Koti Blogi Sivu 432

Yksi henkilö menehtyi kaivinkoneen upottua Kemijokeen Rovaniemellä

Kuva: CvB.

Sivullinen henkilö oli havainnut noin klo 7.30 koneenkuljettajan laskevan kaivinkoneen alas lavetilta Kemijoen rannassa Rovaniemellä.

Noin puoli tuntia myöhemmin ilmoittaja oli mennyt rantaan katsomaan tilannetta ja havainnut kaivinkoneen olevan suurelta osin veden alla. Tässä vaiheessa ilmoittaja oli soittanut hätäkeskukseen.

Poliisi ja pelastuslaitos hälytettiin paikalle. Pelastuslaitoksen sukeltaja havaitsi kaivinkoneen hytin olevan tyhjä. Kaivinkoneen läheisyydestä veden alta löytyi menehtynyt henkilö.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tästä rikkeestä sähköpotkulautailijalle voi napsahtaa sakot!

Hannu Oskala. Kuva: Voi.

Liikenteessä näkee toisinaan sähköpotkulautoja, joiden päällä on useampi kuin yksi henkilö. Monikaan heistä ei kuitenkaan välttämättä tule ajatelleeksi, että he rikkovat sähköpotkulautayhtiöiden määrittelemien sääntöjen lisäksi myös lakia. Poliisilla on oikeus kirjoittaa liikennevirhemaksu, jos laudalla matkustaa enemmän kuin yksi henkilö.

Suomen tieliikennelain mukaan sähköpotkulautaa ei saa käyttää kuin yksi henkilö kerrallaan. Jos poliisi havaitsee useampia henkilöitä sähköpotkulaudalla, seurauksena voi olla 40 euron liikennevirhemaksu.

”Poliisi on jo aiemmin kertonut, että harjoitteluaika on nyt ohitse ja käytössä on aiempaa tiukempi linja virhemaksujen kanssa”, Voin yhteiskuntasuhteista vastaava Hannu Oskala sanoo.

Sähköpotkulautayhtiö Voin käyttöehdoissa on määritelty, että sähköpotkulauta on tarkoitettu vain yhden henkilön käyttöön. Mikäli yhtiö saa tietoonsa, että käyttöehtoja on rikottu, se voi sulkea kyseisen henkilön käyttöoikeuden palveluun.

”Verkkosivuillamme on käytössä Raportoi Voi -toiminto, jonka kautta kuka tahansa voi ilmoittaa laittomasta tai epäsopivasta käytöksestä sähköpotkulaudallamme. Ilmoitusta tehdessä on hyvä kertoa esimerkiksi kadun nimi, niin osaamme tutkia ilmoitetun tapauksen tarkemmin. Pystymme GPS-tekniikan avulla erittäin hyvin jäljittämään törttöilleen käyttäjän”, Oskala toteaa.

Oskalan havaintojen mukaan erityisesti nuoret syyllistyvät ajamaan kaverin kanssa samaa sähköpotkulautaa.

”Vetoan vanhempiin, että he eivät antaisi alle 18-vuotiaiden käyttää sähköpotkulautoja. Kotona olisi myös hyvä keskustella, millaisia vaaroja kaksin- tai kolminajo sähköpotkulaudoilla aiheuttaa”, Oskala muistuttaa.

Sähköpotkulaudat on suunniteltu vain yhden henkilön käyttöön, ja useampi henkilö laudan päällä lisää onnettomuuden riskiä käyttäjille.

”Kun laudan päällä on useampi henkilö, ensinnäkin tarkkaavaisuus herpaantuu ja myös laudan ohjaaminen vaikeutuu. Törmäystilanteessa myös riskit kasvavat merkittävästi, kun toinen henkilö romahtaa vielä toisen päälle vauhdissa”, Oskala selventää.

Viisi syytä, miksi useampi henkilö samalla sähköpotkulaudalla on huono idea

  1. Vakavan loukkaantumisen riski lisääntyy – kun sähköpotkulaudalla ajaa yksin, korjaavien liikkeiden teko on helpompaa ja esimerkiksi törmäystilanteessa pystyy hallitsemaan paremmin tilannetta. Lisääntynyt paino kaksin- tai kolminajossa lisää törmäyksen vakavuutta ja riskinä on, että toinen henkilö sinkoutuu toisen päälle aiheuttaen entistä pahempaa jälkeä. Lisäksi voit törmäystilanteessa aiheuttaa suurta vahinkoa toiselle kevyen liikenteen käyttäjälle, kuten jalankulkijalle, koska painoa on enemmän.
  2. Jarrutusmatka pitenee – jousitusosat, moottorit, jarrut ja renkaat on suunniteltu kestämään yhden ajajan painoa. Kun kyydissä on kaksi henkilöä, turvalliseen pysähtymiseen voi kulua jopa kaksi kertaa enemmän aikaa kuin normaalisti.
  3. Vakaus häiriintyy – sähköpotkulaudat on suunniteltu yhden ajajan painon ja tasapainon mukaan. Kun kaksi ihmistä ajaa laudalla, painojakauma poikkeaa suunnitellusta, mikä voi horjuttaa tasapainoa. Sen vuoksi skuutin hallinta vaikeutuu ja onnettomuuksien riski kasvaa.
  4. Rikot lakia ja käyttöehtoja – seurauksena saattaa olla vuokrattavan sähköpotkulaudan käyttökielto ja liikennevirhemaksu. Voit joutua myös rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos aiheutat toiselle tienkäyttäjälle käytökselläsi onnettomuuden.
  5. Vauhti ja kiihtyvyys hidastuvat – mitä enemmän painoa sähköpotkulaudalla on, sitä hitaammin se kiihtyy.

Lue myös

Taas vakava onnettomuus sähköpotkulautailijalle

Näitä asioita kuluttajat nyt ihmettelevät liikennevakuutuslain muutoksessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vantaalle uusi Citroën-, Fiat-, Opel- ja Peugeot-myymälä

Kuva: Auto Bassadone.

Auto Bassadone avaa uuden monimerkkimyymälän Vantaan Petikkoon osoitteeseen Kaakelikaari 4a.

Uusi Vitrea-taloon tuleva myymälä tuo aivan uudenlaista arvokkuutta pääkaupunkiseudun Stellantis-merkkien kivijalkakauppaan.

Vitrea-talo on arkkitehtonisesti erittäin kaunis ja paljon lasipintaa sisältävä nykyaikainen rakennus, jonka puitteet tekevät uusista näyttelytiloista erittäin viihtyisiä. Uuteen liikkeeseen tulevat Citroënin, Fiatin, Opelin ja Peugeotin myymälät, jotka siirtyvät vanhoista tiloista uusiin syksyn 2024 aikana.

Uuteen myymälärakennukseen tulee jokaiselle brändille ominainen ilme. Stellantis-konserniin nykyään kuuluvilla merkeillä on kaikilla erittäin rikas historia, joista jokaisella on oma vahva identiteettinsä. Uuden myymälän ilmettä on työstetty tiiviissä yhteistyössä valmistajan, maahantuoja Auto-Bonin ja Auto Bassadonen kanssa.

Uuden Vitrea-taloon avautuvan myymälän lisäksi Auto Bassadone avaa Petikkoon uudistetun premium-myymälän Alfa Romeolle, DS Automobilesille ja Jeepille nykyisen DS Storen tiloihin. Tilasta tehdään entistä enemmän sellainen, että ikonisten Alfa Romeon ja Jeepin identiteetit tulevat näkyvämmin esille.

Lue myös

Autoverkkokaupalle uusi nimi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Huumerattijuoppo väärään suuntaan yksisuuntaisella kadulla

Kuva: Clas von Bell

Parikymppisen miehen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Lahden Vapaudenkadulla tiistaina illalla.

Mies oli kiinnittänyt kansalaisten huomion ajamalla yksisuuntaista Vapaudenkatua väärään suuntaa siten, että muu liikenne joutui väistämään.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

Uhkaava tilanne bussissa Vantaalla

Erittäin päihtynyt pyöräilijä törmäsi itserakennetulla sähköpyörällä liikenteenjakajaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Alfa Romeo Junior nyt hinnoiteltu Suomessa

Kuva: Alfa Romeo.

Alfa Romeo Juniorin ennakkomyynti käynnistyy niin ibrida-hybridimallina kuin elettrica-täyssähkömallina.

Juniorin Suomen tuontiohjelma starttaa jo erittäin kattavasti varustellulla Speciale-versiolla, joka on saatavilla niin 48 voltin hybridinä kuin 54 kWh -akustolla varustettuna täyssähkönä.

Speciale pitää sisällään mm. aktiivisen vakionopeudensäätimen, perutuuskameran, led-ajovalot edessä ja takana, ”Cannochiale”-digimittariston, automaattisen ilmastoinnin, Alfa Connect -tietoviihdejärjestelmän ja Apple CarPlay ja Android Auto -tuen. Täyssähköisessä elettrica-mallissa lisäksi vakiona tulevat lämpöpumppu, 11 kW:n sisäinen ajoneuvolaturi ja Mode 3 -latauskaapeli.

Specialen vakioväri on valkoinen, punainen Rosso Brera -lanseerausväri on lisävaruste. Lisäksi Specialeen on saatavilla kaksi varustepakettia: Pack Tech ja Pack Sport. Tech-paketti tuo mukanaan mm. matriisiajovalot, 360-asteisen pysäköintikameran, älypuhelimen langattoman latausalustan.

Todellista urheiluhenkeä kaipaaville Pack Sport pitää sisällään Sabeltin valmistamat erittäin tyylikkäät ja jämäkästi tukevat urheiluistuimet, alcantara-tehosteita ympäri ohjaamoa sekä mm. alumiiniset poljinpinnat. Ibrida 136 e-DCT-automaatti Speciale alkaen 36 994 euroa.

Veloce – intohimona ajaminen

Veloce-malliin on tehty lukuisia muutoksia, jotta mallin ajokokemus on mahdollisimman autenttinen. Junior Velocessa on luokkansa nopein ohjausvälitys (14.6), ohjaus on myös kalibroitu olemaan äärimmäisen tarkka.

Veloce-version urheilujousitus on 25 mm matalampi kuin perusmallissa. Etu- ja takakallistuksenvakaajat ovat erityisen urheilulliset ja takaavat suuret mutkanopeudet sekä paljon pitoa.

Velocen jarrulevyt ovat kooltaan jopa 380 mm, niiden parina toimivat nelimäntäiset jarrusatulat. Lisäksi Torsen-tyyppinen tasauspyörästön lukko tarjoaa parhaan mahdollisen vetopidon kaikissa olosuhteissa. Suorituskykyiset 20-tuumaiset ja sähköautoille suunnitellut renkaat tarjoavat erittäin korkean pidon.

Junior Velocen hinta starttaa 49 390 eurosta tarjoten Speciale-mallin lisäksi 20-tuumaiset ja nelipuolaiset Venti-alumiinivanteet, punaiset jarrusatulat, urheilullisen 25 mm madalletun alustan, jossa uniikit iskunvaimentimet sekä jouset, urheilulliset kallistuksenvakaajat, Torsen D -etutasauspyörästön lukon ja mustan katon.

Ibrida ja elettrica kiinni tässä ajassa

Junior Ibrida saa uuden 136 hv 48 V Hybrid VGT -version. Uudessa 1,2-litraisessa kolmisylinterisessä turbomoottorissa käytetään Miller-työkiertoa ja muuttuvageometrista turboahdinta.

Sähköiset komponentit koostuvat 48 voltin litiumioniakustosta ja 21 kW tuottavasta sähkömoottorista, joka on asennettu uuden 6-portaisen kaksoiskytkentävaihteiston yhteyteen.

Junior Ibrida tarjoaa pehmeästi toimivan ajokokemuksen kaupunkiolosuhteissa, jossa voidaan liikkua jopa yli 50 % ajasta pelkällä sähköllä. Junior Ibridalla on mahdollisuus liikkua sähköllä myös hitaissa nopeuksissa, kuten parkkipaikalla tai ruuhkassa.

Juniorin täyssähköisessä versiossa on täysin uusi sähkömoottori ja uusimman sukupolven akusto. Junior on saatavilla täyssähköisenä kahtena eri tehoversiona: 156 hv ja 280 hv. 156-hevosvoimainen versio tarjoaa 410 km sähköistä toimintamatkaa WLTP-syklillä. DC-pikalataus toimii 100 kW:n teholla, ja lataus 10-80 % onnistuu alle 30 minuutissa optimiolosuhteissa.

Ensimmäiset täyssähköiset Juniorit saapuvat Suomeen alkusyksystä, ibrida-malli myöhemmin syksyllä.

Hinnat

  • Erittäin taloudellinen ibrida 136 e-DCT-automaatti Speciale alkaen 36 994 euroa
  • Täyssähköinen elettrica 54 kWh 156 Speciale alkaen 41 990 euroa
  • Täyssähköisten SUV-mallien ajettavuuden uudelleenmäärittävä Junior elettrica 54 kWh 280 Veloce alkaen 49 390 euroa

Lue myös

Tällainen on Suomeen loppuvuodesta tuleva uusi Alfa Romeo Junior

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uhkaava tilanne bussissa Vantaalla

Kuva: Clas von Bell

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 5.7. perjantaiaamuna Vantaan Tikkurilassa tapahtunutta uhkausta, missä noin kolmekymppisen miehen epäillään uhanneen bussikuskia veitsellä.

– Epäilty oli näyttänyt bussikuskille väärennettyä matkakorttia ja bussikuskin huomautettua, että matkustajan pitää ostaa uusi lippu, tämä oli suivaantunut ja uhannut kuskia veitsellä, kertoo rikoskomisario Henri Karjalainen.

Kuski oli soittanut asiasta hätäkeskukseen ja pysähtynyt Läntisellä Valkoisenlähteentiellä sijaitsevalle bussipysäkille odottamaan partion saapumista. Myös epäilty tekijä oli jäänyt bussin etuosaan istumaan. Bussissa oli tapahtumahetkellä neljä muuta matkustajaa, jotka istuivat bussin takaosassa. Heille ei koitunut tilanteesta minkäänlaista vaaraa.

– Partio otti uhkailijan kiinni ja toimitti hänet Vantaan poliisivankilaan epäiltynä laittomasta uhkauksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta, Karjalainen jatkaa.

Lue myös

Raisiossa mies yritti kaapata linja-auton — kyydissä 20 matkustajaa!

Aggressiivisesti käyttäytynyt mies otti kiinni bussin ratista ajon aikana

Linja-autonkuljettaja pahoinpideltiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Juha Rytköselle hyvä pistesaalis Ranskan sarjan kauden neljännestä osakilpailusta

Kuva: PGRX

Suonenjoelta kotoisin olevan Juha Rytkösen rallicrosskausi jatkui viikonloppuna, kun Ranskan mestaruussarjan neljäs osakilpailu ajettiin Tourainessa, Keski-Ranskassa. Rytkönen kilpailee tällä kaudella ranskalaisen PGRX-tiimin Hyundai i20 -Supercarilla.

Rytkösen alkukausi on sisältänyt vaikeuksia ja etenkin kahdessa edellisessä osakilpailussa epäonnea on ollut mukana turhan paljon. Viime viikonlopun kisa oli suomalaiskulta kuitenkin onnistunut, ainakin finaaliin asti.

– Alkuerät meni ihan hyvin, auto toimi ja oli hyvät säädöt. Ainut mikä harmittaa, niin ensimmäisen alkuerän lähtöpaikan arvonta osui ulkoradalle, se oli tällä kertaa huonoin mahdollinen. Mutta kokonaisuutena kohtalaisen ehjät alkuerät, Rytkönen kommentoi.

Alkueristä Rytkönen keräsi viidenneksi korkeimman pistepotin, mikä oikeutti eturivin paikkaan semifinaalissa.

– Semifinaalissa mentiin kärkikahinoissa ekaan kurviin, mutta takaa osuttiin ja siitä menin pikkusen leveäksi. Kuitenkin kolmas sija ja finaalipaikka.

Finaalissa Rytkönen sai erinomaisen startin ja pääsi kamppailemaan kärkisijoista ensimmäiseen kurviin, mutta sitten kolisi jälleen.

– Pääsin kolmanneksi startista, mutta takana tuleva päätti ettei jarruteta ja mentiin penkoille. Aika paljon tuli muutenkin radalla osumaa koko ajan. Paljon tökkimistä ja työntämistä, Rytkönen harmitteli.

Onnistuneet alkuerät ja finaalin kuudes sija toi kuitenkin lohtua edellisen kisan vaikeuksien jälkeen.

– Hyvät fiilikset jäi, vaikka tulos ei ollut ihan se mitä haettiin. Vauhdillisesti hyvä kisa, kun vähän saisi tuuria vielä omalle puolelle.

Rytkönen nostaa esille myös ratojen vaativuuden Ranskassa ja pitoero kotimaan ratoihin verrattuna on huomattava.

– Opeteltavaa on vieläkin paljon, koska radan pito menee päinvastaisesti mihin on tottunut. Irtopöly tekee radasta kisan edetessä liukkaamman. Se on ollut aika suuri haaste. Ranskan radat on muutenkin todella vaativia ja vielä kun taso on luokassa äärettömän kova. Onneksi nyt seuraava pitäisi olla vähän vauhdikkaampi rata, jospa se sopisi itselle paremmin.

Sarjan viides osakilpailu ajetaan kuun viimeisenä viikonloppuna, joten Rytkönen ehtii hengähtämään hetken myös kotisuomessa ennen seuraavaa kisareissua Ranskaan.

– Joo nyt pääsee hengähtämään. Täytyy vähän kalastella ja ajatella jotain muuta kuin kilpa-autoilua. Tekee ihan hyvää tähän väliin, Rytkönen sanoo.

Supercar-luokan pistetilanne 4/9 osakilpailun jälkeen (top5)

1. Steven Bossard 146p
2. Jonathan Pailler 130p
3. Samuel Peu 124p
4. Juha Rytkönen 90p
5. Davy Jeanney 88p

Supercar-luokan finaali, Touraine

1. Samuel Peu
2. Steven Bossard
3. Damien Meunier

6. Juha Rytkönen

www.juharytkonen.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Käytetyn auton ostossa: Ruotsalainen pelkää huijausta, suomalainen auton hajoamista!

Kuva: Kamux.

Kamuxin teettämästä tutkimuksesta selviää suomalaisten ja ruotsalaisten autohankintoja koskevat erot ja yhtäläisyydet.

Suomalainen valitsee useammin käytetyn kuin uuden auton. Ruotsalaisista 44 % ostaisi nyt erittäin todennäköisesti käytetyn auton, suomalaisista puolestaan 56 %. Suomalaisista miehistä 50 % ja naisista 63 % hankkii mieluummin käytetyn auton, kun ruotsalaisista miehistä 39 % ja naisista 51 % suunnittelee tekevänsä niin.

Kamuxin teettämän Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2024 -tutkimuksen suomalaisista vastaajista 75 % ja ruotsalaisista 66 % ajaa käytettynä hankitulla autolla. Ruotsalaisista 25 % ajaa uutena hankitulla autolla, suomalaisista 19 %. Loput kyselyyn vastanneista ei aja tällä hetkellä lainkaan tai ajaa leasing- tai laina-autolla.

”Kun suomalainen hankkii auton, hän myös ajaa sillä – yleensä enemmän ja pidempiä matkoja kuin länsinaapuri. Suomalainen autonostaja ajattelee käytännöllisesti: miksi ostaa uusi, kun voi ostaa jo jonkun aikaa ajetun auton, jolla on jo ajettu ne ns. ”kalleimmat kilometrit”, toteaa Kamux Suomen toimitusjohtaja Jani Koivu.

23 % ruotsalaisista ajaa vuodessa alle 5 000 km. Yhtä vähän ajaa vain 11 % suomalaisista. Keskimääräistä vähemmän ajavat kertoivat syyksi autoilun kalleuden ja käyttävät siksi mieluummin julkista liikennettä liikkumiseen. Puolet keskimääräistä vähemmän ajavista vastanneista sanoi hoitavansa liikkumisen kävellen tai pyörällä. Osa piti myös kallista polttoainetta syynä vähään ajamiseen.

Molemmissa maissa luotetaan enemmän autoliikkeisiin

Yli puolet suomalaisista (55 %) ja ruotsalaisista (57 %) auton ostajista luottaa enemmän autoliikkeisiin kuin yksityisiin myyjiin. Epäluuloakin löytyy: ruotsalaisista 16 % ja suomalaisista 11 % ei luota autonostossa kumpaankaan.

Autoliikkeestä autoa ostettaessa suomalaista ja ruotsalaista autonostajaa huolestuttavat samat asiat; mahdolliset huonot kaupat, auton nopea hajoaminen tai sen arvon lasku.

Eroavaisuus näkyy luottamuksessa autoa myyvään tahoon: joka viides ruotsalainen pelkää tulevansa autoliikkeessä huijatuksi, kun suomalaisista vain 11 % on siitä huolissaan.

Nuorten ostajien huolet ovat myös naapureilla erilaiset: huijausta autokaupoissa pelkää jopa joka neljäs ruotsalainen nuori, kun taas suomalaisia nuoria (24 %) huolestuttaa ostamansa auton mahdollinen hajoaminen. Yksityiseltä myyjältä ostaessa nämä huolenaiheet kasvavat: ruotsalaisista nuorista (17-24v.) jopa 40 % pelkää huijausta ja suomalaisista nuorista aikuisista (25-34v.) 38 % auton nopeaa hajoamista.

Polttoainevalinnat ovat melko tasaväkisiä suomalaisilla ja ruotsalaisilla, mutta sähköautot jakavat naapurusten mielipiteitä. Suomalaisista 65 % ajaa bensiiniautolla, kun taas ruotsalaisista vastaavasti 54 %.

Dieselin kohdalla suhdanne on toisinpäin: suomalaisista autoilijoista dieselillä ajaa 22 % ja ruotsalaisista 28 %.

Kevythybridin (5-6 %) ja ladattavien hybridiautojen (4 %) osuudessa ei ole suurempia eroavaisuuksia, mutta sähköautojen osalta eroavaisuus on merkittävämpi. Ruotsalaisista 6 % ajaa sähköautolla, kun taas suomalaisista vain 3 %.

”Ruotsalaisten innostus sähköautoja kohtaan näkyy myös heidän suunnitelmissaan seuraavan auton hankinnan kohdalla. Siinä missä 9 % suomalaisista uskoo hankkivansa seuraavaksi sähköauton, ruotsalaisista 19 % uskoo tekevänsä niin”, Jani Koivu sanoo.

Jos auton hankinta tai vaihtaminen olisi ajankohtaista vielä tänä vuonna, 54 % ruotsalaisista ja 39 % suomalaisista päätyisi erittäin tai melko todennäköisesti hankkimaan joko hybridi- tai sähköauton.

Kamuxin teettämän tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 18-25.1.2024. Kohderyhmänä olivat 18-70 vuotiaat suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka omistivat ajokortin ja joiden taloudessa on auto sekä vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan maan väestöä valtakunnallisesti. Suomessa tutkimukseen osallistui 1377 vastaajaa, joista lopulliseen kohderyhmään kuului 1000 vastaajaa. Ruotsissa osallistui 1407 vastaajaa, joista lopulliseen kohderyhmään kuului 1000 vastaajaa.

Lue myös

Näin ruotsalaisten autonäkemykset poikkeavat suomalaisten näkemyksistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

SKAL: Teollisuuden kilpailukyky tarvitsee toimivan polttoaineiden jakeluinfran

Arkistokuva. Kuva: Scania.

Liikenteen käyttövoimasiirtymä on valtava kysymys logistiikka-alalla. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL korostaa, että teollisuus ja uudet investoinnit edellyttävät, että raskaalle liikenteelle sopivia latausasemia on riittävästi saatavilla. Ilman tätä yritysten on mahdotonta investoida vähäpäästöiseen kalustoon. Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelman lausuntokierrokselle.

Alan yrittäjät pohtivat nyt vaihtoehtoisia käyttövoimia ja myös sähköä vaihtoehtona, mutta raskaalle kalustolle ei ole juuri lainkaan julkista latausinfraa. SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala toteaa, että pitkän matkan tavaraliikenteessä tämä on edellytys kalustoinvestoinneille.

– Vaihtoehtoisiin polttoaineisiin siirtyminen edellyttää, että kalustolle on riittävästi latausasemia ympäri Suomea. Se on huomioitava kaikessa suunnittelussa maakuntakaavoituksesta alkaen, kun vaihtoehtoisten käyttövoimien infraohjelmaa valmistellaan, sanoo Kujala.

Liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelma on nyt lausuntokierroksella. Ohjelmassa esitellään toimia, joilla vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraa aiotaan kehittää. SKAL lausuu aiheeseen elokuussa.

Kujala korostaa jakeluinfran olevan keskeinen tekijä yritysten investointien varmistamiseksi.

– Nyt esimerkiksi Itä-Suomeen on suunnitteilla vähemmän teollisia investointeja kuin muualle maahan. Jakeluinfran puutteellisuus korostuu siellä nyt muuta maata enemmän, Kujala sanoo.

Raskaan liikenteen jakelu- tai latausinfran suunnittelussa huolehdittava, että niiden sijainnit ovat tavaraliikenteen reittien varrella. SKALin käyttövoimakyselyssä neljännes vastaajista (25 %) kertoi, että ajoneuvo joutuu säännöllisesti poikkeamaan merkittävästi reitiltään tankkausta varten.

Jakelu- ja latausverkoston on oltava riittävän tiheä ja sijainnit oikein suunniteltu. Näin vältetään turhaa liikennettä, tarpeettomia päästöjä ja kustannuksia sekä ajanhukkaa.

Suomessa nyt 70 sähkökuorma-autoa, tavoite lähes 5 000

Sähkökuorma-autoja on Suomessa liikenteessä toistaiseksi vähän: vuoden 2023 lopussa 70 kappaletta. LVM:n esityksessä jakeluinfraohjelmasta tavoite ollaan asettamassa 4 800 sähköiseen kuorma-autoon, joka on erittäin suuri määrä nykyisessä raskaan kaluston investointitilanteessa.

– Jotta tuollaiseen tavoitteeseen päästäisiin, tarvittaisiin useita keinoja. Myös vaihtoehtoisilla käyttövoimilla varustettujen kuorma-autojen hankintatukea on jatkettava, SKALin Kujala sanoo.

EU:n uudistettu jakeluinfra-asetus (AFIR) asettaa vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluninfralle sitovat tavoitteet. Asetus kuitenkin mahdollistaa jäsenvaltioille liikkumavaraa tietyillä edellytyksillä. Jakeluinfraohjelmaluonnoksen mukaan Suomi hyödyntää jakeluinfra-asetuksen mukaisen liikkumavaran.

– Suomen erityispiirteitä on hyvä huomioida, mutta joustomahdollisuuksia ei saa ylittää. Jakeluinfraan on panostettava etupainotteisesti ja tarpeet huomioitava maankäyttösuunnitelmissa, hän vaatii.

Kaasu takaisin keinovalikoimaan, hankintatukea jatkettava

Kaasu kiinnostaa sähköä enemmän kuljetusyrittäjiä. Viime vuonna julkaistussa SKAL Kuljetusbarometrissä lähes viidennes kalustoinvestointeja tekevistä kuljetusyrityksistä valitsi auton käyttövoimaksi kaasun.

SKAL korostaa, että kaasu on pidettävä käyttövoimien keinovalikoimassa.

– Kaasu parantaa huoltovarmuutta ja vahvistaa samalla aluetaloutta. Biokaasun potentiaali ja sen hyödyt pitää tunnistaa vahvemmin EU-säädöksissä, SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala sanoo.

Suomessa on noin 20 raskaan kaluston kaasun tankkausasemaa. Herrala korostaa, että tämä ei riitä pitkämatkaisen tavaraliikenteen tarpeisiin.

– Asemien vikaherkkyys lisää riskejä. Puolikin vuorokautta kestävä toimintahäiriö aiheuttaa kertautuvia ongelmia kuljetusketjuissa, Herrala toteaa.

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa kaasukäyttöisen paketti- ja kuorma-auton hankintatukia koskevat muutokset. SKAL korostaa, että tämä on hyvä linjaus, jota on syytä jatkaa.

Lue myös

SKALin hallitus: Huomio Itä-Suomeen

SKALin hallitus: Suomi ei saa tinkiä TEN-T-ydinverkosta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Matkailuajoneuvojen kokonaismarkkina alkuvuonna kaksijakoinen

Arkistokuva. Kuva: Caravanlandia.

Käytettyjen matkailuajoneuvojen kokonaismarkkina on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ollut maltillisessa laskussa, kun uusien rekisteröinnit ovat samaan
aikaan kasvaneet.

Käytettyjen matkailuajoneuvojen kokonaismarkkina on ollut 1-6/2024 aikana pienessä laskussa verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, laskua on vuoden alusta kertynyt 4,4%. Sekä autoliikkeiden kuluttajille myymät että kuluttajien keskenään tekemät kaupat ovat saman verran alle viime vuoden tason.

Käytetyissä matkailuautoissa rekisteröintien lasku on ollut pienempää, noin 2,7 %. Kun taas matkailuvaunuissa laskua on ollut vuoden alusta 6,5 % vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Caravanlandia Oy on uinut markkinassa vastavirtaan ja onnistunut kasvattamaan omia rekisteröintejään käytetyissä matkailuajoneuvoissa 31 % viime vuoteen verrattuna, huolimatta markkinan laskusta.

Caravanlandia on ollut Suomen suurin matkailuajoneuvoja rekisteröivä yritys jokaisena yksittäisenä kuukautena vuoden alusta lähtien sekä kumulatiivisesti ja onnistunut siten vahvistamaan vuonna 2023 saavuttamaansa ykköspaikkaa.

Uusien matkailuajoneuvojen kauppa on käynyt pirteämmin kuin viime vuonna. Varsinkin matkailuautojen myynti on ollut nousussa, kasvua viime vuoden 1-6 ajanjaksoon on kertynyt 19,2 %. Eniten rekisteröity merkki vuoden alusta on ollut saksalainen kestosuosikki Sunlight, jonka kattava mallisto ja kilpailukykyinen hinnoittelu on nostanut merkin rekisteröintejä.

Matkailuvaunujen myynti sen sijaan on laskenut viime vuoteen nähden 3,1%.  Matkailuvaunuissa eniten rekisteröity merkki on ollut Hobby.

”Retkeilyautojen suosion kasvulle ei näy loppu, ne ovat kysyttyjä kaikissa hintaluokissa ja myös uusina. Selkeä kysynnän kasvu on ollut nähtävissä myös 4-hengen puoli-integroiduissa malleissa. Vaunuissa suurin kysyntä on edullisissa ja keskihintaisissa malleissa. Suurin häviäjä on tällä hetkellä kalliimman hintaluokan vaunut”, kertoo myyntijohtaja Janne Luokkala

Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa ja Lempäälässä. Yritys työllistää yli 60 koko- ja osa-aikaista työntekijää. Edustuksiin kuuluu Hymer, Dethleffs, Bürstner, Sunlight, Kabe ja Adria matkailuautot ja -vaunut. Vuoden 2023 tilikauden liikevaihto oli 47,7M€. Kuluvalle tilikaudelle liikevaihto ennuste on 62M€.

Lähteet: Netwheels, Mittaristo ja Traficom, liikenneasioiden rekisteri

Lue myös

Vuoden 2023 matkailuajoneuvokauppias on valittu

Matkailuautotuojilta jyrkkä ei hallituksen kaavailemalle autoverolle!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //