Koti Blogi Sivu 442

Plugit suunnittelee raskaan liikenteen latausasemaa Tornioon

Konseptikuva.. Kuva: Plugit.

Pohjoisen liikenteen solmukohtaan suunnitellun, tulevaisuuden raskaan liikenteen taukopaikan, Arctio Truck Stopin toimenpiteet etenevät laajalla rintamalla, kun Business Tornio ja Plugit tekevät töitä puhtaamman toimitusketjun puolesta.

Plugit Finland Oy on tehnyt suunnitteluvarauksen sähköisen liikenteen latausasemaa varten Tornion Arctio Truck Stop -alueelle. Suunniteltu latausasema tulisi palvelemaan pääasiassa raskaan kaluston tarpeita, mutta latausasema on käytettävissä myös henkilöliikenteelle.

Plugit on laajentanut latausverkostoaan systemaattisesti etelästä pohjoiseen, minkä vuoksi myös Tornion rooli logistisena solmukohtana on tullut esille. Suunniteltu asema tulee olemaan osa Pro DC-suurteholatausasemaverkostoa, jonka ensimmäinen asema avautui Tampereelle 2023.

– Plugitin missio on luoda raskaan liikenteen vihreitä käytäviä, jotka mahdollistavat sähköistymisen keskeisillä tavaraliikenteen väylillä. Plugitin asemaverkoston laajentuminen Tornioon on looginen osa tätä kehityskulkua, toteaa Plugit Finland Oy:n latauspalveluliiketoiminnasta vastaava Lauri Keskinen.

Sijoitteluluonnos suunnittelun helpottamiseksi

Business Tornio on edistänyt Arctio Truck Stop -alueen kehittymistä. Hukasta hyötyä – Tulevaisuudessa tuottoa -hankkeessa on teetetty sijoitteluluonnos, jossa eri toimintoja on sijoiteltu alueelle turvaetäisyydet huomioiden tiiviissä yhteistyössä viranomaisten ja alueen toimijoiden kanssa. Suunnittelutyön tuotoksena luotiin opas, jonka tarkoituksena on auttaa vastaavia alueita kehittäviä organisaatioita ympäri Suomen.

– Nyt tehdyn suunnitelman myötä Arctio Truck Stop ottaa selkeän askeleen kohti alueen toteutumista. Suunnitelmassa on otettu huomioon eri toimintojen vaatimia turvallisuustekijöitä, minkä myötä alueen kehittämiseen on selkeä ja konkreettinen näkemys. Selvitystyössä on käyty keskustelua myös viranomaisten kanssa ja lopputuloksena on tuotettu suunnittelutoimintoja helpottava sijoitteluluonnos ja suunnittelua helpottava tiekartta, kertoo Business Tornion Hukasta hyötyä – Tulevaisuudessa tuottoa -hankkeen projektipäällikkö, yrityskehittäjä Miikka Laitinen.

Lue myös

Akustolla varustettu siirrettävä pikalatausasema otettiin käyttöön Levillä

Pohjoismaiden suurin taksien suurteholatauskenttä avattiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Paalupaikalta lähtenyt Norris putosi kärjestä heti lähdössä

Lando Norris. Kuva: McLaren.

Red Bullin Max Verstappen ajoi Espanjan GP:n voittoon. Toiseksi jäi paalupaikalta lähtenyt McLarenin Lando Norris. Norris putosi jo lähdössä kolmanneksi, eikä enää päässyt kärkeen.

Kolmanneksi kisassa ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton ja neljänneksi tallikaveri George Russell.

Mersu-kuljettajien jälkeen tulivat Ferrari-kuljettajat Charles Leclerc ja Carlos Sainz.

Kick Sauberin Valtteri Bottas jäi sijalle 16.

Espanjan GP 2024

1 Max Verstappen Red Bull Racing
2 Lando Norris McLaren +2.219
3 Lewis Hamilton Mercedes +17.790
4 George Russell Mercedes +22.320
5 Charles Leclerc Ferrari +22.709
6 Carlos Sainz Ferrari +31.028
7 Oscar Piastri McLaren +33.760
8 Sergio Perez Red Bull Racing +59.524
9 Pierre Gasly Alpine +62.025
10 Esteban Ocon Alpine +71.889
11 Nico Hulkenberg Haas F1 Team +79.215
12 Fernando Alonso Aston Martin +1 kier.
13 Guanyu Zhou Kick Sauber +1 kier.
14 Lance Stroll Aston Martin +1 kier.
15 Daniel Ricciardo RB +1 kier.
16 Valtteri Bottas Kick Sauber +1 kier.
17 Kevin Magnussen Haas F1 Team +1 kier.
18 Alexander Albon Williams +1 kier.
19 Yuki Tsunoda RB +1 kier.
20 Logan Sargeant Williams +2 kier.

 

Kesän tienpientareiden niittotyöt käynnistyivät

Kuva: YIT.

Tienpientareiden niittotyöt ovat jälleen käynnistyneet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella osana tienpidon huoltotöitä. Niittojen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, edistää ojien toimivuutta ja ylläpitää siistiä liikenneympäristöä.

ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen korostaa, että niittojen merkitys liikenneturvallisuudelle on suuri.

”Erityisesti liittymissä kasvusto saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, kun se muodostaa näkemäesteen. Siksi niitot ovat tärkeitä turvallisuuden kannalta. Haasteita niittotöihin liittyy erityisesti vilkkaasti liikennöidyillä teillä, joissa suuret liikennemäärät vaativat työn ajoittamista yöaikaan.”

Niittotyöt aloitetaan koneellisesti traktoria ja niittomurskainta käyttäen. Viimeistelytyöt, kuten kaiteiden alta niittäminen, suoritetaan trimmeröimällä. Työt ajoitetaan alueittain ja hoitourakoittain. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla niitot aloitettiin runsas viikko sitten, kun taas pohjoisemmassa osassa Uudenmaan Elyn aluetta työt käynnistyivät myöhemmin tämän kuun aikana.

Tienpientareiden niittotöissä otetaan huomioon eri teiden hoitoluokat, ja tavoitteena on vähentää väylänpidon ja liikenteen haittavaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle.

”Niitot toteutetaan taloudellisesti, ja mahdollisuudet räätälöidä tieosuuksien niittoajankohtia tienvarsikasvillisuuden kukkimisajankohtien mukaan ovat hyvin pienet. Muutamilla tieosuuksilla uhanalaisten kasvilajien säilymistä pyritään edistämään niittorajoituksilla. Vuosittain toistettu niitto lisää joka tapauksessa kasvillisuuden monimuotoisuutta,” Aaltonen kertoo.

Autoilijoiden on tärkeää hiljentää nopeutta ja noudattaa erityistä varovaisuutta niittotöiden lähellä liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Ely-keskus valvoo ja seuraa tienpientareiden niittotöiden laatua projektipäälliköiden ja konsulttien toimesta.

Jos asukkaan vieressä valtion mailla kasvaa haitallisia vieraslajeja, kuten lupiineja, niiden poistaminen vaatii viranomaisen luvan ja voimassa olevan tieturvakortin. Haitallisten vieraslajien esiintymistä voi ilmoittaa Tieliikennekeskuksen tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 tai liikenteen asiakaspalvelun kautta.

Tienpientareiden siivoaminen kuuluu teiden kunnossapitourakoille, mutta urakoitsijat voivat antaa tehtävän esimerkiksi urheiluseuroille tai koululaisryhmille. Lisäksi vapaaehtoiset yksityishenkilöt järjestävät toisinaan siivoustalkoita.

Uudenmaan ELY-keskus vastaa liikenneasioista Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueilla.

Lue myös

Tienvarsien niitoilla edistetään turvallisuuden lisäksi luonnon monimuotoisuutta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Pitääkö sähköinen kulkuväline liikennevakuuttaa? Selvitä se verkkotestin avulla!

Kuva: Nina Mönkkönen, Liikenneturva.

Kesäkuun alusta voimaan tullut uusi liikennevakuutuslaki varmistaa vakuutusturvan entistä useammalle sähköiselle liikkumisvälineelle.

Liikennevakuuttamisen uudet säännökset voi tiivistää luvun 25 ympärille. Yli 25 kg painavat tai kovempaa kuin 25 km tunnissa kulkevat sähköiset liikkumisvälineet tulee vakuuttaa.

Laissa on kuitenkin esimerkiksi sähköpyörien ja sähköpyörätuolien vakuuttamisen osalta poikkeuksia, jotka saattavat aiheuttaa kuluttajissa hämmennystä.

Tilannetta helpottamaan Liikennevakuutuskeskus on tehnyt verkkotestin, jossa muutamaan kysymykseen vastaamalla saa selvyyden siihen, tuleeko liikkumisvälineelle hankkia liikennevakuutus.

– Itse perussääntö vakuuttamisen osalta on uudessa laissa selkeä, mutta muutamat poikkeukset voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Siksi olemme tehneet verkkotestin, joka auttaa kuluttajaa selvittämään vakuuttamisvelvollisuuden juuri hänen laitteensa osalta, Liikennevakuutuskeskuksen vakuutuspäällikkö Lauri Linna kertoo.

Liikennevakuutuskeskuksen helppo testi löytyy osoitteesta hurinatesti.fi. Se sisältää kansantajuiset perustelut liikennevakuutuslain sisällöstä, ja tukee kuluttajaa myös ajoneuvojen tieliikennekelpoisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Jalankulkijan, pyöräilijän vai mopon säännöillä?

Sähköisten liikkumisvälineiden teknisistä ominaisuuksista riippuu, minkä sääntöjen mukaan niillä liikutaan. Mikäli laitteen rakenteellinen enimmäisnopeus on 15 km/h ja teho enintään 1 kW, rinnastetaan laitteen käyttäjä jalankulkijaan. Kun enimmäisnopeus on 25 km/h ja teho enintään 1 kW, kyseessä on kevyt sähköajoneuvo, jolla ajetaan kuten pyörällä: noudatetaan pyöräilyn liikennesääntöjä.

Jos nämä lukemat ylittyvät, puhutaan rekisteröitävistä ajoneuvoista. Kun enimmäisnopeus on 45 km/h ja teho enintään 4 kW on ajoneuvo tieliikennekäytössä pystyttävä rekisteröimään mopoksi ja ajettava mopoilun sääntöjen mukaan.

– Esimerkiksi vuokrakäytössä olevat sähköpotkulaudat ovat kevyitä sähköajoneuvoja, joiden rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h. Eli niillä ajetaan pyöräilysääntöjen mukaan pyöräilylle tarkoitetuilla väylillä, ei jalkakäytävillä. Ratkaisevana tekijänä on nimenomaan rakenteellinen enimmäisnopeus: mikään tilapäinen nappi-, valikko- tai esimerkiksi geofencing-rajoitus ei tätä muuta, selventää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti.

Myynnissä on myös laitteita, jotka eivät nopeutensa tai tehonsa puolesta ole tieliikennekelpoisia Suomessa. Näiden myynti ei ole kiellettyä, mutta ostajan on oltava tarkkana, ettei tule hankittua ajoneuvoa, jota ei voi käyttää tieliikenteessä.

– Viimekädessä vastuu on aina käyttäjän: kuljettajan on tiedettävä millä laitteella on liikenteessä, Ruutti korostaa.

Jos mieli palaa metsään, käyttäjän on selvitettävä, voiko laitteella liikkua maastossa, ja missä siellä.

– Sähköavusteisellakin polkupyörällä saa liikkua maastossa, mutta siitä ei saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa tai vahinkoa. Virallisia reittejä kannattaa suosia. On myös muistettava, että yli 25 km/h kulkevat tai yli 1 kW tehoiset laitteet vastaavat moottoriajoneuvoa. Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla kulkeminen maastossa vaatii aina maanomistajan luvan, Ruutti muistuttaa.

Voimaan kesäkuun alusta

Uudistettu liikennevakuutuslaki tuli voimaan 1.6.2024. Lakiuudistus pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Lain mukaan vakuutettavia ovat moottoriajoneuvot, joiden paino on enemmän kuin 25 kg tai rakenteellinen nopeus ylittää 25 km/h.

Vakuuttamisvelvollisuus ei koske sähköavusteisia pyöriä, jotka edellyttävät liikkuakseen myös polkemista, joissa moottorin avustus kytkeytyy pois, kun ajonopeus saavuttaa 25 km/h, ja moottorin suurin sallittu teho on 250 W.

Oman ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuuden voi selvittää Liikennevakuutuskeskuksen verkkosivuilla olevan testilomakkeen avulla lvk.fi/hurinatesti.

Lue myös

Liikennevakuutus ei takaa laitteen tieliikennekelpoisuutta

Näitä asioita kuluttajat nyt ihmettelevät liikennevakuutuslain muutoksessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Taksipalvelu Menevä laajentaa Jyväskylässä

Tuomo Halminen. Kuva: Menevä.

Kotimainen Menevä tarjoaa taksipalveluita kuluttajille, yrityksille ja hyvinvointialueille ympäri Suomen Hangosta Kittilään. Jyväskylän alueella Menevä tunnetaan ensisijaisesti Kela-kyytien tarjoajana, mutta nyt yhtiö laajentaa tarjontansa alueen kaikkien kuluttajien saataville.

Menevän ensimmäinen kokonaan sähköautoista koostuva taksilaivue aloitti huhtikuussa 2024 Tampereella ja seuraava tavoite on sähköistää Jyväskylän alueen taksimarkkinaa.

“Olemme toimineet Jyväskylässä hyvinvointialueen kumppanina pitkään, ja tutut kuljettajat ja autot palvelevat Kela-asiakkaitamme myös jatkossa. Tuomme heidän rinnalleen nyt kuluttajille suunnatun, laadukkaan ja läpinäkyvästi hinnoitellun turvallisen taksipalvelun. Kun Menevän tilaa sovelluksen tai puhelinpalvelun kautta, noutopisteeseen kaartaa aina luotettava ja ammattitaitoinen kuljettaja. Edullisimmillaan kyydin voi hiljaiseen aikaan saada vitosella ja sovelluksesta tai soittamalla kyydin saa kiireisempäänkin aikaan keskustan taksitolppia edullisemmin. Taksan lisäksi asiakkaalle ei synny muita kuluja, sillä kyydin tilaaminen on meillä aina ilmaista”, kertoo Tuomo Halminen, Menevän yrittäjä ja toimitusjohtaja.

Helposti tilattava ja tunnistettava taksi

Suomen suurimmaksi taksialan yhtiöksi kasvaneen Menevän tilauskeskuksen ja applikaation välityksessä on yli 1500 taksia. Jyväskylän uusi palvelu toteutetaan pääosin sähköautoilla, joiden edullisemmat käyttökustannukset siirretään kuluttajahintoihin. Kiireisimpään ruuhka-aikaan ja suurtapahtumissa Jyväskylän kyytitarvetta täydennetään myös Menevän Kela-kalustolla.

”Palvelumme tuo sähköautojen hyödyt suurelle yleisölle. Teslojen alhaiset käyttökustannukset siirretään asiakkaiden eduksi edullisina hintoina, ja kyytien laadustakaan ei ole tarpeen tinkiä. Olemme saaneet sähköautolaivueeseemme erittäin ammattitaitoisia kuljettajia, joiden kanssa on ilo kehittää työn houkuttelevuutta ja vetovoimaa. Tämän huomasimme jo Tampereella ja uskon saman toteutuvan Jyväskylässä”, kertoo Halminen.

Asiakkaiden ja kuljettajien tyytyväisyys aseena uudistuksessa

Liikennekaareen kuuluva Suomen taksiuudistus laittoi alan paljon puhuttuun myllerrykseen, jonka tuloksena koko taksialan maine on kärsinyt. Menevä lukeutuu niihin harvoihin yrityksiin, joka on onnistunut alan kriisistä huolimatta kääntämään tilanteen voitokseen ja kasvamaan liikevaihdolla mitattuna alan suurimmaksi.

Jyväskylän Menevä-laivue on helposti tunnistettava ja niillä ajetaan ainoastaan Menevän applikaation ja puhelinkeskuksen kautta tulevia tilauksia.

Menevä-taksin voi tilata Jyväskylässä 19.6. alkaen Menevä-sovelluksella tai soittamalla veloituksetta yhtiön omaan tilauskeskukseen 0800 02120. Edullisimmillaan kiinteähintaisen Menevä-kyydin saa Jyväskylässä viidellä eurolla, eikä palveluun liity ylimääräisiä tilausmaksuja tai muita piilokuluja.

Menevä on valtakunnallinen taksipalvelu, jonka tilauskeskus ja applikaatio välittää yli 1500 taksia ympäri maan. Liikevaihdolla mitattuna (41 MEUR v. 2023) pian 50 vuotta toiminut, kotimainen perheyhtiö on Suomen suurin taksialan yhtiö. Menevä-taksit palvelevat kuluttajia, yrityksiä ja julkisen sektorin sopimusasiakkaita.

Lue myös

Taksiyhtiö Menevä laajeni Tampereelle sähköautojen avulla

Taksiyhtiö Menevä haluaa tulla Suomen tunnetuimmaksi taksiyhtiöksi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ikäpoikkeusluvalla saatu ajokortti ylinopeuden takia poliisin haltuun

Kuva: CvB.

Kello 22.30 aikaan poliisin partio oli ajamassa Evontietä Lammin keskustan suuntaan, kun heitä vastaan tuli henkilöauto nopeudella 129 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 40 km/h.

Partio kääntyi auton perään ja sai sen pysäytettyä. Auton kuljettajaksi selvisi 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla ajokortin saanut nuorimies. Auton kyydissä oli kolme matkustajaa.

Nuori määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Lue myös

Henkilöauto törmäsi siltatyömaan betonisiin esteisiin

Auto osui ulosajossa puuhun, kuljettaja kuoli

Ulosajetun auton kuljettaja menehtyi ilmeisesti sairauskohtaukseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauto törmäsi siltatyömaan betonisiin esteisiin

Kuva: CvB.

Juvalla Viitostiellä Nuutilanmäen kohdalla olevalla siltatyömaalla törmäsi henkilöauto lauantaina kello 20 aikaan työmaan betonisiin ajoesteisiin.

Siltatyömaan kohdalla on 50 km/h nopeusrajoitus, muuten tiellä on 100 km/h nopeusrajoitus.

Siltatyömaan kohdalla on toinen ajokaista poistettu tilapäisesti käytöstä, joka on merkitty huomiokartiolla, liikenneohjauslaitteilla sekä raskailla betonisilla esteillä.

Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, jotka kaikki vietiin tarkastettavaksi Mikkelin keskussairaalaan. Alustavan tiedon mukaan liikenneonnettomuudesta ei aiheutunut vakavia vammoja autossa olleille.

Henkilöauto sekä siltatyömaan liikenneopasteet kärsivät vaurioita.

Henkilöautoa ajaneen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Alkoholilla ei ollut osuutta liikenneonnettomuuteen.

Lue myös

Kortiton rattijuoppo nukkui ojassa olleessa autossa

Karkuun ajanut kuljettaja heitteli tavaroita ajoneuvosta poliisiauton eteen!

Nolo loppu pakomatkalle!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kortiton rattijuoppo nukkui ojassa olleessa autossa

Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen tuli perjantaina 21.6.2024 kello 15.13 aikaan ilmoitus, jonka mukaan Kangasniemellä Nurmelantiellä oli henkilöauto ojassa ja auton kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt.

Poliisin saavuttua paikalle henkilöauton kuljettajan paikalla nukkui mies, jolle suoritettu puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta eikä autoa oltu määräaikaan mennessä katsastettu.

Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään mm. törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

Karkuun ajanut kuljettaja heitteli tavaroita ajoneuvosta poliisiauton eteen!

Nolo loppu pakomatkalle!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nuori mies pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta Paraisilla

Kuva: CvB.

Paraisilla Saaristotiellä nuori mies jätti noudattamatta poliisin antaman pysäytysmerkin ja lähti pakenemaan kovaa ylinopeutta.

Poliisi oli pitämässä ratsiaa Paraisilla Saaristotiellä Sattmarkin kohdalla juhannuspäivänä ennen puolta yötä. Ratsiapaikkaa lähestyi Paraisten suunnasta henkilöauto, joka ratsian havaitessaan teki u-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin Paraisten suuntaan.

Poliisi lähti auton perään tarkoituksena pysäyttää tämä, mutta autoilija kiihdytti nopeuttaan huomattavan kovaksi ja lähti pakenemaan poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta.
Kuljettaja ohitteli vastaantulevien kaistaa käyttäen hitaampia ajoneuvoja sulkuviivoista ja huonosta näkyvyydestä piittaamatta ja ainakin yhden kerran törmäys vastaantulevan auton kanssa oli lähellä.

Ennen Kirjalansalmen siltaa kuljettaja poikkesi kiertoliittymästä hiekkatielle ja ajoi siltatyömaan varikkoalueelle. Kuljettaja pysäytti auton ja autossa olleet viisi henkilöä pakenivat maastoon juosten.

Poliisi kuitenkin tavoitti kaikki autossa olleet pian ja kuljettajaksi selvisi 2005 syntynyt mies, jolla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Auto oli poistettu liikennekäytöstä ja siihen oli kiinnitetty väärä rekisterikilpi.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

15-vuotias rattijuoppo ajoi rajusti ulos tieltä — kyydissä viisi nuorta!

Poliisi: ”Oli pelkkää tuuria, että nuoret eivät menehtyneet ulosajossa!”

Poliisin pysäyttämän auton kuljettaja oli 15-vuotias

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mikko Heikkilä voitti sorarallin Italiassa

Kuva: Massimo Bettiol.

Mikko Heikkilä sekä kartanlukija Kristian Temonen ovat ajaneet San Marinossa ajetun 52. San Marino Rallyn voittoon.

Yhdeksän erikoiskokeen ralli on kauden neljäs osakilpailu Italian sorarallisarjassa, jossa Heikkilä kilpailee italialaistiimi Step Five Motorsportin kalustolla. Juhannuspäivänä ajetun kilpailun voittomarginaaliksi jäi lopulta 16,4 sekuntia nurmijärveläiskuljettajan hyväksi.

-Tämä oli hyvä tapa viettää juhannusta. Ajo ei ollut missään kohtaa ihan huippuluokkaa, mutta se riitti voittoon, mikä on totta kai hyvä juttu. Tietysti kun kyseessä ei ole meidän pääsarja niin ei tullut otettua mitään hullun yrkkää. Italian sarja on ahdistanut viimeisen kahden osakilpailun ajan, niin mukavaa että meni näin, Heikkilä kommentoi.

Italialaistiimin Toyota GR Yaris Rally2 -autolla kilpaileva kuljettaja voitti neljä kilpailun yhdeksästä erikoiskokeesta. San Marinon tekniset soratiet toivat myös arvokasta kokemusta paikallisista olosuhteista.

-Saatiin hyvät säädöt kilpailuun ja auto toimi moitteetta, ja siitä isot kiitokset tiimille. Reitti oli upeaa, aika hidasta ja teknistä tietä, mutta hyvää oppia ajaa tällaisiakin pätkiä. Yllättävän liukasta oli, vaikka tiet putsautuivat niin ne pysyivät liukkaina ja ikään kuin yllättivät koko ajan. Mutta hieno reissu kaiken kaikkiaan ja hyvää oppia tämän tyylisistä teistä, Heikkilä reflektoi.

Heikkilän kilpailukausi jatkuu 5.-7.7. rallin EM-sarjan Delfi Rally Estonialla.

52. San Marino Rallyn tulokset

1. Mikko Heikkilä 47:08,6 Toyota GR Yaris Rally2 FIN
2. Tommaso Ciuffi +16,4 Skoda Fabia RS Rally2 ITA
3. Simon Wagner +29,4 Skoda Fabia Rally2 Evo AUT
4. Enrico Oldrati +1:05,0 Skoda Fabia RS Rally2 ITA
5. Matteo Gamba +1:19,8 Skoda Fabia RS Rally2 ITA

Lue myös

ERC: Heikkilä palkintopallille Ruotsin EM-rallissa

Mikko Heikkilä jäi Italian kansallisen rallisarjan osakilpailun viidenneksi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //