Koti Blogi Sivu 410

SKAL ja Kuljetuskeskusten liitto KKL: Jätehuoltorekisterin velvoitteita kevennettävä!

Kuva: Matti Sulanto.

Jätehuoltorekisteriin rekisteröitymiseen vaadittavat muutokset tuovat sadoille kuljetusyrityksille ylimääräistä hallinnollista taakkaa ja tarpeettomia kustannuksia. Tämä hallinnollinen taakka on purettava, vaativat kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja KTK-yrityksiä edustava Kuljetuskeskusten Liitto KKL.

Kotimaiselle jätteen kuljettajalle tai jätteen välittäjälle on tullut uusia velvoitteita, joista koituu sadoille yrityksille 300–600 euron veloitus ja tarpeetonta hallinnollista työtä.

Yritysten pitää rekisteröityä jätehuoltorekisteriin. Maksuasetuksen mukaan uudesta hyväksynnästä veloitetaan 590 euroa. Lisäksi kaikki muutokset, esimerkiksi jätelajikkeen lisääminen, maksavat 80 tai 300 euroa.

– Tähän suuntaan ei sääntelyä pidä viedä. Kuljetusyrityksiä ei pidä velvoittaa valvomaan asiakkaidensa materiaaleja. Pidämme tärkeänä, että yrityksiltä ei peritä rekisteröintimaksua eikä alihankkijoita edellytetä rekisteröitymistä jäterekisteriin. Tämänkaltaiset esitykset tuovat yrityksille tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja lisäkustannuksia, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

SKAL ja KKL tuovat esiin, että aiemmin myynti- ja markkinointiorganisaatio KTK:iden alaisuudessa toimineet yritykset voitiin merkitä jäterekisteriin, mikäli kuljetuksia välittävä KTK-yritys oli rekisterissä. Muutoksen myötä se ei riitä, vaan jokaisen alihankkijan eli kuljetusyrityksen on tehtävä hakemus. Tällaisia yrityksiä on monessa KTK:ssa yli 50 ja valtakunnallisesti lähes tuhat.

– Jos KTK käyttää alihankkijoita, ei itsenäinen rekisteröintivelvoite voi missään nimessä ulottua niihin. Tämä jos joku on ylimääräistä taakkaa yrityksille, sanoo KKL:n puheenjohtaja Mika Laurén.

Laurénin mukaan KTK-yritykset toimivat valmiiksi suhdanneherkällä alalla. Niiden toimintaedellytyksistä on huolehdittava, sillä nämä yritykset ovat Suomessa merkittäviä suomalaisen perusinfran luojia, työllistäjiä ja mahdollistavat yhteiskunnan toimivuuden.

SKAL ja KKL korostavat, että usein säädökset ovat myös tarpeen toimivien markkinoiden ja reilun kilpailun varmistamiseksi.

– Tämä esitys ei kuitenkaan tuo mukanaan kuin tarpeetonta hallintoa ja kustannuksia yrittäjille, Kujala ja Laurén sanovat.

Kuljetusyritys ei voi vastata asiakkaidensa jätteistä

Jätelain 94 pykälän mukaan jätettä ammattimaisesti kuljettavan on hakeuduttava jätehuoltorekisteriin. Hakemuksessa on ilmoitettava tulevaisuudessa kuljetettavat jätelajikkeet.

KKL:n Laurénin mukaan kuljetusliike ei tuota jätettä eikä ole tietoinen siitä, mitä jätelajikkeita kuljetuksen tilaaja aikoo tulevaisuudessa kuljetuttaa ja minkä ELY-keskusten alueilla. Kuljetusliike tulisi hyväksyä jätehuoltorekisteriin kaikkien jätelajikkeiden kuljettajana ja kaikkien ELY-keskusten alueilla ilman tarpeettomia muutoshakuja.

– Kuljetusyritys vastaa kuljettamisesta. Jätteiden tuottajan tai jätekuljetusten tilaajan tulisi olla vastuussa siitä, mitä jätelajikkeita se kuljetuttaa, vastata toiminnasta ja maksuista jätehuoltorekisteriin, Laurén sanoo.

Kuljetusliikkeen toimintaan kuuluu tilatun kuljetuksen hoitaminen, ei asiakkaan valvonta. Kuljetusliikkeen autonkuljettajalle ei tulisi sälyttää vastuuta asian tutkimisesta eikä asiakkaan toiminnan valvontaa.

– Jätteiden kuljetuksessa tulisi toimia samalla tavalla kuin ADR-kuljetuksissa (vaarallisten aineiden maantiekuljetukset), joissa kuljetuksen tilaaja vastaa aineen luokituksesta, pakkaa hyväksyttyihin pakkauksiin, vastaa pakkausten merkinnöistä, laatii rahtikirjat ja vastaa sen oikeellisuudesta, sanoo SKALin Kujala.

Siirtoasiakirja riittävä

Kuljetusyritykset ilmoittavat jo nykyisellään siirtoasiakirja-menetelmän kautta lähes kaikista jätteistä reaaliaikaisesti. Vastuu jätteistä tulisi olla jätteiden omistajilla ja tuottajilla – asiakas tilaa kuljetuksen ja vastaa omasta materiaalistaan.

Jätteiden kuljetusta pystytään ja se tulisi valvoa siirtoasiakirjarekisterin kautta. Jätehuoltorekisteri on päällekkäinen ja tarpeeton nykymallilla.

SKAL tuo esiin näkemyksiään normien purkamiseksi ja säädösten sujuvoittamiseksi elokuun lopussa julkaistavassa ohjelmassa.

Lue myös

Kuljetusalalla töitä nuorille yrittäjille

SKAL budjettiriiheen: kuljetusalan normien purkua vauhditettava!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Syksyllä Suomeen saapuva Kia EV3 on nyt saanut ennakkohinnat!

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

Toukokuussa maailmanlaajuisesti esitelty Kia EV3 on saanut erittäin kilpailukykyiset ennakkohinnat Suomen markkinoille. Syksyllä Suomeen saapuvan uutuuden hinnat alkavat 36 990 eurosta.

Kia EV3 tuo aiemmin julkaistuista Kian sähköautoista tuttuja ominaisuuksia uuteen hintaluokkaan ja aiempaa useampien saataville. EV3:n ulkonäössä on paljon vaikutteita Kian tuoreesta lippulaivamalli EV9:stä ja yhtäläisyyksiä löytyy myös sisätiloista. Kompakteista ulkomitoista huolimatta EV3 tarjoaa runsaat tilat ja soveltuu hyvin myös perhekäyttöön. Voit lukea lisää uudesta Kia EV3:sta aikaisemmin julkaistusta tiedotteesta.

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

Kia EV3 tulee tarjolle kahdella akkuversiolla. Näistä pienemmän kapasiteetti on 58,3 kWh ja tällä akustolla varustettuna EV3:n hinnat alkavat 36 990 eurosta. Käyttöedun kuukausikustannus asettuu erittäin houkuttelevaan 435 euroon.

Isomman akkuversion kapasiteetti on 81,4 kWh, joka mahdollistaa jopa 600 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella. Isommalla akulla EV3:n hinnat alkavat 40 735 eurosta. Molempia malleja vauhdittaa 150 kW (204 hv) tuottava sähkömoottori, joka löytyy etuakselilta.

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

Uusi EV3 tulee tarjolle neljällä varustetasolla. Hinnat alkavat molempien akkuversioiden kohdalla Air-varustetasosta. Jo tämä varustelu pitää sisällään Kialle ominaiseen tyyliin varsin laajan kattauksen turvallisuus- ja mukavuusvarusteita.

Vakiovarustukseen kuuluvat muun muassa EV9:stä tuttu kahden 12,3-tuumaisen näytön yhdistelmä, Android Auto ja Apple Car Play -yhteensopivuus, automaatti-ilmastointi, kaistavahti ja kaistallapitoavustin, aktiivinen vakionopeudensäädin, led-ajovalot, peruutuskamera ja Smart Key -avaimeton käynnistys ja lukitus, sekä Suomen oloissa latauskyvyn varmistava ajoakun esilämmitys.

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

Seuraava varustetaso kulkee nimellä Earth ja sen lisäkustannus on hieman alle 1 700 euroa. Tämä tuo mukanaan esimerkiksi ilmalämpöpumpun, ulkokahvojen automatiikan, langattoman puhelimen latauksen ja älypuhelimella toimivan Digital Key -lukituksen.

Kaksi parhaiten varusteltua versiota kulkevat nimillä Inspiration ja GT-Line. Näihin molempiin sisältyvät muun muassa Harman & Kardon -äänentoistojärjestelmä, katvealueen valvontajärjestelmä, nahkaverhoilu, kuljettajan sähkösäätöinen istuin, sähkötoiminen takaluukku ja V2L-virran ulosottotoiminto.

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

GT-Line erottuu muista malleista yksilöllisillä puskureilla ja vanteilla, ja näiden lisäksi tämä varustelu tuo mukanaan esimerkiksi etumatkustajan istuimen sähkösäädöt ja etuistuimien ilmastoinnin.

Kia EV3 GT-Linen hintalapussa lukee 48 821 euroa. Lisäksi kaikkien mallien varustelua on mahdollista täydentää lisävarustepaketeilla.

Kia EV3 GT-Line. Kuva: Kia.

Uusi Kia EV3 saapuu Suomeen syksyn aikana. Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Lue myös

Ensimmäinen Kia EV3 Suomen kamaralla Tall Ship Racessa

Kian futuristinen EV3-pikku-SUV tuli kaapista!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autojen kierrätyspalkkio tuottaisi reilusti rahaa valtion kassaan!

Arkistokuva.

Matalien ensirekisteröintien takia autokannan keski-ikä ja romutusikä uhkaavat kasvaa lähivuosina poikkeuksellisen paljon. Uusien autojen heikot rekisteröintilukemat lisäävät myös käytettyjen autojen maahantuontia, jolloin autokaupan tuottamat verotulot Suomessa alenevat, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Autokannan ennätyksellisesti hidastunutta kiertoa olisi tarpeen vauhdittaa kierrätyspalkkiolla, jossa vanhan elinkaarensa päässä olevan auton kierrätykseen luovuttava saisi kierrätyspalkkion hankkiessaan uuden vähäpäästöisen auton.

Kierrätyspalkkio nopeuttaisi autokannan uudistumista, vähentäisi päästöjä ja parantaisi liikenneturvallisuutta, sillä uudet ovat huomattavasti vähäpäästöisempiä ja turvallisempia kuin elinkaarensa päässä olevat autokannasta poistuvat keskimäärin 23-vuotiaat autot, todetaan tiedotteessa.

Suomessa kierrätetään vuosittain noin 80 000–100 000 elinkaarensa päässä olevaa autoa. Vanhoja autoja on tänä vuonna palautunut kierrätykseen noin 6 prosenttia viime vuotta vähemmän.

Aikaisemmat romutuspalkkiot ovat osoittaneet, että romutuspalkkio toimii hyvin taloudellisena kannusteena autokannan kierron nopeuttamisessa. Vuoden 2015 romutuspalkkiossa vain noin kymmenesosa palkkion hyödyntäneistä olisi vienyt elinkaarensa päässä olleen autonsa romutettavaksi ilman kokeilun tuomaa taloudellista kannustetta.

Vuosien 2020–2021 romutuspalkkiossa uuden auton hankkineista vain noin 15 prosenttia olisi romuttanut autonsa myös ilman palkkiota.

Autoala on arvioinut, että noin vuoden mittaisella kierrätyspalkkiolla hankittaisiin yhteensä noin 11 000 uutta autoa, jos romutuspalkkion budjetti olisi 15 miljoonaa euroa. Palkkion kokonaisbudjetti voitaisiin kattaa uusien autojen hankinnasta kertyvillä auto- ja arvonlisäverotuloilla.

Autoalan mukaan autoverokertymä kasvaisi noin 12 miljoonalla eurolla ja alv-kertymä 35 miljoonalla eurolla, kun laskennassa otetaan huomioon vain ne autot, joita ei ilman palkkiota hankittaisi.

Aiempien romutuspalkkioiden kokemusten perusteella noin kaksi kolmasosaa romutuspalkkion hyödyntäneistä ei ilman palkkiota olisi päätynyt uuden auton hankintaan.

Lue myös

Auto- ja liikennetoimittajat: Romutuspalkkio toisi rahaa valtion kassaan!

Autoala: Kierrätyspalkkio nopeuttamaan autokannan kiertoa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoala: Käytettyjen autojen kauppa käy vilkkaasti — myös uusien autojen kysynnässä orastavaa kasvua

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Tammi-heinäkuussa Suomessa on rekisteröity noin 44 000 uutta henkilöautoa. Lukema on noin 17 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa alempi. Autoala ennakoi, että tänä vuonna ensirekisteröidään vain noin 75 000 uutta autoa.

Autojen ensirekisteröinnit ovat olleet alavireisiä 2020-luvun alkuvuosina – uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuosina 2020–2023 keskimäärin 90 000, kun 2010-luvulla rekisteröintien määrä oli keskimäärin 114 000 vuodessa ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä noin 128 000 vuodessa. Viimeksi ensirekisteröinnit ovat pudonneet alle 80 000 henkilöauton rajan yli 30 vuotta sitten 1990-luvun laman alkuvuosina.

Uusien autojen kysynnän vähenemisen taustalla on korkea korkotaso, talouden taantuma ja kuluttajien matala luottamus talouden kehitykseen. Korkojen merkitys on autohankinnoissa suuri, sillä uusien autojen keskihinta on noin 48 000 euroa ja autoliikkeiden myymien käytettyjen autojen noin 22 000 euroa. Kotitalouksilla on ajoneuvolainoja yhteensä noin 8,0 mrd. euroa, joiden osuus kotitalouksien kaikista kulutusluotoista on hieman yli 30 prosenttia.

”Uusien autojen kysynnässä ei vielä näy selvää käännettä, mutta alkuvuonna uusia autoja on tilattu hieman viime vuotta enemmän. Korkojen alenemisen ennakoidaan elvyttävän vähitellen myös uuden auton kauppaa, sillä suurinta osaa uusista autoista rahoitetaan osamaksulla tai pankkilainalla”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Uusien autojen kysynnän väheneminen hidastaa autokannan sähköistymistä, joka lähti nopeaan kasvuun vuosina 2022–2023. Tammi-heinäkuun aikana ensirekisteröidyistä henkilöautoista hieman alle 27 prosenttia on ollut täyssähköautoja. Täyssähköautojen osuus on tänä vuonna ollut noin 5 prosenttiyksikköä alempi kuin viime vuoden tammi-heinäkuussa.

Vuoden 2023 sähköautojen osuutta voidaan luonnehtia poikkeukselliseksi, sillä rekisteriin päätyi komponenttipulan aiheuttamien pidentyneiden toimitusaikojen takia paljon jo vuonna 2022 tilattuja sähköautoja. Sähköautojen osuus uusien autojen asiakastilauksista on ollut tänä vuonna lähes samalla tasolla kuin viime vuoden aikana.

Sähköautoista aiempaa suurempi osuus on tänä vuonna hankittu yritysautoina. Työsuhdeautomarkkinassa sähköistyminen on jatkanut hienoista kasvuaan, vaikka muuten sähköautojen osuus rekisteröinneistä on jäämässä viime vuotta alemmas.

Hallituksen linjaus täyssähköisten työsuhdeautojen verokannusteen jatkosta on ollut tärkeä autokannan sähköistymistä nopeuttava toimi. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä uusista työsuhdeautoista noin 40 prosenttia on täyssähköautoja. Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistajana korostuu erityisesti matalasuhdanteessa, kun kotitalouksien autohankinnat vähenevät.

Henkilöautokannassa oli elokuun alussa noin 102 000 täyssähköistä henkilöautoa ja noin 155 000 ladattavaa hybridiä. Sähköistymisen tahti on tänä vuonna hidastunut koko EU:ssa, ja myös muita EU-maita nopeammin sähköistyvissä Pohjoismaissa. Pohjoismaista vain Tanskassa sähköautojen rekisteröinnit ovat tänä vuonna olleet kasvusuunnassa viime vuoteen nähden.

Käytettyjen autojen kaupassa alkuvuosi on ollut vilkas

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa on tänä vuonna käyty selvästi viime vuotta vilkkaammin. Autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupan lukemat ovat lähes 7 prosenttia viime vuotta edellä. Autoliikkeiden käytettyjen autojen myyntivarastot ovat yleensä alimmillaan elo-syyskuussa ja vilkas kysyntä on lyhentänyt autojen myyntiaikoja.

”Käytettyjen autojen hintakehitys on kysynnän kasvusta huolimatta ollut vakaa. Ladattavien autojen osuus autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupasta on alkuvuonna kasvanut noin 14 prosenttiin. Keskimäärin käytettyjen autojen hinnat ovat laskeneet hieman yli 3 prosenttia edellisen vuoden kesäkuuhun nähden”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Lue myös

Euroopassa sähköautojen kysynnän kasvu on hidastunut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Polestar 3 -mallin valmistus Yhdysvalloissa alkoi

Kuva: Polestar.

Polestar ilmoittaa, että ylellisen Polestar 3 -SUV-mallin tuotanto on käynnistynyt Etelä-Karoliinassa, Yhdysvalloissa. Tämän seurauksena Polestar 3 on ensimmäinen Polestar-malli, jota valmistetaan kahdella eri mantereella.

Etelä-Karoliinan tehdas valmistaa autoja Yhdysvaltojen ja Euroopan asiakkaille ja täydentää Kiinan Chengdussa jo meneillään olevaa tuotantoa.

“Polestar 3:n valmistaminen Yhdysvalloissa on meille tärkeä askel. Voimme nyt tarjota asiakkaillemme Amerikassa sähköisen SUV-mallin, jota valmistetaan Amerikassa. Etelä-Karoliinassa valmistettujen Polestar 3 -autojen vienti Eurooppaan vahvistaa liiketoimintaamme laajassa mittakaavassa. Polestar 3 on saanut loistavia arvioita kansainväliseltä automedialta, ja asiakkaiden kiinnostus koeajoja kohtaan on ollut suurta”, sanoo Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.

Autonvalmistaja on ryhtynyt myös muihin toimiin laajentaakseen valmistustoimintojaan. Polestar 4 -mallin tuotannon on määrä käynnistyä Etelä-Koreassa vuoden 2025 puolivälissä.

Lue myös

Polestar 3 -mallin ensimmäiset toimitukset alkavat

Polestar 3 -mallistoon takavetoinen malli

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pakettiauto osui lapseen Kontiolahdella — poliisi kaipaa havaintoja

Kontiolahdella, Kuurna-Kulhontiellä polkupyörällä ajanutta lasta ohittanut pakettiauto osui ohitustilanteessa lapsen käteen tiistaina hieman kello 14 jälkeen. Osuman vuoksi lapsi oli ajautunut polkupyörällä ojaan.

Lapsi oli ajanut pyörällä Kuurnan suuntaan, tapahtumapaikalla tie on ahdas ja kapeahko. Tapahtuma-aikaan lasta ja pakettiautoa vastaan oli tullut henkilöauto Kuurnan suunnasta, henkilöauto oli vilkuttanut ja käyttänyt äänimerkkiä.

Havaintoja lapseen törmänneestä pakettiautosta voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen p. 029 541 5320 ma-pe klo 08 – 16.15.

Lue myös

Vanhalla pankin esittelysovelluksella voi huijata autokaupoissa!

Mies yritti repiä 10-vuotiaan tytön väkisin autoonsa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nokian Renkaille 99,5 miljoonan euron tuki

Kuva: Nokian Renkaat.

Euroopan komissio on hyväksynyt EU:n valtiontukisääntöjen mukaisesti Romanian valtion 99,5 miljoonan euron (495,2 milj. RON) tukitoimenpiteen Nokian Renkaiden hyväksi. Tuki auttaa Nokian Renkaiden uuden hiilidioksidipäästöttömän rengastehtaan rakentamisessa Oradeaan, Romaniaan.

Nokian Renkaiden kokonaisinvestointi Romanian tehtaaseen on 650 miljoonaa euroa. Maailman ensimmäisen hiilidioksidipäästöttömän rengastehtaan rakentaminen alkoi toukokuussa 2023.

Valmistuttuaan tehdas tuottaa noin 6 miljoonaa rengasta vuodessa, ja sitä on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa. Ensimmäinen rengas valmistettiin 1.7.2024 ja kaupallinen tuotanto alkaa vuoden 2025 alussa.

Lue myös

Nokian Renkaiden Romanian tehtaalla merkittävä virstanpylväs

Nokian Renkaiden Romanian tehdasprojekti sai vetäjän

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoliitto: Ei syytä huoleen — dieselautojen ajokielto on käytännössä mahdoton!

Kuva: Clas von Bell

Viime päivinä julkisuudessa esitetyt arviot siitä, että EU:ssa voitaisiin kieltää jo liikenteessä olevien tiettyjen NEDC-päästöstandardin mukaisten dieselautojen käyttö. Käytännössä jo liikenteeseen hyväksyttyjen autojen käytön kieltäminen jälkikäteen on mahdotonta.

Suomalaisissa tiedotusvälineissä on viime päivinä uutisoitu saksalaisen AutoBildin julkaiseman artikkelin pohjalta, että Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan komission tuore linjaus saattaa johtaa lukemattomien jo liikenteessä olevien dieselautojen asettamiseen ajokieltoon. Uutisten mukaan ajokielto voisi astua voimaan jo ensi vuonna.

Asia koskee nykyistä WLTP-päästömittausstandardia edeltävän NEDC-standardin mukaisia dieselautoja. Komission mukaa autojen tulee täyttää päästöille asetetut raja-arvot kaikissa, myös NEDC-standardista poikkeavissa, tilanteissa ja olosuhteissa. AutoBildin mukaan ajokielto koskisi pelkästään Saksassa jopa 8,5 miljoonaa autoa.

”Käytännössä tällaisen jo hyväksytyn tyyppihyväksynnän tulkinnan muuttaminen jälkikäteen on mahdotonta. Meillä on perustuslakiin pohjautuva omaisuudensuojaperiaate, jonka mukaan kerran liikennekäyttöön tietyn tyyppihyväksynnän mukaan hyväksyttyä autoa saa käyttää sen elinkaaren loppuun saakka”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

”Jos tällaiset autot halutaan asettaa käyttökieltoon, omaisuudensuojan mukaan valtion pitäisi lunastaa jokainen ajoneuvo käypään arvoonsa, mikä ei ole käytännössä mahdollista. Onhan meillä nytkin liikenteessä vanhoja autoja, jotka eivät täytä mitään päästörajoja eikä niiden päästöjä valvota katsastuksen yhteydessä.”

Lue myös

Tätä mieltä Autoliitto on nopeusrajoitusten alentamisesta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vanhalla pankin esittelysovelluksella voi huijata autokaupoissa!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi varoittaa petollisissa autokaupoissa ja muussa kaupantekoon liittyvässä erehdyttämisessä käytettävästä huijaustavasta, jossa käytetään hyväksi suomalaisen pankin vanhaa demosovellusta.

Tekotavassa on kyse pankin vanhasta verkkopankin demosovellusversiosta jota ei ole yksiselitteisesti merkitty demoksi. Kyseistä Danske Bankin demosovellusversiota ei ole enää vuosiin ollut ladattavissa sovelluskaupasta, mutta se on valitettavasti edelleen rikoksia tekevien henkilöiden käytössä.

Lounais-Suomen poliisi selvitti kyseistä sovellusta käyttäen 9.8.2024. tehdyn törkeän petoksen. Kyseisessä tapauksessa autoaan myyvää henkilöä erehdytettiin sovellusta käyttäen luovuttamaan tekijälle yli 30 000 euron arvoinen henkilöauto.
Myyjä kuitenkin onneksi tuli epäileväksi ja perui ostajana esiintyneelle henkilölle luovuttamansa sähköisen varmenteen. Näin autoa ei voitu rekisteröidä toisen henkilön nimiin ja myydä eteenpäin.

Sovelluksen avulla asianomistaja saatiin siihen käsitykseen, että maksu on siirtymässä hänen tililleen. Maksutapahtuma on tässä tilanteessa ollut asianomistajalle vaikea tunnistaa huijaukseksi, toteaa tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Valtteri Kemppi.

Poliisi sai omien tutkintatoimiensa avulla epäillyn kiinni Uudenmaan alueelta ja auto saatiin tässä tapauksessa palautettua asianomistajalle. Rikosasian esitutkinta valmistunee lähiaikoina ja sen jälkeen asia lähtee epäiltynä törkeänä petoksena syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi kehottaa erityiseen varovaisuuteen ja huolellisuuteen autojen ja muun arvokkaan omaisuuden kaupassa. Omaisuutta ei välttämättä kannata luovuttaa ostajalle ennen kuin maksu on myyjän tilillä.

Lue myös

Varo tällaista pikavippihuijausta autokaupan yhteydessä!

Autokauppahuijari kiinni — varo tällaista huijaustapaa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Menevän ja T Taxin yhteistyö tiivistyy

Kuva: Menevä.

Suomen suurin taksialan yhtiö Menevä ostaa viidenneksen osuuden alihankkijastaan, yli 40:n Tesla-taksin laivueestaan tunnetusta T Taxi Finlandista.

Sähköautoihin erikoistuneen T Taxin ja Menevän yhteinen tavoite on rakentaa Suomen luotettavin taksipalvelu, joka perustuu palkkasuhteessa olevaan kuljettajakuntaan ja palveluntarjoajan vastuuseen taksitoiminnassa. Yrityskauppa kuuluu Menevän strategiaan uudistaa taksialaa niin asiakkaiden kuin kuljettajien tyytyväisyyttä lisäämällä.

Liikennekaareen kuuluva Suomen taksiuudistus laittoi alan paljon puhuttuun myllerrykseen, jonka tuloksena koko taksialan maine on kärsinyt. Perheyhtiö Menevä lukeutuu niihin harvoihin yrityksiin, joka on onnistunut alan kriisistä huolimatta kääntämään tilanteen voitokseen ja kasvamaan liikevaihdolla mitattuna alan suurimmaksi.

”Sääntelyn vapautumisen jälkeen kyydit ovat jakautuneet entistä suuremmalle kuljettajajoukolle, jolloin yksittäisen kuljettajan ansiot ovat pienentyneet. Taksiuudistuksen jälkeen valitsemamme strategia on osoittautunut toimivaksi. Olemme keskittyneet kehittämään kuljettajien työtyytyväisyyttä, mikä näkyy asiakkaalle laatuna ja luotettavuutena. Tätä samaa periaatetta on toteuttanut myös T Taxi, jonka kanssa toimme uuden, kokonaan Tesloista koostuvan laivueen kesän alussa Tampereelle”, kertoo perheyhtiö Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halminen.

”Vahvuutemme täydentävät toisiaan ja pystymme yhdessä tarjoamaan kuljettajille kiinnostavan työn ja hyvät työehdot järjestämällä tehokkaasti ajoihin ja työntekoon liittyvät hallinnolliset asiat ja kyytien välittämisen.”

Taksiyhtiö kantaa vastuun palvelun laadusta

80 henkeä työllistävä ja Menevän väreissä jo valmiiksi ajava T Taxi Finland tarjoaa kuluttaja- ja yritysasiakkaille taksiliikennepalvelua pääkaupunkiseudulla, Rovaniemellä, Oulussa, Turussa, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Tampereella.
Tesloilla operoivassa yhtiössä kyytipalvelun tuottaa oma, korkeatasoiseen asiakaspalveluun sitoutunut kuljettajakunta.

T Taxin kuljettajista iso osa on opiskelijoita, jotka tuntevat asuinkaupunkinsa hyvin. Menevä ja T Taxi kulkevatkin vastavirtaan alalla, jossa moni välitysyhtiö pyrkii ulkoistamaan työn ja asiakaspalveluvastuun kuljettaja-ammatinharjoittajille.

”Näemme, että luotettava taksipalvelu ja erottuva asiakaskokemus rakentuvat osaavan ja sitoutuneen henkilökunnan varaan. Huolehdimme työn mielekkyydestä ja työntekijöiden tyytyväisyydestä paitsi ensiluokkaisella kalustolla, myös kilpailukykyisellä palkitsemisella ja työaikojen joustolla. Olemme sähköautojen ominaisuuksia hyödyntämällä pystyneet järkevöittämään perinteistä taksitoimintaa, jotta palvelu on taloudellisesti kannattavana niin itsellemme, kuin myös asiakkaillemme. Haluamme paitsi sähköistää taksipalvelut, myös palauttaa asiakkaiden ja ammattilaisten luottamuksen alaan. Se onnistuu parhaiten Suomen johtavan taksiyhtiön rinnalla”, kertoo T Taxin perustaja Harri Pusa.

T Taxi Finland tuottaa Menevän taksipalvelun Tampereella jo 15 Teslan laivueella, ja ajaa Menevän väreissä myös useilla muilla paikkakunnilla. Tampereella huhtikuussa aloitettu yhteistyö on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton ja sitä laajennetaan syksyn aikana.

Lue myös

Taksiyhtiö Menevä laajeni Tampereelle sähköautojen avulla

Taksipalvelu Menevä laajentaa Jyväskylässä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //