters Cupissa tasaista

50 vuotta täyttäneet voivat taistella Masters Cupin pisteistä, joita kerrytetään sen mukaisesti mikä sijoitus on omassa kilpailuluokassa. Avauskisan jälkeen keulapaikan otti seitsemän pisteen potillaan Mikko Nevalainen (JoeUA), joka otti Renault Cliollaan SM2-luokan seitsemännen sijan.

Heti pisteen päässä vaanivat SM1-luokassa kahdeksanneksi ajanut Kees Burger (RiiUA) Skoda Fabia RS EVO:lla, sekä SM2-luokassa kahdeksanneksi ajanut Mika Karppanen (LakUA) Renault Cliolla.

Tiimimestaruuskisassa Lappi siivitti tiiminsä kärkipaikalle

Tiimimestaruuskamppailussa kärkipaikkaa pitää avauskilpailun jälkeen hallitseva mestari RTE Motorsport, vaikka tiimin toinen pistekuljettaja Lauri Halonen päätyikin SM3-luokan kärkipaikalta penkan puolelle erikoiskokeella kolme. SM1-luokasta voiton napannut Esapekka Lappi toi tiimille 25 pistettä, jotka oikeuttavat tiimimestaruuskisan kärkipaikkaan.

Vain kahden pisteen päässä takana on KSL Experience, jonka kuljettajat toivat SM2-luokasta hyvät pisteet Pekka Keski-Korsun ollessa kolmas ja Tuomas Skantz kuudes.

Pistetilanteet

RSJM (1/6 osakilpailua)

1. Vili Hakala 25p
2. Lauri Heikkinen 25p
3. Mauri Ampuja 15p
4. Tero Hanninen 10p
5. Petri Gullans 5p

Nuorten SM (1/6 osakilpailua)

1. Aaron Holopainen 25p
2. Rasmus Pentti 18p
3. Joona Ylipahkala 15p

Suomi Cup (1/7 osakilpailua)

1. Lauri Heikkinen 25p
2. Tomi Hämäläinen 18p
3. Mikko Viitanen 15p
4. Mikko Kilpiä 12p
5. Tero Hanninen 10p

Masters Cup (1/7 osakilpailua)

1. Mikko Nevalainen 8p
2. Kees Burger 6p
3. Mika Karppanen 6p

Tiimit (1/7 osakilpailua)

1. RTE Motorsport 25p
2. KSL Experience 23p
3. Printsport 15p
4. TGS 14p
5. Ouneva Oy 7p

Lue muita RSJM-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škodalla viime vuonna paras myyntitulos kuuteen vuoteen

Kuva: Skoda.

Vuonna 2025 Škoda Auto toimitti asiakkailleen maailmanlaajuisesti 1 043 900 autoa (+12,7 %), mikä on sen paras myyntitulos kuuteen vuoteen.

Euroopassa (EU 27+4) Škoda toimitti 836 200 autoa (+9,9 %) ja nousi ensimmäistä kertaa kolmanneksi myydyimmäksi automerkiksi ydinmarkkinallaan.

Keskeinen tekijä tuloksen taustalla on Škodan täyssähkömallien ja ladattavien hybridimallien menestys: joka neljäs toimitettu Škoda (25,7 %) oli ladattava. Lisäksi Elroq- ja Enyaq-mallien vahva kysyntä nosti Škodan neljänneksi Euroopan sähköautovalmistajien joukossa.

Saksa on edelleen Škodan suurin markkina-alue 211 100 toimituksella (+12,8 %). Tätä seuraavat Tšekin tasavalta, Iso-Britannia, Intia ja Puola.

Fabia, Kamiq, Octavia, Karoq ja Kodiaq olivat myydyimmät mallit.

Kehitys jatkui myös kansainvälistymisen saralla: toimitukset Intiaan lähes kaksinkertaistuivat 70 600 autoon (+96,1 %). Vietnamissa aloitettiin Slavia- ja Kushaq-mallien tuotanto. Vuonna 2026 markkinoille tuodaan kaksi uutta täyssähkömallia: crossover-katumaasturi Epiq ja jopa seitsemänpaikkainen suuri katumaasturi Peaq. Uutuudet laajentavat Škoda-täyssähkömallistoa entisestään.

Kolmanneksi myydyin automerkki Euroopan markkinoilla

Škoda Auto varmisti Euroopassa kolmannen sijan kaikkien autovalmistajien joukossa 836 200 asiakkaalle toimitetulla autolla (+9,9 %). Tätä saavutettua asemaa yhtiö aikoo vahvistaa tulevina vuosina.

Saksa on edelleen Škodan suurin markkina-alue 211 100 toimitetulla autolla (kasvua +24 000, +12,8 %). Saksan jälkeen tulevat Tšekin tasavalta (91 800, +7 300), Iso-Britannia (83 300, +4 600), Puola (65 200, +3 800) ja Ranska (50 800, +5 200). Erityisen voimakasta kasvua kirjattiin Tanskassa (+6 800) ja Alankomaissa (+5 900).

Sähköautoilun edistäminen: Škoda sijoittui neljänneksi myydyimpien sähköautojen valmistajista Euroopassa – sähköautomalleissa Elroq sijalle kaksi

Täyssähköautoissa Saksa (51 000, +106,6 %), Tanska (16 700, +191 %) ja Alankomaat (15 100, +300 %) kasvoivat Škodan vahvimmiksi markkinoiksi. Tšekin tasavallassa autonvalmistaja toimitti asiakkaille 6 000 täyssähköautoa (+245,7 %).

Škodan ydinmarkkinoilla Euroopassa täyssähköautot ja ladattava hybridit kattoivat 25,7 % (+116,5 %) kaikista Škodan toimituksista, mikä tarkoittaa sitä, että joka neljäs myyty Škoda toimitettiin ladattavana.

Elroq oli Euroopan toiseksi myydyin täyssähkömalli. Tämä uutuusmalli sijoittui ykköseksi Tšekin tasavallassa, Tanskassa, Alankomaissa ja Slovakiassa. Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä Elroq oli kolmen suosituimman mallin joukossa.

Enyaq sijoittui sijalle seitsemän Euroopan myydyimpien täyssähköautojen joukossa ja kolmen suosituimman joukkoon niin Tšekin tasavallassa, Suomessa, Sveitsissä, Itävallassa kuin Slovakiassa. Škoda varmisti neljännen sijan myydyimpien sähköautojen valmistajana 6,8 %:n markkinaosuudella.

Ladattavien mallien toimitukset yli kaksinkertaistuivat – Octavia edelleen suosikki

Octavia oli edelleen Škodan myydyin malli, jota toimitettiin maailmanlaajuisesti 190 300 kappaletta (-11,8 %). Nykyinen neljäs sukupolvi, joka on ollut markkinoilla vuodesta 2020, ylitti äskettäin miljoonan myydyn kappaleen rajan. Octavian jälkeen tilastoissa tulevat Kodiaq (130 400 kpl), Kamiq (125 900 kpl) ja Fabia (119 100 kpl).

Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien toimitukset yli kaksinkertaistuivat vuodesta 2024. Škoda toimitti vuoden 2025 aikana 174 900 täyssähköautoa ja 43 800 ladattavaa hybridiä eli yhteensä 218 700 ladattavaa autoa (+117,5 %).

Kansainvälistyminen: ennätystulokset Intiassa, kasvua Turkissa ja Pohjois-Afrikassa

Škoda Auton kansainvälistymisstrategia tuotti tulosta. Intiassa autovalmistaja saavutti ennätyksellisen 70 600 toimitetun auton tuloksen (+96,1 %). Kasvua vauhditti erityisesti paikallisesti tuotetun Kylaq-katumaasturin suuri kysyntä suositussa alle neljämetristen autojen segmentissä.

Škoda Auto laajensi toimintaansa ASEAN-alueella, kun Slavia- ja Kushaq-mallien tuotanto aloitettiin Vietnamissa. Škoda Auto vahvisti markkinoitaan myös Saudi-Arabiassa. Lisäksi Škodan toimitukset kasvoivat Turkissa (45 100, +6,8 %) sekä Pohjois-Afrikassa erityisesti Marokossa (6 000, +37,1 %) ja Egyptissä (5 300, +32,9 %).

Vuoden 2026 kohokohdat: kaksi uutta täyssähkömallia laajentavat kattavaa mallistoa ja tekevät sähköisestä liikkumisesta entistä saavutettavampaa

Škoda esittelee kesällä 2026 uuden täyssähköisen crossover-katumaasturi Epiqin, jota seuraa suuri, jopa 7-paikkainen katumaasturi Peaq. Uutuuksien myötä Škoda laajentaa täyssähköautomallistoaan entisestään ja tarjoaa asiakkaille lisää valinnanvaraa.

Lue muita Škoda-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

St1 on avannut kaksi uutta raskaan liikenteen biokaasun tankkauspistettä

Kuva: St1.

Energiayhtiö St1:n asemaverkostoon on avattu kaksi uutta nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspistettä raskaalle liikenteelle. Asemat sijaitsevat Iisalmessa ja Limingassa, ja niiden myötä St1:n biokaasuverkosto Suomessa kattaa nyt seitsemän raskaan liikenteen tankkauspistettä.

Uudet biokaasupisteet vahvistavat St1:n tavoitetta laajentaa LBG-verkostoaan valtakunnalliseksi. Iisalmen aseman sijainti on merkittävä Itä-Suomen liikenteen kannalta, sillä se palvelee sekä pohjoisen ja etelän väliä ajavia kuljetuksia että alueellista logistiikkaa.

Limingan asema sijaitsee Tupoksen logistisesti vahvassa solmukohdassa Valtatie 4:n varrella. Sijainti mahdollistaa sujuvat tankkausmahdollisuudet erityisesti Pohjois-Suomea ja Oulun talousaluetta palvelevalle raskaalle liikenteelle.

“Biokaasu on keskeinen osa St1:n energiasiirtymää kohti vähäpäästöistä liikennettä. Panostamme LBG-verkoston laajentamiseen, koska haluamme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaan ja käytännönläheisen ratkaisun päästöjen vähentämiseen. Kun verkosto kasvaa, logistiikkayritysten on helpompi suunnitella reittejä ja siirtyä biokaasuun – tämä vahvistaa niiden kilpailukykyä ja vastaa asiakkaiden kasvaviin ilmastotavoitteisiin”, sanoo Hans von Nandelstadh, Nordic Biogas Manager, St1.

Aiemmin St1:n asemaverkostoon Suomessa on avattu LBG-pisteet Hämeenlinnan Iittalaan, Mäntsälään, Salon Halikkoon, Hirvaskankaalle ja Vantaan Voutilaan. Keväällä 2026 on tarkoitus avata uudet LBG-pisteet Liperiin ja Imatralle. Tavoitteena on, että vuoden 2026 loppuun mennessä Suomen verkostossa on yhteensä 14 LBG-pistettä, ja vuoden 2028 loppuun mennessä noin 20 pistettä.

Pohjoismainen biokaasun jakeluverkosto laajenee

St1 panostaa voimakkaasti nesteytetyn biokaasun jakeluverkoston kehittämiseen yhteistyössä yhteisyrityksensä St1 Biokraftin kanssa. Tavoitteena on kaikkiaan yli 50 LBG-aseman pohjoismainen verkosto vuoden 2028 loppuun mennessä. Yhteensä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on jo avattu 13 LBG-pistettä, ja kuluvan vuoden aikana on tarkoitus avata 14 pistettä lisää. Tämän lisäksi St1 Biokraft operoi yli 50 paineistetun biokaasun (CBG) asemaa Ruotsissa.

“LBG-verkoston laajentaminen ei ole pelkkä infrastruktuuri-investointi, vaan keskeinen askel pohjoismaisen biokaasumarkkinan kasvattamisessa siten, että se voi palvella raskasta liikennettä vuosikymmenten ajan. Kyse on pitkäjänteisestä sitoumuksesta varmistaa ennustettava polttoaineen saatavuus raskaan liikenteen pääreiteillä sekä siitä, että tankkaus- ja jakeluratkaisut toimivat saumattomasti yli maarajojen. Kehitämme verkostoa, joka antaa kuljetusyrityksille varmuuden siirtyä biokaasuun: he voivat luottaa siihen, että tänä päivänä valittu polttoaine on jatkossakin luotettava, sitä on saatavilla ja se täyttää tulevaisuuden vaatimukset Pohjoismaissa”, sanoo Matti Oksanen, Head of Downstream and Central Europe, St1 Biokraft.

Osana omaa energiasiirtymää St1 panostaa jakeluverkostokehityksessään myös uusiutuvaan HVO-dieseliin sekä sähköautojen suurteholatausverkoston rakentamiseen.

Lue muita juttuja kaasusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kalle Rovanperän ratakausi katsottavissa MTV Katsomossa

Kuva: MTV.

MTV Katsomossa seurataan tällä kaudella myös moottoriurheilun supertähti Kalle Rovanperän kauden 2026 kilpasarjaa, Japanin Super Formulaa, joka on maailman toiseksi nopein formulasarja.

MTV Katsomossa nähdään suomeksi selostettuna kaikki aika-ajot ja kilpailut. Super Formulan käänteet tulkitsee MTV:n monipuolinen moottoriurheiluääni Juho Kokko. Selostamossa Kokon rinnalla on pitkän linjan moottoriurheilun ja rata-autoilun asiantuntija Risto Virtanen.

Super Formulan kausi kattaa 12 osakilpailua, jotka ajetaan yhteensä seitsemän viikonlopun aikana. Avauskilpailu ajetaan 3.–5. huhtikuuta Motegissa. Uuden formula-aluevaltauksen lisäksi kaksinkertainen rallin maailmanmestari jakaa mietteitään kauden aikana MTV:n rallilähetyksissä.

Kaikki Super Formula -lähetykset ovat katsottavissa suoratoistopalvelusta MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella sekä MTV Max -kanavalta.

Lue muita juttuja Kalle Rovanperästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Cupran urheilullisen nelivetofarmarin hinta laski merkittävästi

Cupra Leon Sportstourer. Kuva: Cupra.

Suomen vaativiin keliolosuhteisiin sopiva nelivetoinen Cupra Leon Sportstourer bensiinifarmari on saanut uuden hinnan; hinta alkaen on nyt 36 297 euroa.

Auton sydämenä sykkii 2.0 TSI -moottori ja tehoa se tarjoilee 150 kW (204 hv). Erikoishinnoittelun ansiosta hinta on yli 7 600 euroa aiempaa edullisempi.

Suosituskykyisemmän, 333 hevosvoimaisen VZ-nelivedon (VZ 2.0 TSI 245 kW 4Drive), hinta alkaen on puolestaan 49 287 euroa.

“Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Cupra Leon Sportstourer on ainoa lajissaan. Suomesta ei löydy vastaavaa autoa tähän hintaluokkaan. Olemmekin jo ennättäneet saada asiakkailta palautetta, että voiko tämä olla totta, ja että onko tässä joku virhe. Uskomme vahvasti, että Suomesta löytyy vielä paljon asiakkaita, jotka valitsevat mieluusti autokseen urheilullisen bensiinikäyttöisen nelivetofarmarin”, kertoo K-Auton Cuprasta vastaava liiketoimintajohtaja Jukka Kiuru.

Cupra Leon Sportstourer ei jätä urheilullisuutta vain ulkomuotoihin. 204-hevosvoimaisen (150 kW) nelivetoversion kiihtyvyys 0-100 km/h on 6,7 sekuntia. Tehokkaamman, 333-hevosvoimaisen (245 kW) VZ-nelivedon kiihtyvyys 0-100 km/h puolestaan on 4,9 sekunnissa. Vääntöä nelivetoisessa VZ-mallissa on 420 Nm.

Cupra Leon Sportstourerin tavaratila on 620 litraa ja takaistuimet kaadettuna jopa 1450 litraa. Malliversiosta riippuen jarruton vetomassa on 750 kg ja jarrullinen vetomassa 1700 kg.

Cupra Leon Sportstourerin kevythybridiversion ja ladattavien hybridien hinnat ovat myös laskeneet.

Kuva: Cupra.

Houkuttelevat hinnat koko Cupra-mallistossa

Erikoishinnoitellussa Cupra Turn On -mallistossa kaikki Cupra-mallit ovat saaneet uudet houkuttelevat hinnat.

”Asiakkaamme valitsevat Cupran, koska Cupra herättää tunteita ja erottuu massasta. Useimmiten asiakkaan sytyttää autojemme urheilullisen tyylikäs muotoilu, erinomainen ajettavuus ja toisaalta myös tietoisuus Volkswagen-konsernin vankasta laadusta. Tästä intoutuneena päätimme lähteä uuteen vuoteen Turn On -mallistolla, jonka idea on tuoda urheilullinen moderni premium-tunne yhä useamman suomalaisen saataville”, jatkaa Kiuru.

Merkin ensimmäinen täyssähköauto Cupra Born on markkinoille tulosta asti ollut hyvin suosittu niin yksityisasiakkaiden kuin työsuhdeautoilijoidenkin keskuudessa. Täyssähköisen Cupra Bornin hinnat alkavat nyt 36 300 eurosta (150 kW / 59 kWh), vapaan autoedun verotusarvon ollessa alkaen 485 €/kk ja käyttöedun verotusarvon alkaen 425 €/kk. Myös tehokkaampi ja kattavammin vakiovarusteltu Cupra Born e-Boost Impulse (170 kW 77 kWh) kuuluu Turn On -kampanjaan.

Täyssähköinen Cupra Tavascan on puolestaan saavuttanut suosion erityisesti työsuhdeautoilijoiden keskuudessa. Malli onkin nyt entistä houkuttelevampi myös autoedun piirissä ajavien keskuudessa. Täyssähköisen Cupra Tavascanin hinnat alkavat nyt 46 300 eurosta (Endurance 210 kW / 77 kWh). Vapaan autoedun verotusarvo on alkaen 635 €/kk ja käyttöedun verotusarvo alkaen 575 €/kk.

Tavascanin mallistoon kuuluvat myös kattavammin varusteltu nelivetoinen Cupra Tavascan VZ Adrenaline (250 kW, 77 kWh) ja malliston huippuvarusteltu, nelivetoinen Cupra Tavascan VZ Extreme (250 kW, 77 kWh).

Myös muut Cupra-malliston mallit ovat saaneet uudet hinnat. Monikäyttöisen Cupra Terramarin ja urheilullisen Cupra Formentorin mallistossa tarjolla on kevythybridi, nelivetoversioita sekä ladattavia hybridejä. Ikisuosikki Cupra Leon on tarjolla kevythybridinä ja äärimmäisen tehokkaana VZ-versiona.

Entistä pidempi takuu ja sytyttävä varustelu

Cupra Turn On -malliston tehdastakuu laajenee 50 000 kilometrillä. Nyt Turn On -mallistossa takuu on 5 vuotta / 150 000 km riippuen siitä, kumpi täyttyy ensin. Normaali Cupran takuu Suomessa on ollut 5 vuotta / 100 000 km jo vuodesta 2018 lähtien.

Nimensä mukaisesti Turn On -mallisto sytyttää myös runsaalla vakiovarustelullaan. Kaikissa malliston malleissa on tyypillisten vakiovarusteiden lisäksi vakiona mm. progressiivinen ohjaus, lämmitettävä ohjauspyörä, urheiluistuimet, avaimeton lukitus ja käynnistys, langaton Full Link -älypuhelimen peilaus, vähintään 12,9 tuuman infotainment-näyttö, yksilöitävä sisätilan tunnelmavalaistus, peruutuskamera, led-ajovalot kaukovaloavustimella sekä musta sisäkaton verhoilu.

  • Cupra Leon Sportstourer – luokkansa ainutlaatuinen nelivetoinen bensiinifarmari
  • Koko Cupra-mallisto sai uudet hinnat – erikoishinnoiteltu Cupra Turn On -mallisto nyt myynnissä, hintaetu jopa yli 7 600 euroa
  • Sähköautomallisto nyt alkaen 36 300 euroa (Cupra Born)
  • Nelivetomallisto nyt alkaen 36 297 euroa (Cupra Leon Sportstourer)
  • Ladattava hybridimallisto nyt alkaen 39 900 euroa (Cupra Leon)
  • Turn On -malliston takuu on 50 000 km aiempaa enemmän – 5 vuotta / 150 000 kilometriä

Cupra Turn On -hinnastot ja lisävarustehinnastot

Lue myös

Subarun sähköauton ostajalle tarjolla 10 vuoden turva!

Tällainen on Hyundain uusi täyssähköinen tila-auto

Uusi Renault Clio on nyt hinnoiteltu ja ennakkomyynnissä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Subarun sähköauton ostajalle tarjolla 10 vuoden turva!

Subaru Solterra. Kuva: Subaru.

Subaru Suomi esittelee uuden, huolloista aktivoituvan turvan sähköautoille mallivuodesta 2026 alkaen. Tarjoamalla jopa 10 vuoden turvan Subaru haluaa tehdä siirtymisestä polttomoottorista sähköön sujuvan ja turvallisen asiakkaille.

– Tarjoamalla 10 vuoden turvan haluamme luoda luottamusta, kun asiakkaat kohtaavat uutta teknologiaa, sanoo Christer Blomdell, Subaru Suomen toimitusjohtaja.

Subaru Suomi lanseeraa nyt Subaru Safe – turvaohjelman, joka tarjoaa sähköautoilijoille jopa 10 vuoden turvan, edellyttäen että auto huolletaan valmistajan suositusten mukaisesti valtuutetussa Subaru-huollossa.

Jokaisen huollon jälkeen aktivoituu uusi 12 kuukauden tai 15 000 kilometrin turva. Turvaa voidaan jatkaa siihen saakka, kunnes auto täyttää 10 vuotta tai sillä on ajettu 200 000 kilometriä ensimmäisenä täyttyvän arvon ollessa määräävä.

Tämä on luonnollinen osa Subarun sähköistymismatkaa. Asiakkaille se merkitsee pitkäaikaista ratkaisua, jossa huolettomuus ja selkeys jatkuvat myös tehdastakuun päätyttyä. Subaru Safe on luotu vastaamaan muutokseen, jonka monet autoilijat nyt kohtaavat.

Siirtyminen bensiinistä tai dieselistä sähköön tarkoittaa uutta ajotapaa – ja samalla uusia kysymyksiä teknologian, kestävyyden ja omistamisen suhteen. Huolloista aktivoituvan turvajärjestelmän avulla Subaru haluaa vastata näihin kysymyksiin selkeästi ja luottamusta herättävällä tavalla.

– Sähköön siirtymisessä on tärkeää tarjota 10 vuoden turva. Se tuo asiakkaille mielenrauhaa ja luottamusta uuteen teknologiaan – ja osoittaa, että olemme mukana koko matkan ajan, sanoo Blomdell.

Subaru Safe aktivoituu automaattisesti tehdastakuun päätyttyä. Asiakkaalta ei vaadita muita toimenpiteitä kuin määräaikaishuoltojen teettäminen valtuutetussa Subaru-huollossa. Ohjelma koskee Subarun sähköautoja mallivuodesta 2026 alkaen.

Lue myös

Taksi ryöstettiin Tampereella

WRC: Rallin MM-sarja käynnistyy tällä viikolla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Taksi ryöstettiin Tampereella

Poliisi9
Kuva: CvB.

Taksin tilanneiden henkilöiden epäillään syyllistyneen ryöstöön anastamalla taksin väkivaltaa ja väkivallan uhkaa käyttäen.

Miehet olivat tilanneet taksin, ja sen saavuttua kohteeseen he ottivat taksin haltuunsa väkivalloin.

Useampi poliisipartio lähti tavoittelemaan anastettua taksia, joka eteni kovaa vauhtia kohti Hämeenlinnaa liikenneturvallisuutta törkeästi vaarantaen. Janakkalassa auto ajoi tieltä ulos törmättyään ensin vastaan tulleeseen henkilöautoon.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan tiistaina.

Lue myös

Tällainen on Hyundain uusi täyssähköinen tila-auto

Uusi Renault Clio on nyt hinnoiteltu ja ennakkomyynnissä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Rallin MM-sarja käynnistyy tällä viikolla

Sami Pajari Monte Carlossa 2024. Kuva: Rallypixels.

Rallin MM-sarjan uusi kausi alkaa 22. tammikuuta legendaarisella Monte Carlon rallilla.

Rallin MM-sarjassa nähdään alkavalla kaudella yhteensä 14 osakilpailua täynnä näyttävää menoa sorateillä, lumella ja asfaltilla. Kauden avaa tuttuun tapaan Monte Carlon ralli, ja kausi huipentuu marraskuussa Saudi-Arabiaan. Rallikalenterin kohokohtiin kuuluu odotetusti Suomen MM-ralli, joka ajetaan heinä-elokuun taitteessa.

Suomalaisittain jännitettävää riittää tälläkin kaudella. Lajin nouseva suomalaislupaus Sami Pajari lähtee toiseen täyteen kauteensa Toyotalla. Lisäksi konkarikuljettaja Esapekka Lappi palaa vuoden tauon jälkeen MM-rallin pariin. Lappi ajaa Hyundailla kauden aikana arviolta viisi rallia ja avaa kautensa helmikuussa Ruotsin lumilla.

MTV:n tiimi tulkitsee rallikauden käänteet kotikatsomoihin. Asiantuntijaryhmään liittyy tälle kaudelle rallin kaksinkertainen maailmanmestari, viime kauteen uransa päättänyt Jonne Halttunen. Ryhmää tähdittävät myös edelliskausilta tutut Jari Ketomaa, Riku Tahko ja Janne Ferm. Lähetyksiä juontavat Satu Tuomisto ja Tomi Tuominen. Selostuksista vastaavat Juho Kokko ja Aleksis Ärje.

MTV välittää kauden kaikki tapahtumat

Kaikki MM-rallin lähetykset ja oheisohjelmat ovat katsottavissa suoratoistopalvelusta MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella sekä MTV Max -kanavalta.

MTV3-kanavalla ralliviikkoina torstaisin klo 22.35 Rallisirkus sekä sunnuntaisin Power Stage.

MTV Katsomon kattava lähetyskokonaisuus tarjoilee suorana ja suomeksi selostettuna kaikkien erikoiskokeiden tärkeimmät tapahtumat. Studio-osuudet taustoittavat jokaisen ajopäivän tapahtumia, minkä lisäksi MTV Katsomosta on katsottavissa runsaasti kohokohtia, haastatteluita ja muuta lisäsisältöä.

Ralliviikkoina MTV3-kanavalla Rallisirkus-ohjelma virittää kisatunnelmaan torstai-illoissa klo 22.35 alkaen. Sunnuntaisin nähtävä Power Stage studio-osuuksineen seuraa suorana loppuratkaisuja ja voitonjuhlia.

Lisäksi MTV3-kanavan kokonaisuuteen kuuluvat lyhyt Ralliextra, joka kiteyttää ajopäivän tapahtumat perjantaista sunnuntaihin, sekä kisan jälkeisellä viikolla esitettävä Kisakooste, joka summaa ralliviikonlopun käänteet.

Monte Carlo -ralli käynnistyy tämän viikon torstaina kello 17.05 Suomen aikaa. Torstaina ajetaan kolme erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina iltapäivällä.

Lue muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //