Koti Blogi Sivu 577

Ralli: Jesse Kallio lähtee SM2-luokkaan menestymään

Kuva: Jesse Kallion tiedotus.

Tammikuussa käynnistyvään Ralli SM -sarjaan saadaan yksi kova nimi lisää, kun Jesse Kallio päätti tiiminsä kanssa panostaa täysillä rallin kotimaiseen arvosarjaan vuonna 2024.

Kuluneella kaudella järvenpääläinen ei kiertänyt mitään sarjaa, vaan ajoi yksittäisiä kilpailuja MM- ja SM-sarjoissa sekä kansallisissa rallikisoissa.

– Lähden SM2-luokkaan Ford Fiesta Rally3 -autolla, joka tuli tutuksi jo tällä kisakaudella. Kauden jälkeen puntaroimme eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyimme tähän ratkaisuun, Kallio kertoo.

– Kotimaan sarja on hieno ja kovatasoinen. Tuoreessa SM2-luokassa nähtiin monia kuljettajia, toivotaan sen positiivisen trendin jatkuvan.

– Viime kauden jäljiltä tavoitteita voi nyt asettaa korkeammalle. Nähtiin, että vauhdin puolesta aletaan jo olla siellä missä pitääkin. Voittoja lähdetään hakemaan ja tietysti taistelemaan sarjan mestaruudesta, Kallio päättää.

Jesse Kallion ajatuksissa on myös nuorille SM-sarjan kilpailijoille suunnattu Tulevaisuuden Tähti -palkinto, joka tarjoaa hienon lisäporkkanan kaudelle. Kyseisen palkinnon voittaja saa käyttöönsä WRC3-luokan Fordin Suomen MM-ralliin.

– Nyt tärkeimpänä juttuna on kiittää yhteistyökumppaneita, jotka uskollisesti mahdollistavat meidän tulevaa kautta, vaikka maailmantilanne ei ole kaikkein helpoin. Markkinoinnin puolella työ jatkuu edelleen, että päästään ajamaan kauden 2024 aikana mahdollisimman paljon.

Lue myös: WRC: Jesse Kallio uudella autolla MM- ja SM-ralleihin

Lue myös: Jesse Kallio yllättäen mukaan Kouvolan rallicrossiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Joulupukin luona vierailevien liikenneturvallisuutta parannetaan laskemalla nopeusrajoitusta!

Kuva: Trafi.

Lapin ELY -keskus asettaa tilapäisen 50 km/h nopeusrajoituksen valtatielle 4 Joulupukin Pajakylän kohdalle. Tilapäinen nopeusrajoitus astuu voimaan, kun nopeusrajoitusmerkit on vaihdettu. Nopeusrajoitus on voimassa talvi- ja pimeänajan nopeusrajoituskauden päättymiseen saakka.

Tilapäisen nopeusrajoituksen tavoitteena on parantaa Pajakylän alueen liikenneturvallisuutta. Matkailijoille suunnattujen palvelujen määrä alueella on kasvanut, ja palveluja tarjotaan nykyisin valtatien molemmin puolin.

Tänä vuonna matkailijoita odotetaan tulevan Rovaniemelle ennätysmäärä. Palvelujen laajentuminen molemmille puolille valtatietä lisää tarvetta maantien ylittämiseen, mikä heikentää liikenneturvallisuutta.

Ulkomaalaiset matkailijat eivät miellä valtatietä 4 päätieksi. Matkailijat ylittävät usein valtatien Tähtikujan liittymän kohdalta eivätkä käytä tähän tarkoitukseen rakennettua alikulkua. ELY-keskus suunnittelee yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa toimenpiteitä tilanteen pysyväksi parantamiseksi.

Lue myös: Päivän kuva: Lisää tällaisia iloisia ”taideteoksia” maanteiden varsille

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Rovaniemellä avattiin suurteholatausasema!

Kuva: Recharge.

Rechargen latausverkosto laajeni juuri sopivasti joulun alla joulupukin kaupunkiin Rovaniemelle. Recharge avasi 22.12.2023 uuden 250 kW:n latausaseman Rovaniemen uudelle McDonald’sille, jossa voi nyt ladata neljää sähköautoa samaan aikaan.

Kattava latausverkosto on yksi tärkeimmistä tekijöistä sähköautojen sujuvassa matkaliikenteessä, ja oheispalvelujen tarjoajien kannalta latauspisteet ovat yksi keskeisistä vetovoimatekijöistä asiakkaille.

Nyt avattu suurteholatausasema auttaa merkittävästi Rovaniemen kautta liikkuvia sähköautoilijoita ja samalla tarjoaa erinomaiset puitteet lyhyelle hengähdystauolle maittavine tarjoiluineen.

Lue myös: Suomen Lappiin Euroopan pohjoisin 300 kW:n suurteholatausasema

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Nähdäänkö rallin MM-sarjan kuskeja Tunturirallissa?

Teemu Asunmaa 2023. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Arctic Lapland Rally, tuttavallisemmin Tunturiralli, järjestetään 59. kerran napapiirillä. Rallin ajankohta on siirtynyt muutaman vuoden jälkeen perinteiseen tammi-helmikuun vaihteeseen, jonka myötä kiinnostus rallia kohtaan on kasvanut varsinkin ulkomailla. Legendaarinen talviralli ajetaan jälleen SM-osakilpailuna korotetuin pistein Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä 2.–3. helmikuuta.

Perinteen mukaisesti järjestäjät ovat rakentaneet kuljettajille vaativan kaksipäiväisen reitin jossa on sekä tuttuja hyväksi havaittuja erikoiskokeita että uusia tuttavuuksia yhteensä 200 kellotettavan kilometrin verran.

– Joka vuosi pyrimme tarjoamaan kilpailijoille ja yleisölle jotain uutta ja tänä vuonna ne löytyvät Kemijärven suunnalta. Tulemme ajamaan yhden erikoiskokeen aivan Kemijärven keskustan tuntumassa Pöyliöjärven rantaa mukaillen. Tämän erikoiskokeen varrella sijaitsevan Puustellin vierastalon upeisiin tiloihin rakennamme myös näyttävän VIP-tilaisuuden. Samalla lauantaina iltapäivän huoltoalue tulee olemaan kaupungin keskustassa, joten kemijärveläisille tulee runsaasti nähtävää, todetaan rallin tiedotteessa.

– Alkutalvi on ollut Lapissa kylmä ja luminen, joten puitteet upealle arktiselle ralliseikkailulle ovat varmasti kunnossa, kertoo Arctic Lapland Rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Heikki Poranen, joka tunnetaan rallipiireissä myös ”Mr. Arctic Rallina”.

Kalle Rovanperän maailmanmestaruudet ovat tuoneet ralliautoilun ympärille mukavasti uutta pöhinää, josta yhtenä osoituksena Porasen mukaan on perinteisen Mäntyvaaran VIP-kylän jo tässä vaiheessa vuotta kuumana käyvä lippukauppa.

Nähdäänkö MM-sarjan kuskeja Napapiirillä?

Arctic Lapland Rally ajetaan nyt kaksi viikkoa ennen Ruotsin MM-rallia, joten se tarjoaa loistavan tilaisuuden tiimeille ja kuljettajille testata ja säätä kalustoa lumelle ja jäälle. Alkutalven aikana rallipiireissä onkin käyty melkoista spekulointia siitä, mitkä MM-sarjan WRC 1 ja 2 tiimit ja kuskit mahdollisesti nähdään Rovaniemellä.

– Tunturin erikoiskokeet ajetaan perinteisesti nopeilla metsäauto- ja kyläteillä eli hyvin samantyyppisillä teillä kuin mitä Ruotsissa Uumajan ympäristössä ajettavassa MM-rallissa, eikä Rovaniemen ja Uumajan välimatkakaan ole kuin 500 kilometriä. Näin rallimme palvelee Ruotsiin meneviä kilpailijoita täydellisesti niin olosuhteiltaan kuin sijainniltaan.

– Kyllähän sähköposti ja puhelin ovat viime päivinä kilisseet kiihtyvään tahtiin. Useat tiimit ulkomailta ovat kyselleet mm. lumiolosuhteista, hotelleista ja monista muista käytännön asioista. Kiinnostusta on runsaasti ilmassa ja ensimmäiset ulkomaiset kuskitkin ovat jo virallisesti ilmoittautuneet, Poranen valottaa rallin suosiota kansainvälisten osallistujien keskuudessa.

Kun yrittää kysellä Poraselta tarkemmin mahdollisista MM-tason kuskeista ja tiimeistä ”Mr. Arctic Rally” vaikenee kuitenkin salaperäisesti.

– Tiedän että somessa käydään hurjaa arvuuttelua osanottajista, mutta me rallin järjestäjinä emme osallistu siihen keskusteluun. Sen verran voin paljastaa, että kovia nimiä vaikuttaisi olevan tulossa, mutta kuskit ja tiimit tiedottavat itse osallistumisestaan oman aikataulunsa mukaisesti. Sunnuntaina 21. tammikuuta päättyvän ilmoittautumisajan jälkeen nimet alkavat olla selvillä, Poranen valottaa tilannetta huhujen keskeltä.

Lue myös: Tunturirallin voitto ratkesi 1,5 sekunnin erolla!

Lue myös: Emil Lindholm ja kartturi Reeta Hämäläinen ajoivat dramaattisen Tunturirallin voittoon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Onnettomuustutkinta valottaa kuolonkolarien taustoja

Kuva: OTI.

OTI-vuosiraportti 2022 kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on julkaistu. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportteihin kootaan tiedot valmistuneista onnettomuustutkinnoista, jotka sisältävät liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottamaa tarkempaa tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä ja niiden ehkäisemisestä.

Vuonna 2022 tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 189 kuolonkolaria, joissa kuoli 205 henkilöä. Ylinopeutta ajaneiden turmakuljettajien osuus kasvoi viime vuonna aiempiin vuosiin nähden poikkeuksellisen korkeaksi.

Kun ajonaikaiset sairauskohtaukset suljetaan pois, vuonna 2022 tapahtui 160 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 176 henkilöä. Menehtyneistä 146 henkilöä kuoli moottoriajoneuvossa. Jalankulkijoita menehtyi 17 ja polkupyöräilijöitä 11. Lisäksi sähköisillä kulkuvälineillä kulkeneita menehtyi kaksi. Vuonna 2022 onnettomuudet vähenivät kaikkiaan 32 onnettomuudella vuoteen 2021 verrattuna, jolloin kuolinonnettomuuksia tapahtui 221.

Ylinopeutta ajaneiden onnettomuuden aiheuttaneiden kuljettajien osuus on vaihdellut viime vuosina tyypillisesti 40–50 prosentin välillä. Vuonna 2022 vähintään 10 km/h ylinopeutta ajaneiden kuljettajien osuus nousi poikkeuksellisen korkeaksi, 59 prosenttiin. Valtaosa heistä ajoi yli 30 km/h ylinopeutta. Nuorten, alle 25-vuotiaiden kuljettajien osuus ylinopeutta ajaneista onnettomuuden aiheuttajista kasvoi vuonna 2022 edellisvuoteen nähden.

Lue myös: Liikennevahingot vähenivät viime vuonna, vaikeasti vammautuneiden määrä ennätyksellisen alhainen

Erityisesti ylinopeudella ajaminen näkyi yksittäisonnettomuuden aiheuttaneilla kuljettajilla, joista 75 prosenttia ajoi ylinopeutta vähintään 10 km/h. Yksittäisonnettomuudella tarkoitetaan onnettomuutta, jossa ei ole muita osapuolia.

− Reippaat ylinopeudet korostuvat entisestään kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Liikennevalvontaan tulee panostaa entistä enemmän näiden kitkemiseksi. Myös ajoneuvoteknisten keinojen, kuten nopeudenrajoittimien, hyödyntämistä tulee lisätä, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari peräänkuuluttaa.

Yleisimmät onnettomuustyypit

Yleisimmät onnettomuustyypit vuonna 2022 olivat kohtaamisonnettomuudet ja suistumisonnettomuudet. Kohtaamisonnettomuuksia eli vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneiden ajoneuvojen törmäyksiä oli 47 prosenttia onnettomuuksista ja tieltä suistumisia 32 prosenttia.

Kuolemaan johtaneen onnettomuuden vuonna 2022 aiheuttaneista kuljettajista 90 prosenttia ajoi henkilö- tai pakettiautoa. Onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista 12 prosenttia ajoi vailla ajo-oikeutta.

− Kuolonkolarien taustalta paljastuu onnettomuustutkinnassa usein kuljettajan riskinottoon ja laajemmin ajateltuna myös muuhun elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Päihteet, mielenterveysongelmat, törkeä ylinopeus ja turvalaitteiden laiminlyönti näyttelevät isoa osaa, liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola kertoo.

Turvalaitteiden laiminlyönti yleistä kuolonkolareissa

Kolmannes kuolonkolareissa osallisena olleista henkilö- ja pakettiauton kuljettajista ja matkustajista ei käyttänyt turvavyötä. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan 17 henkilöä olisi voinut selvitä hengissä, jos turvavyö olisi ollut käytössä. Lisäksi lautakunnat arvioivat, että 14 hengissä selvinnyttä henkilöä olisi selvinnyt vähemmillä vammoilla, jos vyö olisi ollut käytössä.

− Turvavyö on edelleen auton tärkein turvavaruste, turvatyyny tai mikään uusi teknologia ei auta, jos vyö ei ole kiinni ja ihminen ei pysy paikallaan ajoneuvossa, Sihvola huomauttaa.

Vuonna 2022 liikenneonnettomuuksissa menehtyi 11 polkupyöräilijää. Menehtyneistä pyöräilijöistä kaksi käytti kypärää. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan kuusi pyöräilijää olisi mahdollisesti voinut selvitä hengissä, jos kypärä olisi onnettomuustilanteessa ollut käytössä.

Rattijuoppojen osuus onnettomuuksissa kasvoi viime vuonna

Alkoholin vaikutuksen alaisena aiheutettujen liikenneonnettomuuksien osuus kasvoi vuonna 2022. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajoi kolmannes kuolinonnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista. Huumeiden vaikutuksen alaisena ajoi 9 prosenttia ja ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden alaisena 15 prosenttia. Kaikkiaan päihtyneitä onnettomuuden aiheuttaneita kuljettajia oli 42 prosenttia, joista kolmannes sekakäyttäjiä eli kuljettaja oli käyttänyt yhtä aikaa alkoholia, huumeita tai lääkkeitä.

Vuonna 2022 ei tapahtunut yhtään päihtyneen moottoriajoneuvon aiheuttamaa jalankulkijan tai polkupyöräilijän kuolemaa. Liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä polkupyöräilijöistä tankojuoppoja oli neljä. Menehtyneistä jalankulkijoista päihtyneitä oli kaksi.

Lumisella tai jäisellä kelillä tapahtui alle viidennes onnettomuuksista

Lumisella tai jäisellä kelillä tapahtui alle viidennes (18 %) kuolemaan johtaneista onnettomuuksista vuonna 2022. Kolmannes onnettomuuksista ajoittui kesäkuukausille.

− Monelle voi tulla yllätyksenä tieto, että kuolonkolarit eivät niinkään painotu haastaville talvikeleille, vaan kesäkuukausille. Talvella kuljettajat usein ajavat varovasti ja tyypillisemmin rytisee vain pelti, kesällä taas otetaan riskejä ja ajetaan kesäyössä päihtyneinä ilman turvavöitä, näin kärjistäen sanoen, Sihvola kuvailee.

Poimintoja tutkijalautakuntien antamista turvallisuuden parannusehdotuksista 2022

  • Valvonta: Liikennepäihtymysvalvonnan tehostaminen ja kohdentaminen sekä ajallisesti että paikallisesti paremmin. Nopeusvalvonnan lisääminen ja kehittäminen.
  • Päihteet: Alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kiinnijääneille kuljettajille. Päihderiippuvuus tulee nähdä laajana, monialaisia toimia vaativana yhteiskunnallisena ongelmana. Liikenneturvallisuudenkin kannalta olennaista on päihdeongelmien tunnistaminen terveydenhuollossa, hoitoon ohjaaminen ja riittävät resurssit.
  • Turvalaitteet: Turvavyön käyttöä varmistavan tekniikan yleistyminen ajoneuvoihin, kuten nopeudenrajoitin turvavyön ollessa auki ja turvavyömuistuttimet ja -hälyttimet.
  • Kuljettajan tukijärjestelmät: Erilaisilla kuljettajaa avustavilla järjestelmillä varustettujen autojen osuuden kasvattaminen. Esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä, jalankulkijan ja pyöräilijän tunnistava varoitusjärjestelmä sekä ajonopeutta rajoittava järjestelmä.
  • Liikenneympäristö: Reuna- ja keskikaiteiden asentaminen törmäyksien estämiseksi ja niiden seurauksien lieventämiseksi.
  • Jalankulku ja pyöräily: Jalankulku- ja pyöräteiden rakentaminen niiden puuttuessa ja olemassa olevien järjestelyjen osalta turvallisuuden varmistaminen erityisesti tien ylityspaikoissa mm. näkymiä parantamalla.

Taustatietoja

Vuonna 2022 tutkittiin 29 sellaista kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa onnettomuuden uhri kuoli tapaturmaisten vammojen sijasta sairauskohtaukseen. Onnettomuuksista 22 oli moottoriajoneuvo-onnettomuuksia ja 6 pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksia. Lisäksi tutkittiin yksi onnettomuus, jossa jalankulkija kuoli liikenneonnettomuudesta aiheutuneeseen sairauskohtaukseen. OTIn vuosiraportissa 2022 sairauskohtausonnettomuudet on käsitelty erikseen, omassa luvussaan.

Tutustu OTI-vuosiraporttiin 2022

Vuosiraportit-verkkosivuilla suoria linkkejä raportin kattamiin eri aihepiireihin

Tietoja OTIn ja Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoinnista

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat myös ajon aikaiseen sairauskohtaukseen kuolleiden onnettomuudet. Nämä onnettomuudet eivät sisälly Tilastokeskuksen viralliseen liikenneonnettomuustilastoon.

Tutkijalautakunnat ottavat tutkintaan pääsääntöisesti ne onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta.

Tutkijalautakunnat tutkivat myös kaikki kuolemaan johtaneet maastoliikenneonnettomuudet. Nämä eivät sisälly OTI-vuosiraporttiin.

Lue myös: Näin jalankulkijoiden liikennekuolemien määrä voitaisiin vähentää

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisipartio esti rekan tuhoutumisen!

Kuva: CvB.

Liikenteenvalvontatehtävissä Temmeksen kohdilla ollut Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön partio havaitsi edellä ajavan rekan alta lentelevän kipinöitä tielle. Rekka pysäytettiin tilanteen selvittämiseksi ja sen pysähdyttyä havaittiin hytin alta näkyvän liekkejä ja savua.

Partioauton varustukseen kuuluneella sammuttimella palon alku saatiin ripeästi haltuun ja koko hakekuormassa olleen rekan tuhoutuminen estettyä. Paikalle hälytetty pelastuslaitos jatkoi lisävahinkojen estämistä ja poliisi ohjasi paikalla liikennettä kahden partion voimin yhtä kaistaa pitkin.

Tilanne aiheutti hieman viivästyksiä joulun viettoon matkalla olleille tienkäyttäjille, mutta tärkeintä on, että henkilö -ja suurilta omaisuusvahingoilta vältyttiin.

Lue myös: Auto syttyi palamaan törmättyään betonipylvääseen

Lue myös: Henkilöauto ajautui ojaan ja syttyi palamaan, kuljettaja menehtyi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Auto osui ulosajossa puuhun, kuljettaja kuoli

Kuva: CvB.

Poliisille tuli hälytystehtävä eilen kello 19.33 henkilöautosta mikä suistunut tieltä Jämsän Kuorevedentiellä ja osunut puuhun.

Henkilöautossa oli vain menehtynyt kuljettaja.

Tieltä suistumisen epäillään johtuneen sairaskohtauksesta. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana.

Lue myös: Kuskin vaihto ei auttanut!

Lue myös: Ranualla kuolemaan johtanut ulosajo

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uusi Lexus RX 450h+ F Sport Design – malli on jo Suomessa ja koeajettavissa

Kuva: Lexus.

Lexus tuo markkinoille uuden RX F Sport Design -mallin. Tämä sporttinen nelivetoinen SUV yhdistää tehokkuuden, näkyvyyden ja tilavan sisätilan.

Lexus F Sport on tarkoittanut aina urheilullisen ajettavuuden ja tyylin yhdistelmää. Automaailman muistijäljistä löytyy toisen sukupolven Lexus IS -mallin pohjalle luotu Lexus IS F, jossa suhteellisen kompaktin kokoluokan porrasperäisen korin keulille oli mahdutettu Lexuksen viisilitrainen V8-moottori, jonka yli 400 hevosvoimaa ja alle viiden sekunnin kiihtyvyys nollasta sadan kilometrin tuntinopeuteen mullistivat monen käsityksen Lexuksen kyvyistä.

Kuva: Lexus.

Toinen esimerkki on tietenkin Lexus LFA, V10-moottorin vauhdittama, hyvin pitkälti hiilikuiturakenteinen superauto. Kyseisen mallin on nostanut jalustalle esimerkiksi Top Gear -juontajana tunnettu Jeremy Clarkson, jonka kaikkien aikojen suosikki kaikista ajamistaan autoista on Lexus LFA.

Jari-Matti Latvala, ralliautoilun legenda ja Toyota Gazoo Racing WRT -tiimin johtaja, kertoi puolestaan ajatuksiaan Lexus RX 500h F Sport -mallista, jollaisella hän tällä hetkellä ajaa.

– RX-malli on sporttinen ja tehokas neliveto, siinä on hyvä näkyvyys ja tilaa sisällä matkustajille sekä tavaroille. Eniten Lexuksessa minua viehättää laatu, luotettavuus, RX-mallin aggressiivinen keula ja tehokkuus. Minulla on ollut kolme RX-mallia kuuden vuoden sisällä eikä koskaan mitään ongelmia!

Kuva: Lexus.

– F Sport kertoo siitä, että auto on suunniteltu liikkumiseen monissa olosuhteissa, tarjoaa urheilullisuutta ja antaa nautinnollisia ajoelämyksiä kuskeille. RX 500h F Sport -mallissa on kunnon äänet kertoen voimasta sekä sininen väri hienoin mitä olen koskaan autoissa nähnyt, Latvala jatkaa.

Lexus RX F Sport Design -malli tuo markkinoille kokonaisvaltaisen ajoelämyksen, yhdistäen voiman, tyylin ja luotettavuuden. Näin Lexus RX 500h F Sport -mallin viitoittamalla tiellä päästään samanlaiseen tunnelmaan uudella Lexus RX 450h+ F Sport Design -lataushybridillä.

Etusäleikön ja ilmanottoaukkojen musta verkkokuviointi, kiiltomustat vanteet sekä musta takapuskurin alaosa toimivat katseiden kääntäjinä. F Sport Design -malliin on lisäksi saatavilla eksklusiiviset F White ja Sapphire Blue -ulkovärit.

Kuva: Lexus.

Kattavaan vakiovarusteluun kuuluu muun muassa istuimien nahkaverhoilu, panoraamakamerajärjestelmä, tuulilasin heijastusnäyttö, ohjauspyörän älypainikkeet sekä monivärinen tunnelmavalaistus. Täysi ajoavustin- ja turvallisuusvarustelu Lexus Safety System + -pakettina kuuluu myös luonnollisesti vakiovarusteisiin.

Lexus RX F Sport Design on jo saapunut Suomeen, ja on koeajettavissa lämpimän palvelukokonaisuuden Lexus-jälleenmyyjillä sekä Lexus-pisteissä kautta maan.

Lue myös: Lexuksen saa nyt lyhyemmällä leasingillä

Lue myös: Kompakti katumaasturi Lexus LBX on nyt ennakkomyynnissä — edullisin versio maksaa alle 35 000 €

Tesla avasi ensimmäisen V4 Supercharger -aseman Suomessa

Kuva: Tesla.

Tesla avaa tänään Suomen ensimmäisen Supercharger-aseman neljännen sukupolven tekniikalla, yleisemmin tunnettu nimellä V4.

Ensimmäiset kahdeksan V4 Supercharger-laturia otetaan käyttöön Porin kauppakeskus Puuvillan alueella, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Porin keskustan läheisyydessä.

Asema on avoin kaikille sähköautoille, kuten valtaosa kaikista Teslan Supercharger-asemista. Se on yksi ensimmäisistä V4-tekniikkaa käyttävistä Supercharger-asemista Pohjoismaissa ja yksi monista uusista V4-asemista, joita rakennetaan ympäri Pohjoismaita ja avataan lähitulevaisuudessa.

Teslan V4 Supercharger-latureissa on 3 metriä pitkä CCS-kaapeli, joka helpottaa liittämistä yhä useampaan sähköautoon. Se on suunniteltu niin, että kaikki sähköautot voivat nauttia 250 kW:n latausnopeudesta ja Teslan Supercharger-verkoston 99,5 prosentin luotettavuudesta. Tesla pystyy lataamaan jopa 275 kilometrin kantaman 15 minuutissa.

Teslalla on yli 50 000 Supercharger-laturia maailmanlaajuisesti. Suomessa verkostossa on yli 30 Supercharger-asemaa, joissa on yhteensä yli 240 latauspistettä. Nykyään Tesla Supercharger-asemia on pääkaupunkiseudulta Inariin ja yli 20 Supercharger-asemaa on avoinna kaikille sähköautoille.

Tesla kehittää jatkuvasti Supercharger-tekniikkaa. V4 Supercharger-latureissa on valmius ladata tulevaisuudessa jopa yli 250 kW:n teholla. Tämä tarkoittaa entistä lyhyempiä lataustaukoja ajettaessa sähköautolla pitkiä matkoja.

Tietoja Tesla Supercharger-latureista

  • Teslan Supercharger-laturit on suurin julkinen pikalatausverkosto Euroopassa (> 150 kW).
  • Keskimääräinen lataushinta Tesla Supercharger-asemalla Suomessa vuoden 2023 aika oli noin 0,33 euroa per kWh Teslan omistajille ja tilaajille, ja muille sähköautoille sekä ei-tilaajille keskihinta oli noin 0,43 euroa per kWh.
  • Muut sähköautot kuin Teslat käyttävät Teslan mobiilisovellusta latauksen aloittamiseen ja lopettamiseen sekä helppoon latauksen maksamiseen.
  • Latausasemilla on maksupääte lähimaksua varten. Tämä ominaisuus otetaan käyttöön myöhemmin.
  • Kaikissa Tesla-ajoneuvoissa on ominaisuus, joka aktivoituu kuljettajan syöttäessä Supercharger-aseman auton navigointijärjestelmään. Ominaisuus esilämmittää akun parhaan mahdollisen latauksen saavuttamiseksi Supercharger-asemalle saavuttuaan.
  • Ennen vuotta 2021 valmistettujen Model S:n ja Model X:n omistajat voivat edelleen käyttää uusia latureita CCS-sovittimen kanssa. Jotkut autot vaativat myös CCS-päivityksen. Lue lisää Model X:n ja Model S:n CCS-päivityksestä.
  • Yleistä tietoa Supercharger-asemista ja -latureista
  • Supercharger-tuki – tietoa hinnoista yms. eri maissa
  • Supercharger Kartta – kartta Supercharger-asemista maailmanlaajuisesti

Lue myös: Tesla Model Y on nyt tarjolla hetken myös yksityisleasingillä!

 

Näitkö Ulvilassa mustan Toyota Hiacen ilman toista eturengasta?

Kuva: CvB.

Ulvilassa Tampereentiellä pakettiauto törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleeseen ajoneuvoyhdistelmään torstaina noin kello 19.48 aikaan. Tarkka tapahtumapaikka on Kirkkotien ja Tampereentien risteyksestä alle kilometri Tampereen suuntaan.

Ajoneuvoyhdistelmä oli ajanut Tampereen suuntaan ja vastakkaisesta ajosuunnasta oli lähestynyt musta pakettiauto kaukovalot päällä. Pakettiauto oli ajanut ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan mukaan hänen kaistallaan ennen törmäystä.

Lue myös: Uskaltaako polttomoottoriautoa enää ostaa?

Pakettiauton kuljettaja sai ennen kohtaamista ajolinjaansa sen verran korjattua, että se törmäsi yhdistelmäajoneuvoon kylkikosketuksella. Ajoneuvoyhdistelmästä rikkoutui useampi rengas, ja pakettiauto poistui paikalta pysähtymättä ja jatkoi ajoaan kohti Poria.

Mustaksi Toyota Hiaceksi tunnistettu paikalta poistunut pakettiauto oli jatkanut ajoaan ilman toista eturengasta, josta oli lentänyt kipinää huomiota herättävästi.

Poliisi kaipaa silminnäkijöitä tietoja, erityisesti auton rekisteritunnuksesta, seuraaviin kanaviin:

  • vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi
  • WhatsApp: 050 411 7655
  • Vihjepuhelin: 029 541 7259

Lue myös: Poliisi näki rattijuopon läheltä piti -tilanteen

Lue myös: Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa Pyhärannassa