Koti Blogi Sivu 602

Oulun yliopisto: Raskaan liikenteen sähköistäminen voi tehostaa ajoneuvojen suorituskykyä

Havainnekuva sähköakselikonseptista kuorma-auton perävaunussa. Vasemmalla ylhäällä sähköakseli ja vasemmalla alhaalla energiavarasto. Kuva: Oulun yliopisto.

Ajoneuvojen ja työkoneiden sähköistäminen on merkittävä askel kohti kestävää tulevaisuutta. Oulun yliopistossa kehitetään raskaan liikenteen sähköisiä akseliratkaisuja, jotka vastaavat energiatehokkuuden, ympäristöystävällisyyden ja asiakastarpeiden haasteisiin. Pienikin sähköavusteisuus voi tehostaa suorituskykyä.

Raskaan liikenteen sähköistämisessä haasteena on tehdä uusia tuotteita taloudellisesti kannattavasti ja samalla vastata asiakastarpeisiin. Oulun yliopiston materiaali- ja konetekniikan tutkijat kehittävät sähköisiä ratkaisuja, jotka parantavat raskaiden ajoneuvojen ja työkoneiden suorituskykyä, vähentävät energiankulutusta ja samalla täyttävät asiakkaan vaatimukset.

– Sähköistämisessä ajoneuvon ohjattavuus ja liikkeiden tarkkuus paranevat, mutta haasteena ovat monimutkaistuvat ratkaisut ja ajoneuvojen lisääntynyt paino. Keskitymme sähköistämisen haasteiden ratkaisemiseen, ja tässä hankkeessa erityisesti raskaan ajoneuvon sähköisiin akseleihin, joissa jo pienikin sähköavusteisuus voi hyvin tehostaa suorituskykyä, kertoo professori Emil Kurvinen.

Sähköisissä akseliratkaisuissa tutkimus keskittyy järjestelmätason mallinnukseen, joka auttaa tunnistamaan eri vaihtoehtojen ominaispiirteet. Näiden tietojen avulla yritykset voivat valita tarpeisiinsa sopivimman ja kustannustehokkaimman ratkaisun.

– Sähköisellä apuvoimalinjalla kyetään vaikuttamaan ajoneuvon polttoaineenkulutukseen, käytettävyyteen ja suorituskykyyn sekä niiden kautta investoinnin takaisinmaksuaikaan.

Käyttötapauksena tutkijat kehittävät ja testaavat sähköistä akselia raskaaseen ajoneuvoon. Simulaatiotyökalu, joka perustuu asiakkaan todelliseen ajodataan, auttaa vertailemaan eri vaihtoehtoja.

– Raskaissa ajotehtävissä tarvitaan suurta moottoritehoa ja useampaa vetävää akselia yleensä vain hetkellisesti. Moottori ja vetotapa joudutaan mitoittamaan kuitenkin aina vaativimpien ajotilanteiden mukaan. Sähköistämällä voimalinja osittain saadaan varsin maltillisen kokoisella polttomoottorilla ja pienellä akkukapasiteetilla hyvä energiatehokkuus ja suorituskyky vaativimpiin kuljetustehtäviin, kertoo johtava asiantuntija Otto Lahti Traficomista.

Tutkijoiden tavoitteena on kehittää järjestelmätason hallintaosaamista sähkö- ja hybridivoimalinjojen kehittämisessä sekä lisätä tuotteiden jälleenmyyntiarvoa ja parantaa yritysten mahdollisuuksia toimia menestyksekkäästi maailmanlaajuisilla ajoneuvomarkkinoilla.

Tutkimushankkeen innovaatioihin kuuluu sähköisten simulointimallien integroiminen suoraan liiketoimintaan. Tämä auttaa yrityksiä vertailemaan erilaisia voimalinjavaihtoehtoja.

– Tutkimuksessa olemme ottamassa askeleen kohti kestävämpää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta raskaassa liikenteessä. Yhteistyöllä ja innovaatioilla voimme muuttaa liikenteen tulevaisuutta eli vähentää päästöjä, säästää energiaa ja samalla parantaa liikenteen tehokkuutta, Kurvinen sanoo.

NO DAMAGE -hanketta johtaa Oulun yliopisto ja muina tutkimuskumppaneina ovat VTT ja Aalto-yliopisto. Yrityspartnereina mukana ovat Danfoss Editron Oy, Kome Oy, Korsu Oy, Proventia Oy ja Sisu Akselit Oy sekä asiantuntijana Traficom. Hanketta rahoittaa Business Finland.

Lue myös: Volvo Trucks esittelee uuden täyssähköisen akselin pidennettyä toimintamatkaa varten

Historian havinaa: Jukka Åberg teki melkein 50-vuotisen uran Scanialla!

Jukka Åbergin työuran alkuaikoina huollettiin ja korjattiin vastaavia 1966 vuosimallin Scanioita. Kuva: Scania.

Hämeenlinnassa Scania Suomen varustelukeskuksessa on työn alla varsin erikoinen yhdistelmä uusien autojen joukossa. Varustelija Jukka Åberg korjaa Scania Suomen 1966 vuosimallin ”patanokan” paineilmakompressoria.

Jukka ei ole kyseisen automallin kanssa tekemisissä ensimmäistä kertaa, sillä Jukan työura Scanialla ajoneuvoasentajana alkoi jo vuonna 1974, jolloin vastaavia autoja oli ihan päivittäisessä käytössä.

Autoistuva Suomi tarjosi 70-luvulla varman työpaikan

Jukka Åbergin isä omisti taksin Nurmijärvellä ja kotipaikan naapurissa toimi pieni autokorjaamo. Kiinnostus autoihin syntyi jo siis ihan pikkupoikana. Kun kotipaikan lähellä sijaitsi vielä silloinen Nurmijärven ammattikoulu, oli uravalinta autoalalle selvä.

Lue myös: Ei mikään perinteisin perinteinen kuljetusyritys!

Vaikka ammattikoulun autolinjalle oli kovasti hakijoita, onnistui Jukka saamaan paikan ammattikoulusta.

– Muilla koulutuslinjoilla olisi päässyt ammattiin jo kahdessa vuodessa, mutta kiinnostus autoihin oli sen verran kova, että valitsin kolmevuotisen autolinjan. Lisäksi autoalalla oli siihen aikaan varma työpaikka tiedossa, perustelee Jukka uravalintaansa.

Automaalaamosta Scanialle

Nurmijärvellä toiminut automaalaamo tarjosi Jukalle kesätöitä opiskeluaikana. Automaalaamolla oli kovasti töitä, sillä maalaamolla oli sopimus Scanian kanssa uusien, asiakkaille toimitettavien autojen maalaamisesta. 70-luvulla Scaniat saapuivat varastoon pohjamaalattuna ja asiakkaan toivoma väri maalattiin sitten paikallisesti Suomessa.

Scanioita kuljetettiin Nurmijärvelle tasaiseen tahtiin ja autojen kuljettaja Masa Leinonen kehotti Jukkaa hakemaan Scanialle asentajaksi. Scania oli jo 70-luvulla markkinoiden kehittynein kuorma-auto ja brändinä tunnettu. Ammattikoulun päätyttyä toukokuussa 1974 Jukka tulikin hakemaan töitä Scanialta ja nyt lähes 50 vuotta kestänyt työura alkoi heti seuraavalla viikolla 3.6.1974.

Scania kouluttaa aktiivisesti asentajia uusimman tekniikan vaatimuksiin. Jukka Åberg suoritti ensimmäisen koulutuksensa Scanialla heti uran alkuun vuonna 1974. Kuva: Scania.

Valimotien alahallissa oltiin ”yhtenä joukkueena”

Scania oli 70-luvulla suosittu ja kuljetusliikkeiden tavoittelema kuorma-automerkki. Jukan ensimmäinen työpaikka Scanialla sijaitsi Helsingissä Valimotiellä. Scanioita huollettiin kahdessa eri kerroksessa ja alahallissa huollettiin ja korjattiin nokkamallin Scaniat. Muut mallit eivät halliin mahtuneet.

Alahallin asentajaporukkaan kuului 16 asentajaa ja hommia tehtiin parityönä.

– Meillä oli alahallissa tiivis porukka ja hyvä meininki. Kaikki olivat kavereita keskenään ja töissä oli mukava meininki. Aina autettiin kaveria hankalissa hommissa ja töissä oli aina mukavaa, vaikka raskaitakin hommia painettiin ihan urakalla, muistelee Jukka.

Scania Valimotie 1974: Valimotien alahallissa oli tiivis työporukka, jonka parissa vallitsi hyvä yhteishenki. Kuva: Scania.

Uralla on aina tullut eteen uutta ja kehittymistä on tuettu

Jukan ensimmäinen Scania-koulutus piti sisällään dieselmoottorikoulutuksen maahantuonnin teknisten eksperttien toimesta. Scania Suomi kouluttaa edelleen mekaanikkoja maahantuonnin huoltokoulussa ja kun tekniikka kehittyy, pidetään asentajat aina ajan tasalla.

– Asentajan hommissa olen aina halunnut pysyä ajan tasalla uusimmasta tekniikasta, kertoo Jukka.

Jukka onkin suorittanut urallaan lukuisia pätevyyksiä Scanioiden korjaamiseen. Hyvänä osoituksena kiinnostuksen säilymisestä on viimeisin sähkökuorma-autojen asentajapätevyys. Hämeenlinnan korjaamon ja varustelukeskuksen asiakaspalvelupäällikkö Joonas Ruponen ihailee Jukan asennetta.

– Jukkaa ei ole koskaan tarvinnut innostaa uuden oppimiseen. Aina kun on uusia ominaisuuksia autoihin tullut tai mallistoa uudistettu, on Jukka ensimmäisenä halunnut oppia uusimpien ominaisuuksien salat. Voi vain ihailla tuollaista sitoutuneisuutta ja innostumista, joka on kestänyt lähes 50 vuoden ajan, ihailee Ruponen.

Jukka Åberg on alusta saakka toiminut L&T:n autojen varustelijana. Autot ovat historiassa kehittyneet paljon ja Hämeenlinnan asiakaspalvelupäällikkö Joonas Ruponen ylistää Jukan kykyä oppia aina uutta. Kuva: Scania.

Puuhaa riittää eläkepäivillekin ja ilman Scaniaa ei tarvitse olla

Jukalla riittää autohommia eläkepäivillekin. Kotoa löytyy muutama museoautoaihio, joiden parissa aikaa kuluu.

– Pojan kanssa hankittiin Toyota Celica ja se meinattiin laittaa nyt seuraavaksi ihan huippukuntoon. Lisäksi velipoika jo odottelee, milloin tulen maalaamaan hänen uusimman sorayhdistelmän.

Jukka Åbergin veljellä Timolla on sorakuljetus ja maansiirtoyritys Nurmijärvellä ja veljen yrityksessä Jukka onkin käynyt aina auttamassa pienissä remonttihommissa ja maalaustöissä.

– Ja toivottavasti aikaa liikenee nyt lapsenlapsillekin enemmän, lisää Jukka. Hän on myös luvannut käydä vielä auttamassa Hämeenlinnan varustelukeskuksella tuntihommina, mikäli ruuhka-apua kaivataan.

– Tätä porukkaa tulee kuitenkin ikävä. Meillä on täällä mahtava tiimihenki ja pakkohan näitä on käydä välillä moikkaamassa ja katsomassa, että pärjäävät, Jukka toteaa.

Jukan veljen autoissa komeilee Jokereiden logo – Miksi ihmeessä?

Kuva: Scania.

Jukan veljen Timo Åbergin sora-autoissa komeilee Helsingin Jokerien logo. Jukka on maalannut veljensä autojen ohjaamot sekä koristemaalaukset ja Jokerien logolle löytyy hyvät perusteet.

– Meillä on töissä aina ollut paljon HIFK:n kannattajia. Jokseenkin HIFK-fanit ovat minusta ylimielisiä ja minun oli ihan pakko kannattaa Jokereita periaatteesta. Innostus Jokereiden seuraamiseen alkoi 80-luvun puolella ja ensimmäisen kausikortin olen tainnut hankkia siinä 90-luvun alussa. Siitä lähtien ollaan pojan kanssa kannatettu Jokereita ja hankittu Jokerien kausikortit joka vuosi. Meillä löytyy myös keräilykappaleina melkoinen määrä Jokereiden aitoja pelipaitoja. Koska veli antoi vapaat kädet maalata hänen sora-autojaan, niin totta kai niihin tuli sitten Jokereiden logo, nauraa Jukka.

Lue myös: Historian havinaa: 80 vuotta sitten käytettiin ensimmäistä kertaa kuorma-autoja laajassa mitassa ulkomaankaupan kuljetuksissa

Päivän kuva: Kuorma-autovalmistajan kaksipyöräinen menneisyys

Päivän museoauto: Eipä uskoisi tätä ”hevoskärryä” autoksi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

WRC: Toyota jatkaa samalla miehityksellä — Rovanperä ei aja kaikkia kisoja!

Palkintopalli Japani 2023. Kuva: TGR.

Toyotan WRC-talli ilmoitti tänään jatkavansa tutulla kokoonpanolla ensi vuoden rallin MM-sarjassa.

Talllipäällikkönä jatkaa Jari-Matti Latvala ja kuljettajina Kalle Rovanperä, Elfyn Evans, Sebastien Ogier ja Takamoto Katsuta.

Kartanlukijoina jatkavat Jonne Halttunen (Rovanperä), Scott Martin (Evans), Vincent Landais (Ogier) ja Aaron Johnstone (Katsuta).

Rovanperä ei tule ajamaan koko sarjaa, vaan ainoastaan valikoituja kisoja. Näin Rovanperälle jää enemmän aikaa osallistua muun muassa drifting-kisoihin. Rovanperän sopimus on monivuotinen.

Myös Ogier ajaa vain valikoituja kisoja. Koko sarjaa ajavat Evans ja Katsuta.

Rovanperän toteaa tiedotteessa, että nyt on hyvä ladata paristoja ja tulla sitten uudelleen täysin voimin mukaan MM-taisteluun.

Lue myös: WRC: Toyotan uusi kuljettajakolmikko on nyt julkistettu virallisesti: Ogier, Evans ja Rovanperä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Ensi vuonna tuleva uudistunut Audi A7 Sportback TFSI e quattro ladattava hybridi nyt myynnissä

Kuva: Audi.

Audi A7 Sportback TFSI e quattro ladattava hybridi on uusiutunut. Uusien varustelutasojen lisäksi tarjolla on erillisiä etu- ja takaosan muotoiluelementtejä sekä uudet rohkeat sisä- ja ulkovärit, uudet vanteiden muotoilut ja päivitetty vakiovarustelu.

Suomessa saatavilla on kaksi varustelutasoa: hienostunut Progress Plus ja urheilullinen Progress S line. Audi A7 Sportback -mallin uudistukset tarjoavat asiakkaille enemmän selkeyttä ja tilaa yksilöllisyydelle, sillä sisustus voidaan nyt suunnitella asiakkaan valitsemasta ulkonäköpaketista riippumatta.

Kummallekin varustelutasolle on ominaista ainutlaatuiset etu- ja takaosan muotoiluelementit. Hunajakennorakenteinen Singleframe on uusi määrittävä elementti auton etuosassa ja auton etuosa on viimeistelty mattamustalla kromikehyksellä.

Auton ulkonäön yksilöintivaihtoehtojen lisäksi tarjolla on mm. S line -sisustuspaketti, joka perustuu aiemman urheilupaketin sisustukseen – sisustus, kojelauta ja kattoverhoilu ovat kaikki mustia. Nahkaisessa, lämmitettävässä monitoimiohjauspyörässä, jossa on mustat vaihteenvalitsimet, on kontrastiväriset tikkaukset.

Lue myös: Tällaiset Audi A6 -mallit Suomeen syksyllä

Jalkatuki ja polkimet on pinnoitettu jaloteräspinnoitteella. S line -sisustuspaketissa on myös Dinamica-mikrokuitu-Frequenz/nahka-yhdistelmä istuimet, jossa on S-kuvioinen kohokuviointi etuistuinten selkänojassa.

Etu- ja takaoven kynnyslistat, joissa on alumiiniverhoilu, ovat valaistuja ja niissä on S-kirjain. Lisää näyttävyyttä tuovat punaisiksi maalatut jarrusatulat ja S line etu- ja takapuskurit sekä tummennetut taka- ja takasivulasit.

Uudet sisä- ja ulkovärit ja materiaalit

Audi A7 Sportback -malliin on nyt saatavilla uusia ulkovärejä: ensimmäistä kertaa valikoimaan kuuluu esimerkiksi Madeira-ruskea ja rata-autoilun ystävät voivat valita joko Daytona-harmaan tai Ascari-sinisen. Sisustuksen koristeellisia upotuksia on nyt saatavilla viidessä eri versiossa, kuten Oliivipuu- ja Hiilikuitu- sekä Dinamica-mikrokuidulla päällystetyt somistelistat.

Vakiovarusteiden hienoimmat kohdat päivitetty

Vakiovarusteena olevassa Audi-virtuaalimittaristossa on täysin digitaalinen kojetaulu, jossa on 12,3 tuuman näyttö ja Full HD -resoluutio (1 920 x 720 pikseliä). Mittaristo näyttää korkearesoluutioisena auton tärkeimmät tiedot, kuten hybriditoimintoa koskevat tiedot: akun varaustila ja jäljellä oleva sähköinen toimintamatka.

Kuva: Audi.

Mittaristoon on valittavissa joko klassinen näkymä tai infotainment-tila. Lisäksi Suomessa vakiovarusteena ovat mm. HD Matrix LED -ajovalot dynaamisilla etu- ja takavilkuilla, MMI Navigointi Plus -järjestelmä 10,1 tuuman kosketusnäytöllä, adaptiivinen vakionopeudensäädin ruuhka-avustimella, Emergency Assist -järjestelmä, taloudellisuusavustin, kääntymisavustin ja törmäyksen estoavustin, sähkösäätöiset etuistuimet (kuljettajan istuin muistitoiminnolla) sekä Advanced key system ja takaluukun automaattinen avaustoimintoliiketunnistimella.

Audi A7 Sportback TFSI e quattro

Audi A7 Sportback TFSI e quattro ladattavat hybridimallit on varustettu 17,9 kWh:n (bruttokapasiteetti) litiumioniakulla ja suurin latausteho on 7,4 kW. Sähköinen toimintamatka on noin 64-66 km (WLTP). Audi A7 Sportback latautuu täyteen noin kahdessa ja puolessa tunnissa.

Valittavana on neljä ajotilaa: täysin sähköinen ajotila (EV), polttomoottorin ensisijainen käyttö ja akun säästäminen myöhempää ajoa varten (Hold), akkuvarauksen lataustila (Charge) ja tehokas yhteiskäyttö (Hybrid).

Audi A7 Sportback 50 TFSI e quattro on erityisen houkutteleva työmatkailijoille ja yritysasiakkaille. Se tuottaa järjestelmätehoa 220 kW (299 hv) ja sen suurin vääntömomentti on 450 Nm.

Polttomoottorina toimii 2,0 TFSI -bensiinimoottori ja sähkömoottorin teho on 105 kW. Toisena tehovaihtoehtona on 55 TFSI e, jonka järjestelmäteho on 270 kW (367 hv).

Molemmissa versioissa 2,0 TFSI -moottori ja sähkömoottori yhdistyvät seitsemänvaihteiseen S tronic -automaattivaihteistoon. Kuten kaikissa Audin ladattavissa hybridimalleissa, e-tron latausjärjestelmä Compact ja Mode 3 -latauskaapeli julkisiin latauspisteisiin kuuluvat vakiovarusteisiin.

Suomen Audi-jälleenmyyjille uudet Audi A7 Sportback TFSI e Progress ladattavat hybridimallit saapuvat alkuvuodesta 2024 ja asiakastoimitukset alkavat vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Tämän hetken tuotantotilanteen mukainen toimitusaika on noin 3-4 kuukautta.

Uudistuneet Audi A7 Sportback ladattavat hybridit ovat nyt tilattavissa. Hinta alkaen 78 989 (Audi A7 Sportback 50 TFSI e quattro, Progress Plus)

Audi A7 Sportback TFSI e quattro Progress ladattava hybridi hinnasto ja lisävarustehinnasto:
https://bit.ly/AudiA7SportbackTFSIeladattavahybridiHinnastojaLisävarustehinnasto

Lue myös: Audi Q4 e-tron -malli uusiutuu merkittävästi: lisää toimintamatkaa ja tehoa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Viisi lupaavaa kuljettajaa valittu AKK:n juniorimaajoukkueeseen

Tuukka Taponen. Kuva: Petro Piilo, AKK.

Autourheilun lajiliiton valmennusjärjestelmän juniorimaajoukkue AKK Flying Finn Academyyn valitaan vuosittain lupaavia suomalaisia autourheilijoita. Juniorimaajoukkueeseen valitut lahjakkuudet ovat jo antaneet näyttöjä potentiaalistaan ja kilpailevat SM-tasolla tai KV-tasolla lajissaan.

AKK-Motorsport ry:n valmennustoiminnan tarkoituksena on turvata suomalaisen autourheilun menestyksen pitkät perinteet ja varmistaa, että kansainvälisestä kilpailumenestyksestä saadaan nauttia myös tulevaisuudessa.

AKK:n valmennusohjelma koostuu neljästä eri tasosta, joista Flying Finn Academy (FFA) on toisiksi korkein. FFA:n tavoitteena on tukea lahjakkaita kuljettajia kokonaisvaltaisen valmennuksen keinoin kohti autourheilun ammattilaisuutta. Juniorimaajoukkue tunnettiin aiemmin nimellä AKK Driver Academy.

Kauden 2024 Flying Finn Academy -ryhmään on valittu seuraavat henkilöt

  • Tuukka Taponen
  • Luka Sammalisto
  • Sebastian Lehtimäki
  • Joel Pohjola
  • Leevi Lassila

Edellä mainitut Flying Finn Academy -ohjelmaan valitut kuljettajat ovat Suomen lupaavimpia nuoria kykyjä.

Suomen autourheilun juniorimaajoukkueeseen valittujen kuljettajien tavoitteet ovat korkealla kansainvälisten kilpasarjojen ja luokkien huipulla. Huippuvalmennusohjelmassa aiemmin mukana olleita ovat esimerkiksi Valtteri Bottas, Kimi Räikkönen, Esapekka Lappi ja Teemu Suninen.

AKK Flying Finn Academy on tukenut nuorten kuljettajien matkaa huipulle jo 1980-luvulta alkaen.

Flying Finn Academyn lisäksi lupaavia kuljettajia on valittu myös Next Generation -ohjelmaan, josta heidän on mahdollista nousta Flying Finn -maajoukkueeseen. Flying Finn Next Generation -tukiohjelma tarjoaa apuja valmentautumiseen urheilijoille sekä heidän taustajoukoilleen.

Lue lisää Flying Finn Academy -valmennuksesta tästä.

Lue myös: Elias Niskaselle kutsu Mercedeksen junioriohjelman GT3-autojen testitilaisuuteen

Kartingkuljettaja Aada Turpeinen: Pojat eivät sulata, jos tyttö ajaa ohitse!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Jyväskyläläinen taksiyhtiö kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana

mauri Koljander. Kuva: Tamlans.

Neljä eri kuljetustoimintoja harjoittavaa tytäryhtiötä omistava Suomen Taksi Group Oy on merkittävä työllistäjä Jyväskylässä ja sen lähikuntien alueella.

Konserni työllistää yli sata kuljettajaa, toimiston vahvuus on kymmenen työntekijää ja se on viiden viimeisen vuoden aikana kasvanut 30 auton talosta 120 auton kokonaisuudeksi.

Konsernin liikevaihto muodostuu lähes kokonaan sopimusliikenteestä ja kunnallisista kuljetuksista. Autoilla ajetaan Jyväskylän lisäksi koulu- ja sote-kuljetuksia Laukaassa, Korpilahdella, Muuramessa, Hankasalmella, Niemisjärvellä, Äänekoskella, Joutsassa, Toivakassa ja Saarijärvellä. Lisäksi toimintaan kuuluvat sairaalasiirtoajot, palvelubussikyyditykset, Jyväskylän keskustan linjaliikenne sekä Palokan ja Vaajakosken palveluliikenneajot.

– Kokonaisliikevaihdostamme ei taida kymmentä prosenttia kertyä kuluttaja-asiakaspuolelta. Sote-kuljetuksiemme toimivuus on palauteen mukaan hyvä. Sen sijaan Kela-kyydeissä ei ole mitään katetta. Ne ajetaan tappiolla. Kela-ajoja ajetaan täyteajoina sen takia, että saamme kuljettajan työpäivän täyteen. Me pärjäämme volyymilla, Koljander huomauttaa.

40 vuotta alalla

Yrittäjä Mauri Koljanderin ura kuljetusalalla käynnistyi 24. lokakuuta 1983, kun hän siirtyi SP Lehtoselle ajamaan invataksia sekä tilausliikenteeseen linja-autoa. Vuonna 1987 Koljander hankki ensimmäisen oman autonsa ja ryhtyi yrittäjäksi. Seuraavana vuonna Jyväskylään perustettiin invataksikeskus, jolloin yritykseen mukaan tulivat Olli-Pekka Saarela sekä hänen isänsä Niilo.

Lue myös: Satakuntalainen taksiyrittäjä: ”Yhteiskunnalliset kyydit tuovat merkittävän osan taksiyrittäjän tuloista”

Vuonna 2001 Niilon jäädessä eläkkeelle, Mauri ja Olli-Pekka jäivät kahdestaan jatkamaan yritystoimintaa. Yrittäjäkaksikon työnjako on se, että Mauri toimii yrityksessä hallituksen puheenjohtajana ja Olli-Pekka toimitusjohtajana.

Koljander toimii myös Suomen Esteettömät ja Paaritaksit ry:n puheenjohtajana. Yhdistyksen tehtävänä on muun muassa valvoa Suomessa henkilöliikenneluvalla toimivien paaritaksi ja/tai esteetöntä taksitoimintaa harjoittavien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Tamlansin korityöt

Konsernin koulu- ja sote-kuljetuksista vastaava tytäryhtiö Jyvässeudun Taksiautot Oy on ostanut korityöt nykyiseltä Tamlansilta jo 1990-luvun alusta alkaen. Auto-ostot yhtiön on jo vuosien ajan keskittänyt Veholle Mercedes-Benziin.

– Nykyinen Tamlans on ollut meidän pääsiallinen koulu- ja invataksitoimittajamme jo reilut 30 vuotta. Kun yhtiön alkumetreillä Reijo Lehti teki auton niin se oli kunnossa. Ei tarvinnut pelleillä eikä leikkiä ja korjailla jälkikäteen. Toimitukset toimivat ja autot kestivät. Ei ole tarvinnut pelätä, että hajoaako joku korityövaiheessa tehty paikka. Tamlans on aina rakentanut toiminnallisia autoja, ja se linja on pitänyt, Koljander summaa.

Lue myös: Sähköisten pikkubussien istuinten kiinnitysongelmaan kehitetty ratkaisu

Myös Tamlansin rakentamien autojen esteettisyys ja ulkonäkö miellyttävät silmää.

– Meillä on pitkä yhteistyö, jossa laatu on pitänyt. Tamlans on ykköstoimittajamme. Esimerkiksi tänä vuonna olemme varustaneet ja rakennuttaneet Tamlansilla kymmenen uutta Mercedes-Benz Sprinteriä, ja ensi vuodeksi meillä on hankintasopimus kymmenestä uudesta lisää.

Koljander toteaa, että yhtiöiden vastavuoroisuus toimii erinomaisesti.

– Sprintereiden istuinjärjestys on niin sanottua ”jyväskylän mallia” eli olemme sen kehittäneet ja Tamlans on sen toteuttanut, ja samaa mallia myydään myös muille taksiyrittäjille. Tamlans ottaa erityistoiveemme hyvin huomioon.

Autokalustopuolella Veho ja Mercedes-Benz on yhtiön ykköshankintalinja.

– Sprinter-automallina on meille sopivan kokoinen, monikäyttöinen ja riittävän tilava koululaiskuljetuksiin. Koulukuljetuksiin sisältyy myös pyörätuolikuljetuksia, ja samoilla autoilla pystymme ajamaan kouluajojen ulkopuolella myös sote- ja Kela-kuljetuksia.

– Olemme toimineet käytännössä koko historiamme Mercedes-Benzin kanssa. Luotamme Mersun varmuuteen, toimivuuteen ja pitkäikäisyyteen.

Itse ajavat autot tulevaisuutta

Koljander ennustaa, että lyhyellä aikavälillä henkilökuljetusalan tulevaisuus näkyy käyttövoiman muutoksena.

– Tällä hetkellä markkinoille on tulossa isomman kokoluokan täyssähköautoja, joiden kyytiin saisi sen kolmetoista koululaista tai pyörätuolirampin ja kahdeksan istuinpaikkaa. Tietojemme mukaan EU:ssa on käsittelyssä direktiivi, joka mahdollistaisi 4,5 tonnin täyssähkötila-auton ajamisen henkilöautoajokortilla. Jos kyseinen direktiivi astuu voimaan niin se vaikuttaa tarjouskilpailutilanteissa siihen, että esimerkiksi invakuljetuksissa täyssähköautosta saa tarjouskilpailuissa yhä enemmän pisteitä.

– Uskon, että 5–10 vuoden aikavälillä isommilla akuilla ja suuremmalla kantavuudella varustetut täyssähköautot yleistyvät ja autojen latauspaikat ja -mahdollisuudet paranevat, Koljander toteaa.

Yli kymmenen vuoden päähän Koljander kertoo näkevänsä märkiä päiväunia siitä, että heidän keskuksellaan olisi vain kaksi työntekijää, jotka seuraavat monitorien välityksellä esimerkiksi kaupunkialueella toimivia autoja, jotka ajavat reittejä autonomisesti eli ilman kuljettajaa.

– Valvomosta käsin toinen työntekijä tarvittaessa auttaisi, jos joku itseajavista autoista joutuisi vaikeuksiin. Jo nyt autoissa on puheohjaus, jonka avulla tai näppäilemällä haluamansa osoitteen, auto vie asiakkaan perille.

– Veikkaan, että Laukaalle rakennettava Toyotan uusi teknologiakeskus vetyasemineen nopeuttaa erilaisten Jyväskylän ympäristössä toimivien autoinnovaatioiden sekä vetyautojen testaamista ja yleistymistä kaupunkiliikenteessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Volvolta päivitetyt sähkökuorma-autot kaupunkikuljetuksiin

Kuva: Volvo Trucks.

Kun kaupungit ottavat käyttöön puhtaita kaupunkivyöhykkeitä ja yritykset lisäävät kestävän kehityksen tavoitteitaan, päästöttömät kuorma-autot, jotka vastaavat kaikkiin kaupunkikuljetusten ja -logistiikan tarpeisiin, ovat tärkeämpiä kuin koskaan ennen.

Vastatakseen näihin vaatimuksiin Volvo Trucks esittelee päivitetyt sähköiset keskiraskaat kuorma-autonsa – Volvo FL ja FE.

Volvo FL ja FE sopivat useimpiin kuljetustehtäviin kaupungeissa, kuten jakeluun, jätteiden käsittelyyn ja kaupunkirakentamiseen. Sähköversiot ovat olleet markkinoilla vuodesta 2019, ja niitä myydään monilla markkinoilla Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa.

Lue myös: Torstaina alkaa suomalainen tv-sarja rekkakuskien elämästä — ohessa lyhyet esittelyt kuskeista!

Keskiraskaiden akkusähkökuorma-autojen AC-latausteho on lähes kaksinkertaistettu 43 kW:iin, mikä lyhentää esimerkiksi yön yli latausta 50 prosenttia. DC-latauksella latausteho on 150 kW. Autoihin on saatavana myös hiljattain päivitettyjä akkupaketteja, joiden toimintasäde yhdellä latauksella on 450 kilometriä.

Turvallisuus on avainasemassa Volvo FL- ja FE-kuorma-autoissa, jotka tyypillisesti jakavat rajallisen tilan henkilöautojen, pyöräilijöiden, potkupyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kanssa kiireisessä kaupungissa.

Useat uudet ominaisuudet lisäävät sekä kuljettajan että muiden tienkäyttäjien turvallisuutta, ja nämä turvallisuuspäivitykset tarkoittavat, että Volvo FL- ja FE-mallit ylittävät vuonna 2024 voimaan tulevat yleiset turvallisuusmääräykset.

Lue myös: Volvo aloittaa sähkökuorma-autojen sarjatuotannon Gentissä

Uusissa FL- ja FE-malleissa on myös uusi houkutteleva muotoilu, jossa on uudistettu keula, led-ajovalot ja rautamerkki sekä Volvon tekstilogo edessä.

Lisäksi kaikki Volvo FL:n ja FE:n voimansiirtoversiot, mukaan lukien sähkö, kaasu ja diesel, on varustettu useilla uusilla ominaisuuksilla, mikä tekee niistä entistä paremmin varusteltua nykyaikaisiin tarpeisiin kaupungissa.

Volvo FL- ja FE-kuorma-autoihin on tehty mm. seuraavia päivityksiä:

  • Ulkopeileistä on tehty ohuemmat, jotta kuljettaja näkee paremmin ympäristön
  • Sisätiloissa on uudet led-valot ja lukittava sisäsäilytystila, joka parantaa työympäristöä
  • Volvo FL ja FE voidaan varustaa 360 asteen lintuperspektiivikameraratkaisulla ja/tai sivukameralla
  • Uusi avain on täynnä uusia käyttäjäystävällisiä toimintoja
  • Sähköversiossa on uusi sähköinen voimanoton liitäntä, joka mahdollistaa auton päällirakenteelle korkeajännitteen hyödyntämisen esimerkiksi kylmäkonetta varten
  • Saataville tulevat turvajärjestelmät ovat loukkaantumiselle alttiiden jalankulkijoiden tunnistus, kaistanvaihtovahti törmäysvaroittimella ja kuljettajan vireystilanvalvonta

Uudet Volvo FL- ja FE-mallit ovat nyt tilattavissa ja asiakastoimitukset alkavat vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Liikenneturvan kysely vahvisti: Tästä liikenneongelmasta ei puhuta riittävästi!

Kuva: Aleksi Makkonen, Liikenneturva.

Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia ajoterveydestä kyselyllä*. Yhdeksän kymmenestä kokee, että sairauksien vaikutuksista autolla ajamisen turvallisuuteen pitäisi puhua enemmän. Samoin lähestulkoon kaikki ovat sitä mieltä, että lääkärin tai apteekkarin tulee kertoa, jos lääke vaikuttaa haitallisesti ajamiseen.

Myös läheisen ajoterveydestä kannetaan huolta. Suurin osa toivoo läheisen luopuvan ajamisesta siinä kohtaa, kun sairaus estää turvallisen ajamisen. Valtaosa pitää tärkeänä myös puuttua läheisen ajamiseen, kun tämän ajoterveys rapautuu. Jopa kolmasosa vastanneista tuntee ainakin yhden ihmisen, joka ajaa, vaikka ajoterveys ei todennäköisesti ole riittävä ajamiseen.

Osaatko toimia oikein, jos läheisen ajoterveys huolettaa?

– Vastaukset kertovat selkeästi sen, että suomalaiset ymmärtävät ajoterveyden merkityksen liikenteen turvallisuudelle – niin kuljettajalle itselleen kuin muille tiellä liikkujille. Ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun toisen ihmisen, läheisen, ajamiseen pitäisi puuttua tai ainakin selvittää terveystilanne myös ajamisen kannalta, selventää Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm.

Huolta läheisen ajoterveydestä ei sovi sivuuttaa

Ajoterveyttä arvioi aina lääkäri. Terveydellisten ongelmien ilmaantuessa lääkärille menoa ei kannata viivyttää sen takia, että pelkää ajo-oikeuden menettämistä. Sairauden hoito tukee usein myös ajoterveyttä. Monet terveydessä tapahtuvat muutokset vaikuttavat ajokykyyn vähitellen. Aina ei kuljettaja itse hoksaa muutosta.

– Kuljettajan läheinen saattaa ensimmäisenä huomata pulmat muun liikenteen seuraamisessa tai autoon ilmaantuvat pienet kolhut. Ottamalla asian puheeksi voi kuljettajaa auttaa tunnistamaan puutteet ajamisessa. Puuttuminen voi estää isomman tragedian myöhemmin, Nyholm kannustaa.

Poliisi ja Liikenneturva ovat yhdessä tuottaneet videon, jolla halutaan kiinnittää huomiota ajoterveyteen ja ajokuntoon. Tärkeintä on se, että ne kuljettajat, joiden ajaminen ei ole enää turvallista, eivät ole ratissa.

Vaarallisen ajon syyksi paljastui terveysongelma!

Ikääntymisen vaikutukset ajokykyyn

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Polestar 5 -malliin eteläkorealaiset akut

Kuva: Polestar.

Polestar ja eteläkorealainen akkuvalmistaja SK On ovat allekirjoittaneet sopimuksen akkukennomoduulien toimituksesta tulevaan 4-oviseen sähköiseen Polestar 5 -GT-malliin.

Polestar valitsi SK Onin yhteistyökumppanikseen sen akkukennoteknologian ansiosta, joka mahdollistaa suorituskykyisen kemian, pikalatauksen, tehokkaan purkautumisen ja pitkät toimintamatkat.

Nikkeliakkukennomoduulit koostuvat erittäin pitkistä 56 cm:n kennoista, joilla on suuri energiatiheys.

Lue myös: Polestar 5: Viiden minuutin latauksella 160 km!

– Kumppanuutemme on kantanut hedelmää yhteistyöpöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen ja SK Onin sijoitettua merkkiimme. Polestar 5:n kehitystyö etenee hyvää vauhtia, ja autossa on suurikapasiteettinen akku, joka tarjoaa GT-malleilta odotettua suorituskykyä, kommentoi Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.

Polestar 5 -mallin tuotannon on määrä alkaa vuonna 2025. Auto on kehitysversio Polestar Precept -konseptista.

SK On

SK On on kansainvälinen johtava sähköautojen akkukehittäjä ja -valmistaja ja ratkaisuntarjoaja, jonka tehtävänä on tehdä maailmastamme puhtaampi ja mukavampi paikka sähköistämisen avulla.

SK On perustettiin vuoden 2021 lokakuussa, kun Etelä-Korean suurin energiayhtiö SK Innovation päätti erottaa akkuyksikkönsä omaksi yhtiökseen. SK On haluaa tulla maailman johtavaksi tekijäksi puhtaan energian teollisuudessa hyödyntämällä globaaleja tuotanto- sekä tutkimus- ja kehitystyöresursseja sekä laajaa tuotannon ja laadunvalvonnan tietotaitoa.

Päämajaansa Soulissa, Etelä-Koreassa pitävä SK On on laajentanut toimintaansa eri puolille maailmaa. Sillä on akkutehtaita toiminnassa tai rakenteilla Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.

Lue myös: Polestarin ja Luminarin yhteistyö jatkuu myös Polestar 5 -mallissa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Veteen pudonnut moottorikelkkailija ei tiennyt missä oli!

Kuva: CvB.

Poliisille tuli ilmoitus sunnuntaina aamuyöllä Kittilässä. Tehtävän mukaan mies oli pudonnut moottorikelkalla veteen, mutta päässyt vedestä itse ylös.

Mies oli kylmissään ja märissä vaatteissa eikä pystynyt paikantamaan itseään tarkasti.

Poliisi ja pelastuslaitos löysi paikallisten ihmisten avustuksella miehen elossa.

Poliisi kiittää tehtävälle osallistuneita henkilöitä.

Lue myös: Moottorikelkan liikennevakuutuksen laiminlyönnistä kalliit seuraukset

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //