Koti Blogi Sivu 49

Ivecon uusi turvajärjestelmä nopeuttaa varastettujen pakettiautojen löytymistä

Kuva: Iveco

Pakettiautojen varkaudet ovat lisääntyneet Euroopassa merkittävästi. Iveco tuo markkinoille uuden digitaalisen palvelun, jonka avulla yritykset voivat paikantaa varastetut ajoneuvot aiempaa nopeammin. Näin voidaan vähentää toiminnan keskeytyksiä ja niistä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä.

Monissa Euroopan maissa hyötyajoneuvojen varkaudet ovat kasvussa. Erityisesti pakettiautoista on tullut houkuttelevia kohteita järjestäytyneille rikollisverkostoille, jotka käyttävät edistyneitä menetelmiä siirtääkseen ajoneuvot nopeasti ulkomaille tai myydäkseen ne eteenpäin jälkimarkkinoilla.

Toimialadatan mukaan kevyiden hyötyajoneuvojen varkausriski voi olla jopa kymmenkertainen henkilöautoihin verrattuna, ja vuokraussegmentissä riski on vielä suurempi.

Yrityksille, joiden päivittäinen toiminta on riippuvainen ajoneuvoista, varkaudella voi olla merkittäviä seurauksia: viivästyksiä, menetettyjä toimeksiantoja ja vaikeuksia täyttää asiakassopimuksia.

Uusi digitaalinen palvelu nopeuttaa ajoneuvojen löytymistä

Vastatakseen kehitykseen Iveco lanseeraa nyt Stolen Vehicle Assistance -palvelun, jonka avulla varkaustilanteisiin voidaan reagoida aiempaa nopeammin.

Ratkaisu on integroitu ajoneuvon tehdasasenteiseen yhteyteen (connectivity) sekä Iveco On -digitaalialustaan. Alusta yhdistää edistyneen paikantamisen, data-analytiikan ja ympärivuorokautisesti toimivan turvallisuuskeskuksen.

– Stolen Vehicle Assistance auttaa asiakkaita reagoimaan tehokkaasti varkaustilanteissa. Palvelu parantaa mahdollisuuksia saada ajoneuvo takaisin mahdollisimman nopeasti. Yhdistämällä tehdasasenteisen yhteyden, tekoälypohjaisen analytiikan ja 24/7 Security Centerin voimme muuttaa hälytykset konkreettisiksi toimenpiteiksi, sanoo Alberto Buttiglieri, Iveco:n Safety and Security Services -palveluiden Product Manager.

Järjestelmä hyödyntää Ivecon mallistossa olevaa yhteysteknologiaa. Edistyneen data-analytiikan ja digitaalisten turvatoimintojen avulla teknologia havaitsee epäilyttävän toiminnan, ja varkauden varmistuessa ajoneuvon jäljitysprosessi käynnistyy nopeasti.

Ympärivuorokautinen turvallisuuskeskus tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa

Ratkaisun keskeinen osa on 24/7 Security Center, jota operoidaan yhteistyössä telematiikkayhtiö Targa Telematicsin kanssa. Kun hälytys on varmistettu, turvallisuuskeskus voi välittömästi koordinoida toimenpiteet yhteistyössä viranomaisten kanssa. Ajoneuvon sijaintia on mahdollista seurata teknologian avulla, ja siten tukea ajoneuvon takaisin saamiseen liittyvää prosessia.

Vastaavista ratkaisuista saadut kokemukset osoittavat, että varastetun ajoneuvon takaisin saamisen todennäköisyys voi nousta jopa 90 prosenttiin.

– Yhdistämällä edistyneen data-analytiikan ja vuosien kokemuksen ajoneuvoturvallisuudesta voimme auttaa kalustonhallinnasta vastaavia toimijoita reagoimaan nopeasti ja tehokkaasti kriittisissä tilanteissa, sanoo Alberto Falcione, Targa Telematicsin myynnistä vastaava varatoimitusjohtaja.

Palvelua on jo testattu Espanjassa, ja sitä ollaan nyt ottamassa käyttöön muualla Euroopassa. Stolen Vehicle Assistance laajentaa samalla Ivecon digitaalista palvelukokonaisuutta ja vahvistaa yhtiön panostusta ratkaisuihin, jotka auttavat yrityksiä pitämään ajoneuvokalustonsa toiminnassa.

Näin Stolen Vehicle Assistance toimii

Ratkaisu yhdistää useita teknologioita, jotka auttavat varkauksien havaitsemisessa ja hallinnassa:

  • Tekoäly analysoi ajoneuvodataa ja tunnistaa poikkeavan liikkeen
  • Geofencing mahdollistaa virtuaalisten maantieteellisten alueiden määrittelyn ajoneuvoille
  • Automaattiset hälytykset epäilyttävästä toiminnasta
  • Seuranta Iveco On -alustan ja Easy Daily -sovelluksen kautta mahdollistaa ajoneuvojen seuraamisen päivittäisessä käytössä sekä kokonaiskuvan hallinnan kalustosta
  • 24/7 Security Center tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa ajoneuvojen takaisin saamiseksi

Lue myös

Hämeessä päihtyneet kuljettajat työllistivät poliisia

Poliisi suoritti liikennevalvontaa tehokkaasti Oulun poliisilaitoksen alueella

F1: Suzukan voittaja oli ylivoimainen

Turun AMK:n hanke tavoittelee sähköautojen akuille korjattavuutta ja uudelleenkäyttöä

Historian havinaa: Sata vuotta turkulaista moottoriurheilua — Turun Moottorikerholla juhlavuosi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hämeessä päihtyneet kuljettajat työllistivät poliisia

Kuva: CvB.

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut viikonloppu sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä on kertynyt kaikkiaan 519 kappaletta. Tehtävätkin ovat olleet luonteeltaan olleet tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia on työllistänyt muun muassa useat päihtyneet kuljettajat liikenteessä.

Kanta-Häme

Perjantaina puolenpäivän aikaan poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Vanajantiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Lauantain puolella kello 00.05 aikaan poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Kylätiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon epävarman etenemisen vuoksi. Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lauantaina aamupäivällä kello 09.30 aikaan liikennevalvontaa Wartianmäentiellä Hämeenlinnassa suorittanut poliisipartio pysäytti voimakkaasti seilaavan ajotavan takia henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin seitsemänkymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Forssassa Linikkalankadulla poliisipartio pysäytti lauantaina puolenpäivän aikaan henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut sekavanoloinen noin kolmekymppinen mies puhalsi nolla tuloksen alkometriin.

Mies käytettiin verikokeessa huumausaine epäilyn vuoksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Päijät-Häme

Perjantai-iltana kello 20.15 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Iitissä Kausalassa VT12:sta liikkuneesta pakettiautosta seilaavan ajotavan takia. Poliisipartio tavoittikin kyseisen auton ja pysäytti tämän tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin nelikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lahdessa Mukkulankadulla poliisipartio pysäytti perjantai-iltana kello 23.50 aikaan henkilöauton tarkistaakseen syyn epävarmaan ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsikin alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumausaineen pikatestikin antoi positiivisen tuloksen.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Perjantaina kello 20.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Heinämaantiellä Orimattilassa epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon. Partio pysäytti auton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies puhalsi nolla tuloksen alkometriin, mutta kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

Poliisi suoritti liikennevalvontaa tehokkaasti Oulun poliisilaitoksen alueella

F1: Suzukan voittaja oli ylivoimainen

Turun AMK:n hanke tavoittelee sähköautojen akuille korjattavuutta ja uudelleenkäyttöä

Historian havinaa: Sata vuotta turkulaista moottoriurheilua — Turun Moottorikerholla juhlavuosi

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi suoritti liikennevalvontaa tehokkaasti Oulun poliisilaitoksen alueella

Kuva: CvB.

Lauantaina aamupäivällä poliisi puhallutti Ylivieskassa autoilijan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettaja oli määrätty ajokieltoon jo ennestään ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi suoritti aktiivista liikennevalvontaa Ylivieskassa myös lauantaina illalla ja pysäytti auton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla oli yksi aiempi kulkuneuvon kuljettaminen aiemmin vuoden sisällä.

Iltapäivällä Limingassa poliisipartio pysäytti auton, jonka kuljettaja oli ajo-oikeudeton ja ajokiellossa. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja huumepikatesti näytti positiivista tulosta.

Aiempia kulkuneuvon kuljettamisia oli 9 kpl ennestään vuoden sisällä ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Oulussa poliisi sai ilmoituksen lauantaina illalla autosta, jonka nopeus vaihteli ja ajo oli seilaavaa. Poliisipartio pysäytti auton ja kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Oulussa Ruskossa illalla ja kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollatulosta, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Autosta löytyi iso määrä väkeviä alkoholijuomapulloja, joita poliisi epäilee autossa olijoiden hallussa pitäneen, myyneen ja välittäneen.

Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa, joista yksi oli täysi-ikäinen. Jokaista kyydissä olijaa epäillään alkoholirikoksesta.

Poliisi takavarikoi myös käteistä epäiltyjen hallusta, joiden epäillään tulleen myydyistä alkoholipulloista eli alkoholinvälityksestä. Auton kuljettajaa epäillään lisäksi rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lue myös

F1: Suzukan voittaja oli ylivoimainen

Turun AMK:n hanke tavoittelee sähköautojen akuille korjattavuutta ja uudelleenkäyttöä

Historian havinaa: Sata vuotta turkulaista moottoriurheilua — Turun Moottorikerholla juhlavuosi

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Suzukan voittaja oli ylivoimainen

Kimi Antonelli. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedeksen Kimi Antonelli ajoi Japanin GP:n selvään voittoon. Toiseksi ajoi McLarenin Oscar Piastri, yli 13 sekuntia perässä.

Kolmanneksi ajoi Ferrarin Charles Leclerc ja neljänneksi Mersun George Russell.

Viides oli McLarenin Lando Norris ja kuudes Ferrarin Lewis Hamilton.

Cadillacin Valtteri Bottas ajoi maaliin sijalla 19.

Japanin GP 2026

1Kimi Antonelli Mercedes 
2Oscar Piastri McLaren+13.722
3Charles Leclerc Ferrari+15.270
4George Russell Mercedes+15.754
5Lando Norris McLaren+23.479
6Lewis Hamilton Ferrari+25.037
7Pierre Gasly Alpine+32.340
8Max Verstappen Red Bull Racing +32.677
9Liam Lawson Racing Bulls+50.766
10Esteban Ocon Haas F1 Team+51.775
11Nico Hulkenberg Audi+52.977
12Isack Hadjar Red Bull Racing+56.960
13Gabriel Bortoleto Audi+59.480
14Arvid Lindblad Racing Bulls+60.667
15Carlos Sainz Williams+65.649
16Franco Colapinto Alpine+66.735
17Sergio Perez Cadillac+92.229
18Fernando Alonso Aston Martin+1 kier.
19Valtteri Bottas Cadillac+1 kier.
20Alexander AlbonWilliams+2 kier.
21Lance Stroll Aston MartinKesk.
22Oliver Bearman Haas F1 TeamKesk.

 

Lue tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Turun AMK:n hanke tavoittelee sähköautojen akuille korjattavuutta ja uudelleenkäyttöä

Kuva: Antti Järveläinen.

Sähköautojen akut halutaan tehokkaampaan ja pitkäikäisempään käyttöön mahdollistamalla niiden korjaaminen. Turun AMK:n uuden hankkeen tavoitteena on löytää menetelmiä sähköautojen akkujen korjaamiseen ja uusiokäyttöön sekä selvittää, olisiko se kannattavaa liiketoimintaa.

Sähköautoille ei ole vielä yhtä laajaa korjauspalvelutarjontaa kuin polttomoottoriautoille. Sähköautojen akkujen odotetaan kestävän noin kymmenen vuotta, jonka jälkeen akku ei enää vastaa kunnolla sähköauton tarpeisiin.

Tammikuussa alkaneessa Turun AMK:n hankkeessa halutaan löytää teknisiä ratkaisuja sähköautojen akkujen korjattavuudelle, jotta akut saataisiin entistä tehokkaampaan käyttöön. Samalla tavoitteena on saada syntymään sähköauton akkuja korjaavia alan yrityksiä Suomeen ja selvittää tällaisen liiketoiminnan kannattavuutta.

− Uuden akun varauskyky on aluksi 100 prosenttia. Kun akku ikääntyy ja varauskyky laskee alle 70 prosentin, sen jälkeen koetaan, ettei se enää palvele henkilöautokäytössä riittävästi, kertoo Valmistustekniikka-tutkimusryhmän vetäjä Heikki Saariluoma Turun AMK:sta.

Hän arvioi, että sähköautojen vikaantuneiden litium-ioni-akkujen käyttöaikaa voitaisiin kuitenkin parhaimmillaan kasvattaa useilla vuosilla, jos akkumoduulit olisivat helpommin ja edullisemmin vaihdettavissa.

− Autossa voi olla noin 10–20 akkumoduulia, joista yksi saattaa vikaantua ja kuormittaa muita moduuleja. Koko akusto voidaan hylätä, vaikka vain yksi moduuli olisi huono. Jos pystymme hyödyntämään diagnostiikkaa, jonka avulla vaihtaa vioittunut moduuli ajoissa, voi akustolle tulla jopa viisi vuotta toiminta-aikaa lisää, Saariluoma kuvailee.

Sähköautojen akuissa voidaankin hukata paljon käyttöarvoa, vaikka pienellä korjauksella sille olisi saatu lisää käyttöaikaa. Tänä päivänä hylätyt akut menevät murskattavaksi ja niistä erotellaan talteen arvokkaimmat metallit, kun litium, koboltti ja nikkeli.

− Kestävyyssiirtymässä ja kiertotaloudessa keskeinen tavoite on pitää tuotteet mahdollisimman pitkään käytössä. Tämän onnistumiseksi tarvitaan tätä tukevia korjaus- ja huoltopalveluita. Samalla, kun parannamme ekologista kestävyyttä, tämä tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Voimme parantaa kotimaisen teollisuuden kilpailukykyä ja luoda uusia vientimahdollisuuksia kehittämällä uusiokäyttöä tukevia teknisiä ratkaisuja ja liiketoimintamalleja. Taloudellisesti kannattavat ja ekologisesti kestävät ratkaisut ovat avainasemassa kestävyyssiirtymässä, sanoo Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmän johtava asiantuntija Nani Pajunen Turun AMK:sta.

Tavoitteena taloudellisesti kannattavaa toimintaa

Hankkeessa pureudutaan myös siihen, kuinka suunnitella sähköautot siten, että akut olisivat paremmin vaihdettavissa.

− Pyrkimyksenämme on ymmärtää akkujen rakenteita entistä paremmin ja saada ideoita, miten ne olisivat entistä paremmin uudelleenkäytettävissä ja turvallisemmin purettavissa, Saariluoma kertoo.

Uudelleenkäytön mahdollistaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Se vaatii teknisiä ratkaisuja, joilla voidaan arvioida akun kunto, turvallisuus ja jäljellä oleva käyttöikä.

− Muutokseen tarvitaan koko arvoketju ja muutoksen toteuttamiseen tarvitaan teknologisen kehittämisen ja uusien palvelumallien lisäksi kiertotalouden liiketoimintamalleja. Tavoitteena on tehdä uudelleenkäyttö taloudellisesti kannattavaksi kaikille osapuolille, Pajunen sanoo.

Turun AMK:n koordinoima hanke kulkee nimellä Litium-ioni-akkujen uusiokäyttö ja kiertotalouden ekosysteemi − kohti kestävää akkuteollisuutta, ja sitä rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) 447 000 eurolla.

Kolmevuotisen hankkeen taustalla on EU:n uusi akkuasetus, joka pyrkii materiaali- ja kierrätystehokkuuteen. Hankkeessa ovat mukana Turun AMK:sta Valmistustekniikka- ja Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmät.

Hankkeessa luodaan yhteistyöverkosto korjaajien, valmistajien, vakuutuslaitosten ja uusiokäyttäjien kanssa.

Lue myös

Historian havinaa: Sata vuotta turkulaista moottoriurheilua — Turun Moottorikerholla juhlavuosi

F1: Näin Japanin GP:n aika-ajo päättyi

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Historian havinaa: Sata vuotta turkulaista moottoriurheilua — Turun Moottorikerholla juhlavuosi

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964. Kuva: Jaakko Lehmuskosken kotialbumi.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on lauantaina kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä, todetaan moottorikerhon tiedotteessa.

Turun Moottorikerho ry. (TMK) perustettiin 28. maaliskuuta 1926 ja on yksi Suomen ensimmäisistä sekä samalla pitkäikäisimmistä moottoriurheiluseuroista. TMK:n sata vuotta heijastelee suomalaisen moottoripyöräurheilun historiaa, mutta myös autourheilulla ja moottorikelkkailulla on ollut vuosikymmenien saatossa roolinsa seurassa.

TMK on suomalaisen moottoripyörä-, moottorikelkka- ja ATV-urheilun lajiliitto Suomen Moottoriliitto ry:n (SML) jäsen. Itse kyseinen, mainittujen lajien kattojärjestö tai varsinaisesti alkujaan Suomen Moottoripyörä Klubi perustettiin 21. helmikuuta 1922, ja se liittyi samana vuonna maailmanlaajuisen, Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n jäseneksi.

Suomen Moottoripyörä Klubin ensimmäisten sääntöjen mukaisesti sen tarkoituksena oli koota Suomen moottoripyöräilijät ja moottoripyöräilyn harrastajat yhtenäisenä järjestönä edistämään moottoripyörän käyttöä ja levenemistä maassa, samalla huomioon ottaen sekä yhteisön että yksityisten edut.

Vastaavat periaatteet olivat alkujaan myös TMK:n lähtökohdat alueellisesta näkökulmasta, ja nykyisissä seurasäännöissä kirjataan tarkoitukseksi edistää moottoriurheilutoimintaa ja siihen liittyvää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa kerhon toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kuntoliikuntaa, harrasteliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua tai moottoriurheiluun liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

Niin SML:n kuin TMK:nkin perustamisen aikaan maailma oli vasta suhteellisen hiljattain rauhoittunut ensimmäisen maailmansodan myrskyistä ja yleinen liikenne alkanut Suomessa rauhakseltaan motorisoitua.

Moottoripyörät olivat osa muutosta, vaikka vielä alkuun harvalukuisena. Kiinnostus moottoripyöräilyä kohtaan oli alkanut kasvaa myös harrastuksena ja kilpailumuotona. TMK oli rakentamassa suomalaista moottoriurheilukulttuuria ja levittämässä moottoriurheilun ilosanomaa yhdessä muiden varhaisten seurojen kanssa.

Toisen maailmansodan pakottaman moottoriurheilutauon jälkeen toiminta virisi Suomessa uudelleen eloon ja TMK:kin palasi järjestämään kilpailuja sekä kasvattamaan kuljettajia eri lajien pariin.

Moottoripyörien maarata ja jäärata olivat TMK:n ensimmäisiä lajeja, kuten myös maantietarkkuusajot. Nykyään ratamoottoripyöräilynä (road racing, circuit racing) tunnistettavan lajin esiaste, suljetun maantien TT-ajo (Tourist Trophy) nosti puolestaan vuosikymmenien saatossa TMK:n esiin valtakunnallisesti niin kuljettajien kilpailutulosten kuin kilpailujen järjestämisten osalta.

1930-1980-lukujen Ruissalon ajot Turun Ruissalossa ja Artukaisissa sekä Ruotsin Karlskogassa olivat tunnettuja kilpailutapahtumia – myös autojen osalta. 1950- ja 1960-luvuilla seura järjesti Turussa Itäharjun ajoja, jotka elävät nykyään keväisin näytösajojen muodossa, vaikkeivät enää TMK:n toimesta.

Turkulaisessa ja suomalaisessa moottoriurheilussa korostetun huomionarvoinen vuosi on 1972, jolloin Turun Moottorikerhon Jarno Saarinen voitti ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden. Lajin synkältä puolelta nousee puolestaan esiin Saarisen menehtyminen MM-osakilpailussa Italiassa seuraavalla kaudella.

Turkuun haudatun Saarisen kunniaksi on nimetty tie Ruissalossa ja häntä esittävä näköispatsas löytyy Turun keskustasta Aurajoen rannasta. Turussa on myös yksityinen Jarno Saarisen museo.

Alastaron moottoriradalla on nähty useita TMK:n järjestämiä road racing -kilpailuja ja 1990-luvulla seura isännöi EM-motocrossiakin Alastarolla. Samalla vuosikymmenellä sekä 2000-luvun alussa ajettiin puolestaan kansainvälisiä kutsukilpailuja supercrossin muodossa monitoimihalli ja jääkiekkopyhättö Turkuhallin sisällä. Sataan vuoteen mahtuu lukuisia muitakin järjestettyjä kilpailuja sekä seuran jäsenten voittamia kotimaisia ja kansainvälisiä arvomitaleja.

Kun moottoripyöräurheilu Turkuun tuli…

Turun Moottorikerhon perustamisen taustalla oli tarve ja halu levittää järjestäytynyt moottoriurheilu Helsingistä Turkuun. TMK:n eri historiikkien perusteella August ”Pappa” Aaltonen, Jussi Saksa, W. Landen ja nuorempi August Aaltonen olivat ensimmäisinä puuhaamassa moottorikerhoa alueelle. Turussa toimi jo Turun Työväen Moottoriseura, mutta Suomen Työväen Urheiluliiton jäsenyydessä toimintaan sisältyi ajanhengenmukaisia rajoituksia, joiden takia seura ei voinut palvella kaikkia moottoriurheilusta kiinnostuneita turkulaisia.

Turun Moottorikerhon 28. maaliskuuta 1926 tehdyn perustamispäätöksen jälkeen 15 jäsentä ilmoittautui uuteen seuraan ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Hans Spolander vuosina 1926-28. Ensimmäisen vuoden jäsenmaksu oli 10, toisen vuoden 15 ja vuodesta 1932 lähtien 30 markkaa.

Yhden historiikin kertoman mukaan Turussa järjestettiin Suomen ensimmäinen kilpailu moottorilla varustetuille kaksipyöräisille kulkuneuvoille jo 3. syyskuuta 1905. Pelkästään Turun Moottorikerhoa ajatellen, järjesti seura perustamisvuotenaan 1926 kahdet jäsentenväliset maantietarkkuusajot, mutta seuraavana kesänä jo avoimet maaratakilpailut 1000 metrin mittaisella, kuusiaidan ympäröimällä, maapohjaisella raviseura Turun Hippoksen raviradalla Kupittaalla.

Maaradalla kulkupelit perustuivat jokapäiväiseen ajoon tarkoitettuihin moottoripyöriin, joita muokattiin kilpailemiseen. Nykyaikaan verrattuna kenties erikoisena yksityiskohtana oli se, että ensin ajettiin sivuvaunullisilla pyörillä viiden ja kymmenen kilometrin kilpailut siten, että sivuvaunussa oli joko ihminen tai vähintään 50 kilon paino. Seuraavaan, kilometrin mittaiseen kilpailuun suunnattiin soolopyörällä irrottamalla sivuvaunu.

Talvella 1928 Turun Moottorikerho järjesti ensimmäiset kilpailunsa jääradalla ja vuonna 1931 olivat vuorossa ensimmäiset Ruissalon TT-ajot, jotka nousivat tunnetuksi perinteeksi koko valtakunnassa.

Jo vuotta aiemmin, 1930, alueelle oli perustettu kova kilpailijaseura Turun Moottorimiehet, mikä sai Turun Moottorikerhon tehostamaan toimintaansa. Turun Työväen Moottoriseuran toiminta puolestaan lakkasi samana vuotena, ja myöhemmin pysähtyi myös Turun Moottorimiesten taival.

Vuonna 1934 Turun Moottorikerho alkoi lisäämään jäsenistönsä teknistä tietoutta kuukausittaisilla luennoilla. Vuonna 1936 juhlittiin seuran kymmenvuotista taivalta, josta Turun Sanomat uutisoi muun muassa seuraavasti: ”Turun Moottorikerho, muuan maamme voimakkaimmista moottoripyöräilijöiden yhteenliittymistä, täyttää maaliskuussa 10 vuotta.”

Talvi- ja jatkosota sekä yleisesti toinen maailmansota katkaisivat monenlaisen urheilutoiminnan ja näin myös Turussa keskityttiin aivan muuhun kuin moottoriurheiluun. Sota-aikojen sekä poltto- ja voiteluainepulan hellittäessä otettaan Turun Moottorikerho isännöi Ruissalon TT-ajoja kahdeksan vuoden tauon jälkeen 1947.

Pikku hiljaa Suomi elpyi ja moottoripyöräurheiluunkin saatiin uusia ajokkeja eikä vain vanhoja ja ruotsalaisilta kilpakumppaneilta lainattuja. Talvella 1948 TMK järjesti jäärata-ajot ja kesällä Ruissalon TT-ajot sekä vielä silloin vain moottoripyörille maantietarkkuusajot.

Speedwayn suosio oli kasvanut maailmalla, ja vuonna 1949 ajettiin Suomen ensimmäinen speedway-kilpailu lajin ensimmäisellä kotimaisella, 400 metriä pitkällä radalla, jonka Turun Moottorikerho rakensi Turun Hippoksen kilometrin mittaisen raviradan sisäpuolelle. Kyseisellä rata-alueella miteltiin niin speedwayn kuin maaradan SM-kilpailujen sekä speedwayn MM-karsintojen merkeissä 1940-70-luvuilla.

Vuonna 1950 TMK isännöi jo seitsemää kilpailua: Ruissalon TT-ajot, kansainväliset speedway-kilpailut, PM-kilpailu speedwayssä ja 1000 metrin radalla, ensimmäisenä Helsingin ulkopuolisena moottoriseurana nykyistä motocrossia edeltänyt scramble ja kahdet maantietarkkuusajot.

Seurat kantavana voimana

Suomen Moottoriliiton pääsihteeri Ville Salonen muistuttaa, että niin Turun Moottorikerholla kuin maamme muillakin ensimmäisillä moottoriurheiluseuroilla oli tärkeä rooli moottoriurheilutoiminnan levittämisessä.

– Turun Moottorikerho on ollut yksi kantava voima suomalaisessa moottoriurheilussa ja tehnyt paljon yhteistyötä Moottoriliiton kanssa. SML täytti sata vuotta 2022 ja kyllähän se on niin, että pitkäaikaisten ja ensimmäisten seurojen ansiosta suomalainen moottoriurheilu vakiinnutti aikanaan asemaansa eri puolilla maatamme ja nimenomaan jo aikaisin. Seurat loivat pohjaa järjestäytyneelle moottoriurheilulle ja myös suomalaisten kansainväliselle menestykselle. Aivan alussa toiminta oli Helsinki-painotteista, mutta nimenomaan paikallisten seurojen kautta moottoriurheilu levisi laajalle Suomessa, Salonen muistutti onnitellessaan Turun Moottorikerhoa satavuotisesta taipaleesta toivottaen samalla menestystä toiselle satavuotisjaksolle.

Turun Moottorikerho juhli seuran sataa toimintavuotta etuajassa 28. helmikuuta. Runsaan jäsenjoukon lisäksi gaalassa olivat kutsuvieraina TMK:n väreihin lukeutuvista henkilöistä ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno Saarisen leski Soili Karme, ralliautoilussa MM-sarjaa edeltäneen EM-sarjan mestaruuden vuonna 1965 voittanut ja Monte Carlo -rallinkin ykköstilaa myöhemmin juhlinut Rauno Aaltonen, ratamoottoripyöräilyn moninkertainen Suomen mestari Erkka Korpiaho, motocrossin moninkertainen Suomen mestari ja MM-erävoittaja Miska Aaltonen sekä TMK:n kunniapuheenjohtajat Timo Lehmuskoski ja Martti Salo. Kutsuttuna paikalla oli myös Turun kaupungin apulaispormestari Sini Ruohonen. Samassa seurueessa iltaa viettivät lisäksi TMK:n motocrossin moninkertainen Suomen mestari ja MM-pistekuljettaja 1960-70-luvuilta Jaakko Lehmuskoski, jolla on SM-kultaa myös moottorikelkkailussa ja jääradalla, sekä Suomen Moottoriliiton hallituksen edustaja Pekka Kulju.

Offroad-lajit nykyvetureina

Turun Moottorikerhossa on nykyään lähes 450 jäsentä ja suurimpina lajeina maastomoottoripyöräilyn puolelta motocross sekä enduro. Seuralla on kummassakin aktiivista harrastus-, kilpailu- ja oheistoimintaa.

– Yleinen tunnelma on seurassa hyvä, mikä näkyy harrastajamäärässä. Olemme Suomen suurimpia kerhoja offroad-moottoripyörälajien kansallisten kilpailujen osallistujilla mitattuna. Meillä on monentasoista harrastajaa eikä kaikkien tarvitse välttämättä ajaa kilpaa. Enkä nostaisi ketään sen enempää jalustalle, vaan kaikki ovat samanarvoisia seuran näkökulmasta. Tuttu lausahdus on se, että kerho on yhtä kuin sen jäsenet. Jokaisen oman aktiivisuuden kautta löytyy kerhoon se sisäinen toiminta, jota harjoitetaan. TMK on nykyään vahvasti motocrossiin ja enduroon painottuva seura, mutta muidenkin lajien harrastajat ovat tervetulleita, Turun Moottorikerhon puheenjohtaja Pekka Pihlava kertoo.

Pihlavan mukaan on mielenkiintoista, kuinka erilaistakin harrastaminen on kahdessa lajissa. Motocrossissa harrastajat suuntaavat usein kilpailemaan ja asenne on helposti ”tosissaan tai ei ollenkaan”. Endurossa on puolestaan kilpakuljettajien lisäksi runsaasti omaksi ilokseen ajavia tai kevyemmin kilpailemiseen suhtautuvia kuljettajia.

Endurossa ajopaikat ovat Turun suunnalla hyvällä mallilla. Harrastajat pääsevät Raision moottorirata-alueen poluille ja Pihlavan mielestä mainitsemisen arvoinen suoritus on se, että Nousiaisiin on saatu avattua uusi ajopaikka tänä vuonna.

Täysimittaisen motocrossradan puuttuminen alueelta ei puolestaan helpota harrastamista. Raisiossa on rata, mutta se on pieni eikä sitä ole hyödynnetty sen potentiaalin mukaan. TMK hallinnoi Säkylässä isompaa, hyvää harjoitusrataa, mutta sinne on Turusta jonkin verran matkaa eikä siellä voida järjestää kansallisia kilpailuja. Säkylän rata on Pihlavan mukaan erittäin tärkeä harrastustoiminnan pyörittämisen kannalta.

– Seuramme suuntaa tulevaisuuteen vireän toiminnan saattelemana. Fokus pitää myös olla uusien harrastajien löytämisessä, koska sitä kautta lajeillamme on jatkuvuutta. Koen ylpeyttä ollessani näin pitkäikäisen kerhon puheenjohtaja. Seuratoiminta kohtaa nykyajassa haasteita nimenomaan toiminnan jatkumisen kannalta. Kaikki seurat tarvitsevat niitä talkoolaisia, jotka pistävät itseään likoon toiminnan eteen.

Turun Moottorikerho isännöi tänä vuonna kahta kansallista kilpailua. Endurossa ajetaan naisten ja alle 20-vuotiaiden kuljettajien SM-osakilpailu sekä veteraanien Suomen Cup -osakilpailu Raision moottorirata-alueella lauantaina 9. toukokuuta.

Motocrossin lasten, nuorten ja aikuisharrastajien kilpasarja MX-liigan osakilpailun TMK järjestää puolestaan Rauman Kuivassuon radalla viikonloppuna 1.-2. elokuuta. TMK tekee kesäkaudella myös yhteistyötä Vakka-Suomen Moottorikerhon ja Rauman Seudun Moottorikerhon kanssa motocrossajotapahtumien merkeissä.

Lue myös

F1: Näin Japanin GP:n aika-ajo päättyi

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Näin Japanin GP:n aika-ajo päättyi

Kimi Antonelli. Kuva: Mercedes-Benz.

Japanin GP:n aika-ajo ajettiin Suomen aikaa kello 8 alkaen. Paalupaikalle ajoi Mersun Kimi Antonelli ja kakkosruutuun tallikaveri George Russell. Miesten välinen ero oli 0,298 sekuntia.

Kolmanteen ruutuun ajoi McLarein Oscar Piastri ja nelosruutuun Ferrarin Charles Leclerc.

Cadillacin Valtteri Bottas jäi ruutuun 20.

Kisa ajetaan sunnuntaina kello 8 Suomen aikaa

Japanin GP:n aika-ajot 2026

1Kimi Antonelli Mercedes1:28.778
2George Russell Mercedes+0.298
3Oscar Piastri McLaren+0.354
4Charles Leclerc Ferrari+0.627
5Lando Norris McLaren+0.631
6Lewis Hamilton Ferrari+8.789
7Pierre Gasly Alpine+0.913
8Isack Hadjar Red Bull Racing+1.200
9Gabriel Bortoleto Audi+1.496
10Arvid Lindblad Racing Bulls+1.541
11Max Verstappen Red Bull Racing
12Esteban Ocon Haas F1 Team
13Nico Hulkenberg Audi
14Liam Lawson Racing Bulls
15Franco Colapinto Alpine
16Carlos Sainz Williams
17Alexander Albon Williams
18Oliver Bearman Haas F1 Team
19Sergio Perez Cadillac
20Valtteri Bottas Cadillac
21Fernando Alonso Aston Martin
22Lance Stroll Aston Martin

 

Lue tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Motocrosspyöräilijä ei onnistunut karistamaan poliisit kannoiltaan!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Oulun poliisilaitoksen partiot suorittivat viimeisen vuorokauden aikana liikenteen valvontaa koko poliisilaitoksen alueella.

Poliisipartio pysäytti Hailuodossa lauantaiaamuna kahdeksan aikaan autoilijan, joka puhalsi alkometriin 2.3 promillea. Paikkakuntalaista n. 65v mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Oulun Haukiputaalla klo 18.30 aikaan tavattiin ajo-oikeudeton paikkakuntalainen 45v. mieskuljettaja. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.65 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Taivalkoskella tavattiin klo 18.45 aikaan ylinopeutta ajanut ulkopaikkakuntalainen n. 40v mieskuljettaja. Henkilöautolle mitattiin VT20:llä nopeudeksi 136 km/h alueella, missä on 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1,1 promillea.

Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sama kuljettaja tavattiin 21.30 aikaan Pudasjärvellä. Toisen puhalluskokeen tulos oli 1.0 promillea. Tällä kertaa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Oulun keskustasta tavattiin klo 23.45 aikaan ulkopaikkakuntalainen n. 30 v mieskuljettaja, joka puhalsi 1,6 promillen lukemat. Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vaalassa poliisipartio havaitsi klo 12.45 aikaan kilvettömän ja valottoman motocrosspyörän. Poliisipartion havaittuaan motoristi oli kiihdyttänyt vauhtiaan ja pyrkinyt ajamaan karkuun. Partio seurasi pakenevaa crossipyörää, joka käytti välillä kevyen liikenteen väyliä sekä vastaantulevien kaistaa aiheuttaen vaaratilanteita muulle liikenteelle.

Nopeutta moottoripyörällä oli Vaalan keskustan alueella enimmillään 100 km/h. Kuljettaja luopui pakenemisestaan ja hänet saatiin pysäytettyä.

Paikkakuntalaista noin kaksikymppistä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalta puuttui kevytmoottoripyörän kuljettamiseen vaadittava A1 ajo-oikeus.

Lue myös

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

Kuva: CvB.

Poliisi sai perjantaina 27. maaliskuuta kello 16.03 hätäkeskukselta tehtävän liikenneonnettomuudesta Valtatien 8 ja Lohtajantien risteyksessä Kokkolassa Lohtajalla. Ensitietojen mukaan sähkömopo ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa.

Mopoilija tuli Uudenkyläntieltä henkilöauton eteen ja jäi sen alle. Poliisin alustavien tietojen mukaan sähkömopon kuljettajan oli tarkoitus ylittää Kasitie Lohtajantielle, mutta ei ehtinyt tien ylitse.

Sähkömopoa ajanut henkilö loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Hänet vietiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon.

Poliisi epäilee sähkömopon kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

 

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

MG Tech Center Frankfurt. Kuva: MG.

MG vahvistaa 101‑vuotista brittiläistä perintöään ja esittelee merkittävän edistysaskeleen sähköajoneuvojen akkuteknologiassa uuden SolidCore‑akun myötä, todetaan MG:n tiedotteessa.

MG on maailman ensimmäinen valmistaja, joka aloittaa puolikiinteiden (Semi‑Solid‑State) akkujen massatuotannon. Teknologia tarjoaa pidemmän toimintamatkan, nopeamman latauksen, kehittyneemmän tehonhallinnan, parannetun turvallisuuden ja erinomaisen suorituskyvyn kylmissä olosuhteissa.

MG Euroopassa

Osana MG:n sitoutumista tuoda huipputason teknologia kaikkien saataville Frankfurtissa sijaitseva uusi tekniikkakeskus toimii keskeisenä tukikohtana “in Europe, for Europe” ‑strategialle. Keskus keskittyy kehittämään ajoneuvoja, jotka vastaavat eurooppalaisten asiakkaiden tarpeisiin – mukaan lukien alueelliset ilmasto‑olosuhteet, tieympäristöt ja ajotottumukset.

MG on laajentanut läsnäoloaan Euroopassa merkittävästi, ja kumulatiivinen myynti on ylittänyt jo miljoona autoa. Longbridgen (UK) tekniikkakeskuksen ja Lontoon MG Design Hubin tuella MG:n mallisto hyötyy vahvasta eurooppalaisesta vaikutteesta, mikä korostaa brändin pitkäaikaista sitoutumista Euroopan markkinoihin.

MG SolidCore ‑akku

  • MG julkistaa puolikiinteän akkuteknologiansa virallisen nimen: MG SolidCore Battery
  • Ensimmäinen autonvalmistaja maailmassa, joka saavuttaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon
  • Tarjoaa pidemmän toimintamatkan, nopeamman latauksen, parannetun suorituskyvyn ja erinomaiset kylmän sään ominaisuudet; turvallisuutta vahvistaa edistyksellinen ja suojattu akkurakenne

Kennon sisällä käytettävät kiinteät (Solid‑State) elektrolyytit muodostavat suojaavan kerroksen, joka pidentää akun käyttöikää ja varmistaa yhteensopivuuden tulevien sääntelyvaatimusten kanssa.

Erinomainen kylmänsietokyky mahdollistaa ajoneuvon välittömän käynnistymisen ilman esilämmitystä sekä paremman kiihtyvyyden kylmissä olosuhteissa verrattuna perinteisiin sähköajoneuvoihin.

MG Europen ja Iso‑Britannian varatoimitusjohtaja Kimi Li toteaa:

”MG:n uusi SolidCore‑akku tarjoaa asiakkaillemme suoria hyötyjä ja nostaa ajoneuvomme luokkansa kärkeen. Tämä teknologia vahvistaa MG:n sitoumusta tehdä edistyksellisestä teknologiasta ja sähköisestä liikkumisesta entistä helpompaa, intuitiivisempaa ja laajemmin saavutettavaa. Strategiamme kehittää MG‑ajoneuvoja Euroopassa Eurooppaa varten lisää entisestään autojemme houkuttelevuutta, monipuolisuutta ja arvoa asiakkaille koko Euroopan markkinoilla.”

Tekniset ominaisuudet

  • Perinteiset litiumioniakut (sekä LFP- että NCM‑kemiassa) käyttävät nestemäistä elektrolyyttiä litiumionien siirtämiseen elektrodien välillä. MG SolidCore ‑puolikiinteä akku korvaa valtaosan tästä nesteestä 95‑prosenttisesti kiinteällä elektrolyyttikoostumuksella, mikä parantaa akun toimintaa ja suorituskykyä.
  • MG:n läpimurto litiumionien liikkuvuudessa mahdollistaa nopeamman 3D‑liikkeen SolidCore‑akussa, mikä parantaa suoraan akun suorituskykyä ja energiatehokkuutta matalissa lämpötiloissa (verrattuna LFP‑akkujen 1D‑liikkeeseen ja NCM‑akkujen 2D‑liikkeeseen).
  • MG SolidCore ‑akun suorituskyky on testattu äärilämpötiloissa aina −30 °C asti.
  • SolidCore‑kennon koostumus: 95 % kiinteää materiaalia. Kiinteä elektrolyytti muodostaa kestävän suojakerroksen elektrodien ympärille.
  • Nestemäisen elektrolyytin merkittävä vähentäminen pienentää riskejä ja parantaa turvallisuutta.
  • +20 % parempi luotettavuus verrattuna nykyisen sukupolven akkuteknologiaan.
  • 15 % nopeampi lataus kylmissä lämpötiloissa.
  • +20 % parempi tehonvälitys, mikä parantaa kiihtyvyyttä.
  • MG kehittää jo seuraavaa sukupolvea: täysin kiinteäelektrolyyttistä (All‑Solid‑State) akkua, joka voi tulevaisuudessa mahdollistaa jopa 1 000 km toimintamatkan yhdellä latauksella.

Lue myös

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //