Koti Blogi Sivu 397

Rattijuoppo peruutti päin poliisiautoa!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kello 15.30 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Riihimäellä Kirjauksentiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalle, missä autoilija oli törmännyt parkissa olevaan polkupyörään.

Partion tultua paikalle, oli auto jo poistunut paikalta, mutta ilmoittaja oli nähnyt auton rekisterinumeron, jonka perusteella auto löytyi lähistöltä omistajan kotiosoitteesta valot päällä ja kuljettaja sisällä.

Partio ajoi kohde auton taakse, jolloin se yritti poistua paikalta peruuttamalla pihasta pois. Auto osui poliisiauton etukulmaan, jonka jälkeen auto saatiin pysäytettyä ja kuljettajana toiminut 48-vuotias mies poliisin haltuun.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin juuri rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, mutta miehen sekavuudesta oli pääteltävissä, että jotain muutakin oli nautittu. Huumausainetesti osoittikin miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.

Lue myös

Karkuun ajaneen mopoilijan matka päättyi kaatumiseen

Pakettiauto anastettiin kesken kuorman purkamisen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Karkuun ajaneen mopoilijan matka päättyi kaatumiseen

Kuva: CvB.

Kello 22.45 aikaan sai poliisi tehtävän Lahteen Ritomäenkadulle, jossa oli meneillään häiriötä sekä vaaraa aiheuttava mopomiitti.

Polisiin tullessa paikalle, havaitsi moottoripyöräpoliisi kulkuneuvojen seassa valottoman sekä kilvettömän mopon. Moottoripyöräpoliisi päätti tarkastaan mopon, jolloin se lähti pakenemaan poliisia. Kuljettajan lisäksi mopon kyydissä oli yksi henkilö.

Mopo kiihdytti Ritomäentiellä noin 70 km/h nopeuteen ja jatkoi Teollisuustien yli Verstastielle.

Mopoilijalla oli risteykseen tullessaan väistämisvelvollisuus kärkikolmio, mutta mopoilija ajoi risteyksen läpi hiljentämättä. Mopoilija jatkoi Verstastien päästä maastoon, jossa mopoilijan taidot eivät enää riittäneet hallitsemaan viritettyä mopoa vaan hän kaatui kivikkoon.

Mopoa kuljettanut 15-vuotias poika ei loukkaantunut tilanteessa ja kyydissä ollut matkustaja ehti poistua paikalta.

Mopo testattiin polisiin toimesta ja sille mitattiin nopeudeksi lähes 70 km/h.

Asiasta kirjattiin rikosilmoitus sekä lastensuojeluilmoitus ja poika määrättiin ajokieltoon.

Lue myös

Karkuun ajanut mopoilija törmäsi henkilöautoon ja sai vakavia vammoja!

Karkuun lähtenyt keulija törmäsi henkilöautoon!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Metroliikenne palaa Rautatientorille maanantaina

Kuva: Kaupunkiliikenne.

Maanantaista 2.9. alkaen Helsingin metro kulkee taas keskustan läpi normaalein vuorovälein linjoilla Kivenlahti–Vuosaari ja Tapiola–Kontula. Vuoroväli välillä Tapiola–Itäkeskus on taas tiheimmillään kolme minuuttia. Mellunmäen asema avautuu maanantaina 9.9., jolloin metroliikenteen poikkeukset ovat tältä vuodelta ohi.

Rautatientorin metroasemalla jatkuvat paloturvallisuustyöt eivät vaikuta enää metroliikenteeseen, vaan metro pääsee liikennöimään normaalisti. Työt näkyvät matkustajille siten, että laiturialueen keskiosa on poissa matkustajien käytöstä.

Avajaispäivänä 2.9. HSL ja Kaupunkiliikenne ovat vastaanottamassa matkustajia Kompassitasolla noin klo 7–9.30. Myös osassa metroaseman liiketiloja on avajaispäivänä ja -viikkona matkustajille tarjouksia.

Rautatientorin metroasemalla on parannettu paloturvallisuutta

Rautatientorin metroasema on ollut suljettuna 3.6.2024 lähtien aseman paloturvallisuuden parantamistöiden takia. Toimenpiteillä on erotettu metron laituritaso omaksi savunpoistoalueeksi.

Kesän aikana asemalla on tehty töitä laiturialueella, liukuportaissa, metroradalla ja tunneleissa. Töitä on tehty yötä päivää ja viikonloppuisin, jotta liikennöintikatkoa vaatineet työt saatiin valmiiksi kolmessa kuukaudessa.

Matkustajille näkyvin muutos Rautatientorin metroasemalla ovat liukuportaiden alaosaan metron laituritasolle asennetut savusulkuovet. Lisäksi metrolaiturien yläosaan on rakennettu savuotsa koko laiturin pituudelle erottamaan metrolaituri ja raidealue toisistaan. Savusulkuovien ja savuotsien rakenteisiin asennetaan vielä opastenauhat. Samanlaiset opastenauhat ovat jo nyt käytössä Lauttasaaren ja Kivenlahden välisillä asemilla.

Asemalla on asennettu myös koko metrolaiturialueen kattava sprinklerisammutusjärjestelmä sekä parannettu valaistusta ja akustiikkaa uusimalla liukuportaiden ja laiturialueen alakattoalueita. Metron tunneleissa ja rata-alueella on uudet savuovet. Savuovilla erotetaan metrotunnelit ja laiturialue toisistaan savunpoistotilanteessa.

Kesän 2024 aikana metroliikenteen muutoksia on ollut myös metron Mellunmäen haaralla, jossa on mm. uusittu metron vaihteita ja metrosiltoja sekä aloitettu Kontulan metroaseman perusparannus. Kontulan työt jatkuvat vielä vuonna 2025 muun muassa läntisen sisäänkäynnin uusimisella.

Lue myös

Katso video: Näin Helsingin metrojuna kierrätetään

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Jälleen yksi moottoriurheilun maailmanmestaruus Suomeen!

Kuva: R8 1:1.

Suomalainen R8 1:1-moottoriurheilutiimi ja sen tähtikuljettaja Sami Sivonen ovat voittaneet maailmanmestaruuden Pro Am -luokan Time Attack -kilpailussa kuuluisalla Sydney Motorsport Park -radalla.

Tämä on merkittävä saavutus suomalaiselle tiimille, joka on itse suunnitellut ja rakentanut ennätyksiä rikkovan kilpa-autonsa.

”Voitto Pro Am -luokassa on meille valtava saavutus. Tämä on palkinto kaikesta kovasta
työstä, jonka olemme tehneet yhdessä tiimin kanssa,” Sivonen kertoi lehdistötilaisuudessa
kilpailun jälkeen.

R8 1:1-tiimin pääinsinööri Mikko Ahola korosti auton suorituskyvyn optimoinnin tärkeyttä
radan vaatimusten mukaan.

”Sivosen ajotaidot ja meidän tekninen osaamisemme muodostivat täydellisen yhdistelmän, joka vei meidät voittoon,” Ahola totesi.

Sivonen ajoi radalla kierrosajan 1.24,832, johon muut kilpailijat eivät pystyneet vastaamaan.

Viime vuoden voittaja Feras Qartoumy jäi toiseksi omalla ennätysajallaan 1.25,45. Sivosen
maailmanmestaruus nostaa R8 1:1-tiimin ja Sami Sivosen moottoriurheilun kansainväliseen valokeilaan.

Itseään Professional Amateurs -nimikkeellä kutsuva ryhmä koostuu eri puolilta Suomea.
Sami Sivonen, Sanni Heikkilä (Ylöjärvi), Mikko Ahola (Hämeenlinna), Henri Harjunen
(Pornainen), Tomi Asikainen (Savonlinna), Riku Hämäläinen (Jyväskylä), Pinja Sivonen (Tampere). Joukkue suunnittelee jo seuraavaa kautta, tavoitteenaan jatkaa suomalaisen moottoriurheilun menestystä maailmalla.

Time Attack
Time Attack on yksi maailman nopeimmista moottoriurheilulajeista, jossa kuljettajat
kilpailevat nopeimmasta kierrosajasta. Kilpailuissa käytetään tuotantoautoihin perustuvia
erittäin nopeita rakennettuja rata-autoja, ja kierrosaikoja verrataan jopa formula-autojen
aikoihin.

R8 1:1 Professional Amateurs -tiimi
R8 1:1 on suomalainen moottoriurheilutiimi, joka on tunnettu itse suunnittelemastaan ja
rakentamastaan Audi R8 -kilpa-autosta. Tiimi koostuu kokeneista insinööreistä ja kuljettajista, ja heidän tähtikuljettajansa Sami Sivonen on saavuttanut merkittäviä voittoja kansainvälisissä kilpailuissa. https://fatcatr8.com/

Lue myös

Jo toinen maailmanmestaruus suomalaisella Thor-kilpamoottorilla

Suomalaisella moottorilla voitettiin Time Attackin maailmanmestaruus

Espoolaisyritys haluaa alentaa merkittävästi yritysautoilun kustannuksia!

Kuva: Smartfleet.
Espoon Kilossa toimiva yritysautojen hallintapalvelu  SmartFleet on päässyt vauhdikkaaseen kasvuun alalle poikkeuksellisella avoimuudellaan. SmartFleet kilpailuttaa ja tuo kaikki autoihin liittyvät kustannukset asiakkaan nähtäville.
”Yhtiön missiona on alentaa yritysautoilun kustannuksia merkittävästi. Suomalaiset yritykset maksavat liikaa autoilustaan”, SmartFleetin perustaja ja toimitusjohtaja Anton Hentinen sanoo.
“Helpotamme yrityksiä ymmärtämään mistä autoilun kulut muodostuvat sekä ehdotamme niille kustannustehokkaampia sopimuksia. Olemme pystyneet laskemaan asiakkaamme kustannuksia usein jopa 20 prosenttia”.
Hallinnointi kasvaa
Vasta vuodesta 2019 toimineella SmartFleetillä on hallinnoitavanaan tuhansia yritysautoja ja työkoneita.
Vuonna 2023 yritys ylsi 7,7 miljoonan euron liikevaihtoon. Hentinen uskoo niin liikevaihdon kuin autokannan määrän yli kaksinkertaistuvan tänä vuonna.
SmartFleet on esimerkki yritysten tarpeiden muutoksesta. Niin yritykset kuin julkiset organisaatiot etsivät tehostuskohteita ja usein löytää niitä juuri autoista.
“Hallinnointi on leasing-markkinan valopilkku, sillä se kasvaa vahvasti. Alan isoimmatkin toimijat ovat ilmoittaneet kiinnostuksestaan tähän toimintaan”, hän sanoo.
SmartFleet uudistaa alan käytäntöjä
Yritys voi hankkia auton monella eri tavalla. Perinteiset leasing-yhtiöt tarjoavat yrityksille kokonaispalvelua. Siinä autolle on neuvoteltu valmiiksi esimerkiksi rahoitus ja huollot. Se on helppo ostaa, mutta tulee asiakkaalle usein kalliiksi.
Eri toimijoista riippumaton SmartFleet uudistaa tämän mallin. Se kilpailuttaa kaikki tärkeimmät auton kustannuserät asiakkaan puolesta ja antaa asiakkaalle niihin näkymän modernilla ja läpinäkyvällä autokannan hallintajärjestelmällä.
Asiakkaat voivat kokea turvallisuutta SmartFleetin kanssa, sillä yrityksen mallissa yrityksen omat varat ja asiakkaan varat on eriytetty.
“Järjestelmämme toimii automatisoidusti, reaaliajassa ja luotettavasti”, Hentinen kertoo.
Lue myös

Hyundain Bluelink-palvelut uudistuvat

Kuva: Hyundai.

Hyundai kehittää Bluelink-telematiikkapalveluaan ottamalla käyttöön uusia ominaisuuksia.

Lähitulevaisuudessa Bluelink-palvelu tarjoaa maksumahdollisuuksia, OTA (Over-the-Air) -ohjelmistopäivitykset ajoneuvoon, karttoihin ja ohjelmistoihin, erilaisia FOD (Features on Demand) -ominaisuuksia, V2X-sovelluksia (Vehicle-to-Everything), mukaan lukien V2G- ja V2L-sovellukset (Vehicle-to-Grid), musiikin suoratoistopalvelut sekä ratkaisuja pysäköintiin ja älykkääseen lataukseen.

Yhteydet jokapäiväiseen elämään

Verkottuneet autojärjestelmät määrittelevät uudelleen sen, miten ajoneuvot integroidaan asiakkaisiin ja liikkuvuuden ekosysteemiin. Ne vastaavat nykypäivän tekniikkaa arvostavien kuljettajien tarpeisiin ja tarjoavat vertaansa vailla olevaa mukavuutta, hallintaa ja lisäominaisuuksia, jotka parantavat heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Tulevaisuuden liikkumisessa ei ole kyse vain määränpäähän pääsemisestä, vaan matkan mukavuudesta ja helppoudesta ensimmäisestä kilometristä viimeiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Hyundai on sitoutunut teknologiseesti edistyneisiin ratkaisuihin, innovointiin ja asiakaskokemuksen parantamiseen, ja on edelläkävijä autoteollisuuden teknologian ja liitettävyyspalveluiden kehittämisessä.

Bluelink yhdistää auton ja muun elämän

Hyundai Bluelinkillä on jo yli miljoona käyttäjää ympäri Eurooppaa. Autossa aktivoitavan Bluelink-järjestelmän ja älypuhelimeen asennettavan sovelluksen avulla käyttäjät voivat räätälöidä matkansa omien mieltymystensä mukaan ja hallita autojaan myös etänä.

Bluelink-sovelluksella voi suunnitella reitin, paikantaa ajoneuvonsa, lukita ja avata sen etänä tai tarkastella ajoneuvon tilaa, kuten polttoaineen määrää tai akun varaustasoa.

Bluelinkin käyttäjät voivat ladata profiilinsa kaikkiin vastaavalla ominaisuudella varustettuihin Hyundai-autoihin, jonka jälkeen he voivat nauttia yksilöllisestä autokokemuksesta saumattomasti kaikissa ajoneuvoissa.

Lisäksi palvelusta voi tarkastaa pysäköidyn auton sijainnin ja hyödyntää navigoinnin ”last mile” -ominaisuutta opastamaan kohteen ovelle asti pysäköintipaikalta.

Hyundain täyssähköauton omistajille Bluelink tarjoaa sähköenergian kulutuksen seurantatiedot sekä ilmastoinnin ja latauksen ajastamisen hallinnan puhelinsovelluksesta käsin.

Hyundain pilvipohjainen navigointityökalu Connected Routing optimoi reittejä TomTomin reaaliaikaisten liikennetietojen avulla, mikä takaa tehokkaan ja stressittömän matkustamisen.

Lisäksi Bluelink tarjoaa yhteistyössä müncheniläisen startup-yrityksen 4.screenin kanssa Online Points of Interest (POI) -palvelun, joka tarjoaa ajantasaista tietoa lähistöllä sijaitsevista nähtävyyksistä, ravintoloista ja palveluista sekä houkuttelevia tarjouksia ja etuja, esimerkiksi alennuksia autopesulasta tai kahvin saamista kaupan päälle.

Bluelinkin EV Route Planner -navigointipalvelu antaa reaaliaikaisia tietoja matkan varrella olevista latausasemista. Toiminto suosittelee automaattisesti latausasemia ja tarjoaa mahdollisuuden suodattaa niitä latausnopeuden ja palveluntarjoajan mukaan.

Hyundain digitaalinen Hyundai Digital Key 2 -avain muuttaa älypuhelimen auton avaimeksi, jolloin sisälle ja liikenteeseen pääsee helposti ja sujuvasti. Riittää, että puhelin on taskussa autoa lähestyessä. Avaimen voi myös jakaa perheen ja ystävien kanssa.

Tulevaisuudessa Bluelink-käyttäjille tarjotaan uusia ominaisuuksia, kuten autossa tapahtuvaa maksamista, jonka avulla voidaan saumattomasti valtuuttaa maksu esimerkiksi tankkauksesta tai pysäköinnistä linkitetyllä luottokortilla keskeyttämättä matkaa.

Vuodesta 2025 alkaen Bluelink Store tarjoaa kolme vaihtoehtoista palvelupakettia

Alkuvuodesta 2025 avattavassa Bluelink-verkkokaupassa on tarjolla kolme erilaista Bluelink-palvelupakettia, jotka vastaavat erilaisiin asiakastarpeisiin: Lite, Plus tai Pro.

Uudet Bluelink-palvelupaketit tulevat uusiin Hyundai-henkilöautoihin vaiheittain alkaen täysin uudesta Santa Festä.

Bluelink Lite

Bluelink Lite on saatavilla koko ajoneuvon elinkaaren ajan. Se sisältää keskeiset palvelut, kuten Over the Air -päivitykset auton järjestelmään, Connected Routing -navigointityökalun sisältäen EV Routing ja POI -toiminnot sekä Digital Key -digitaalisen avaimen.

Bluelink Plus

Bluelink Lite -palvelujen lisäksi Live Services -palvelut ja pääsy kaikkiin Bluelink-sovelluksen etäpalveluihin, mukaan lukien auton etähallintatoiminnot älypuhelinsovelluksella, kuten EV-autojen lämmityksen ja ilmastoinnin säätämisen.

Bluelink Pro

Bluelink Plus -palvelujen lisäksi suoratoisto-ominaisuudet ja OTA-päivitykset karttoihin ja infotainment-järjestelmään.

Hyundain nykymallistossa Bluelink on ollut saatavilla navigointijärjestelmällä varustettuihin autoihin, jotka on julkaistu elokuusta 2019 marraskuuhun 2023. Näissä autoissa Bluelink-palvelu on tarjottu kokonaisuudessaan veloituksetta käyttöön automallista riippuen kolmeksi* tai viideksi* vuodeksi.

Veloituksettoman jakson päättyessä Bluelink-palvelun käyttöä voidaan jatkaa kahdella vaihtoehtoisella palvelupaketilla, Bluelink Plus tai Bluelink Pro -paketeilla. Edellisen kerran Hyundai uusi Bluelink-palveluaan syksyllä 2021.

Hyundai Connected Mobility vastaa autoteollisuuden kehittymistarpeisiin

Vastatakseen koko autoteollisuuden käynnissä olevassa muutokseen Hyundai Motor Europe on perustanut keväällä 2024 uuden yksikön, Hyundai Connected Mobilityn, jonka tehtävänä on auttaa Hyundain siirtymistä kohti ohjelmistopohjaisia ajoneuvoja ja älykkäitä liikkuvuusratkaisuja.

Hyundai Connected Mobilityn tavoitteena on tarjota erilaisia digitaalisia auto- ja sovelluspalveluja sekä uusia liikkumispalveluja koko ajoneuvon elinkaaren ajan. Kyse ei ole vain ajoneuvon toimintojen hallinnasta älypuhelimella mistä tahansa paikasta käsin vaan tavoitteena on yhdistää auto ja päivittäinen ympäristö lähitulevaisuudessa.

Hyundai Connected Mobilityn kolmiosainen strategia koostuu liikkuvuuspalveluista, yhdistetyistä autopalveluista ja tietoon perustuvista eli datapohjaisista digitaalisista palveluista.

Hyundai-asiakkaille tarjotaan paitsi autoon sulautetun Bluelink-alusta, myös uusia ohjelmistopohjaisien ajoneuvojen (software-defined vehicles, SDV) teknologioita.

Bluelink-sovellus on ladattavissa veloituksetta Hyundai-asiakkaille Google Play Store ja Apple App Store -sovelluskaupoista.

*Ajanjakso alkaa Bluelinkin ensimmäisestä aktivointikerrasta auton tietoviihdejärjestelmässä

Lue myös

Hyundai Tucsonilla juhlavuosi!

Tällainen on vuodenvaihteessa tuleva Hyundai Inster

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suojatieturvallisuutta parannetaan vilkkuvilla varoittimilla!

Kuva: Lähitapiola

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselytutkimuksen mukaan joka viides (22 %) heistä, jotka omistavat auton tai ovat ajaneet autolla kuluneen 12 kuukauden aikana, on joutunut suojatiellä vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen, koska ei ole havainnut sitä ylittävää henkilöä riittävän ajoissa. Liikenneturvan mukaan jalankulkijoiden loukkaantumisista puolet tapahtuu vuosittain suojateillä.

Taajaan asutuissa kunnissa vaaratilanteisiin suojateillä on joutunut jopa 41 prosenttia autoilijoista, kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lukema on 14 prosenttia. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian*.

LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja  Tapani Alaviiri  uskoo, että uudet innovaatiot kuten suojatievaroittimet edistävät liikenneturvallisuutta, mutta muistuttaa siitä, että koko liikennekulttuurissa on yhtä lailla ryhtiliikkeen paikka.

– Liikenneturvallisuuden edistäminen ja suojatieturvallisuuden parantaminen on meidän kaikkien yhteinen ponnistus. Innovaatiot, kuten Välkyt, tarjoavat uusia mahdollisuuksia etenkin taajaan asutuilla alueilla, joissa liikenteen infrastruktuuri valaistuksineen on vähäisempää. Pimeän kauden lähestyessä on jokaisen kuitenkin hyvä muistuttaa itselleen, että meillä kaikilla on sekä vastuu että velvollisuus mahdollistaa turvallinen liikenne. Itsensä näkyväksi tekeminen ja oikea tilannenopeus olosuhteisiin nähden ovat turvallisen tienylittämisen peruspilareita, Alaviiri sanoo.

Yli 100 uutta autoilijalle välkkyvää suojatievaroitinta ympäri Suomen

Välkky-suojatievaroitin tunnistaa suojatiealueelle tulevan kulkijan ja käynnistää hyvissä ajoin vilkutuksen autoilijoille. Erityisesti pimenevässä illassa valovaroitin voi olla korvaamaton apu, joka ennaltaehkäisee mahdollisen onnettomuuden.

– Seuraamme liikenteen ilmiöitä ja pyrimme aktiivisesti tunnistamaan paikkoja ja olosuhteita, joissa vahinkoja sattuu. Riskien ennaltaehkäisy on meidän perustyötämme ja jokainen ehkäistävissä oleva suojatievahinko tulee välttää. Siihen tarkoitukseen Välkky on väsymätön ja tehokas liikenneturvallisuuden edistäjä vuoden jokaisena päivänä. Valtakunnallisena liikenneturvallisuustekona LähiTapiolan alueyhtiöt ovat sitoutuneet lahjoittamaan yhteensä yli 100 Välkkyä ympäri Suomen, kertoo LähiTapiolan ennaltaehkäisytyön kehityspäällikkö Jussi Riikonen.

Välkky-suojatievaroittimia lahjoitetaan kunnille kolmentoista LähiTapiolan alueyhtiön toimesta ja niitä asennetaan painottaen koulujen läheisyyteen ja vaarallisimmiksi tunnistetuille suojateille pitkin syksyä.

Välkky-tuotemerkkiä hallinnoi Suomessa InnoTrafik Oy ja kyseessä on suomalainen innovaatio. Välkky-suojatievaroittimien vaikutusta liikenneturvallisuuteen seurataan valtakunnallisesti.

* LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 1 053 henkilöä 26.4.–2.5.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastanneet edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Haastattelut kerättiin Kantar Forumissa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 3,1 prosenttiyksikköä.

Lue myös

Auto- ja liikennegaala: Liikenneteko-palkinto Välkky-tehostemerkkikapselin kehittäjälle

Autotoday 10 vuotta sitten: Vilkkuva suojatiemerkki markkinoille

Nyt kokeillaan älykästä ratkaisua riistaeläinonnettomuuksien vähentämiseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pakettiauto anastettiin kesken kuorman purkamisen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Perjantaina aamupäivällä kello 09.20 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Ajokadulla sijaitsevan kiinteistön pihalta oli anastettu pakettiauto, joka oli ollut purkamassa kuormaa.

Auton kuljettaja oli lähtenyt seuraamaan anastettua auto paikalle osuneen henkilöautoilijan kyydissä ja näin pystyi ohjaamaan poliisipartiot anastetun auton perään.

Pakettiauto eteni Villähteen kautta Heinämaantielle mistä poliisipartio tämän tavoitti lyhyen takaa-ajon jälkeen.

Pakettiauton vienyttä noin neljäkymppistä miestä epäillään moottorikulkuneuvon varastamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

Useita ajoneuvoja anastettiin autoliikkeestä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toyota juhlii tasavuosia!

Kuva: CvB.

Suomalaisten kestosuosikki juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan Suomessa. Merkin maahantuonti alkoi Korpivaara Oy:n toimesta 1964.

Maamme oli Tanskan jälkeen järjestyksessä toinen maa Euroopassa, jossa maahantuonti aloitettiin. Todistuksena Toyotan laadusta, luotettavuudesta ja kestävyydestä toimii esimerkiksi Suomen noin 470 000 liikennekäytössä olevan Toyota-yksilön kanta. Syyskuun ensimmäinen viikko onkin Toyota-jälleenmyyjillä juhlaviikko.

Lokakuun 19. päivänä vuonna 1964 Helsingin Kalastajatorpalla solmittiin yhteistyösopimus japanilaisen, melko tuntemattoman autonvalmistajan ja suomalaisen perheyhtiön, Korpivaara Oy:n välillä. Tuolla sopimuksella käynnistyi Toyota-merkkisten autojen maahantuonti Suomeen.

Kulunut 60 vuotta on ollut automaailmassa täynnä ylämäkiä ja alamäkiä, haasteita ja suuria edistysaskelia. Maailma on muuttunut hurjasti ja autot sen mukana, mutta jo 1970-luvulla rekisteröintitilastojen kärkikahinoihin noussut Toyota on aina ollut muutoksessa mukana. Merkin suosio maassamme on aina ollut vahva, eikä ihme.

Aikana, milloin moni nykypäivänä autoihin itsestäänselvyytenä liitetty asia oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys – esimerkiksi auton kestäminen ilman isompia ongelmia yli 100 000 kilometrin ajomääriä tai käynnistyminen pakkaskeleillä – Toyota on tuonut asiakkailleen mielenrauhaa merkille ominaisella tavalla.

Toyotat löysivät nopeasti paikkansa Suomessa sillä samalla periaatteella, mikä pätee autoihin nykyisinkin. Paras mahdollinen auto mille tahansa ihmiselle on sellainen, joka täyttää yksilöllisen käyttötarpeen. On kyseessä sitten ihmisten, tavaroiden tai erilaisissa suhteissa kummankin kuljettaminen, tulee auton olla ratkaisu ihmisen tarpeisiin ja oikeuteen liikkua.

Niinpä Toyota on jo useampia vuosia tehnyt julkisesti muutosta autonvalmistajasta kohti isompaa kokonaisuutta. Toyotan tavoitteena on olla maailmanlaajuisesti paras liikkuvuuspalveluiden tuottaja, joka pystyy tarjoamaan liikkuvuusratkaisuja kaikille. Tällöin ei puhuta enää vain autoista, vaan Toyota haluaa mahdollistaa vapaan liikkuvuuden kaikille ihmisille heidän ominaisuuksistaan tai esimerkiksi vammoistaan huolimatta.

Näitä laajemman näkökulman liikkuvuusratkaisuja on jo nähty olympialaisissa ja nähdään edelleen juuri alkaneissa paralympialaisissa. Iso osa olympia- ja paralympiakäyttöön suunnatusta kuljetuskalustosta tulee jäämään Pariisiin tai sen lähialueille.

Tuo kuljetuskalusto sisältää henkilökohtaisten liikkumisvälineiden lisäksi mm. lähipäästöttömiä täyssähköautoja, polttokennoautoja sekä esim. vetykonversion kohteeksi päässeitä linja-autoja.

Toyota näkee tulevaisuudessakin sijaa useilla erilaisilla käyttövoimilla, sillä ihmisten tarpeet ovat ja säilyvät erilaisina.

Toyotan kuusikymmenvuotista matkaa Suomessa juhlitaan kaikilla Suomen Toyota-jälleenmyyjillä syyskuun ensimmäisellä viikolla. Juhliin kuuluvat olennaisesti juhlamallimme.

Hiljattain esitellyn Toyota RAV4 Anniversary Edition -malliston lisäksi nyt Anniversary Edition -juhlamallit tulevat saataville Corolla-, Toyota C-HR- ja Toyota C-HR Plug-in -mallistoihin.

Näiden lisäksi juhlaviikon ajan tarjolla on myös houkuttelevasti hinnoiteltuja talvirengaspaketteja sekä korkotarjouksia juhlamallien lisäksi esim. Corolla Cross-, Yaris Cross- sekä Toyota bZ4X-malleihin.

Lue myös

Päivän automainos: Katso tästä Autotodayssa julkaistut vanhat Toyota-mainokset

Päivän museoauto: Tämä auto oli niin suosittu, että sen myynti piti kieltää!

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Kolaritesti videolla: pikkuinen Toyota murskaa ison Volvon”

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköpotkulautailija siirtyi yllättäen ajoradan poikki ja törmäsi pakettiautoon

Kuva: CvB.

Perjantaiaamuna tapahtui Kouvolassa liikenneonnettomuus, jossa sähköpotkulaudalla liikenteessä ollut henkilö törmäsi pakettiautoon.

Onnettomuus tapahtui aamulla kello 8 Kouvolan keskustan alueella, kun sähköpotkulaudalla liikenteessä ollut henkilö lähti yllättäen siirtymään ajoradan poikki vasemmalta oikealle.

Tiellä sähköpotkulautailijan kanssa samaan suuntaan liikkuneen pakettiauton kuljettaja ei ehtinyt väistää sähköpotkulautailijaa, joka törmäsi onnettomuudessa pakettiauton kylkeen.

Sähköpotkulaudalla ajanut aikuinen loukkaantui onnettomuudessa ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.

Lue myös

Sähköpotkulaudan liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksu voi nousta jopa tuhansiin euroihin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //