Koti Blogi Sivu 601

Suuri määrä autoja vahingoitettiin Vantaan Kivistössä

Poliisi9
Kuva: CvB.

Vantaan Kivistössä tapahtui maanantain vastaisena yönä, laaja autoihin kohdistunut vahingonteko- ja murtosarja. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan yli kolmeakymmentä autoa oli vahingoitettu tai niihin oli murtauduttu.

– Selvitämme poliisissa epäiltyjen tekijöiden henkilöllisyyttä ja pyydämme asianomistajia tekemään rikosilmoituksen, jos heidän ajoneuvoja on rikottu tai niihin on murtauduttu, kehottaa rikoskomisario Aleksi Topinoja.

Lue myös: Espoossa rikottu autojen ikkunoita ehkä ampumalla!

Lue myös: Auton kylki sotkettiin spraymaalilla – poliisi kaipaa havaintoja tekijöistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Uusi Renault Master Suomeen ensi keväänä

Kuva: Renault.

Muotoilun ja uuden teknologian ansiosta neljännen sukupolven Renault Master on viidenneksen taloudellisempi kuin edeltäjänsä. Polttoaineeksi uudelle perusrakenteelle rakennettuun Masteriin käy niin diesel, sähkö kuin tulevaisuudessa myös vety. Ohjaamo on mukavuudeltaan ja ergonomialtaan kuin henkilöautossa.

Kuva: Renault.

Renault alkoi valmistaa Batillyssä, Itä-Ranskassa uutta Master-pakettiautoa vuonna 1980, minkä jälkeen niitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Reilun 40 vuoden aikana Masteria on myyty useammassa kuin 50 maassa, kun vuonna 1990 vienti aloitettiin myös Etelä-Amerikkaan. Nyt on vuorossa Masterin neljäs sukupolvi, jonka uskotaan kasvattavan mallin suosiota entisestään.

Pienempi ilmanvastus

Katse täysin uuteen Renault Masteriin paljastaa, että nyt alkaa menestystarinan seuraava luku. Väkevän näköinen keula on suunniteltu Renaultin uuden merkin ympärille, jota kehystää kookas etusäleikkö. Tehokkaissa, kookkaissa ledivaloissa on päiväajovaloissa Renaultin C-muoto, joka integroituu hienosti säleikköön. Korin perusvärejä on seitsemän, minkä lisäksi valittavana on yli 300 erikoisväriä.

Kuva: Renault.

Korin mittasuhteet ovat tarkkaan harkittuja, jotta kaikissa kokovaihtoehdoissa on oikea tasapaino. Uutta Masterissa on se, että korin takaosa on kapeampi, joka parantaa aerodynamiikkaa merkittävästi. Korin kavennus on toteutettu niin, ettei se vaikuta tavaratilan kokoon tai pariovien lastausaukon suuruuteen.

Lue myös: Ensimmäiset Renault Trafic -täyssähköautot Suomeen vielä tänä vuonna

Ilmanvastuskerroin on pienentynyt yli 20 prosentilla. Alhaiseen ilmanvastukseen on päästy kaikkien korin yksityiskohtien tarkalla kehitystyöllä. Täysin uuden Masterin konepelti on edeltäjää lyhyempi. Tuulilasi alkaa edempää ja se on jyrkemmin kallistettu kuin ennen.

Kuva: Renault.

Ulkopeilit, etupuskurin ilmanottoaukot ja katto on kaikki viimeistelty aerodynamiikan ehdoilla. Suuri merkitys on kapenevalla perällä, minkä takia uutta Masteria voisi nimittää Aerovaniksi. Paremmalla aerodynamiikalla on samalla hyvä vaikutus melutasoon, joka on alentunut huomattavasti.

Kaiken ilmanvastukseen panostetun työn ansiosta täysin uuden Renault Masterin hiilidioksidipäästö on pienentynyt 39 g/km ollen pienimmillään alle 200 g/km. Samalla se tarkoittaa, että sähkömoottorisen Masterin energiankulutus on pudonnut viidenneksellä nykyiseen malliin verrattuna.

Monta voimalinjaa samalle perusrakenteelle

Renault Masterissa on täysin uusi perusrakenne, jonka ansiosta se on taloudellisempi kuin yksikään kilpailija. Tärkeintä parannuksessa ovat alhaisemmat käyttökustannukset, minkä lisäksi kantavuudet ovat kasvaneet. Sekin vaikuttaa positiivisella tavalla kuljetusten tuottavuuteen.

Kuva: Renault.

Perinteisempää moottorivalikoimaa edustavat neljä Blue dCi -turbodieseliä, joiden tehot ovat 77, 96, 110 ja 125 kilowattia (105, 130, 150 ja 170 hv). Niillä varustettuna kulutus sadalla kilometrillä on pienentynyt 1,5 litraa sadalla Masterin edelliseen sukupolveen verrattuna. Vaihteistoksi voi valita käsivalintaisen tai täysin uuden 9-vaihteisen automaatin.

Sähkömoottoriksi on kaksi vaihtoehtoa. Niistä ennen kaikkea taajamakäyttöön tarkoitetussa on 96 kilowattia kehittävä sähkömoottori, jonka kanssa ajoakun energiasisältö on 40 kilowattituntia ja toimintamatka 180 kilometriä (WLTP). Toisessa vaihtoehdossa sähkömoottori kehittää 105 kilowattia. Siinä ajoakun energiasisältö on 87 kilowattituntia ja toimintamatka 410 kilometriä (WLTP).

Lähitulevaisuudessa Renault Master tulee myyntiin myös vedyllä toimivana polttokennoversiona.

Helppokäyttöinen työasema

S-muotoinen kojelauta kääntää kaikki näytöt ja katkaisimet kohti kuljettajaa, minkä ohella se luo ohjaamoon tilan tuntua. Kaikissa Mastereissa on selkeä 10-tuumainen kosketusnäyttö.

Ohjauspyörä on lainattu sellaisenaan Renaultin henkilöautoista. Siinä on laaja korkeus- ja etäisyyssäätö, mikä auttaa löytämään ihanteellisen ajoasennon. Automaattivaihteisissa Mastereissa ajosuunnan valitsin on viety ohjauspyörään, mikä on vapauttanut tilaa keskikonsoliin.

Kuva: Renault.

Tilaa uuden Masterin ohjaamossa onkin runsaasti niin matkustajille kuin tavaroille. Viime mainittua on nyt 135 litraa, mikä on neljänneksen enemmän kuin edellisessä sukupolvessa. Säilytystilaa ja lokeroita on kojelaudassa, pöytälaatikkomaisessa hansikaslokerossa ja kookkaissa ovilokeroissa.

Täysin uusi Master muuttuu kätevästi liikkuvaksi toimistoksi. Kun keskimmäisen istuimen selkänojan taittaa eteen, sen selkänoja toimii pöytänä, jossa on myös paikka tietokoneelle. Lisäksi ohjaamossa on USB-C-portteja, joista saa virtaa tietokoneelle.

Sähkömoottorisissa Mastereissa energiaa voidaan siirtää moneen suuntaan. Niissä on sekä V2L että V2G, mikä tarkoittaa että autolla pystyy lataamaan toista ajoneuvoa tai käyttämään työkaluja auton virralla. Sen lisäksi on mahdollista syöttää virtaa takaisin sähköverkkoon.

Täysin uuden Masterin tieto-viihdejärjestelmä on edistyksellisempi kuin monessa henkilöautossa. Siihen on saatavilla yksi moderneimmista markkinoilla ja uusimmista Renaultin henkilöautomalleista tuttu OpenR Link -järjestelmä sisäänrakennetuilla Googlen palveluilla.

Siihen voi langattomasti liittää älylaitteen Android Autolla tai Apple CarPlaylla, jolloin puhelimen tai älylaitteen tiedot peilataan näytölle. Järjestelmää päivitetään kaiken aikaa pilven kautta, jolloin siihen saadaan vielä enemmän Googlen monipuolisia sovelluksia.

Räätälöitävissä moneen tarpeeseen

Renault Masterissa on uusi perusrakenne, jossa akseliväli on lyhyempi kuin ennen. Yhdessä uudelleen suunnitellun etuakseliston kanssa kääntöympyrä on pienentynyt peräti 1,5 metriä, mikä tekee Masterista paljon aiempaa kätevämmän kaupunkikäytössä.

Uuden jarrujärjestelmän ansiosta jarrujen tehokkuus ja tuntuma pysyvät samoina kuorman muutoksista huolimatta. Automaattinen hätäjarrutus alkaa puolta aiemmin kuin ennen ja jarrutusenergian talteenotto on sähkömoottorissa Mastereissa entistä tehokkaampaa. Kuljettajaa avustavia järjestelmiä on nyt tarjolla peräti 20.

Saman verran on myös erilaisia korivaihtoehtoja, joilla kuormatilan koko vaihtelee 11 ja 22 kuutiometrin välillä. Edelliseen sukupolveen verrattuna liukuovet kyljissä aukeavat nyt neljä senttiä enemmän ja tavaratila on kymmenen senttiä pidempi, mikä tekee siitä luokkansa pisimmän. Kasvanut tavaratilan koko, pituus, leveys ja suurin kantavuus tekevät Masterista ihanteellisen auton luokassaan, joka määrittää uudelleen koko luokan.

Renault Masterin täysin uusi neljäs sukupolvi tulee markkinoille keväällä 2024.

Lue myös: Uunituoreita automalleja pelastajien harjoituskappaleiksi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Nuorehko kuljettaja hölmöili toistamiseen!

Kuva: CvB.

Poliisilla riitti tekemistä viikonlopun liikenteessä. Perjantaina hyvä ajokeli innosti kuljettajia ajamaan kilpaa.

Lohjalla moottoritiellä kaksi nuorehkoa mutta jo täysi-ikäistä kuljettajaa ajoivat 172 kilometriä tunnissa alueella, jossa rajoitus salli nopeuden 100 kilometriä tunnissa.

Toinen kuljettajista oli saanut ajokorttinsa takaisin poliisin hallusta syyskuussa. Nyt kortti on jälleen tallessa poliisiasemalla.

Lue myös: Joensuussa vaarallista kilvanajoa

Lue myös: Länsi-Uudellamaalla kovia nopeuksia — suurin nopeus reilusti kolmatta sataa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Ensi kesänä Suomeen tulee uudistunut Toyota Yaris Cross

Toyota Yaris Cross Premiere Edition. Kuva: Toyota.

Toyota vahvistaa asemiaan B-SUV-segmentissä, jossa Yaris Cross on Euroopan tasolla kärjessä kuluvan vuoden 2023 osalta. Uudistuva malli tarjoaa ensi kesänä markkinoille saapuessaan mm. uuden, tehokkaamman hybridivoimalinjan, uudenlaisen, digitaalisen käyttökokemuksen sekä hiotumpaa ulkonäköä.

Unohtaa ei sovi myöskään uusimman sukupolven Toyota T-Mate -järjestelmää, jonka lukuisat aktiiviset avustin- ja turvajärjestelmät ovat kuljettajan ja matkustajien tukena ja turvana jokaisella ajokerralla.

Kaksi tehoversiota

Uudistuva Yaris Cross jakaa Yaris-mallin kanssa jatkossa voimalinjavalikoiman, missä 1.5 Hybrid -hybridijärjestelmä on saatavilla kahtena eri tehoversiona. Tehokkaamman järjestelmän suurin ulostuloteho on 97 kW (132 hv) totutun, jatkossakin erittäin suositun version 85 kW (116 hv) -tehoon verrattuna.

Toyota Yaris Cross Premiere Edition. Kuva: Toyota.

Kahden tehoversion ero näkyy mm. puolen sekunnin erolla 0–100 km/h -kiihtyvyydessä ja 0,4 sekunnin erolla 80–120 km/h -ohituskiihtyvyydessä. Tästä huolimatta CO2 -päästöt ovat luokkansa pienimmät, varustetason mukaan 103–122 g/km.

Suurempi sähköinen teho merkitsee ennen kaikkea jokapäiväisen ajettavuuden parantumista sekä kaupungissa että etenkin maantiellä. GA-B-alustarakenne suorastaan nauttii lisätehosta, sillä sen todistetusti etevät ominaisuudet paranevat tehon ja kiihtyvyyden kasvaessa. Jo nyt hybridivoimalinja on ollut tärkeimpiä Yaris Cross -mallin hankintaan vaikuttaneita tekijöitä, ja jatkossa valittavissa on kaksi erilaista vaihtoehtoa.

Digitaalinen käyttökokemus

Kuljettajalle tarjottava informaatio, auton liitettävyyspalvelut ja viihde on muodostavat uudenlaisen kokonaisuuden. Sen osina toimivat mm. laajalti muokattavissa oleva mittaristonäkymä sekä aiempaa monipuolisempi ja nopeampi multimediajärjestelmä.

Toyota Yaris Cross Premiere Edition. Kuva: Toyota.

Varustetason mukaan 7- tai 12,3-tuumainen mittaristo tarjoaa selkeällä tavalla kaiken tarvittavan tiedon erilaisissa valaistusolosuhteissa. Toyota Smart Connect -mediajärjestelmä puolestaan tarjoaa intuitiivisen helpon käytettävyyden ja esimerkiksi pilvipohjaisen navigointijärjestelmän aina ajantasaisine karttoineen ja liikennetietoineen.

Langaton älypuhelinintegraatio kuuluu luonnollisesti samaan pakettiin, ja järjestelmä tukee niin mediajärjestelmän itsensä kuin esimerkiksi Toyota T-Mate -avustin- ja turvajärjestelmien OTA (over-the-air) -päivityksiä.

Helppokäyttöisyyttä digitaalisella avaimella

Uudistuva Toyota Yaris Cross saa varustevalikoimaansa digitaalisen avaimen, mikä mahdollistaa älyavainjärjestelmän käytön MyT-sovelluksen avulla. Jopa viisi käyttäjää voi älypuhelimellaan käyttää autoa ilman fyysistä avainta. Samoin sovelluksen kautta on käytettävissä etähallintatoiminnot, kuten esilämmitys tai -jäähdytys sekä keskuslukituksen käyttäminen.

Stressitöntä ja turvallista matkaa – Toyota T-Mate

Toyota T-Mate tarkoittaa lukuisten kuljettajaa avustavien järjestelmien sekä aktiivisten turvallisuusjärjestelmien yhteenliittymää. Turvallisuus ei ole pelkästään Toyotan vakiovaruste vaan sisäänrakennettu ominaisuus.

Järjestelmän uusin sukupolvi tarjoaa uusimman kamera- ja tutkateknologian turvin mahdollisuuden tunnistaa ja välttää lukuisia erilaisia vaaratilanteita muiden tienkäyttäjien kanssa, ovat he sitten autoilijoita, jalankulkijoita, pyöräilijöitä tai moottoripyöräilijöitä. Toyota T-Mate tekee arkipäiväisestä liikkumisesta turvallisempaa kaikille.

Toyota Yaris Cross Premiere Edition. Kuva: Toyota.

Esimerkkinä huomaamattomasti kuljettajaa avustavista järjestelmistä PDA (Proactive Driving Assist) ottaa huomioon edellä ajavan auton nopeuden ja sen muutokset, vaikkei vakiovarusteista, mukautuvaa vakionopeudensäädintä käytettäisikään. Se hidastaa auton vauhtia juuri sopivasti kaasupoljinta kevennettäessä, ja lisäksi se vaikuttaa ohjaustehostukseen mutkissa antaen juuri oikeanlaisen tehostuksen auttaen kuljettajaa ohjaamaan pehmeällä ajolinjalla.

Uusi EDSS-järjestelmä (Emergency Driving Stop System) auttaa, jos kuljettaja ei syystä tai toisesta pysty enää esimerkiksi sairaskohtauksen vuoksi hallitsemaan autoa. Mikäli järjestelmä havaitsee, ettei hallintalaitteita ole käytetty hetkeen, antaa järjestelmä varoitusäänen. Jos siihen ei reagoida, pysähtyy auto itsestään, aktivoi hätävilkut ja avaa keskuslukituksen.

Uudenlaista tyyliä – Yaris Cross Premiere Edition

Toyota Yaris Cross -mallin nykyaikainen tyyli on miellyttänyt silmää jo ensiesittelystään lähtien, sillä ilmentäähän se kompaktin ja ketterän auton olevan kuin kotonaan sekä ruuhkaisemmissa kaupungeissa että rauhallisemmilla maalaisteillä. Tuota tyyliä korostaa uudistuvan Yaris Cross -mallin uusi huippuversio, Premiere Edition.

Premiere Edition tarjoaa eksklusiivisen, uuden Urban Khaki -ulkovärin, jota korostetaan mustalla katolla. Nurkissa komeilevat uudet, 18-tuumaiset tummanharmaat ja koneistetuilla pinnoilla ehostetut viisipuolaiset vanteet.

Tämä rohkean, lähes karskin teeman luontaisena jatkona sisätiloissa nähdään koristelinjoja sekä verhoilujen tikkauksia, jotka ovat samaa sävyä ulkovärin kanssa. Ulkovärivaihtoehdoiksi on saatavilla myös Platinum Pearl White -helmiäisvalkoinen sekä Silver Metallic -hopea.

Uudistuva Toyota Yaris Cross saapuu Suomeen kesällä 2024.

Lue myös: Autotoday tutustui: Toyotan suosikki-SUV sukkuloi Ibizan raiteilla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Rattijuoppo törmäsi kovalla vauhdilla peurakolarin takia pysäköityihin autoihin — yksi henkilö sairaalaan!

Kuva: CvB.

Perjantaina oli vakava liikenneonnettomuus Inkoossa tiellä 51.

Tapahtumasarja sai alkunsa kello 19 aikaan, kun kohti Hankoa ajanut kuljettaja törmäsi peuraan ja heti perään kohti Helsinkiä ajanut kuljettaja törmäsi omalla puolellaan samaan eläimeen.

Kuljettajat olivat törmäysten jälkeen pysäköineet autonsa tien sivuun kohti Hankoa vievän kaistan puolelle tilannetta ja vointia selvittääkseen.

Kun kuljettajat seisoivat tien laidassa, kolmas autoilija törmäsi parkissa olleisiin autoihin kovalla vauhdilla. Voimakas törmäys sai molemmat autot liikkeelle, minkä seurauksena yksi autoista osui toiseen tien laidassa seisoneista kuljettajista. Hän lensi auton tönäisyn voimasta tien sivuun ja sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

− Poliisi epäilee törmäyksen aiheuttanutta kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Sama autoilija oli aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita jo ennen matkan päättänyttä törmäystä, kertoo komisario Hannu Kontola.

Tässä konkreettinen uutinen syksyn ajankohtaisesta liikennevaarasta!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Caravan-Elämäntyö 2023 -palkinto jaettiin toista kertaa

Kuvassa toimitusjohtaja Atso Muuronen, sekä toiminnanjohtaja Mika Jokinen (vasemmalla) ja hallituksen puheenjohtaja Tom Sågbom Matkailuajoneuvotuojat ry:stä. Kuva: MAT.

Caravan Elämäntyö 2023 -palkinto ja kultainen ansiomerkki annettiin Caravan Business Forumissa Sibeliustalolla Lahdessa Helsinki Caravan Oy:n toimitusjohtaja Atso Muuroselle.

Kultainen ansiomerkki on yhdistyksen korkein tunnustus, joka voidaan myöntää henkilölle jonka elämäntyö on kietoutunut tiiviisti matkailuajoneuvoalan kehityksen ja menestyksen ympärille. Matkailuajoneuvotuojat ry:n kultainen ansiomerkki on annettu aiemmin yhdelle henkilölle vuonna 2022.

Atso Muurosen elämäntyö matkailuautojen ja -vaunujen parissa on ollut esimerkillistä ja vaikuttavaa. Hän on toisen polven yrittäjä, joka yhdessä veljiensä kanssa on ohjannut Helsinki Caravan Oy:tä menestyksekkäästi sillä polulla, jota hänen isänsä, Teuvo Muuronen, aloitti jo liki 50 vuotta sitten. Teuvo Muuronen oli myös yksi Matkailuajoneuvotuojat ry:n perustajajäsenistä.

Muuronen on omistanut koko työuransa Helsinki Caravanille. Hän on myös antanut panoksensa yhdistyksen toimintaan hallituksen jäsenenä ja toiminnantarkastajana, edistäen toimialan etuja ja yhteisön hyvinvointia.

Caravan-liikkeen pyörittäminen on ennen kaikkea tiimityötä!

– Helsinki Caravan on perheyritys, jonka Teuvo Muuronen on 1976 perustanut. Meillä on aina ollut pitkäaikaisia, osaavia ja innostuneita työntekijöitä avaintehtävissä. Heidän ympärilleen olemme onnistuneet kokoamaan osaavan henkilöstön, minkä avulla olemme saavuttaneet laajaan, lojaaliin asiakaskunnan ja sen seurauksena myös yrityksen talous on pysynyt vakaana, toteaa Atso Muuronen.

– Itselläni on ollut ilo olla yksi osa tätä porukkaa ja olen kiitollinen saamastani huomionosoituksesta, Muuronen kiittää.

Helsinki Caravan Oy

Helsinki Caravan Oy on vuonna 1976 perustettu täyden palvelun Caravan-tavaratalo ja pääkaupunkiseudun johtava matkailuajoneuvojen erikoisliike. Yritys tarjoaa kattavan valikoiman uusimpia matkailuajoneuvomalleja jokaiseen makuun ja käyttötarkoitukseen. Yhtenä Suomen suurimmista vaihtovaunuliikkeistä Helsinki Caravan myy vuosittain yli kaksisataa käytettyä matkailuajoneuvoa ja tarvikemyymälästä löytyy laaja valikoima lisävarusteita ja tarvikkeita. Huolto- ja korjaamotoiminnot ovat myös olennainen osa kokonaispalvelua. Ammattitaitoinen huoltohenkilökunta huoltaa ja korjaa matkailuvaunut sekä matkailuautojen asunto-osat turvalliseen matkakuntoon.

www.helsinkicaravan.fi

Lue myös: Vuoden 2023 matkailuajoneuvokauppias on valittu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

K-Latauksen latauskilometrit puoleen hintaan koko viikon ajan!

Arkistokuva. Kuva: K-Ryhmä.

Black Friday on yleistynyt vauhdilla Suomessa koko viikon jatkuvien Black Week -tarjouskampanjoiden kera. Myös K-Auto on hintahulinoissa mukana.

K-Auto tarjoaa latauskilometrit 50 prosentin alennuksella koko tämän viikon 26. marraskuuta asti. Tarjous on voimassa aina Hangosta Ivaloon kaikilla K-Auton sähköautolatausverkoston K-Latauksen asemilla.

– Jo tuhannet autoilijat ovat tarttuneet tarjoukseen ja aktivoineet latausedun pelkästään tämän päivän aikana, iloitsi K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen kampanjan ensimmäisenä päivänä maanantaina.

Kaikki K-Latauksen asemilta ladattava sähkö on kotimaisella tuulivoimalla tuotettua.

Sähköautoaan K-Latauksella lataava asiakas saa edun kirjautumalla K-Latauksen sovellukseen ja syöttämällä kohtaan Oma profiili -> Etuudet koodin BF23.

Lue myös: ​​Kauppakeskus Jumbossa avautuu Vantaan suurin sähköautojen suurteholatausasema

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Näistä kuudesta autosta yksi on tuleva Vuoden Auto Suomessa 2024!

Vuoden Auto Suomessa 2024 finalistit: Hyundai Kona, Kia EV9, Mercedes-Benz E-sarja, Peugeot 408, Toyota Prius ja Volkswagen ID.7. Kuva: Jari Kohonen.

Vuoden Auto Suomessa 2024 -valinnassa siirrytään finaalikierrokselle. Kuudesta finalistista kaksi on sähköautoja ja loput ovat saatavissa lataushybridinä. Vuoden Auto Suomessa 2024 paljastetaan 14.12. kello 18 Aino Areenalla alkavassa Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa valitaan nyt jo kymmenennen kerran. Sähkön aseman vahvistuminen näkyy siinä, että tämän vuoden 32 ehdokkaasta 17 on toistaiseksi saatavissa vain sähkömoottorilla. Yhteen ehdokkaaseen saattaa tulla vaihtoehdoksi kevythybridi, minkä jälkeen tasan puolet olisi sähköautoja. Toisaalta vain yhden ehdokkaan voimalinjoissa ei ole lainkaan sähköistystä.

Halvimman ja kalleimman ehdokkaan hinnan ero oli myös tällä kertaa lähes kymmenkertainen. Kiinalaiset tulivat tänä vuonna mukaan vahvalla rintamalla, sillä mukana oli neljä kiinalaismerkkiä sekä pari Kiinassa valmistettavaa ehdokasta. Niiden aika ei ollut vielä, mutta kovin kauas parhaat kiinalaiset eivät jääneet finaalipaikasta.

Ensimmäisellä äänestyskierroksella tuomaristona toimivat Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenet noudattivat perinteistä linjaa. Vuoden Auto Suomessa -valinnassa tärkeimpänä ominaisuutena pidetään rahalle saatavaa vastimetta, jonka jokainen tuomari määrittää oman näkemyksensä mukaisesti.

Äänestäjät painottavat myös monipuolisesti autojen muita ominaisuuksia, kuten teknistä edistyksellisyyttä, tiloja, ajo-ominaisuuksia ja turvallisuutta. Ensimmäisellä kierroksella jokainen valitsi kuusi mielestään tärkeintä uutuutta.

Kaksi mallia jäi täpärästi finaalista

Kun kaikki äänet oli laskettu, Vuoden Auto Suomessa 2024 finaalikuusikoksi muodostui Hyundai Kona, Kia EV9, Mercedes-Benz E-sarja, Peugeot 408, Toyota Prius ja Volkswagen ID.7.

Viisi eniten ääniä saanutta erottuivat selvästi omaksi joukokseen, mutta kuudennesta sijasta käytiin kovaa kamppailua. Pari merkkiä eli BMW ja BYD kokivat eräänlaisen ”oikeusmurhan”.

Niistä molemmat saivat runsaasti ääniä, mutta ne jakautuivat niin tasaisesti kyseisen merkin kahden mallin kesken, että kumpikaan malleista ei päässyt jatkoon.

Automerkeittäin ääniharava oli Mercedes-Benz yhden äänen erolla ennen toisen sijan jakaneita Hyundaita ja Toyotaa.

Tänä vuonna äänet jakautuivat paljon aiempia vuosia vahvemmin pienelle ehdokasjoukolle. Kun viime vuonna vain yksi ehdokas jäi ilman ääniä, niin tänä vuonna sellaisia ehdokkaita oli viisi. Lisäksi viisi ehdokasta sai vain yhden äänen. Toisaalta kärkiviisikko sai ääniä yli puolelta tuomareista.

Tuomaristolla on edessään haastava tehtävä, kun se arvioi finalistien ominaisuuksia. Siinä auttaa vielä konkreettisesti Aino Areenalla 28.11. järjestettävä toinen koeajopäivä. Sen jälkeen kaikki tuomariston 57 jäsentä päättävät, miten he jakavat toisella kierroksella käytettävissään olevat 15 ääntä. Kaikille ehdokkaille ääniä ei tarvitse antaa, mutta yksi ehdokas on nostettava omassa pistejaossa voittajaksi.

Vuoden Auto Suomessa 2024 julkistetaan torstaina 14.12. kello 18 Järvenpään Aino Areenalla alkavassa Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa 2024 finalistit

  • Hyundai Kona
  • Kia EV9
  • Mercedes-Benz E-sarja
  • Peugeot 408
  • Toyota Prius
  • Volkswagen ID.7

Lue myös: Näistä autoista valitaan Vuoden Auto Suomessa 2024!

Kia Niro on tiukan taiston jälkeen Vuoden Auto Suomessa 2023!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nokian Renkaat mukaan kehittämään ilmastoneutraalia autoa!

Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat osallistuu Polestar 0 -hankkeeseen, jossa kehitetään täysin ilmastoneutraali auto vuoteen 2030 mennessä. Sähköautovalmistaja Polestarin hankkeen tavoitteena on poistaa kaikki CO2-päästöjen lähteet, jotka aiheutuvat auton tuotannosta ja sen käytöstäpoistamisvaiheesta. Nokian Renkaat osallistuu projektiin kehittämällä ilmastoneutraalit premium-renkaat.

Polestar 0 -hankkeen tavoitteena on poistaa kaikki CO2-päästöjen lähteet niin auton toimitusketjusta, tuotantoprosessista kuin käyttöiän lopusta, turvautumatta päästöjen kompensointijärjestelmiin.

Autoteollisuuden pitää ryhtyä pikaisiin toimiin päästöjen vähentämiseksi

Lähestymistapa ohjaa yhteistyötä ja kattaa koko kehitysprosessin ja arvoketjun aina tuottajista jälleenmyyjiin. Jokaisen komponentin ja niiden tuotantoketjun tulee olla ilmastoneutraali.

Todellisten uudistusten saavuttaminen edellyttää eri toimijoiden osaamisten ja tekemisen yhdistämistä ja aitoa yhteistyötä.

– Tämänkaltainen yhteistyö sopii meille täydellisesti, kun huomioidaan Nokian Renkaiden arvot, liiketoiminta ja kunnianhimo vastuullisuuden kehittämisessä, sanoo Teemu Soini, Head of Innovation & Development Nokian Renkailta.

– Yhteistyöllä, tutkimuksella ja työn tuloksilla on laajempia hyötyjä myös tämän hankkeen ulkopuolella, kun luodaan uusia tapoja pienentää eri liiketoimintojen hiilijalanjälkeä. Osa niistä voi olla käytettävissä jo ennen vuotta 2030, mikä on hankkeen tavoiteaikataulu. Esimerkiksi Polestar 0 -hankkeessa syntyviä rengasinnovaatioita hyödynnetään Nokian Renkaiden tuotteissa heti kun mahdollista, Soini jatkaa.

Nokian Renkaat on vastuullisuuden suunnannäyttäjä rengasalalla

Viime vuonna Nokian Renkaan esitteli Nokian Tyres Green Step -konseptirenkaan, joka koostuu 93 prosenttisesti kierrätetyistä tai uusiutuvista materiaaleista. Rengasalan pioneerina sähköautot ovat olleet Nokian Renkaiden kehitystyön keskiössä jo yli vuosikymmenen, ja yhtiön koko premium-rengasvalikoima on yhteensopiva sähköautojen kanssa.

Lue myös: Nokian Renkaat saavutti keskeisen ilmastotavoitteensa seitsemän vuotta etuajassa

– Nokian Renkaat on tehnyt paljon töitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ja energiatehokkaiden, ympäristöystävällisten renkaiden eteen. Heidän saavutuksensa, kokemuksensa ja osaamisensa ovat erittäin arvokkaita Polestar 0 -projektissa, kun teemme yhteistä tutkimusta kasvihuonepäästöjen poistamiseksi tässä hankkeessa. Odotan yhteistyötä Nokian Renkaiden kanssa tulevaisuuden auton kehittämiseksi, sanoo Hans Pehrson, Polestar 0 -hankkeen johtaja.

Nokian Renkaat avaa maailman ensimmäisen hiilidioksidipäästöttömän rengastehtaan vuonna 2024

Aiemmin tänä vuonna Nokian Renkaat vietti uuden tehtaansa peruskiven muurausta Oradeassa, Romaniassa. Valmistuttuaan tehdas tekee historiaa ja on maailman ensimmäinen hiilidioksidipäästötön rengastehdas.

Tehdas on alalla esimerkki kokonaisvaltaisesta lähestymisestä vastuullisuuteen, kuten vihreän energian käyttö ja energiatehokkaat ja automatisoidut prosessit. Lisäksi tehtaan tavoitteena on yhtiön Suomen- ja Yhdysvaltain-tehtaiden tapaan kierrättää tai hyödyntää kaikki tuotantojäte niin, että sitä ei päädy lainkaan kaatopaikalle.

Ensimmäiset renkaat Romanian-tehtaassa on määrä valmistaa vuonna 2024, ja kaupallinen tuotanto alkaa vuonna 2025.

Nokian Renkaiden tavoitteena entistä vastuullisemmat renkaat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Robottiauto voi pian tunnistaa tien liukkaat kohdat!

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen itseohjautuva auto. Kuva: Maanmittauslaitos.

Tähän asti useimmat automatisoidut ajoneuvot on ensisijaisesti opetettu ja testattu sääolosuhteissa, joissa näkyvyys ja olosuhteet ovat hyvät. Autonomisten autojen on kuitenkin pärjättävä luotettavasti ja tarkasti joka säällä, ennen kuin ne voidaan ottaa käyttöön laajemmin.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat ovat tarttuneet haasteeseen kansainvälisen konsortion muodostamassa Roadview-projektissa, jossa edistetään autonomisten autojen kulkua haastavissa sääolosuhteissa.

Lue myös: ETN: Robottiauton matka päättyi nolosti!

Tutkijoiden apuna on tutkimuskäyttöön Paikkatietokeskuksessa kehitetty robottiauto. Projektissa tutkijat kehittävät autonomisille ajoneuvoille konenäköä, joka pystyy tunnistamaan ympäröivää ympäristöä ja liikennettä sekä toimimaan niiden mukaisesti. Näin auton ohjaus ja nopeus mukautuisi tien pinnan liukkauden mukaan.

– Paikkatietokeskuksella on vuosien kokemus autonomisen autoilun kehittämisestä. Meillä on taitavien tutkijoiden tiimi ja itseohjautuva tutkimusauto käytettävissämme. Lisäksi meillä riittää talvella huonoja ajokelejä, joten sekin on eduksi tutkimukselle, toteaa tutkija Heikki Hyyti Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

– Olemme erittäin innoissamme projektista. Teemme yhteistyötä Euroopan johtavien autonomisen autoilun toimijoiden kanssa ja edistämme yhdessä alan tutkimusta ja tuotekehitystä.

Erikoisauto täynnä teknologiaa

Itseohjautuva tutkimusauto on kehitetty Paikkatietokeskuksessa. Se on varustettu useilla värikameroilla ja 3D-laserkeilaimilla. Autossa on myös kolme tutkaa, GNSS-satelliittipaikannusjärjestelmä, lämpökameroita ja optinen liukkaussensori.

– Näillä sensoreilla saadaan kerättyä dataa, joka kertoo erilaisten sää- ja ajo-olosuhteiden vaikutuksesta tiehen ja esimerkiksi, miten ympäristön näkyvät ominaisuudet vaikuttavat tienpinnan liukkauteen, kertoo tutkija Julius Pesonen Paikkatietokeskuksesta.

Liukkauden tunnistus perustuu konenäkömalliin. Se tuottaa kamerakuvasta suoraan liukkausarvioita, jotka perustuvat vesi-, lumi- ja jääkerrosten paksuuksiin.

Kun musta jää ja loska valtaa tiet, Paikkatietokeskuksen erikoisauto pääsee tositoimiin keräämään tärkeää tietoa tulevaisuuden automaattista liikennettä varten.

Yhdysvalloissa kaksi osavaltiota ovat hyväksyneet Tason 3:n autonomisen ajon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //